SYLVI. Ei, minä en tule sinun kanssasi. Et sinäkään ole minun ystäväni,
sinä olet minua vastaan, sinä myös--ja te kaikki, te suotte minulle vaan
pahaa.--Hyvästi--minä en kärsi nähdä teitä enää, (Menee kiivaasti
oikealle.)
ALMA. Minne nyt? Sylvi, kuule mitä sinä ajattelet--? (Rientää hänen
jälkeensä.)
KARIN. Oh, Herra siunaa ja varjele! Tämähän alkaa tulla oikein
jännittäväksi.
ANNI. Minä olen mykkänä sulasta hämmästyksestä. Onni, ettei ketään
sattunut tulemaan. Tämähän on suorastaan häpeällistä.
ELIN. Mikä hänelle tuli?
KARIN. Etkö ymmärtänyt? Hänhän oikein kiehui mustasukkaisuudesta.
ELIN. Eikö mitä? Hyi, nyt suotta panettelette Sylviä. (Aksel ja Viktor
tulevat vasemmalta.)
AKSEL. Missä hän sitten on?
VIKTOR. En tiedä. Tänne minä hänet jätin.
KARIN. Sylviäkö etsitte? Hän karkasi tiehensä.
ALMA (tulee oikealta). Häntä ei voinut millään ehdolla pidättää.
ANNI. Menikö hän yksinään ulos pimeään yöhön?
AKSEL. Mitä sanotte? Sylvikö kotiin? Eikä odottanut minua.
ALMA. Joutukaa jälkeen. Ehkä saatte hänet vielä kiinni.