Näin Methamin Wells-kadun päästä ennenkuin hän huomasi minut. Hän
seisoi erään nurkkapuodin vieressä tuijottaen katua ylöspäin --
tuijottaen niin hartaasti, että olinkin hänen vieressään ja kosketin
häntä olkapäähän ennenkuin hän minut äkkäsi. Hän säpsähti kosketuksesta
ja kääntyi kohti.
"Mr Gregg", kuiskasi hän ikäänkuin tuon näköalan ja salaperäisyyden
lumoissa. "Se Ganderson on tuolla -- erään vuokrarakennuksen
ulkopuolella. Hän on seisoskellut siellä jonkun aikaa milloin
vasemmalla milloin oikealla jalallaan, niin sanoakseni. Olen pitänyt
häntä silmällä nähdäkseni, menisikö hän johonkin tai saapuisiko kukaan
hänen luokseen. Toivon, että minulla olisi ollut joku mukanani, --
mutten tohtinut kääntää silmiäni hänestä enempää kuin muutamiksi
minuuteiksi, jolla välin soitin Corlandin toimistoon. Mitähän hän
täällä Wells-kadulla puuhailee. Tiedättekö tämän asian yhteydessä
mitään Wells-kadusta, herra Gregg?"
"Kyllä", sanoin minä, muistaen mitä Rosalie Vandamarke oli minulle
kertonut. "Kyllä tiedän! Kuulittehan kaikki, mitä tänä aamuna puhuttiin
herra Corlandin, minun ja Gandersonin välillä? No, ettekö kuullut
mainittavan erästä mrs Kennerleytä? Juuri niin! Ja mrs Kennerleyllä on
huoneisto Wells-kadulla."
Hän säpsähti taas ja irvisti.
"No, se selittää asian", sanoi hän. "Sitä minä ajattelinkin."
"Ajattelitte mitä?" kysyin.
"Ajattelin, että Ganderson seuraili miestä ja naista", selitti hän.
"Siltä minusta näytti -- olen juoksennellut hänen perässään moniin
paikkoihin; hän on löntystellyt siellä täällä kaiken aamua. Mutta
puolen päivän tienoissa näkyy hän itse alkaneen vaania jotakuta, ja
minä huomasin miehen ja naishenkilön hänen edellään. Se oli tuolla
Oxford-kadulla. Kun kulmassa käännyin Gandersonin perästä tänne
Wells-kadulle, näin kyllä hänet, mutten niitä toisia."
"Näittekö heidät läheltä?" kysyin minä.
"Vain siksi läheltä, että havaitsin miehen olevan kookkaan ja naisen
pitkänlaisen ja tumman", vastasi hän. "Tietenkään en ollut koskaan
heidän kintereillään -- Ganderson oli välissämme."
"Kuulostaa siltä, että he olivat Trafferdale ja mrs Kennerley", sanoin
minä. "Ja siinä tapauksessa he luultavasti menivät rouvan asuntoon. No
-- mitä nyt on tehtävä, kun olen täällä?"
Hän nyökkäsi katua ylöspäin, missä saatoin nähdä palvelijan
vetelehtivän. "Ganderson ei tunne minua eikä tiedä, mitä minä kärkyn",
sanoi hän. "Enkä halua hänen saavan sitä tietääkään ennenkuin pääsemme
selville hänen aikeistaan. Kenties menisitte -- aivan kuin sattumalta
-- tiedustelemaan, mitä hän siellä puuhailee? Ja jos katsotte
viisaaksi, viitatkaa minut tulemaan luoksenne. Jos tarvitsette minua,
mr Gregg, vetäkää nenäliina taskustanne, niin riennän heti paikalle."
"Hyvä on", vastasin. "Ja menettelenkö siinä oman harkintani mukaan?"
"Aivan!" sanoi hän. "Mutta jos esimerkiksi saatte selville, että ne
kaksi henkilöä olivat Trafferdale ja mrs Kennerley ja että mies
odottelee tai vaanii heitä, niin antakaa merkki. Muussa tapauksessa
jättäkää hänet ja tulkaa pois, joten voin jatkaa silmälläpitoani."
Minä nyökkäsin ja kävelin verkalleen katua ylös, olematta mitään
erityisesti katselevinani. Lähelle tullessani oli Ganderson
Margaret-kadun kulmassa, tuijottaen ikäänkuin perin hajamielisenä
vastapäiseen ovikäytävään. Äkkiä huomasi hän minut ja asteli ikäänkuin
vaistomaisesti eteenpäin. "Halloo!" huusin.
"Mitäs te täällä hommailette?"
Vaikka kohtauksemme olikin näin odottamaton, muuttui Ganderson heti
maireaksi ja kohteliaaksi palvelushengeksi.
"Olenpa hyvillänikin, että tapasin teidät täällä, sir", vastasi hän
kohottaen hattuaan. "Asia on niin, sir, että olen kovin ymmällä, mitä
minun tulisi tehdä. Tuumin, olisiko viisasta tarjoutua poliisilaitoksen
palvelukseen, mutta en ole varma otollisuudestani -- en ole niitä
miehiä, jotka pitävät ankarista äärimmäisyystoimenpiteistä."
"Mistä on kysymys, Ganderson?" utelin. "Tämänaamuisenko asian
johdosta...?"
"Kaiketikin se sitä koskee, sir", vastasi hän. "Muistanette kysyneenne
minulta mr Corlandin toimistossa, olinko koskaan nähnyt naishenkilöä mr
Trafferdalen asunnossa, -- sellaista, jota mainitsitte mrs Kennerleyn
nimellä, -- ja minä vastasin, että olin kyllä nähnyt siellä naisen,
mutta tietämättä hänen nimeään. Nyt, sir, vähän senjälkeen, kun lähdin
Corlandin toimistosta tänä aamuna, näin sen rouvashenkilön -- ja mr
Trafferdalen hänen kanssaan."
"Niinkö?" huudahdin.
"Näin tosiaan", vastasi hän. "Ja ottaen asianhaarat huomioon katsoin
velvollisuudekseni pitää heitä silmällä. Seurasin heitä tänne
Regent-kadulta, sir. He menivät sisälle ovikäytävästä tuolla. Enkä
senjälkeen ole heitä nähnyt. Mutta -- olen aivan varma, etteivät he ole
sieltä lähteneet."
"Oletteko vartioinut huolellisesti?" kysyin.
"Mitä huolellisimmin, sir, kelloni mukaan kokonaisen tunnin", vastasi
hän. "Tuon oven sisäpuolelle he astuivat, mutta ulos eivät ole
tulleet."
En enää epäröinyt, vaan vedin nenäliinani ulos ollen sitä käyttävinäni.
Metham asteli verkalleen meitä kohti. Minä osoitin häntä hänen
tullessaan.
"Kah, Ganderson", sanoin, "tämä on Corlandien miehiä. Hän avustaa
minua, ja me kerromme hänelle mitä olette nähnyt, kuullaksemme hänen
neuvonsa. Sitten..."
Methamin neuvo, jonka hän antoi heti, kun oli kuullut selostukseni, oli
perin käytännöllinen: mennä kadun yli ja tarkata ihmisten nimiä
huoneistojen ulkoeteisen taululta. Harppasimme heti kadun yli, ja
silmiimme osui ainakin yksi tuttu nimi: _N:o 8, Mrs Kennerley_.
"Aivan oikein!" sanoi Metham. "Ja te, hyvä herra Gregg, olette oikea
mies tähän hommaan! Teillä on valituksen syytä kumpaankin kohtaan. He
vangitsivat teidät! Nouskaa portaita, soittakaa kelloa. Jos joko
Trafferdale tai rouva tulee avaamaan, älkää astuko sisälle, vaan
kutsukaa minua tuon rintanojan yli. On saatava varmuus siitä, ovatko he
huoneistossa. Nyt, sir, vallin yli!"
Olin hyökännyt vallin yli -- toisella tavalla -- useammin kuin kerran
Flandriassa, mutta minun täytyy tunnustaa, että tämä rohkean
sodankäynnin muunnos pani housuni vapisemaan. Mielelläni en suinkaan
noita portaita noussut. Minulla ei ollut suurta halua tavata jälleen
mrs Kennerleytä enempää kuin Trafferdaleakaan enkä laisinkaan tiennyt,
mitä heille sanoisin, jos heidät kohtaisin, sillä aamuiset tapaukset
olivat minut aivan häkellyttäneet. Mutta olihan tehtävä suoritettava,
ja ylös minä kiipesin, huolellisesti ottaen vaarin kaikesta, mitä
ympärilläni näin. Portaat olivat kivestä, rakennuksen keskellä;
ensimmäisen sillakkeen ovilla oli numerot 1 ja 2, seuraavilla 3 ja 4,
sitten 5 ja 6, ja vasta neljännen porrasmitan kiivettyäni näin seitosen
vieressä 8:lla merkityn oven. Kerroksia oli vielä yläpuolellanikin; se
oli korkea rakennus. Ja hiljainen ja äänetön; koko matkallani en nähnyt
ketään.
Ovessa 8 oli sähkökello; painoin sitä sormellani ja kuulin kimeän
kilinän jostakin huoneiston sisäpuolelta. Mutta kukaan ei tullut
avaamaan. Minä soitin pian uudestaan, vieläkään saamatta vastausta.
Kuuntelin ovilaudoituksessa nenäni edessä olevasta kirjeluukusta, mutta
korvani eivät eroittaneet mitään.
Äkkiä avautui 7:llä merkitty ovi, ja sievä tyttö, jota päättelin
näyttelijättäreksi, astui ulos, sulkien sen jälkeensä. Hän vilkaisi
minuun ja oveen, jonka takana seisoin.
"Etsittekö mrs Kennerleytä?" kysyi neitonen. "Hän on luullakseni mennyt
ulos -- tapasin hänet astumassa portaita alas tänne tullessani puoli
tuntia sitten."
Kiitin häntä; hän sipsutti portaita alas, hyräillen säveltä. Olin juuri
seuraamaisillani häntä, kun jostakin sielullisesta sysäyksestä, jota en
mitenkään voisi itselleni selittää, kiersin edessäni olevan oven ripaa.
Se myötäsi kädessäni. Ovi huoneistoon oli avoinna! Epäröitsin pari
sekuntia, minkä jälkeen työnsin oven raolleen ja vilkaisin
sisäpuolelle. Näin pienen neliömäisen eteisen, astuin pari askelta, ja
vastapäätä minua oli seurusteluhuoneen ovi avoinna. Ja siellä istui
nojatuolissa, pää sen selkää vasten retkahtaneena ja koko ruumis
velttona kuin nukkujan -- Trafferdale! Seisoin minuutin ajan tuijottaen
häneen. Sitten yskähdin äänekkäästi. Hän ei osoittanut mitään merkkejä
siitä, että olisi sen kuullut. Minä toistin yskähdykseni kovempaa.
Mikäli saatoin havaita, ei silmäluomikaan värähtänyt, ei sormikaan
vavahtanut. Silloin astuin sisälle ja katselin ympärilleni. Kaksi muuta
ovea oli avoinna. Toisesta pääsi pieneen keittiöön, toisesta
makuuhuoneeseen -- naisen huoneeseen. Se oli hiukan epäjärjestyksessä
-- laatikoita ja vaatekaappeja avoinna, iltapuku huolimattomasti
heitettynä sängylle. Minä muistin tuon puvun: se oli sama, joka mrs
Kennerleyllä oli ollut edellisenä iltana. Eikä ainoaakaan ihmistä
makuuhuoneessa enempää kuin keittiössäkään.
Varmistautuen, että minulla vielä oli pistoolini taskussani ja pitäen
kättäni mukavasti sillä (kuten irlantilainen sanoisi), jotta olisin
valmis torjumaan äkillistä hyökkäystä, astuin varovaisesti
seurusteluhuoneeseen nojatuolissa retkottavan miehen luo. Kosketin
hänen olkapäähänsä -- ensin hiljaa, sitten lujasti painaen ja vihdoin
ravistaen. Olisi voinut yhtä hyvin ravistaa tuolia, jossa hän lojui. Ja
äkkiä huomasin, ettei tuo ollut unta laisinkaan, ei ainakaan
luonnollista unta, ja silmänräpäyksessä olin portaiden yläpäässä
kutsuen hiljaa miehiä, jotka odottelivat alhaalla.
He riensivät ylös -- Metham edellä. Viittasin hänet huoneistoon ja
osoitin Trafferdalea. Häneltä pääsi kimeä huudahdus, hän riensi esille
ja kumartui Trafferdalen kasvojen yli. Samassa hän kääntyi minua kohti.
"Nainen?" huudahti hän. "Missä on nainen?"
"Täällä ei ole ketään naishenkilöä!" sanoin minä. "Ei ole ketään muita.
Näittekö tytön vastikään astuvan portaita alas? Hän tuli viereisestä
huoneistosta ja sanoi nähneensä mrs Kennerleyn lähteneen pois puoli
tuntia sitten. Mutta -- mikä tuota miestä vaivaa?"
Metham kääntyi jälleen Trafferdalesta.
"Mikäkö vaivaa?" virkkoi hän. "Hänet on tohtoroitu, mr Gregg,
tohtoroitu! Ehkä myrkytetty! Haistakaahan!"
Hän otti juomalasin pieneltä pöydältä Trafferdalen tuolin vierestä ja
haistettuaan itse työnsi sen minun käteeni. Siitä lemahti väljähtäneen
konjakin tympäisevä haju, mutta siitä tuoksahti jotakin muutakin,
kirpeää ja tuikeaa.
"Hänelle on tietysti juotettu jotakin!" sanoi Metham. "Sen naisen
työtä! Ja hän itse on livistänyt -- timantti mukanaan! No..."
Metham vilkaisi ympärilleen ja äkkäsi Gandersonin, joka oli seurannut
meitä huoneeseen ja tuijotti Trafferdaleen.
"Meidän täytyy hakea lääkäri", sanoi Metham äkkiä. "Kuulkaahan,
rientäkää te Margaret-kadulle, varmaankin tapaatte sieltä jonkun
lääkärin. Hankkikaa sellainen joka tapauksessa ja tuokaa hänet tänne
niin pian kuin suinkin."
Ganderson yskähti varovaisen salaperäisesti.
"Tunnen tämän kaupunginosan hyvin, gentlemen", sanoi hän luoden meihin
vihjaavan katseen. "Tunnen perin taitavan lääkärin, joka asuu tässä
lähellä Hollis-kadun varrella ja johon... hm, voi luottaa
arkaluontoisissa olosuhteissa. Arvelen, että julkisuus ei ole
suotavaa?"
"Menkää noutamaan hänet nopeasti!" käski Metham viitaten hänet matkaan.
"Tämä mies saattaa olla kuolemaisillaan -- ja me haluamme häneltä
tietoja. Julkisuus!" jatkoi hän virnistäen, sitten kun Ganderson oli
lähtenyt. "Julkisuutta saanemme pian yllin kyliini mr Gregg. Tästä
tulee poliisijuttu. Kenties meidän oikeastaan pitäisikin kutsua tänne
poliisit nyt heti."
Käännyin ja vilkaisin Trafferdaleen. Kyllä hän hengitti -- raskaasti ja
säännöllisesti, -- mutta muutoin olisi häntä voinut luulla kuolleeksi.
Hän oli niin liikkumaton ja kaikesta päättäen tajutonna. Metham kohotti
hänen toista silmäluomeaan.
"Löisinpä vetoa, että hänet on myrkytetty, mr Gregg", jupisi hän.
"Luulen käsittäväni koko asian. Lähdettyään yöllä Down-kadulta he
tulivat tänne aikoen olla hissuksiin, kunnes ehtisivät matkalle --
ainakin se lienee ollut Trafferdalen aikomus. Ja rouva on tohtoroinut
häntä, näpistänyt häneltä timantin ja vienyt sen mukanaan! Tyttö puhui
puolesta tunnista, niinkö? Hm, puolen tunnin etumatka on kyllä hyvä,
kun on tehnyt suunnitelmansa."
Ajattelin, tosiaan ihmeissäni, mitenkä tämä asian viime kehitys sopi
yhteen sen kanssa, mitä olin kuullut noilta kahdelta Cityn
herrasmieheltä vanhassa hiljaisessa ravintolassa. Olin aikonut kertoa
siitä Corlandille kuullakseni hänen mielipiteensä, mutta en ollut
saanut siihen tilaisuutta. Ja nyt Gandersonin palaamista ja lääkäriä
odotellessamme minä juttelin Methamille. Hän kuunteli innokkaasti, ja
hänen tarkkaavaiset kasvonsa osoittivat yhä suurempaa mielenkiintoa.
"Ahaa!" huudahti hän vihjaavin katsein. "Nyt alkaa vyyhti minulle
hiukan selvitä! Minusta tuntuu, mr Gregg, että se nainen on ollut
kaiken takana. Aika ovelasti tehtykin! Jos nyt kysyisitte
mielipidettäni, niin sanoisin, että hän on vetänyt nenästä tätä
miekkosta, kuten Trafferdale vuorostaan on pettänyt miehiä, joista
minulle kerroitte. Luultavasti rouva viekoitteli hänet tekemään tämän
aimo kepposen mr Vandamarkille ja heti, kun Trafferdale sai timantin
haltuunsa, käsitteli häntä tuolla... tuolla tavoin, anastaakseen kiven
itselleen. Lyönpä vaikka mitä vetoa, ettei se enää Trafferdalella ole!"
Ja sitten hän alkoi häikäilemättä penkoa Trafferdalen taskuja, mikäli
se oli mahdollista, osoittaen siinä merkillistä kätevyyttä. Mutta
mitään erikoista hän ei löytänyt, ja tarkastuksen tulos sai hänet
pudistamaan päätänsä.
"Näyttää siltä kuin rouva olisi puhdistanut hänet ennen lähtöään",
sanoi hän. "Kuten näette, ei lompakossa, jossa hänenlaisellaan miehellä
toki pitäisi olla melkoinen setelitukku, ole mitään, ja kukkarossa ja
taskuissa vain jokunen pikku kolikko. Kunpa vain olisimme olleet
saapuvilla tuntia aikaisemmin, mr Gregg, niin olisimme -- mitä se oli?"
Ripeä kaksoisnapaus kuului ulko-ovelta, jonka olin sulkenut Gandersonin
lähdettyä. Metham vilkaisi eteiseen.
"Postiljooni", sanoi hän. "Kirjeitä -- kirje ja postikortti."
Hän otti ne ja palasi seurusteluhuoneeseen. "Otamme kai itsellemme
vapauden lukea postikortin. Hm, näyttää kohtaussopimukselta." Hän
ojensi minulle kortin, joka oli osoitettu rouva Kennerleylle, ja näytti
tiedonantoa sen takasivulla. Ei siinä paljoa kirjoitusta ollut, ja
jokaiselle, joka ei tuntenut lähettäjän ja saajan salaisuuksia, jäi
sisältö hämäräksi. Siihen oli piirretty vain rivi alkukirjaimia ja
numeroita -- kahdessa sarjassa ja lyhyt alleviivattu sana niiden
välillä:
B.M. 3.15 oder H.G. 4.30.
"No, mitä siitä tuumitte, mr Gregg?" kysyi Metham. "Salaperäistä, eikö
vain? Mutta minä luulisin, että siinä sovitaan kohtaamisesta. B.M., hm?
Tarkoittanee British Museumia. Mutta tuo alleviivattu sana keskellä?
Mitähän se merkinnee? Kai se on jotakin vierasta kieltä?"
"Saksaa", selitin minä. "_Oder_ merkitsee _tai_."
"Vai niin", hymähti hän. "Ahaa! Jos se on kohtaussopimus, on se
vaihtoehtoinen. Rouvan oli tavattava lähettäjä B.M:ssä neljännestä yli
kolmen tai H.G.:ssä puoli viisi. Juuri niin, mutta hän nähkääs lähti
ulos ennenkuin postikortti tuotiin. Siis olisi meillä, vaikka saisimme
noiden alkukirjainten B.M. tai H.G. oikean tarkoituksen selvillekin,
vain vähän toiveita tavata häntä kummassakaan paikassa."
Hän käänteli korttia ja näytti minulle, että se oli postitettu Citystä
juuri ennen keskipäivää. Sitten hän vilkaisi kirjeeseen, jonka oli
myöskin ottanut käteensä.
"Tässä on Birminghamin postileima", sanoi hän. "Ka, jos tämä olisi
joutunut jonkun salapoliisin käsiin..."
Mutta minä keskeytin hänet huudahtamalla:
"Hyväinen aika! Tuo on Vandamarken käsialaa! Tunnen se varsin hyvin!"
"Vandamarkenko?" virkkoi Metham. "Niin, muistelen kuulleeni hänen
matkustaneen Birminghamiin. Ja rouva Kennerleyhän oli hänen
yksityissihteerinsä. No..."
Hän pysähtyi äkkiä, koska minä olin tarttunut toisella kädelläni hänen
käsivarteensa ja toisella siepannut kirjeen häneltä.
"Metham", sanoin minä, "näissä olosuhteissa minä avaan kirjeen. Vastaan
teostani mr Vandamarkelle. Kukaties siitä saamme arvokkaan johtolangan.
Joka tapauksessa... Kas noin!"
Viilsin kuoren kynäveitselläni auki ja vedin sen sisästä
kokoonkäännetyn postipaperiarkin, jossa oli tunnetun birminghamilaisen
hotellin osoite ja eilinen päiväys. Levitin sen pöydälle; molemmat
kumarruimme sitä katselemaan, ja Methamilta pääsi äkäinen huudahdus.
"Voi sun vietävä!" päivitteli hän. "Vielä hullumpi kuin postikortti!"
Edessämme oli kolme, neljä riviä kirjoitusta, muutamia sanoja kullakin
rivillä. Mutta se oli pelkkää sekamelskaa. Joissakuissa sanoissa oli
kerakkeita ilman ääntiöitä, toisissa taas pelkkiä ääntiöitä. Jykevä V
päätti kirjeen.
"Se oli salakirjoituksella kyhätty tiedonanto!" virkoin minä. "Rouva
sen ymmärtäisi; emme me. Siis..."
Juuri silloin riensi Ganderson huoneeseen lääkärin kanssa, ja me jäimme
odottamaan, kun viimemainittu tutki Trafferdalea. Muutaman minuutin
päästä tiesimme, että aavistuksemme olivat olleet oikeat.
Trafferdalelle oli annettu voimakasta huumausainetta. Mutta
hengenvaaraa ei ollut, ja jättäen hänet lääkärin ja palvelijan hoiviin
riensin Methamin kanssa lähimmälle puhelinkaapille soittaaksemme
Corlandille. Minulla oli kirje ja postikortti. Asiain näin ollen oli
meidän nopeasti päästävä mrs Kennerleyn jäljille.
Puhelinkaapissa Metham kääntyi äkkiä kuulotorvesta minuun päin.
"Mr Gregg", kuiskasi hän, "minun täytyy nopeasti rientää takaisin
toimistoon. Mutta te! Miss Vandamarke on juuri soittanut Corlandeille
kysyen, olitteko siellä. Hän odottaa teitä Hatton Gardenin
postikonttorin luona ja haluaa, että saavutte sinne niin pian kuin
suinkin."
X