Nyt muiston päivä valaiseepi
Lapsuuden olot herttaiset
Ja etähältä lumoileepi
Mun eteen ajat muinaiset.
Mun armas koti koivuin suojass
Tuoll' siintää joen varrella.
Siell' oli elämä niin huojas
Kuin leivon ompi taivaalla.
Siell' olit ajan vietteheni
Niin varsin vaatimattomat
Ja tullen ikäväni meni
Kuin kevään pilvenhattarat.
* * *
Syksyn kylmät jäiset sillat
Jokehen kun synnytit,
Luistimeni aamut, illat
Kirjat niihin piirtelit.
Aaltoellen jäinen vaippa
Alla jalan ratisi.
Usein pitkä vuotaraippa
Laski miehen pitkäksi.
Talven tullen enimmästi
Matkojani mittelin
Suksilla ja taitavasti
Isot mäet samosin.
Silloin näki tähti taivas
Kumman näön törmässä,
Lumipallo tietä raivas,
Henki asui sisässä.
Kuurassa mun oli tukka,
Iljangolla vaattehet,
Tuskin kuivin poika-rukka,
Mäkeen pyrki aattehet.
Lysti mäen rintehessä
Oli kilpaa hyppiä,
Uimisaikaa oottaessa,
Rapakoissa räiskiä.
Ja kesän tullen, vetten rannat
Päiväkaudet asuikin,
Askeleet kuin meren sannat,
Jälkeheni jättelin.
Kun vavan laskin olaltani,
Ja loihdin ongen syljellä,
Niin useampi kala pani
Sen kohta leukapieleensä.
* * *
Se aik' on mennyt -- milloin, milloin,
Niin herttaisessa valossa
Maailma hohtaa, kuni silloin?
-- Ei tällä puolen hautoa.