"Luulenpa, että tämä estää hänet sormeilemasta tuota pakettia", virkkoi
mrs Lecks. "Ja vahingoksi ei olisi, jos mr Dusante lähettäisi saman
tapaisen sähkösanoman jollekin toiselle asemalle. Ja jos tuo Enderton
pelästyy niin pahasti, että hän pakenee iäksi meidän silmistämme, olisi
se meille kaikille suuri onni. Mutta sen minä teille sanon, mr Craig,
ettei rouvallenne saa mainita mitään, mikä pahoittaisi hänen mieltään.
Hänen ei tarvitse tietää mitään koko tästä tapahtumasta. Ja sen minä
sanon myöskin, että vaikka mr Enderton onkin hänen isänsä ja hänen
senvuoksi tulee häntä kunnioittaa, on hän paljon iloisempi ja vapaampi
silloin kuin tuo äijä on poissa. Mitä taas meihin muihin tulee, niin
emme me luullakseni laisinkaan sure hänen menettämistään."
"Emme totisesti", sanoi mrs Aleshine. "Hän on mies, joka ajattelee
yhdeksänkymmentäyhdeksän kertaa itseään, ennen kun kertaakaan ketään
muuta ihmistä — ja sen yhden kerrankin unohtaa hän heti paikalla. En
sano sitä senvuoksi, että minä yleensä vihaisin lähetyssaarnaajia. Olen
päinvastoin säästänyt heille monta ropoa, ja sen teen vast'edeskin.
Mutta häntä ei sovi enää kutsua lähetyssaarnaajaksi, koska hän kerran
on ottanut eron — ellei hän itse ole saanut harmaalle paperille
kirjoitettua eroamiskäskyä. Sitä asiaa me emme tiedä. Hän, joka luopuu
kaikista mukavuuksista kristityssä maassa ja matkustaa kääntämään
pakanoita, hän tekee kauniisti, mutta hän, joka jättää pakanat
päästäkseen nauttimaan mukavuuksista, hän on sellaisen ihmisen
vastakohta. Muuten lienee sellainen herra ehkä vaatinut kaksikertaisen
palkan ja kääntänyt vain puoliksi."
Mr Dusanten kohteliaisuus vaimoani kohtaan esti häntä ilmaisemasta
kaikkea, mitä hän apestani ajatteli, mutta luulenpa, etteivät hänen
mielipiteensä hänestä paljonkaan eronneet mrs Lecks'in ja mrs Aleshinen
mielipiteistä.
Kaikki olimme kuitenkin sangen iloiset sen johdosta, ettei meidän
vielä tarvinnut erota ja seuraavana päivänä lähdimme matkaan iloisen
mielentilan vallitessa. Olimme sitäkin iloisempia syystä ettei mr
Enderton ollut seurassamme.
Ennen lähtöämme lähetti mr Dusante Kearneyn asemalle mr Endertonille
sähkösanoman, jonka sisältöä en tietänyt, vaan jonka äänilajin arvelin
olevan hyvinkin ankaran.
Saavuttuamme Chicagoon menimme heti Brandigerin hotelliin, missä emme
kuitenkaan tavanneet mr Endertonia. Hän oli vain jättänyt sinne kirjeen
Ruthille. Kirje oli näin kuuluva:
"Rakas tyttäreni!
Olen päättänyt, etten odotakaan teitä täällä, kuten aikaisemmin aioin,
vaan jatkan matkaa yksinäni. On ikävää, ettemme tavanneet toisiamme
täällä, mutta eihän kestä kauan, ennen kuin jälleen kohtaamme. Sinähän
tiedät, ett'en minä mielelläni matkusta suuressa seurassa. Muutamat
meidän seurueemme jäsenet aiheuttavat minulle alinomaa mielipahaa.
Olin ajatellut matkustaa Filadelfiaan ja odottaa sinua siellä, mutta
nyt olenkin päättänyt mennä Meadovilleen, joka on muuan pieni seutu
Pennsylvaniassa, missä nuo molemmat naiset, mrs Lecks ja mrs Aleshine,
mikäli muistan kuulleeni, asuvat. Toivon tapaavani koko seurueen ennen
kuin otan lopullisesti jäähyväiset, ja minä otaksun, etteivät nuo
molemmat naiset aio matkustaa kauemmaksi kuin missä he asuvat. Liitän
tähän mukaan miehellesi kirjeen, joka koskee eräitä käytännöllisiä
asioita. Toivon hänen lopunkin matkaa pitävän sinusta hyvää huolta,
josta olen hänelle sangen kiitollinen.