Eihän ole mitään merkillistä maalla, että lähdetään kalastamaan, mutta
kun Kiljuset läksivät sille retkelle, niin oli koko kylä jännityksessä,
sillä kun Kiljusille aina tapahtui jotain odottamatonta, tiedettiin
heidän tältäkin matkalta palaavan monenmoisten seikkailujen jälkeen.
Ja olikin se kalastusmatka merkillinen, niin ihmeellinen, että vain
Kiljusen herrasväelle saattoi sellaista tapahtua.
Koko kylä oli katsomassa heidän lähtöään. Veneeseen oli viety ruokakori
ja kahvikojeet, sillä Kiljuset aikoivat koko päivän, ehkä vielä
seuraavankin viipyä retkellään. Niin sitä mentiin veneeseen, ja
kyläläiset lykkäsivät sen vesille.
Isä Kiljunen piti perää, äiti istui Pullan kera kokassa, ja pojat
soutivat. Olipa se merkillistä soutamista. Mökö huopasi ja Luru souti,
ja seurauksena siitä oli, että vene pyöri yhdessä paikassa ympäri.
Nyt tuli isä soutamaan ja pojat pantiin perää pitämään, josta oli
seurauksena se, että vene vähän ajan kuluttua tulikin kyläläisten
riemuksi rantaan.
Moni jo ajatteli, pääseekö Kiljusen herrasväki laisinkaan sen
pitemmälle.
Juuri kun taas piti lähdettämän rannasta, huomasi isä Kiljunen, että
heillä ei ollutkaan riippakiviä veneessään, sillä he aikoivat onkia
erään saaren lähellä. Kyläläiset kantoivat kaksi hyvin suurta kiveä
veneeseen, ja sitten sitä taas lähdettiin. Pojilta otettiin perämela
pois, ja isä Kiljunen alkoi yksinään soutaa. Siten päästiin yhä
etäämmälle rannasta.
Kun oli tultu saaren lähelle, alkoivat Kiljuset valmistautua onkimaan.
Olipa siinä huutoa ja melua, kun kukin etsi onkivehkeitään. Ja kun
kalat pelkäävät ääntä, niin eivät Kiljuset varmaankaan olisi saaneet
siellä ainoatakaan kalaa.
Mutta eivät he päässeet edes onkimisen alkuunkaan, kun heille tuli
este. Ja syy oli seuraava. Sillä aikaa kun isä Kiljunen sitoi toisen
suuren kiven nuoraan kiinni ja laski sen veteen riipaksi, jotta vene
pysyisi heidän onkiessaan samalla paikalla, arvelivat Mökö ja Luru,
että veneeseen oli saatava vettä, jotta ne kalat, jotka he aikoivat
saada, pysyisivät kauemmin elossa.
Isän ja äidin huomaamatta he ottivat veneen tapin pois, ja Luru pisti
sen huomaamattaan taskuunsa. Pojat katselivat iloissaan, miten vesi
pulppusi avoimesta tapinreiästä sisään. Äiti huomasi ensin, että vettä
oli veneessä, ja kiljaisi:
-- Tappi on auki!
Silloin isä huusi:
-- Pankaa, pojat, tappi kiinni!
Pojat huomasivat, että vesi alkoi jo nousta liian korkealle, ja
olisivat mielellään panneet tapin kiinni, mutta eihän tappia mistään
löytynyt. Sitä etsittiin ja etsittiin, mutta ei löydetty, sillä Luru ei
muistanut, että se oli hänen taskussaan.
Ja vesi nousi veneessä yhä korkeammalle. Kohta sitä alkoi jo tulla
laitojenkin yli, sillä vene painui hyvin nopeasti, kun siinä vielä oli
toinen raskas riippakivi ja niin monta ihmistä.
Kylläpä Kiljuset kiljuivat!
Jo oli vene aivan veden alla, ja koko herrasväki sai lähteä uimaan.
Siinä he sitten räpisköivät, isä, äiti, Mökö, Luru ja Pulla.
Saari oli niin lähellä, että he pääsivät sinne uimalla. Siellä he
sitten seisoivat, märkinä rannalla ja koettivat nähdä, missä heidän
veneensä oli.
Se oli painunut pohjaan! Kun siinä oli suuri kivi, niin eihän se
pysynyt veden pinnalla.
Olipa se suuri surkeus!
Kesken heidän suurta suruaan sattui Luru pistämään kätensä taskuunsa ja
löysi sieltä tapin. Se oli tallessa, mutta eihän siitä nyt enää ollut
mitään apua.
He olisivat tahtoneet sytyttää tulen kuivatakseen vaatteitaan, mutta
tulitikut, jotka isä löysi taskustaan, olivat märkiä. Ne pantiin
kivelle auringonpaisteeseen, ja siinä ne pian kuivuivat niin paljon,
että saatiin raapaistuksi tulta. Pojat kokosivat risuja, ja pian oli
oikea kokkovalkea palamassa. Nyt kaikki riisuivat vaatteensa ja panivat
ne tulen lähelle kuivumaan. Isä ja äiti menivät saaren toiseen päähän
ottamaan aurinkokylpyjä ja lepäsivät lämpöisellä kalliolla. Sillä välin
kokosivat pojat yhä enemmän kuivia puita tuleen, joka tuli yhä
suuremmaksi ja korkeammaksi.
Oli ollut kauan aikaa poutaa, ja metsä oli sen vuoksi hyvin kuiva. Eipä
aikaakaan, niin tuli levisi, se levisi aivan huimaavaa vauhtia, ja
kohta oli metsä ilmiliekeissä.
Pojat riensivät huutaen saaren toiseen päähän, Pulla heidän
kintereillään, isän ja äidin luo. Ja tuli riensi heidän jäljestään.
Koko saari paloi!
Kiljusilla ei ollut mitään muuta keinoa kuin mennä järveen pakoon, ja
siellä nyt he katselivat, kaulaa myöten vedessä, miten saari paloi ja
saarella kaikki heidän vaatteensa.
Ja sellainen metsä palaa kauan, ja Kiljuset saivat kauan olla vedessä.
He jo luulivat tulevansa kokonaan vesieläimiksi, paitsi pikku Pulla,
joka istui isä Kiljusen päälaella.
Kun tuli väheni, koettivat he nousta maihin, mutta hehkuvat hiilet
polttivat heidän jalkojaan. Rannan kivillä he vain saattoivat istua ja
odottaa. He eivät tietäneet, miten tästä pääsisivät.
Eivätkä he itse olisikaan päässeet, ellei tuli olisi näkynyt kylään
asti. Siellä heti arvattiin, että Kiljusille oli tapahtunut jotain.
Soudettiin veneillä saaren luo ja noudettiin Kiljusen herrasväki
ilko-alastomina kotiin.
Siten heidän kalastusmatkansa päättyi.