ENSIMMÄINEN LUKU.

Jos maailmassa löytyi vaimo, joka oli sopiva sovittamaan Kenelm

Chillinglyä rakkauden suloisien erhetyksien ja avio-elämän pienten

kiistain kanssa, niin oli syytä otaksua, että Cecilia Travers olisi

sellainen vaimo. Hän oli ainoa tytär ja hänen äitinsä oli kuollut jo

hänen lapsena ollessaan, niin että hän oli kohonnut talouden

hallitsijattareksi sillä ijällä, jolloin enimmät nuoret tytöt vielä

leikkivät nukkiensa kanssa, ja siten hän aikaisin oli saavuttanut sitä

edesvastauksen tuntoa ja itseensä luottamusta, joka useimmiten

jalostuttaa luonnetta, vaikka se vaimoissa melkein yhtä usein poistaa

sen hienouden ja lempeyden, joka tekee heidän sukunsa niin

miellyttäväksi.

Niin ei ollut Cecilia Travers'in käynyt, sillä hän oli niin

naisellinen, ettei vallan käyttäminenkään voinut häntä miehekkääksi

tehdä. Hänen luonteensa oli niin suloinen ja lempeä, että hänen

henkensä kokoili hunajaa missä se vaan oleskeli.

Hänellä oli yksi etu hänen vertaistensa tyttöjen rinnalla, nimittäin

se, että häntä ei oltu opetettu tuhlaamaan niitä taipumuksia

sivistykseen, joita Jumala hänelle oli suonut, sellaisiin joutaviin

turhuuksiin, joita sanotaan vaimon taidollisiksi. Hän ei maalannut

piirustuksien mukaan vesisekaisilla vesiväreillä; hän ei ollut

viettänyt vuosta elämästänsä pakoittamalla kohteliaita kuulijoita

kuuntelemaan italialaisia aarioita, joita he saavat kuulla kolmannen

luokan varsinaisen laulajan laulavan paljoa paremmin jossakin

pääkaupungin soitantosalissa. Minä pelkään, että hänellä ei ollut muita

vaimollisia taitoja kuin ne, joiden kautta neuloja tahi korko-ompelija

jokapäiväisen leipänsä ansaitsee. Sellaista työtä hän rakasti ja hän

teki sitä hyvin.

Mutta jos Cecilia Travers'ia hänen onneksensa opettajat eivät olleet

vaivanneet, niin isä oli sitä vastoin hankkinut hänelle hyvän

naisopettajan -- joka muuten ei ollut mikään ansio hänen puolestansa.

Hän ei suvainnut naisopettajia, mutta sattui niin, että hänen

tuttaviensa joukossa oli eräs Mrs Campion, kirjalliseen sivistykseen

katsoen etevä rouva, jonka mies oli ollut korkea virkamies yhdessä

yleisessä virkahuoneessa ja joka omaksi huviksensa oli kuluttanut hyvät

tulot ja sitten kaikkein ihmeeksi oli kuollut, jättämättä penniäkään

jälkeensä.

Onneksi ei ollut lapsia jäänyt kasvatettavaksi. Leskelle määrättiin

hallitukselta vähäinen eläkeraha; ja koska hänen miehensä koti hänen

kauttansa oli tullut mitä hauskimmaksi Londonissa, niin hän oli niin

rakastettu, että lukuisat ystävät kutsuivat häntä maatiloillensa --

muiden muassa Mr Traverskin. Hän tuli aikomuksella viipyä pari viikkoa.

Mutta tämän ajan kuluttua hän oli niin mieltynyt Ceciliaan ja Cecilia

häneen, ja hänen läsnäolonsa oli tullut niin hauskaksi ja hyödylliseksi

hänen isännällensä, että Mr Travers pyysi hänen jäämään heille ja

ottamaan kasvattaaksensa hänen tytärtänsä. Mrs Campion suostui, vähän

ensin evättyänsä, kiitollisuudella tähän tuumaan; ja siten Cecilialla,

kahdeksannesta vuodestansa nykyiseen ikäänsä, yhdeksääntoista vuoteen

asti, oli ollut se verraton etu, että aina oli saanut olla yhdessä

korkeasti sivistyneen vaimon kanssa, joka oli tottunut kuulemaan

parhaimpia arvosteluja parhaimmista kirjoista, joka oli kirjallisesti

sivistynyt ja oli saavuttanut sitä hienoutta käytöksessä ja

varovaisuutta arvostelun lausumisessa, jota saadaan sivistyneessä,

maailmankokemuksessa etevässä seurapiirissä; niin Ceciliasta itsestä,

olematta vähimmässäkään määrässä sinisukka tahi kirjakoi, tuli nuori

nainen, jonka kanssa sivistynyt mies voi puhua niinkuin vertaisensa

kanssa, jolta hän voittaa yhtä paljon kuin hän antaa; sellaiset naiset

ovat hyvin harvinaisia; sellainen mies taas, joka ei paljon kirjoista

välitä, mutta kuitenkin on kylläksi herrasmies arvostellaksensa hienoa

sivistystä, puhui mielellään hänen kanssansa äidinkielellään, eikä

tarvinnut kuulla, että piispa oli "pöyhkeä" tahi cricket-peli "julman

lystiä."

Sanalla sanoen, Cecilia oli niitä vaimoja, joita Jumala on luonut

miehelle avuksi -- joka, jos mies olisi korkeasukuinen ja rikas, hänen

puolisonansa antaisi niille uuden arvon ja lisäisi niiden nautinnon

niiden velvollisuuksien täyttämisellä -- joka, jos se mies, jonka hän

valitsi, olisi köyhä ja hänellä olisi paljon vastuksia maailmassa, yhtä

uskollisesti rohkaisisi, auttaisi ja hyväilisi häntä, kantaisi osan

hänen kuormastansa ja lieventäisi elämän katkeruutta suloisella

hymyllään, joka kaikki huolet korvaa.

Hän ei kuitenkaan vielä ollut ajatellutkaan rakkautta tai rakastajia.

Hän ei ollut edes kuvaillut mielessään itselleen niitä ideaaleja, jotka

väikkyvät enimpäin tyttöjen silmäin edessä, kun ne aikaihmisiksi

tulevat. Mutta kahdesta asiasta hän jo oli tullut varmaan vakuutukseen:

ensiksi siitä, että hän ei milloinkaan menisi naimisiin sellaisen

miehen kanssa, jota hän ei rakasta, ja toiseksi, että kun hän

rakastaisi, olisi se koko elämäksi.

Ja nyt lopetan minä tämän kuvaelman kuvaamalla itse tyttöä. Hän oli

juuri tullut omaan huoneesensa, käytyänsä tarkastamassa valmistuksia

niihin pitoihin, jotka hänen isänsä illalla aikoi pitää

vuokramiehillensä ja maalaisille naapureillensa.

Hän oli viskannut olkihattunsa pois ja pannut syrjälle ison korin, joka

oli ollut täynnänsä kukkia vaan nyt oli tyhjä. Hän pysähtyi peilin

eteen, silitteli kurtistuneet nauhat hiuksissaan -- tummissa,

kastanjankarvaisissa, silkinhienoisissa, tuuheissa hiuksissaan -- joita

ei milloinkaan mikään hyvänhajuinen kaunisteleva voide ollut

saastuttanut, eikä milloinkaan koko hänen elinaikanansa tulleekaan sitä

tekemään.

Hänen ihonsa, joka tavallisesti on hieno ja hiukan vaalea, on nyt

liikkeen ja auringonpaisteen vaikutuksesta tullut hyvin punoittavaksi.

Kasvojen piirteet ovat hienot ja lempeät, silmät ovat mustat pitkillä

silmäripsillä varustetut, suu on erinomaisen kaunis ja on nyt puoleksi

auki, sillä tyttö hymyilee; luultavasti hän muistaa jotain hauskaa, ja

sen kautta tulee rivi kauniita kiiltäviä hampaita näkyviin. Mutta

kasvojen omituisen sulouden vaikuttaa tyyni onni, jota sävy ilmoittaa;

senkaltainen onni, jota ei mikään suru näytä häirinneen, ei mikään

synti keskeyttäneen -- sellainen pyhä onni, joka on viattomuuden

tunnusmerkki ja rauhallisen sydämen ja omantunnon heijastava valo.

Kenelm Chillingly: Hänen elämänvaiheensa ja mielipiteensä · 第 44 / 134 题