Kauniina kesä-iltana
Yks vanhus istui seurassa
Nuorten, jotk' hänen puhetta
Ihaillen kuuntelit.
Hän elämästään jutteli
Ja viisauttaan saarnasi
Ja surut, riemut ennusti,
Jotk' heitä odotit.
Hän puhui esi-isistä.
Ja heidän urotöistä,
Sen kansan kärsimyksistä,
Jonk' omaks nimitti.
Kun loppui kertomuksensa,
Hän kirkastetull' muodolla
Loi silmäns kuulioihinsa
Ja täten saneli:
"Te nuorukaiset Suomenmaan
Nyt vala vahva vannokaat,
Ett' ootte valmiit valvomaan
Ylitse Suomenne,
Sen sivistystä edistään,
Sen vaurautta enentään
Ja henkennekin heittämään
Maan eestä isäinne.
Oi isäinmaa sa ihana!
Mun muistojeni satama
Ja toivojeni unelma,
Sun eestä rukoilen:
Sun voimat nuoret varttukoot
Ja lastes' kautta karttukoot,
He kilvaten sua suojelkoot
Sa Suomi suloinen!"