Kiljusen herrasväen teki mieli lähteä läheiseen kaupunkiin
syysmarkkinoille. Eihän sellainen matka mitään erikoista ollut, sillä
ainahan maalaiset käyvät markkinoilla, mutta Kiljusen pojat eivät
koskaan ennen olleet nähneet tätä hauskuutta.
Markkinoille ihmiset lähtevät sekä myymään että ostamaan. Kyllähän
Kiljuset tiesivät, että he aina siellä voivat jotain ostaa, sillä
tarvitaanhan taloudessa kaikenlaista, mutta siitä syntyi suuri kysymys,
mitä he voisivat myydä. Kauan tuumailtuaan sanoi Mökö:
-- Isähän on sanonut, että salin huonekalut pitäisi myydä ja ostaa
uudet sijaan. Viedään ne.
Ei isä Kiljunen koskaan ennen ollut kuullut, että joku lähtisi
markkinoille myymään vanhoja huonekaluja. Mutta mikä ennen ei ollut
tapahtunut, sehän saattoi tapahtua nyt.
Kiljusen vajassa oli vanhat nelipyöräiset vankkurit, sellaiset, joita
kaupungissa käytetään huonekaluja muutettaessa kesäkuun ensimmäisenä
päivänä. Miten ne olivat taloon joutuneet, sitä ei kukaan muistanut.
Samahan se oli, millä tavoin ne olivat tulleet, pääasia oli, että ne
nyt olivat aivan tarpeeseen.
Näille vankkureille ladottiin nyt Kiljusen salin huonekalut, he olivat
nimittäin päättäneet mennä hevosella ajaen markkinakaupunkiin asti,
jotta ei tarvitsisi rautatiellä maksaa kallista rahtia.
Ja kun sitten herrasväki oli valmis lähtemään, niin olipa se näky, jota
kannatti katsella. Aivan vankkureiden etuosassa oli isä Kiljunen
ajamassa istuen sohvalla. Keskellä kuormaa oli kiikkutuoli, joka oli
asetettu suuren laatikon päälle ja lujasti köytetty kiinni, jotta se ei
pääsisi heilumaan minnekään. Tällä tuolilla istui äiti Kiljunen. Hänen
takanaan oli salin korkea seinäpeili, muodostaen äiti Kiljusen
kiikkutuolille komean taustan, jotta näytti aivan siltä, kuin hän olisi
istunut valtaistuimella. Peilin takana oli rottinkireunainen pyöreä
kukkapöytä, jonka keskellä Pulla komeili. Kuorman sivuilla olivat salin
tuolit, ja niillä pojat istuivat. Susanna oli myöskin otettu matkaan ja
se makasi vuoroin äiti Kiljusen sylissä, vuoroin sohvalla isä Kiljusen
vieressä. Äiti Kiljusen edessä ja siis sohvan takana oli salin pöytä ja
sillä priimuskeittiö. Tämän oli äiti Kiljunen tahtonut ottaa mukaansa,
keittääkseen matkan varrella perheelleen kahvia.
Kyllähän kylän väki oli nähnyt Kiljusen herrasväen jos jossakin
muodossa ja jos jonkinlaisilla ajoneuvoilla matkustavan, mutta tämä oli
kuitenkin jotain aivan erikoista. Sen vuoksi olikin koko kylä
kokoontunut katsomaan heidän lähtöään.
Isä Kiljunen oli tottunut kaikenlaisiin yleisön suosionosoituksiin, sen
vuoksi hän aivan tyynenä istui paikallaan ja maiskuttaen suutaan
hoputti hevosta menemään. Äiti Kiljunen, aina ahkera nainen, oli
ottanut sukankutimen mukaansa ja istui nyt kuorman päällä
valtaistuimellaan, hattu päässään hiukan viistossa, hymyilevänä
nyökäten kaikille kyläläisille. Pojat hurrasivat, ja Pulla haukkui
jäähyväisiksi kylän koirille kukkapöydältään.
Ja niin sitä mentiin hiljalleen eteenpäin. Matkalla he herättivät siksi
suurta huomiota, että kaikki liittyivät heidän jälkeensä. Kun viimein
tultiin markkinakaupunkiin ja ajettiin torille, luulivat jo ihmiset
nähdessään korkean kuorman ja sen päällä aivan kuin valtaistuimella
naisen sekä kuorman jäljestä tavattoman pitkän jonon kansaa hevosilla
ajaen, että nyt tuli jokin suuri herra kaupunkiin.
Mutta eihän se ollut mitään muuta kuin Kiljusen herrasväki, joka tuli
markkinoille.
Torille tultuaan Kiljuset laskeutuivat alas, riisuivat hevosen
valjaista ja nostivat huonekalut maahan. Äiti Kiljunen, joka aina oli
huolellinen, järjesti huonekalut torille aivan samoin, kuin ne olivat
olleet heidän salissaan. Ja tämä näyttikin huoneelta kaikin puolin
muuten, paitsi että puuttui katto, seinät ja puulattia. Pöydällä kiehua
porisi priimuskeittiöllä kahvipannu ja äiti Kiljunen istui
kiikkutuolissaan pöydän vieressä kutoen sukkaa. Isä Kiljunen istui
tavallisella paikallaan sohvassa tupakoiden, ja Susanna oli hänen
sylissään, Pulla käveli edestakaisin tarkastellen väkijoukkoa. Pojat,
jotka muuten eivät kotonaan koskaan kauaakaan istuneet yhdessä
paikassa, istuivat nyt nojatuoleissa. Ainoa, mikä ei muistuttanut
Kiljusen salia, oli hevonen, joka oli sidottu sohvaan kiinni ja jonka
eteen oli pantu heiniä kukkaspöydälle.
Arvaahan sen, että koko markkinaväki riensi tätä katsomaan. Ei kukaan
tiennyt, mitä tällä hommalla tarkoitettiin. Muutamat luulivat sitä
huonekalunäyttelyksi, toiset teatteriksi, jotkut pitivät heitä hyvin
ylhäisinä henkilöinä, jotka ainoastaan omia huonekalujaan käyttäen
saattoivat tulla markkinoille. Kukaan ei tullut ajatelleeksikaan, että
Kiljuset olivat tulleet tänne myymään huonekalujaan.
Kun ei kukaan mitään sanonut eikä kysellyt heiltä, niin isä Kiljunen
alkoi viimein tarjoilla huonekalujaan kaupaksi. Eihän niitä kukaan
huolinut, ja jotkut jo arvelivat, että tuo herrasväki oli hiukan hassu.
Kun ei kaupoista mitään tahtonut tulla, niin herrasväki läksi, jättäen
tavaransa siihen, katselemaan markkinoita ja mitä muilla oli
kaupattavana.
Kuljeskellessaan he näkivät karusellin. Tämä oli Kiljusen pojille
jotain aivan uutta, ja heidän täytyi tietysti päästä heti sitä
koettamaan. Ja pääsiväthän he. Isä Kiljunen ja äiti Kiljunen nousivat
myöskin hevosen selkään, ja nyt alkoi karuselli pyöriä. Pojat huusivat
innostuksesta. Pulla koetti juosta rinnalla, ravasi vähän matkaa. Kun
se huomasi jäävänsä jälkeen, seisahtui se ja odotti, kunnes pojat taas
olivat tulleet hänen kohdalleen, haukahti ilosta ja juoksi taas vähän
matkaa.
Kiljusen pojat olivat niin innoissaan ja iloissaan, että se tarttui
muihinkin, tietysti ensin heidän ikäisiinsä poikiin, joita oli
runsaasti karusellin ympärillä.
Mökö ojensi yhdelle kätensä, tämä tarttui siihen ja alkoi juosta
karusellin rinnalla. Toinen poika tarttui tämän käteen ja hänen
käteensä kolmas poika. Tällä tavoin muodostui yhä pitempi ja pitempi
jono poikia, jotka juoksivat yhtenä ketjuna karusellin rinnalla.
Mutta pian tarttui aikaihmisiäkin tähän leikkiin, ensin nuoria miehiä,
sitten naisia, viimein paksuja talonemäntiä ja -isäntiä. Syntyi
tavattoman suuri piiri, joka karusellin pyöriessä yhä enemmän ja
enemmän kiristyi yhteen. Lopulta oli karusellin ympärillä aivan paksu
ihmisistä tehty vyyhti, joka huusi, parkui, nauroi, kiljui, rähisi,
puhisi. Ja karuselli yhä vain pyöri.
Lopulta ei enää kukaan päässyt liikkumaan, niin kireälle olivat kaikki
tulleet toistensa lähelle, ja silloin täytyi karusellinkin pysähtyä.
Kesti jokseenkin kauan, ennenkuin ihmiset olivat jälleen niin paljon
kunnossa, että osasivat hengittää ja kävellä, sillä he olivat tuossa
tungoksessa aivan litistyneet ja hengästyneet.
Mutta Kiljuset olivat innoissaan, sillä he olivat aivan varmoja siitä,
että tämä heidän keksintönsä oli kaikkia kovasti huvittanut.
Kun he jälleen palasivat torille ja asettuivat istumaan
ulkoilma-saliinsa, ajatteli isä Kiljunen, millä tavoin hän voisi
markkinaväelle vielä tuottaa iloa. Samalla hän ajatteli keinoa, millä
voisi ansaita rahaa, sillä huonekalujen myymisestä ei näyttänyt tulevan
mitään.
Äkkiä hän ponnahti sohvasta ylös ja huusi. Ja hän huusi niin huikeasti,
että äiti Kiljunenkin hiukan sävähti.
Ja silloin isä Kiljunen kertoi, mitä oli keksinyt. Hän kutsui koko
perheensä ympärilleen ja kuiskasi heille, tietysti sen vuoksi, ettei
kukaan muu sitä torilla kuulisi:
-- Me perustamme tänne sirkuksen!
Kaikki riemastuivat niin suuresti tästä, että heillä oli täysi työ
hillitä itseään huutamasta ja hurraamasta. Lopun päivästä he sitten
viettivät tuumailemalla, miten he tämän aikeensa toteuttaisivat.
Ilta tuli, ja ihmiset alkoivat lähteä torilta etsimään yösijaa. Mutta
Kiljuset eivät sellaista ajatelleetkaan. Mitä he suotta olisivat
muualle menneet, kun kerran heillä oli mukana huonekalunsa ja ilma oli
kaunis ja lämpöinen.
He valmistivat siis itselleen yösijan keskelle toria. Äiti meni maata
sohvalle, isä valitsi keinutuolin. Pojat panivat kaksi nojatuolia
vastatusten ja menivät siihen koloon. Pulla meni sohvan alle, ja
Susanna asettui eräälle tuolille.
Ja siinä he sitten makasivat aivan kaikessa rauhassa välittämättä
vähääkään siitä, että ihmisiä kävi pitkin yötä töllistelemässä heitä.
Aamulla he nousivat jokseenkin varhain ja siistivät pukunsa korkean
seinäpeilin edessä. He eivät pesseet itseään laisinkaan, sillä heillä
oli sellainen kiire panemaan sirkustaan kuntoon.
Kylläpä oli Kiljusten sirkus sellainen, ettei mokomaa ennen ollut
ainakaan siinä kaupungissa nähty. Isä Kiljunen oli saanut luvan laittaa
sirkuksensa erään talon pihalle.
Portilla oli suuri kyltti paperista, ja siihen oli kirjoitettu
"Kiljusen kotimainen sirkus" oikein suurilla kirjaimilla.
Äiti Kiljunen istui portin pielessä pöydän ääressä pääsylippuja
myymässä. Ja ellei väkeä tullut ostamaan niin hän meni portille ja löi
kauhalla lainaamaansa kuparikattilaan oikein voimainsa takaa. Hän
tiesi, että hänellä oikeastaan olisi pitänyt olla rumpu, mutta kun
sellaista ei ennättänyt mistään hankkia, niin hän oli ottanut kattilan.
Ja väkeä tuli, tuli oikein tulvimalla, sillä ainahan kaikki tahtovat
sirkuksessa käydä. Lopulta oli pihamaa aivan täynnä kansaa, ja kun ei
enää ketään näkynyt tulevan, vaikka äiti Kiljunen oli viisi minuuttia
oikein olan takaa hakannut kattilaa, niin että siihen tuli suuria
kuhmuja, pani hän portin kiinni. Ja nyt alkoi näytäntö.
Jostain ihmeellisestä paikasta oli isä Kiljunen hankkinut pihalle
suuren määrän penkkejä, joilla yleisö sai istua. Hienoimpaa herrasväkeä
varten oli varattu kalliimpia paikkoja asettamalla Kiljusen herrasväen
kaupunkiin tuomat salin huonekalut yhteen riviin. Kiikkutuoli oli
varattu kaupungin pormestaria varten, ja hän istuikin siinä lihavana ja
mahtavana.
Näytäntö alkoi.
Ensiksi esiintyi isä Kiljunen näyttäen harjoitettua hevostaan. Tämä oli
se sama hevonen, joka oli vetänyt kuorman kaupunkiin. Isä Kiljunen
seisoi keskellä pihamaata piiska kädessään, ja hevonen juoksi kehässä
pitkin pihaa aivan samoin kuin hevoset sirkuksessa juoksevat. Ja
osasihan hevonen tehdä kaikenlaisia temppuja, sillä eihän se suotta
ollut Kiljusten hevonen. Se oli jo ennättänyt heidän talossaan olla jos
jonkinmoisessa metakassa, niin että se oli oppinut seisomaan
takajaloillaan ja pyörimään paikallaan ympäri.
Musiikista pitivät äiti Kiljunen ja pojat huolta. Äidillä oli
kattilansa, ja pojat lauloivat suuriin ratteihin Porilaisten marssia.
Kun yleisö oli taputtanut käsiään tälle numerolle, esiintyivät Mökö ja
Luru klovneina tehden kaikenlaisia kuperkeikkoja. Kuperkeikat olivatkin
juuri heidän erikoistemppujaan, sillä olihan heidän täytynyt sellaisiin
tottua, kun olivat eläissään kieriskelleet jos jossain paikassa. Luru,
joka oli laihempi, hyppäsi kepeämmin ilmaan, mutta Mökö sen sijaan
osasi maassa heittää mukkelia paljon paremmin. Kun hän vain pääsi
alkuun, niin hän meni yhtenä keränä ympäri niin vinhaa vauhtia, ettei
oikein selvästi erottanut, olivatko kädet jalkoja vai jalat käsiä.
Yleisö oli heihin kovasti ihastunut, vaikkakin Mökö mukkelehtiessaan
oli pari kertaa kierinyt aivan ihmisten päälle ja kaatanut pari
penkillistä aivan kumoon, jotta ihmisten jalat vain ilmassa haroilivat.
Ja nyt tuli esiin Pulla! Sen kaulaan oli sidottu punainen nauha ja
häntään sininen. Mökö ja Luru sitä ohjasivat. Ja Pulla tekikin
sellaisia temppuja, että harvoin oikein sirkuskoira sen parempiin
pystyy. Sitä olivat pojat niin usein pakottaneet kävelemään
takajaloillaan, että se nytkin juoksi pihan toisesta päästä toiseen
kahdella jalalla. Sen jälkeen se hyppeli poikien yli ja teki tämän
tempun niin erinomaisesti, että koko yleisö taputti sille käsiään.
Ohjelmassa oli tämän jälkeen kreikkalainen tanssi. Kaikissa suurissa
juhlissa aina on kreikkalainen tanssi, sen tiesi äiti Kiljunen ja oli
sen vuoksi järjestänyt tämän numeron. Keskelle pihaa tuotiin ensin
Kiljusten salin pöytä, se oli olevinaan alttari. Sen viereen pantiin
jostain lainattu fiikus ja palmu. Tätä alttaria kohden nyt tuli äiti
Kiljunen. Pukunsa päälle hän oli kietonut lakanan, jotta se näyttäisi
kreikkalaiselta. Kädessään oli hänellä priimuskeittiö, jonka hän oli
sytyttänyt palamaan, ja se pihisi ja kohisi oikein vimmatusti. Tämä oli
kuvaavinaan kreikkalaista uhritulta. Laskettuaan keittiön alttarille
hän kääntyi sinne päin, josta oli tullut, ja viittoi käsillään.
Ja mitä tuli sieltä näkyviin? Mökö ja Luru aivan juhlallisen näköisinä.
Kun heidän piti kuvata kreikkalaisia nuorukaisia, muistivat he kuvissa
nähneensä, ettei niillä ollut muuta kuin lyhyt kolttu. Tämän vuoksi he
olivat riisuneet yltään kaikki muut vaatteet paitsi paitansa. Olihan se
hyvin hullunkurisen näköistä, mutta kukaan ei nauranut, kun Kiljuset
itse olivat aivan vakavia.
Ja poikien jäljestä astui isä Kiljunen hartioillaan suuri hevosloimi,
joka oli esittävinään kreikkalaista manttelia. Ja kädessään oli hänellä
vanha sitra, jota hän rämpytti.
Ja nyt alkoi äiti Kiljunen tanssia. Kyllä oli siinä katsomista, kun
niin pitkä nainen kuin hän hyppeli ja loikki pöydän ympärillä. Vuoroin
hän kyyristyi maahan, aivan kuin olisi halunnut poimia pieniä kiviä,
vuoroin ponnahti pystyyn ja harppasi oikein pitkin askelin pihalla.
Mökö ja Luru hyppelivät hänen ympärillään, niin että paidat hulmusivat.
Viimein äiti Kiljunen väsyi. Hän teki vielä pari oikein korkeaa
loikkausta ja juoksi sitten pois poikien seuratessa häntä.
Tämän jälkeen olisi Susannan pitänyt esiintyä. Pojat olivat koettaneet
opettaa sitä tekemään joitakin temppuja, mutta kun se oli vasta niin
lyhyen ajan ollut Kiljusen perheessä, niin eihän se raukka osannut. Ja
nyt, kun sen piti tulla esiin ja se näki sellaisen suuren ihmisjoukon,
se ryntäsi pakoon.
Ensin se juoksi pormestarin tuolin alle. Kun se oli kiikkutuoli, meni
pormestari siinä säikähdyksissään kumoon. Siitä Susanna hyppäsi
läheisen penkin alle. Ihmiset koettivat ottaa sitä kiinni ja töykkivät
toisiaan. Ja nytpä syntyi oikea ajometsästys. Kun oli rakennuksia aivan
koko pihamaan ympärillä, niin ei Susanna päässyt pujahtamaan minnekään.
Kaikki koettivat tavoittaa sitä, mutta aina se jollain tavoin livahti
pakoon ja pääsi viimein portin alitse menemään.
Kun Kiljuset sen huomasivat, niin he läksivät ajamaan sitä takaa, sillä
eiväthän he millään muotoa voineet sallia, että Susanna yksinään menisi
kaupungille. Eksyisi siellä vielä vieraissa paikoissa.
Kun kaikki esiintyjät olivat tällä tavoin menneet pois, niin mitä
yleisökään enää pihalla teki. Ohjelmassa olikin enää jäljellä
ainoastaan torvisoittoa, ja kyllähän kaikki tiesivät, millaista se oli.
Rattiin puhaltamista ja kattilan myökyttämistä.
Kauniisti huutelemalla saivat Kiljuset viimein Susannan kiinni ja
toivat sen takaisin. Sillä välin oli jo kuitenkin yleisö ennättänyt
poistua, jotenka heidän ei tarvinnut jatkaa näytäntöään.
Rahat laskettiin, ja niitä oli niin paljon, että he itsekin
ihmettelivät.
Vielä samana päivänä he läksivät ajamaan kotiaan kohden. Huonekalut
nostettiin jälleen vankkureihin, sillä kukaan ei halunnut niitä ostaa.
Koko kaupungin markkinaväki oli hurraamassa heidän lähtiessään.
Kotiinsa he pääsivät ilman mitään seikkailuja. He olivat kai niin
väsyneitä sirkuksessa esiintymisestään, etteivät joutaneet saamaan
mitään erikoista aikaan.