Isä. Koska olette nähneet isän ja äidin tuolla tavalla kohtelevan
teitä? Vieraat, minkä rangaistuksen annan meidän lapsille tästä?
Mikko ja Eeva. Antakaa heille anteeksi!
Äiti. Mistä te, hyvät lapset, olette kotoisin?
Mikko. Pohjanmaalta; etsimme setää ja tätiä, jotka äitimme kuoltua
pitävät meistä huolta.
Isä. Torppari Heino-vainajan lapsia?
Mikko ja Eeva. Niin.
Äiti (ihastuneena). Voi, kun en teitä heti tuntenut. (Syleilee lapsia.)
Terve tultuanne!
Isä (hänkin syleillen). Jaakko ja Hanna, tervehtikää serkkujanne!
Heitä saatte kiittää siitä, että nyt jäätte rankaisematta.
(Jaakko ja Hanna syleilevät serkkujansa.) Kas niin hyvät lapset
tekevät! Aatto-ilta on jo huomenna. Tehkäämme se oikeaksi
juhlahetkeksi, jolloin maassa on rauha ja ihmisillä hyvä tahto.
Jaakko ja Hanna (serkuillensa). Annattehan meille todellakin anteeksi,
hyvät serkut?
Mikko ja Eeva. Kaikki on unohdettu.
Isä (äidille). Saimme todellakin hauskoja ja herttaisia jouluvieraita.
Kuusenhaltija.
Pieni joululeikki lapsille.
Henkilöt: Matti ja Mikko, Kuusenhaltija, Jouluenkeli. --
Metsä, kaunis pienehkö kuusi etualalla, kiven vieressä.
Pojat tulevat. Matilla kirves olalla, Mikolla pieni, punainen pussi
kädessä.
Matti (edellä). Voi kuinka väsyttävää! Ja kohta on jo pilkkosen pimeä,
eikä kunnollista kuusta ole vieläkään löytynyt.
Mikko. Kaikki sellaisia variksen pelättiä, ettei niistä kukaan huolisi!
-- (Tähystelevät ympärilleen.)
Matti. Niin juuri, -- viepäs tuommoinenkin rupukka kotiin
joulukuuseksi, niin kyllä ne tytötkin nauraisivat (naputtaa kirveellään
pientä, harvaa kuusta vierellään).
Mikko. Ja ilkkuisivat! Sanoisivat taas, että kyllä olette huonoja
miehiä, kun ette kunnon kuusta kykene löytämään.
Matti. Tulisivat itse tänne lumikinoksiin rypemään, niin saisivat nähdä
ja kokea, onko hauskaa.
Mikko. Mutta hauskaahan tämä kuitenkin on!
Matti. No tietysti, tietysti! (huomaa kauniin kuusen.) "Hip, hellettä!
sanoi jänis pakkasessa!" -- Tuossapa nyt viimeinkin meidän kuusemme!
(Juoksevat kuusen luo kierrellen sen ympäri ja tarkastellen
sitä joka puolelta.)
Matti ja Mikko (yhtaikaa). Kuinka tuuhea ja kaunis! Kuinka herttaisen
vehreä! --
Mikko. Mutta ennenkun hakkaamme sen, istumme tähän kivelle ja syömme
viimeiset voileipämme. Minulla on niin hirmuinen nälkä!
(Istuvat, Mikko ottaa pussista esille kaksi vastakkain
pantua voileipää. Syövät.)
Matti. Niin minullakin. Äitiköhän nämä voileivät laittoi?
Mikko. No näkeehän sen jo etäälle, että äiti! Maija panee tok' aina
niin vähän voita leivälle, että oikein suututtaa, -- eikä maistu
miltään.
Matti. No ei miltään!
Kuusenhaltija (tirkistelee salaa kuusen takaa). Mitähän ne nuo ovat
olevinaan? Meluavat niin, että heräsin makeasta unestani.
Pojat (hypähtäen ylös). Kuka puhui?
(Katselevat ympärilleen, kuusenhaltija piiloutuu.)
Mikko (kiertää kuusen ympäri). Taisimme erehtyä. Ei täällä olo ketään.
Matti. Vaikka niin selvästi kuulin äänen.
Mikko. Eikö lie ollut orava. Pelkäätkö?
Matti. Minäkö pelkäisin! -- Ehei, -- Mikot ja Matit ne miehiä ovat --
mutta Jussia on kaikki metsätkin täynnä!
(Nauravat.)
Mikko. Ja nyt kiireesti toimeen. Ala paukuttaa!
Matti. Heti paikalla!
(Nostaa kirveensä iskeäkseen kuusta, mutta samassa hypähtää
haltija esiin, vihaisena uhaten poikia kepillä.)
Kuusenhaltija. Keitä te olette, -- tyhmeliinit? Kenenkä luvalla te
tulette tänne hiljaiseen metsään meluamaan -- vieläpä jouluaattona.
Hoh hoi, herätitte minutkin herttaisesta unestani.
Mikko. Me olemme Päivölän poikia ja etsimme kuusta joulukuuseksemme.
Mutta kuka sinä olet, joka aiot maaten joulusi viettää?
Kuusenhaltija. No ettekö näe, että minä olen minä, (pyörähtää
verkkaan ympäri) tällainen, katsokaa! Ja tämä punainen myssy on minun
juhlamyssyni.
Mikko (pistää eväspussin päähänsä). Ja tämä on minun juhlamyssyni!
(Kaikki nauravat.)
Matti. Niin, mutta mikä sinun nimesi on?
Kuusenhaltija. Ka, Kuusenhaltija, Tonttu-ukko, Korven ketterä poika, --
eikö se ole komea nimi?
Pojat. Onpa kylläkin!
Matti, Mutta nyt täytyy kaataa kuusi. Kohta on pimeä käsissä.
(Iskee kerran kuusta).
Kuusenhaltija (sieppaa kirveen hänen kädestään). Poika! Vai sinä
kaataisit minun kuuseni? Häpeä toki!
Matti. Vai häpeä. -- Mehän viemme sen joulukuuseksemme. Ja se on suuri
kunnia sinulle, herra Korven poika.
Kuusenhaltija. Mihin viette? Ettekö luule sillä olevan joulua täällä
metsässäkin?
Mikko. Kylläpä täällä taitaa olla ikävä joulu -- pimeässä ja
pakkasessa, hui!
Matti. Mutta meillä kotona on valoa ja lämmintä, on iloa ja riemua
kattoon asti! Ja kuusen me koristamme, niin että se loistaa kuin
taivaan tähti!
Kuusenhaltija. Joutavia! Minä vain en anna katkaista rakasta kuustani,
en vaikka! Pienestä pitäen olen sitä hoitanut ja suojellut, kesät ja
talvet rakkaudella vaalinut. Lumitaakasta olon sen hennot oksat
vapauttanut ja kuivina kesinä kantanut vettä juuriensa kostukkeeksi
tuolta alhaalta Urpus-noron lähteestä. Kuivat oksat olen siitä karsinut
ja aina, aina sen hyväksi elänyt.
Mikko. Mutta sittenkään et saa sitä niin komeaksi, kuin me sen laitamme
jouluiltana. Siihen pannaan tuhat tähteä, sata kynttilää ja paljon
muuta kaunista ja hyvää. Tule vaikka katsomaan!
Kuusenhaltija. Ei kiitoksia! Juhlallisempaa on sittenkin täällä
metsässä -- (viittaa ylöspäin). Täällä on tähtiä ja kynttilöitä --
miljoonittain!
Matti (ankarasti). Anna pois kirveeni! Kuuletko, -- ellet tahdo että
yövymme ja eksymme tänne pimeään korpeen.
Kuusenhaltija. No juoskaa sukkelaan kotiinne. Ei teitä täällä kukaan
kaipaa! Mutta kuustani en anna.
Pojat (yht'aikaa). Hyvä, rakas Kuusenhaltija, elä nyt ole noin paha .-!
Emme löydä koko metsästä toista näin kaunista kuusta.
Kuusenhaltija. Sen kyllä uskon. Mutta tätä en anna -- en, en, en! (Pui
nyrkkiä pojille. Silloin alkaa kuulua vienoa laulua metsästä, ensin
hiljempaa, sitten kovemmin):
Oi pyhä on jouluilta,
niin armas ja ihana!
Soi sävelet taivahilta
ja maassa on rauhoa --
On hyvyyttä sydämissä
ja rakkautta rinnoissa,
kun taivahan puhdas lapsi
käy ihmisten majoissa! --
Kuusenhaltija (riemuiten). Enkelit laulavat! Vieläkö sanotte, ettei
metsässä ole juhlallisempaa!
Pojat (ihmeissään). Voi kuinka kaunista! Oikeinko enkelit?
Enkeli (ilmestyy puiden välistä). Luulin kuulleeni täältä kiivaita
ääniä. Lapsi-kullatko riitelevät?
Kuusenhaltija (nöyrästi), Nehän ne tahtovat viedä kuuseni, --
katkaista, kaataa, sydämettömät, -- kauniin puuni!
(Itkee.)
Pojat (paljastavat päänsä arasti). Me olisimme vieneet sen
joulukuuseksemme, -- isälle, äidille, siskoillemme.
Enkeli, No miksi et anna heille kuustasi, pikku haltija? -- Sinähän
olet aina ollut niin hyvä.
Kuusenhaltija. Kuinka voisin luopua siitä, kun se on minulle niin
rakas, -- niin rakas!
Enkeli. Tiedän sen. Mutta kuulehan! Jumala itsekin antoi ainoan
poikansa lahjaksi ihmisille, vaikka se oli hänelle niin rakas!
-- -- niin rakas! -- Sentähden viettävät ihmiset joulua suurena
muistojuhlana, asettaen vihreän, valaistun kuusen Jumalan antaman
kalliin lahjan vertauskuvaksi.
Kuusenhaltija. Kylläpä ne ihmiset ovat itsekkäitä -- ensin ne saavat
suuren lahjan Jumalalta, ja sitten vielä tahtovat viedä minun armaisen
kuuseni. -- E-ei! Ottakoot petäjän, tuolla Köpin kankaalla kasvaa niitä
vaikka kuinka paljon!
Pojat. Ei, ei! Me tahtoisimme kuusen.
Enkeli (ottaa poikia kädestä kiinni). Katsokaa, lapsukaiset, uhraus
on vaikea jokaiselle, joka kalleimmastaan joutuu sen tekemään.
Ymmärrättehän siis, kuinka raskasta Kuusenhaltijallekin on
luopua lemmikistään, suojatistaan. Mutta jos te, pienet ihmisalut,
lupaatte elämässänne auliisti antautua uhrauksiin, jos te lupaatte
toisten, tarvitsevien hyväksi luopua sellaisestakin, joka on teille
niin rakas, niin rakas, että aina juuri itse tahtoisitte sen pitää,
niin saatte tämän komean kuusen.
Pojat. Oi, kyllä me lupaamme!
Enkeli. Teidän tulee myöskin pitää lupauksenne; silloin joulun merkitys
on pyhitetty sydämissänne!
Pojat. Kyllä me tahdomme pitää sen!
Enkeli. (Kuusenhaltijalle). Suostutko? Annatko?
Kuusenhaltija (surullisesti). Kuuseni kuolee, jos se viedään
joulupuuksi.
Enkeli. Niin, mutta joulu-ilo elää lasten sydämissä!
Kuusenhaltija (katselee hetkisen miettien enkeliin, ojentaa sitten
kirveen Matille ja molemmat kätensä enkelille). Sinun tähtesi, hyvä
enkeli!
Enkeli. Hakatkaa, pojat!
Pojat. Kiitos! Kiitos!
(Matti hakkaa kuusta ja Mikko tukee sitä kädellään. Enkeli ja
Kuusenhaltija seisovat vierekkäin hymyillen ja enkelien laulu
kuuluu jälleen kirkkaasti):
Oi pyhä on jouluilta,
niin armas ja ihana!
Toi lupaus taivahilta
sydämihin riemua --
Ja jouluinen siunaus suuri
maan alhoissa virtailee:
se köyhien kyyneleet pyyhkii
ja rintoja valaisee!