Sa, joka suuren luonnon ihanuutta
Tuoll' suloäänell' innokkaasti kiitit!
Ihannetieteen laakereita niitit
Sa puheellasi, jonka armautta
Ma kevätilloin kuulin, nuoruutta
Kun luonto heijasti; sa yhteen liitit
Sen kanssa sielus nuoruuden ja siitit
Minussa hengen elantoa uutta.
Kun kevään tuoksut haimaa lehtipuista
Ja veden pinnall' iltarusko hohtaa,
Sa joskus kanssapuhujatas muista!
Ja koeta vielä mielehesi johtaa
Ne ajat vierreet -- armaampi on olla,
Kun aatteet yhtyy kahdell' olennolla.