koskaan ole pitkiä, niin tässä tapauksessa maaherra piti parhaimman.
Hän sanoi vain: Tasavallan presidentin malja! Kaikki kohottiin pystyyn
ja Maamme laulu laulettiin. Pääministerillä on kaunis barytoni. Hän
puhuu voimakkaasti, täsmällisesti ja arvokkaasti, juuri niinkuin
pääministerin tuleekin. Tyyppi karjalais-savolaispohjaloinen, sanojen
sointu karjalais-savolais-pohjalaista murretta, sitä mitä puhutaan
jokilaaksoissa Oulun pohjoispuolella. Ei yhdenkään puhe saavuttanut
lähimainkaan Kiviniemen juhlapuheen pituutta, eikä kenenkään sitä
lyyrillistä hartautta, jollemme ota lukuun Mikko Uotista. Hän on
armoitettu puhuja. Noin hehkuvasti puhuu ainoastaan venäläinen.
Eiköpähän Mikko Uotisen suomalainen sukupuu ole imenyt nesteitä
venäläisestäkin maaperästä? En ole Venäjällä vieraillut muissa
perheissä kuin Romanoffien, mutta siellä näin samanlaisen ulkomuodon
suuriruhtinas Sergeillä. Kannaksen taruissahan kerrotaan, että
Romanoffeissa vuotaa pisara kannakselaistenkin verta. Mikä estää,
että vuorovaikutustakin olisi sattunut. Kaikissa tapauksissa Mikko
Uotinen on suuriruhtinas puhujiemme joukossa. Minun herkkään sieluuni
Uotisen ääni vaikuttaa yhtä tärisyttävästi kuin siihen italialaiseen
sanomalehtimieheen, joka viime kesänä Uotisen puheen perästä suuteli
hänen poskensa likomäriksi. — — — Sydämellisimmän puheen piti
»vanha» — niinkuin hän nimitti itseään — esittelijäsihteeri. Hän
kiitti Käkisalmen todellakin aivan erinomaisen vierasvaraisia ja
kohteliaita isäntiä ja emäntiä kaikista niistä kulungeista, joita
meidän takia olivat uhranneet. Oli nimittäin juhlassa yllinkyllin
tarjona sekä henkistä että ruumiillista nautittavaa. Mutta nyt Jumala
käsittämättömässä oikussaan on tälle niin erinomaisen sydämelliselle
puhujalle suonut niitä äreimmän, riitaisimman ja kiukkuisimman
äänen. Jos vain ääntä kuunteli, niin luuli hänen sadattelevan
isäntäväkeämme. Piti tarkasti kuunnella sanoja, sillä muuten luuli
hänen kiukuttelevan: »p—leen, p—leen nälkäraunio», vaikka ruokalistassa
oli 10 numeroa, niinkuin ylioppilaslaulajien konsertti-ohjelmissa.
Todellakin jännittävimpiä päivällisiä, mitä minä olen syönyt. Mutta
kaikkihan ymmärsimme suomea ja puhujan herttaista tarkoitusta. Mitähän
italialainen sanomalehtimies olisi tehnyt tämän puheen perästä?
Karannut asemalle ja ostanut piletin Roomaan. — Mutta kun valtiollisen
vastapuolueen pääpukari on masennettava, silloin tällainen ääni on
verraton ase, järeimmän tykistön arvossa.
Paljon asiallisia puheita ja selostuksia pidettiin. Niissä kuvattiin
kaikkia niitä vaihtoehdotuksia radan suunnasta, jotka vuosien
kuluessa tehtiin, kunnes yhdyttiin Hiitolan ja Raasulin nykyisestä
radasta. Radanrakentajat eivät koskaan kysy neuvoa kielimiehiltä,
kun ratojaan suunnittelevat. Varmaan nämä voisivat antaa monta
varteenotettavaa neuvoa. Jos minulta olisi kysytty neuvoa, olisin
silmiäni räpäyttämättä määrännyt Elisenvaaran toiseksi lähtökohdaksi.
Paitsi että Elisenvaara jo on Punkaharjun radan lähtökohtana, on se
soinnultaan Suomen ensimmäisiä nimiä. Ajatelkaammepa vain, että vanhat
kreikkalaiset nimittivät taivastaan Elysiumiksi ja että maailman
kaunein kaupunkinäköala on Parisin Champs Elyséessä. Venäjän puolelta
taas olisi voinut hakea sopivan vastineen, esim. Lempäälän. Päivällinen
ihanuus ja venäläinen lempi kytkettynä toisiinsa rautaisten kiskojen
kautta! Sehän olisi ollut ihanneyhtymä!
Kun juhlissa ei enää samppanjaa saa julkisesti tarjota, täytyy saada
vastiketta, joka pihisee ja nostaa juhlamieltä. Käkisalmelaiset
olivat oivaltaneet tämän ja hankkineet ihaninta musiikkia loisteliaan
juhlansa korostukseksi. Jo asemasillalla soitettiin ja laulettiin
Otto Kotilaisen sepittämä rytmillinen hyvin vaikuttava virsi A.
Noposen sanoihin, josta ei puuttunut mitään muuta kuin huumoria,
vaikka sekä sana- että virsiseppä ovat savolaisia, vanhan Rantasalmen
emäseurakunnan lapsia kuten minäkin. Juhlapäivällisissä soitettiin
niinikään Kotilaisen marssi, joka todisti kokeneen ja taitavan
säveltäjän käsialaa. Rouva Linko lauloi miehensä säestyksellä muutamia
lauluja ryhdikkäästi ja tosi musikaalisesti hyvin kouluutetulla
äänellään. Ernst Linko taas istui moneen toviin flyygelin ääressä ja
houkutteli koneen kaikki kielet heläjämään. Hänen notkeat sormensa
panivat toimeen kilpajuoksuja klaviatuurilla, matalimmasta Raasulista
aina Hiitolan korkeimmille mäenmyhkyröille. Juoksutukset luistivat
kepeästi kuin parhaimmalta Orloffari-oriilta kilparadalla. Linko
on miehekäs taiteilija ja maskuliininen soittaja, jonka esitys
korvaa samppanjan. Minä en ainakaan kaivannut sitä, josta kiitän
soittoesityksiä.
Iloisesti kului ilta ruokapöydässä aina pikkutunneille saakka.
Naapurini vastapäätä, Dagens Pressin henkevä edustaja, ihmetteli, että
rata vasta nyt vihitään, vaikka se jo vuosikausia on tuottanut sekä
huvia että hyötyä käkisalmelaisille. Rohkenin huomauttaa hänelle:
— Rakas neitini. Elkää sitä ihmetelkö. Sellaista sattuu parhaimmissakin
perheissä. Joskus vihkiminen syystä tai toisesta myöhästyy.
Eräs innostunut juhlapuhuja keksi Käkisalmelle uuden nimen. Hän sanoi
sitä »Laatokan Helmeksi». Naapurini tokaisi:
— Tätä ristimänimeä en koskaan ennen ole kuullut Käkisalmelle annetun,
vaikka kuus vuotta olen asunut täällä.
— Ei sekään ole harvinaista tässä matoisessa maailmassa, arvoisa
neitiseni. Joskus myöhästyneitten vihkäisten ohella myöskin vietetään
ristiäisiä.
Mutta tällaisissa perhejuhlissa vallitsee usein apea mieliala,
vaikka suurempi ilo pitäisi olla kahdesta syntisestä, jotka itseänsä
parantaa tahtovat, kuin kahdesta muusta, jotka eivät parannusta
kaipaa. Käkisalmen juhlapäivällisillä taas vallitsi, myöhästyneestä
vihkimisestä huolimatta, mitä hilpein mieliala.