Kutk' ovat miehet törmällä
Tuoll' Pyhänkosken vierteellä?
Ne näyttää varsin kummilta
Kuun nousevaisen valossa.
Niin seisovat he synkkinä,
Kuin haahmut syksyn myrskyssä,
Mi äkki heidät huomaisi,
Kyll' syrjään heti astuisi.
Yks seisoo köysi kädessä
Ja silmät hänen päässänsä,
Kuin virvat yöllä leimuvat,
Jotk' yli hautain keinuvat.
Kuin vikauhri vieressään
On toverinsa allapäin;
Hän usein koskeen katsahtaa,
Ja silloin aina vavahtaa.
Tuo köysi kädess' loihtia
On suuri, varsin mahtava
Ja kirkon väen vallassa
On mies hänen muassa.
He kirkkomaall' on pistäyneet,
Ennenkun tänne lähteneet.
Siell' ompi kipee siunattu
Ja kalmass' köysi karkaistu.
Nyt koettaminen kova on,
Jos paraneisi onneton,
Jos viisas poppa mahdillaan
Saa pannun pahan poikkeemaan.
He laskeuvatten rannalle,
Tään kovan kosken reunaalle;
Täss' ensin poppa seisahtaa
Ja toveriinsa tuijottaa.
Nyt tekee köyteen silmukan,
Joll' vyöttää taudin katkanan,
Ja jupistaen loihtojaan,
Hän pukkaa toisen Ahtolaan;
Ja jälkeen köyttä lappaapi,
Se kunnes viimein loppuupi,
Vaan hetken vielä uittelee,
Niin pantu paha paranee.
Nyt astuu miehet kotiinsa
Ja uinut avaa kaapinsa.
Kun ottaa neljä ryyppyä,
Taas näkee pientä väkeä.
a) EHTOOTÄHTI.
Kun on päivän viime säteet läntisihin aaltoihin
Sammuneet, ja ensimmäisnä astut armas näkyviin
Tähtitarhain tuhansista tuikkivista mailmoist',
Maamme kauniin heimolainen taivaan kannen kulkijoist'!
Vaan et kauan viivy; koska hopeaiset aartehet
Avaruuden alkaa loistaa, taivaan rantaa lähenet,
Läntisille maille riennät päivän jälkeen rakkahan,
Siellä illan ihastusta samoitenkin alkamaan.
Lemmen silmäyksin, jotka levotoinna hehkuvat,
Sinun heiskunatas kansat vanhat vertaelivat,
Kun he, ammoin sitten, ovat ristineet sun kaimaksi
Jumalattarelle, joka lemmen tunteet herätti.
Nimes' oikeen arvasivat! Vielä kansat ihastuu
Kun sun muotos ruusuisessa iltaruskoss' ilmaantuu;
Kaikki silloin ihmettelevät, ett' oot niin herttainen,
Päivän kaino palvelijatar, ruhtinatar tähtien!
b) KOINTÄHTI.
Jo loistaa idän reunaalla
Tuoll' aamuruskon otsassa
Kointähti armas, katselee
Taivaalle, sekä sanelee:
"Taas tähdet öisen taivahan
Ma kohta näen sammuvan,
Kun armas päivä koittavi
Ja pimenen voittavi."
Nää sanat tähdet kuulivat
Ja puhujalle lausuivat:
"Ent' itse? Päivän valoa
Et itsekään voi katsoa!"
"En teitä siit' oo soimannut."
Kointähti vastaa; "iloinnut
Oon saada valoon kuolla --
Se kuolema on ihana."
Näin ihmishenki aatelkoon
Auringostaan ja iloitkoon,
Kun saa myös hänkin sammua
Viel' ihanammass' valossa.