Jos maailmassa löytyi vaimo, joka oli sopiva sovittamaan Kenelm
Chillinglyä rakkauden suloisien erhetyksien ja avio-elämän pienten
kiistain kanssa, niin oli syytä otaksua, että Cecilia Travers olisi
sellainen vaimo. Hän oli ainoa tytär ja hänen äitinsä oli kuollut jo
hänen lapsena ollessaan, niin että hän oli kohonnut talouden
hallitsijattareksi sillä ijällä, jolloin enimmät nuoret tytöt vielä
leikkivät nukkiensa kanssa, ja siten hän aikaisin oli saavuttanut sitä
edesvastauksen tuntoa ja itseensä luottamusta, joka useimmiten
jalostuttaa luonnetta, vaikka se vaimoissa melkein yhtä usein poistaa
sen hienouden ja lempeyden, joka tekee heidän sukunsa niin
miellyttäväksi.
Niin ei ollut Cecilia Travers'in käynyt, sillä hän oli niin
naisellinen, ettei vallan käyttäminenkään voinut häntä miehekkääksi
tehdä. Hänen luonteensa oli niin suloinen ja lempeä, että hänen
henkensä kokoili hunajaa missä se vaan oleskeli.
Hänellä oli yksi etu hänen vertaistensa tyttöjen rinnalla, nimittäin
se, että häntä ei oltu opetettu tuhlaamaan niitä taipumuksia
sivistykseen, joita Jumala hänelle oli suonut, sellaisiin joutaviin
turhuuksiin, joita sanotaan vaimon taidollisiksi. Hän ei maalannut
piirustuksien mukaan vesisekaisilla vesiväreillä; hän ei ollut
viettänyt vuosta elämästänsä pakoittamalla kohteliaita kuulijoita
kuuntelemaan italialaisia aarioita, joita he saavat kuulla kolmannen
luokan varsinaisen laulajan laulavan paljoa paremmin jossakin
pääkaupungin soitantosalissa. Minä pelkään, että hänellä ei ollut muita
vaimollisia taitoja kuin ne, joiden kautta neuloja tahi korko-ompelija
jokapäiväisen leipänsä ansaitsee. Sellaista työtä hän rakasti ja hän
teki sitä hyvin.
Mutta jos Cecilia Travers'ia hänen onneksensa opettajat eivät olleet
vaivanneet, niin isä oli sitä vastoin hankkinut hänelle hyvän
naisopettajan -- joka muuten ei ollut mikään ansio hänen puolestansa.
Hän ei suvainnut naisopettajia, mutta sattui niin, että hänen
tuttaviensa joukossa oli eräs Mrs Campion, kirjalliseen sivistykseen
katsoen etevä rouva, jonka mies oli ollut korkea virkamies yhdessä
yleisessä virkahuoneessa ja joka omaksi huviksensa oli kuluttanut hyvät
tulot ja sitten kaikkein ihmeeksi oli kuollut, jättämättä penniäkään
jälkeensä.
Onneksi ei ollut lapsia jäänyt kasvatettavaksi. Leskelle määrättiin
hallitukselta vähäinen eläkeraha; ja koska hänen miehensä koti hänen
kauttansa oli tullut mitä hauskimmaksi Londonissa, niin hän oli niin
rakastettu, että lukuisat ystävät kutsuivat häntä maatiloillensa --
muiden muassa Mr Traverskin. Hän tuli aikomuksella viipyä pari viikkoa.
Mutta tämän ajan kuluttua hän oli niin mieltynyt Ceciliaan ja Cecilia
häneen, ja hänen läsnäolonsa oli tullut niin hauskaksi ja hyödylliseksi
hänen isännällensä, että Mr Travers pyysi hänen jäämään heille ja
ottamaan kasvattaaksensa hänen tytärtänsä. Mrs Campion suostui, vähän
ensin evättyänsä, kiitollisuudella tähän tuumaan; ja siten Cecilialla,
kahdeksannesta vuodestansa nykyiseen ikäänsä, yhdeksääntoista vuoteen
asti, oli ollut se verraton etu, että aina oli saanut olla yhdessä
korkeasti sivistyneen vaimon kanssa, joka oli tottunut kuulemaan
parhaimpia arvosteluja parhaimmista kirjoista, joka oli kirjallisesti
sivistynyt ja oli saavuttanut sitä hienoutta käytöksessä ja
varovaisuutta arvostelun lausumisessa, jota saadaan sivistyneessä,
maailmankokemuksessa etevässä seurapiirissä; niin Ceciliasta itsestä,
olematta vähimmässäkään määrässä sinisukka tahi kirjakoi, tuli nuori
nainen, jonka kanssa sivistynyt mies voi puhua niinkuin vertaisensa
kanssa, jolta hän voittaa yhtä paljon kuin hän antaa; sellaiset naiset
ovat hyvin harvinaisia; sellainen mies taas, joka ei paljon kirjoista
välitä, mutta kuitenkin on kylläksi herrasmies arvostellaksensa hienoa
sivistystä, puhui mielellään hänen kanssansa äidinkielellään, eikä
tarvinnut kuulla, että piispa oli "pöyhkeä" tahi cricket-peli "julman
lystiä."
Sanalla sanoen, Cecilia oli niitä vaimoja, joita Jumala on luonut
miehelle avuksi -- joka, jos mies olisi korkeasukuinen ja rikas, hänen
puolisonansa antaisi niille uuden arvon ja lisäisi niiden nautinnon
niiden velvollisuuksien täyttämisellä -- joka, jos se mies, jonka hän
valitsi, olisi köyhä ja hänellä olisi paljon vastuksia maailmassa, yhtä
uskollisesti rohkaisisi, auttaisi ja hyväilisi häntä, kantaisi osan
hänen kuormastansa ja lieventäisi elämän katkeruutta suloisella
hymyllään, joka kaikki huolet korvaa.
Hän ei kuitenkaan vielä ollut ajatellutkaan rakkautta tai rakastajia.
Hän ei ollut edes kuvaillut mielessään itselleen niitä ideaaleja, jotka
väikkyvät enimpäin tyttöjen silmäin edessä, kun ne aikaihmisiksi
tulevat. Mutta kahdesta asiasta hän jo oli tullut varmaan vakuutukseen:
ensiksi siitä, että hän ei milloinkaan menisi naimisiin sellaisen
miehen kanssa, jota hän ei rakasta, ja toiseksi, että kun hän
rakastaisi, olisi se koko elämäksi.
Ja nyt lopetan minä tämän kuvaelman kuvaamalla itse tyttöä. Hän oli
juuri tullut omaan huoneesensa, käytyänsä tarkastamassa valmistuksia
niihin pitoihin, jotka hänen isänsä illalla aikoi pitää
vuokramiehillensä ja maalaisille naapureillensa.
Hän oli viskannut olkihattunsa pois ja pannut syrjälle ison korin, joka
oli ollut täynnänsä kukkia vaan nyt oli tyhjä. Hän pysähtyi peilin
eteen, silitteli kurtistuneet nauhat hiuksissaan -- tummissa,
kastanjankarvaisissa, silkinhienoisissa, tuuheissa hiuksissaan -- joita
ei milloinkaan mikään hyvänhajuinen kaunisteleva voide ollut
saastuttanut, eikä milloinkaan koko hänen elinaikanansa tulleekaan sitä
tekemään.
Hänen ihonsa, joka tavallisesti on hieno ja hiukan vaalea, on nyt
liikkeen ja auringonpaisteen vaikutuksesta tullut hyvin punoittavaksi.
Kasvojen piirteet ovat hienot ja lempeät, silmät ovat mustat pitkillä
silmäripsillä varustetut, suu on erinomaisen kaunis ja on nyt puoleksi
auki, sillä tyttö hymyilee; luultavasti hän muistaa jotain hauskaa, ja
sen kautta tulee rivi kauniita kiiltäviä hampaita näkyviin. Mutta
kasvojen omituisen sulouden vaikuttaa tyyni onni, jota sävy ilmoittaa;
senkaltainen onni, jota ei mikään suru näytä häirinneen, ei mikään
synti keskeyttäneen -- sellainen pyhä onni, joka on viattomuuden
tunnusmerkki ja rauhallisen sydämen ja omantunnon heijastava valo.