FIGARO. Se ei myöskään olisi hullumpaa, jos näyttäisitte olevan noin
vähän humalassa...
KREIVI. Miksi niin?
FIGARO. Ja vähän sopimattomasti kohtelevan häntä tuon järjettömän
ulkomuodon peitossa.
KREIVI. Miksi niin?
FIGARO. Siksi, ett'ei hän ryhtyisi mihinkään varomiseen, vaan luulisi,
että teitä pikemmin haluttaisi nukkua kuin rakentaa salavehkeitä hänen
luonansa.
KREIVI. Erinomainen ajatus! Mutta minkätähden sinä et mene sinne?
FIGARO. Ah! niin, minä! Me olemme varsin onnelliset, joll'ei hän tunne
teitä, jota hän ei milloinkaan ole nähnyt. Ja millä tavoin sitten
hankkia teille pääsy sinne?
KREIVI. Sinä olet oikeassa.
FIGARO. Sillä te ette ehkä osaa kannattaa tuota vaikeata rôlia.
Ratsumies ... humalassa...
KREIVI. Sinä pilkkaat minua (juopuneena olevinansa). Eiköhän tämä ole
tohtori Bartholon talo, ystäväni?
FIGARO. Todellakin, jotenkin hyvin; jalat vaan vähän enemmin
hoipertelevina. (Juopuneemman näköisenä.) Eiköhän tämä ole...
KREIVI. Hyi! Tuo on rahvaan jupumusta.
FIGARO. Sepä onkin hyvä. Se on ilon hutikka.
KREIVI. Ovi aukenee.
FIGARO. Se on miehemme: poistukaamme siksi, kuin hän on mennyt.
Viides kohtaus.
(Kreivi ja Figaro piilossa; Bartholo.)
BARTHOLO (tulee ulos, puhuen oven suussa rakennukseen päin). Minä tulen
heti takaisin; ei saa päästää ketään sisään. Mikä hulluus, että minä
menin alas! Niin pian kuin hän pyysi minua siihen, olisi minun pitänyt
aavistaa... Ja Bazil, joka ei tule! Hänen piti valmistaman kaikki,
jotta hääni vietettäisiin huomenna salaisesti! Mennäänpä katsomaan,
mikä saattaa viivyttää häntä.
Kuudes kohtaus.
(Kreivi, Figaro.)
KREIVI. Mitä minä kuulin? Huomenna hän nai Rosinan salaisuudessa!
FIGARO. Armollinen herra, onnistumisen vaikeus lisää vaan yrittämisen
tarpeellisuutta.
KREIVI. Kukahan tuo Bazil on, joka puuttuu hänen naimiseensa?
FIGARO. Muuan raukka, joka opettaa soitantoa hänen holhotillensa.
taiteensa ihastelija, veitikka, puutteenalainen, ropoa kumarteleva, ja
hänen suhteensa tullaan helposti toimeen, armollinen herra... (Katsoen
ristikko-akkunaan päin.) Tuossa hän on, tuossa hän on.
KREIVI. Kuka?
FIGARO. Tuossa hän on ristikko-akkunansa takana. Älkää katsoko,
älkäähän katsoko!
KREIVI. Minkätähden?
FIGARO. Kirjoittihan hän: _Laulakaa huolimattomasti_, se on, laulakaa
niinkuin laulaisitte ... vaan laulaaksenne. Oi! kas tuossa hän on.
KREIVI. Koska minä olen alkanut miellyttää häntä, vaikk'ei hän minua
tunne, niin älkäämme heittäkö tuota Lindor nimeä, jonka olen ottanut;
voittoni on oleva sitä suloisempi. (Hän levittää paperin, jonka Rosina
on heittänyt.) Mutta kuinka laulaa tällä nuotilla? Minä puolestani en
osaa sepittää runoja.
FIGARO. Kaikki, mitä mieleenne johtuu, armollinen herra, on oivallista:
rakastunut sydän ei vaadi liikoja neron tuotteitten suhteen... Ottakaa
minun gitarrini.
KREIVI. Mitäs tahdot, että sillä tekisin? minä soitan sitä sangen
huonosti!
FIGARO. Onko teidän kaltainen mies mitään osaamatta? Käden selällä;
from, from, from... Jos laulaisitte Sevillassa ilman gitarria,
tunnettaisiin te pian, toden totta pian päästäisiin teidän jäljillenne.
(Figaro nojaa seinää vastaan balkongin alla.)