Sir Peter: -- "Minä kysyn teiltä, maailmaa kokeneelta mieheltä, mitä
minun teidän mielestänne tulee tehdä pojan kanssa. Lähetänkö minä hänet
sellaisen opettajan tykö kuin tohtori neuvoo? John serkku ei ole samaa
mieltä kuin tohtori ja arvelee että Kenelmin omituisuudet ovat etevät
tavallansa, joita ei tule liian aikaisin poistaa sen kautta että hän
tulee pintapuolisten opettajain ja Londonin katujen yhteyteen."
"Niin," toisti Mr Mivers entistä väsyneempänä. Hetken kuluttua hän
lisäsi. "John pastori, antakaas kuulla mitä teillä on sanomista."
Pastori pani piippunsa pois, tyhjensi neljännen totilasinsa ja alkoi
sitten, työntäen päätänsä taaksepäin samalla tavoin kuin kuuluisa
Coleridge, kun hän alkoi monologin, puhuen hiukan nenään.
"Elämän aamulla --"
Mr Mivers kohautti olkapäitänsä, kääntyi sohvalla ja ummisti silmänsä
niinkuin mies, joka on myöntynyt saarnaa kuulemaan.
"Elämän aamulla, kun kaste --"
"Minä tiesin, että kaste oli tuleva," sanoi Mivers. "Pyhkikää pois se,
niin olette hyvä; ei mikään ole niin epäterveellistä. Me tiedämme
ennakolta mitä aiotte sanoa, jotenkin näin. Kun nuorukainen on
kuudentoista vuotias, on hän hyvin kokematon; hän on silloin --
jatkakaa -- mitä?"
"Jos aiotte keskeyttää minua röyhkeästi kun ainakin," sanoi pastori,
"miksi tahdotte kuulla minun mielipidettäni?"
"Se oli erehdys, minä myönnän sen; mutta kuka kumma taisi aavistaa,
että alottaisitte tuollaisella koru-kielellä. Elämän aamu toden totta!
uh!"
"Serkku Mivers," sanoi Sir Peter, "te ette nyt arvostele John'in
puhetapaa 'The Londonerissa', ja minä pyydän teitä muistamaan, että
minun poikani elämän aamu on tärkeä asia hänen isällensä, ja serkun ei
tule tehdä sitä naurettavaksi. Jatkakaa, John!"
Pastori sanoi sävyisästi. "Minä tahdon sovittaa puhetapaani
arvostelijani mielen mukaan. Kun nuorukainen on kuudentoista vanha ja
varsin kokematon elämään, on kysymys, tuleeko hänen niin varhain
vaihettaa ne aatteet, jotka nuoruuteen kuuluvat, niihin, jotka
oikeastaan keski-ikäisille kuuluvat, -- tuleeko hänen alkaa saavuttaa
sitä maailman kokemusta, jota keski-ikäiset miehet ovat saavuttaneet
ja voivat opettaa. Minä en sitä usko. Minä tahtoisin mieluisemmin
jonkun aikaa pitää häntä runoilijain seurassa -- onnellisena
loistavissa toiveissa ja kauniissa unelmissa, luoden itsellensä jonkun
sankari-esikuvan, jonka hän pitäisi silmäinsä edessä lippuna
mennessänsä miehenä maailmaan. On kahdellaisia ajatuskouluja luonteen
muodostamista varten -- realisia ja idealisia. Minä tahtoisin muodostaa
luonnetta idealisessa koulussa, tehdäkseni hänen rohkeammaksi ja
suuremmaksi ja miellyttävämmäksi, kun hän astuu siihen jokapäiväiseen
elämään, jota sanotaan realiseksi. Ja senvuoksi minä en soisi että Sir
Kenelm Digbyn jälkeläinen uskotaan koulun ja yliopiston välisellä
ajalla maallismieliselle miehelle, joka luultavasti on yhtä ruokoton
kuin Mivers serkku ja asuu Londonin kivisien katujen varrella."
Mr Mivers (nousten ylös): "Ennenkuin vaivumme tuohon Serboniseen
rämeesen -- kiista realisten ja idealisten akademikkojen välillä --
luulen että meidän ensin on päättäminen mitä tahdotte että Kenelmistä
tulisi. Kun minä teetän kengät itselleni, niin ennalta päätän
minkälaiset kengät tahdon -- kepeitä tanssikenkiäkö vai kestäviä
kävelykenkiä; enkä minä pyydä suutaria pitämään minulle mitään
johdannollista esitelmää niistä erilaisista kengistä, joihin nahkaa
sopii käyttää. Jos te, Sir Peter, tahdotte että Kenelmin tulee
kirjoittaa somia runoja, niin kuunnelkaa John pastoria; jos tahdotte
tupata hänen päänsä täyteen turhanpäiväisiä paimenlauluja viattomasta
rakkaudesta, joka voi päättyä siten että hän nai myllärin tyttären,
kuunnelkaa siinä tapauksessa pastoria; jos tahdotte että hänen tulee
astua elämään velttona keltanokkana, joka menee takaukseen minkä
reversin puolesta tahansa viidenkymmenen prosentin korolla, kun joku
nuori veijari pyytää häntä sitä tekemään, kuunnelkaa silloin John
pastoria; sanalla sanoen, jos tahdotte kunnon pojasta tehdä kyyhkyisen,
herkkäuskoisen narrin tahi hemmoittelevan pelkurin, niin John pastori
on paras neuvonantaja mikä teillä voi olla."
"Mutta minä en tahdo, että minun poikani muodostuu mihinkään teidän
mainitsemistanne heikoista suunnista."
"Älkää siinä tapauksessa kuunnelko John pastoria; ja siinä keskustelun
loppu."
"Ei, siinä se ei ole. Minä en ole vielä kuullut teidän neuvoanne, jos
en ota noudattaakseni Johnin neuvoa."
Mr Mivers oli kahden vaiheilla. Hän näytti olevan hämillänsä.
"Asia on se," sanoi pastori, "että Mivers rupesi antamaan ulos 'The
Londoneria' periaatteen mukaan, joka on yhtäpitävä hänen oman
mielensuuntansa kanssa, löytää virheitä siinä tavassa, jolla kaikkia
tehdään, mutta ei milloinkaan itse saada sanotuksi miten niitä
voitaisiin tehdä paremmin."
"Se on totta," sanoi Mivers suoraan. "Hajoittava mielensuunta on
harvoin yhdistetty rakentamaan. Minä ja 'The Londoner' olemme
hajoittavaa suuntaa luonnon ja politiikin puolesta. Me voimme hajoittaa
rakennusta hirsiläjäksi, mutta me emme kehu voivamme hirsiläjästä
huonetta rakentaa. Me olemme arvostelijoita ja, niinkuin sanotte, emme
ole sellaisia hölmöjä että ehdoittelisimme muutoksia, joita muut
voisivat arvostella. Kuitenkin minä teidän tähtenne, Peter serkku, ja
sillä ehdolla että, jos minä annan neuvoni, te ette milloinkaan sano
että minä sen annoin, ja jos sitä seuraatte, ette milloinkaan soimaa
minua jos se, niinkuin useammat neuvot, huonosti onnistuu, tahdon
poiketa vanhasta tavastani ja lausua itsenäisen mielipiteen."
"Minä suostun näihin ehtoihin."
"Hyvä; jokaisen uuden sukupolven kanssa syntyy uusi aatteiden
järjestys. Kuta varhemmin mies omistaa ne aatteet, jotka tulevat
vaikuttamaan hänen sukupolveensa, sitä edemmäksi hän pääsee
kilpajuoksussa aikalaistensa kanssa. Jos Kenelm kuudentoista vuotiaana
käsittää näitä ajan merkkiä, joita hän, yliopistoon tullessaan, on
huomaava kahdeksantoista tahi kahdenkymmenen vuoden vanhain
nuorukaisten olevan valmiit käsittämään, niin hän tulee tekemään syvän
vaikutuksen sen kautta että hän voi lausua ajatuksensa ja sovittaa
mielipiteitänsä todelliseen elämään, joka on myöhemmin oleva hänelle
suureksi hyödyksi. Ne aatteet, jotka vaikuttavat kasvavaan sukupolveen,
eivät milloinkaan ole alkuansa tästä sukupolvesta itsestä. Ne ovat
alkuansa edellisestä sukupolvesta, ja tavallisesti ainoastaan vähäinen
osa niitä hyväksyy, suurin osa sitävastoin joko halveksii tahi hylkää
ne, mutta omistaa niitä kuitenkin myöhemmin. Sentähden tulee
kuudentoista-vuotiaan pojan, jos hän mielii vastaanottaa sellaisia
aatteita, tulla likeiseen yhteyteen jonkun ylevän hengen kanssa, joka
jo kolme- tahi neljäkymmentä vuotta ennen on niitä vastaanottanut. Minä
ehdoittelisin siitä syystä, että Kenelm lähetettäisiin jonku henkilön
luo, jolta hän voi uusia aatteita oppia. Minä myöskin soisin, että hän
pääkaupungissa saavuttaisi näitä tietoja. Sellaisilla suosittelijoilla
kuin meillä on tarjona, hän ei ainoastaan voi tutustua uusien aatteiden
kanssa, vaan myöskin kaikellaisten eteväin miesten kanssa. On tärkeää
jo varhain joutua nerokkaiden henkilöiden seuraan. Voipi tietämättänsä
niiden tietoja saavuttaa. On toinenkin, eikä suinkaan vähäpätöinen, etu
siitä että varhain pääsee hyvään seuraelämään. Nuorukainen oppii siinä
sopivaa käytöstapaa, mielenmalttia ja kykyä käyttämään kaikkia
apukeinoja hyväksensä, eikä ole juuri luultavaa, että hän joutuu pulaan
ja mielistyy huonoihin tapoihin ja irstaisuuksiin, kun hän astuu
elämään kokonaan omana käskijänänsä, totuttuansa hienoon seuraelämään
niiden johdolla, jotka ovat kelvollisia sellaista valitsemaan. No niin,
nyt olen puhunut niin että töin tuskin voin hengittää enää. On parasta
että kohdakkoin päätätte tehdä neuvoni mukaan; sillä minä olen
luonteeni puolesta ristiriitainen ja saatan kukatiesi huomenna
vastustaa mitä tänään itse olen ehdoitellut."
Sir Peteriin teki hänen serkkunsa kaunopuheinen todistamisvoima syvän
vaikutuksen.
Pappi tupakoi vallan ääneti, kunnes Sir Peter kääntyi hänen puoleensa;
silloin hän sanoi. "Tässä kasvatusprogrammissa kristitylle
herrasmiehelle näyttää minusta kristityn osa olevan kokonaan
poisjätettynä."
"Ajan suunta," huomautti Mr Mivers tyyneesti, "tarkoittaa tätä
poisjättämistä. Maallikko-kasvatus on tarpeenmukainen vastavaikutus
varsinaiselle teologiselle opetukselle, joka syntyi siitä, että
muutamat kristityt eivät suvainneet sitä, että toiset kristityt heitä
opettivat, ja koska nämä vastustajat eivät tahdo sopia siitä, miten
uskontoa on opetettava, niin ei tule ensinkään mitään opettaa, taikka
on uskonto opetuksesta poisjätettävä."
"Tuo voipi olla kylläkin hyvä kun asia koskee suurta järjestöä
kansallis-kasvatuksessa," sanoi Sir Peter, "mutta se ei sovellu
Kenelmiin, joka on sellaisesta perheestä, jonka jäsenet kuuluvat
valtionkirkkoon. Hän on opetettava esi-isäinsä uskontunnustukseen
loukkaamatta yhtäkään eri-uskolaista."
"Mihin valtiokirkkoon hänen siis tulee kuulua?" kysyi Mr Mivers, --
"Korkeakirkkoon, Matalakirkkoon, Leveäkirkkoon, Puseyitikirkkoon,
Ritualikirkkoon tahi mihin toiseen valtionkirkkoon tahansa, joka voipi
tulla muotiin?"
"Noh!" huudahti pastori, "tuo iva ei ole paikallansa. Te tiedätte
vallan hyvin että suvaitsevaisuus on meidän kirkkomme hyvä avu,
joka ei suurenna jokaista mielen-muutosta kerettiläisyydeksi
tahi lahkolaisuudeksi. Mutta jos Sir Peter lähettää poikansa
kuudentoista-vuotiaana opettajan luokse, joka kokonaan jättää pois
kristin-uskon opetuksesta, niin hän ansaitsee saada aika lailla
selkäänsä; ja," lisäsi pastori luoden tuiman silmäilyn Sir Peteriin,
tavanmukaisesti kääntäen takinhihoja ylös, "minun tekisi mieli antaa
hänelle selkään."
"Hiljaa, John," sanoi Sir Peter rauhoittavasti, "hiljaa, rakas
sukulaiseni. Minun perilliseni ei tule kasvatettavaksi niinkuin pakana,
ja Mivers vaan puhuu leikkiä meille. Kuulkaapas, Mivers, tunnetteko
sattumalta ystävienne joukossa Londonissa jotakin miestä, joka, vaikka
oppinut ja maailman mies, kumminkin vielä on kristitty?"
"Sellainen kristitty kuin laki määrää?"
"Noh niin."
"Ja joka ottaisi Kenelmin oppilaisekseen?
"Tietysti minä en turhasta uteliaisuudesta teiltä sitä kysy."
"Minä tunnen oikean miehen. Hän aikoi oikeastansa papiksi ja on hyvin
oppinut teologi. Hän luopui tuumastansa ruveta papiksi ja otti
hoitaaksensa pientä maatilaa, jonka hän peri äkkiä kuolleelta
vanhemmalta veljeltään. Hän tuli sitten Londoniin ja osti kokemusta --
se on, hän oli luonteeltaan aulis -- häntä voitiin helposti pettää --
hän joutui pulaan -- hänen maatilansa joutui sivilihallinnon
hoidettavaksi hänen velkojiensa hyväksi ja hänelle itselle maksettiin
siitä 400 puntaa sterlingiä vuodessa. Hän oli silloin nainut ja hänellä
oli kaksi lasta. Hän huomasi, että hänen oli tarttuminen kynään
lisätäksensä tulojansa, ja hän on sanontakirjallisuuden taitavimpia
apumiehiä. Hän on hienosti sivistynyt, arvossa pidetty kirjailija,
hyvin kiitetty yleisten miesten joukossa, täydellinen herrasmies, hänen
kotinsa on hauska ja hänen luonansa käy etevimpiä seuraelämän jäseniä.
Koska hän kerta oli tullut petetyksi, niin hän ei pelkää enää samaan
pulaan joutuvansa. Hänen kokemuksensa ei ostettu liian kalliilla
hinnalla. Sen ajullisempaa ja täydellisempää maailman miestä ei löydy.
Ne 300 puntaa tahi niillä paikkeilla, joita tulette maksamaan
Kenelmistä, olisivat hyvin tervetulleet hänelle. Hänen nimensä on Welby
ja hän asuu Chester Squaren varrella."
"Hän on tietysti 'The Londonerin' aputoimittaja," virkkoi pastori
pilkallisesti.
"Se on totta. Hän kirjoittaa meidän klassilliset, teologiset ja
filosofiset kirjoituksemme. Jos tahdotte, niin pyydän hänen tulemaan
tänne pariksi päiväksi, niin saatte itse puhutella häntä ja itse
päättää asiasta, Sir Peter."
"Tehkää niin!"