Kolmas värssy.
Jok' aamu tänne nöyräst' aion tulla
Rakkauttan' toivotonta laulamaan,
Iloisna kun vaan nähdäkin sun saan,
Josp' ois siit' iloa myös hiukka sulla!
FIGARO. Oo! todellakin, tämä vasta!...
(Hän lähestyy ja suutelee herransa takin alapuolta.)
KREIVI. Figaro?
FIGARO. Teidän Excellensinne?
KREIVI. Luuletko hänen kuulleen minua?
ROSINA (sisäpuolella, laulaa).
Lindor voi kuinka on suloinen!
Mä hällen suon koko sydämen'.
(Joku ikkuna kuuluu kolinalla sulkeuvan.)
FIGARO. Uskotteko nyt, että hän on teidät kuullut?
KREIVI. Hän pani ikkunansa kiinni; joku on luultavasti tullut sisään
hänen luoksensa.
FIGARO. Ah! pikku raukka! kuinka hän vapisee laulaessaan! Hän on
valloitettu, armollinen herra.
KREIVI. Hän käyttää sitä keinoa, jonka itse osoitti. Mikä hempeys!
mikä äly!
FIGARO. Mikä kuje! mikä lempi!
KREIVI. Luuletko, että hän tulee minulle, Figaro?
FIGARO. Hän astuu pikemmin ulos tuon ristikko-akkunan kautta, kuin
jättää sen tekemättä.
KREIVI. Se on ratkaistu, minä olen Rosinani oma ... elin-ajaksi.
FIGARO. Te unhotatte, armollinen herra, ett'ei hän enää kuule teitä.
KREIVI. Herra Figaro! minulla on vaan yksi sana teille sanottava: hän
tulee minun vaimokseni; ja jos sinä hyvin edistät hankettani siten,
että salaat häneltä minun nimeni... Sinä ymmärrät, sinä tunnet minut...
FIGARO. Minä myönnyn. Hei! Figaro, lennä rikkauden heimoihin,
poikaseni.
KREIVI. Lähtekäämme, epäluuloja karttaaksemme.
FIGARO (vilkkaasti). Minä puolestani menen tänne sisään, jossa taiteeni
nojassa yhdellä noita-sauvan iskulla nukutan valppauden, herätän
rakkauden, eksytän mustasukkaisuuden, hairautan vehkeet ja kaadan
kaikki esteet. Te, armollinen herra, minun luonani soturin-puku ja
majoituskirje, ja kultaa teidän taskuissanne.
KREIVI. Kenelle, kultaa?
FIGARO (vilkkaasti). Kultaa, Jumalani, kultaa: se on juonen ponsi.
KREIVI. Älä suutu, Figaro, minä tuon paljon kultaa muassani.
FIGARO (mennessään). Minä tapaan teidät jälleen ennen pitkää.
KREIVI. Figaro!
FIGARO. Mitäs nyt?
KREIVI. Entäs gitarrisi?
FIGARO. Minä unhotan gitarrini! olenhan hullu!
(Hän menee pois.)
KREIVI. Ja sun asuntosi, ajattelematon?
FIGARO (tulee takaisin). Ah! todellakin minä hämmästyn! -- Minun
kauppani on neljän askelen päässä tästä, siniseksi maalattu,
ikkunanpuitteet lyijyiset, kolme suonenisku-astiaa ilmassa, silmä
käteen kuvattuna, _Consilio manuque, Figaro_.
(Hän rientää pois.)