vesillämme aina marraskuun puoliväliin saakka, kuitenkaan ryhtymättä
enää mihinkään urotöihin; vasta talven lähestyessä vetäytyi se pois
rannoiltamme.
Tosin tuntui kerrassaan helpotukselta nähdessä laivaston purjehtivan
näiltä vesiltä matkoihinsa, mutta pitkä talvi, joka nyt jälleen
edessämme värjötti, eroitti meidät kuitenkin muusta maailmasta ja
vaikutti, että täällä yhä raskaammalta tuntui se eristetty tila, jota jo
oli kestänyt kaksi vuotta. Levottomuudella ja jonkunlaisella
vavistuksella kysyikin kukin itseltään, vieläkö tällaista tilaa kauemmin
tulisi kestämään ja tulisiko vihollinen jälleen näyttäytymään
vesillämme, kun aallot ensi kerran taaskin vapaina rantojamme huuhtovat?
Huolimatta parhaillaan kestävästä sodasta ja ajan suuresta vakavuudesta
ei iloinen seuraelämä Helsingissä kuitenkaan näyttänyt siitä
ehkäisevästi ensinkään kärsineen. Keisarisuru oli nyt jo ohi ja samalla
myöskin poissa se painostus, joka edellisenä talvena oli estänyt
toimeenpanemasta suurempia ja yleisiä huvituksia ja muita sellaisia
tilaisuuksia. Eloisa, hilpeä tunnelma hulmahti jälleen valloilleen, nyt
vielä entistään ehompana, ikäänkuin tahtoen korvata sen mitä tässä
suhteessa oli menetetty. Huvi- ja tanssikaudesta näytti senvuoksi
tulevan erinomaisen loistava ja se alkoikin tänä vuonna tavallista
aikaisemmin. Huvikausi alotettiin jo syyskuun lopulla, jolloin ruhtinas
Tscherkaski ja hänen puolisonsa toimeenpanivat suuren juhlan ja
tanssiaiset siihen aikaan asumassaan Valleenin (sittemmin Karamsinin)
Hakasalmi-nimisessä huvilassa. Mikä tämän harvinaisen juhlan aiheutti,
siitä kertoo oma pikku tarinansa.
Eräs Venäjän rikkaimmista ja mahtavimmista ylimyksistä, nuori monien
miljoonain omistaja, ruhtinas Tscherkaski asui hovilinnassaan Moskovassa
erinomaisen kauniin, komean puolisonsa kanssa, joka oli sanotun
kaupungin kuvernöörin, kenraali Uschakoffin tytär. Mutta hän oli
kiihkeästi, hillittömästi ja intohimoisesti kiintynyt erääseen
tanssijattareen sikäläisessä suuressa oopperassa. Kun tanssijatar
kuitenkin ylenkatseellisesti hylkäsi kaikki hänen houkuttelevat
tarjouksensa, antoi hän eräänä iltana ryöstää neitosen, kun tämä
teaatterista lähti kotiinsa päin, ja tuoda hänet palatsiinsa. Kun nainen
sielläkin kylmäverisesti teki tenän, sanotaan nuoren ruhtinaan, viinin
ja rakkauden huumaamana, hillitsemättömän, rajun vihan ja intohimon
hetkenä murhanneen hänet ja heittäneen ruumiin ikkunasta kadulle.
Tämä tapahtui keisari Nikolain, tuon ankaran, aikana. Ei ruhtinaan
syntyperä, ei varallisuus, eikä mahtavain sukulaisten rukoukset
pystyneet häntä pelastamaan. Hänet tuomittiin karkoitettavaksi
Siperiaan. Hän olikin jo matkalla sinne kun vihoviimein muutamain hänen
vaikutusvaltaisten ystäväinsä onnistui saada rangaistus lievennetyksi
siten, että ruhtinas alennettiin sotamieheksi koko elinijäkseen. Hänet
pantiin sitten erääseen rykmenttiin, joka sodan aikana lähetettiin
Suomeen ja sijoitettiin Helsinkiin.
Siten tuli tämä rikas ruhtinas-sotamies kaupunkiimme, jossa hän
puolisonsa kanssa vuokrasi silloin vapaana olevan Valleenin huvilan ja
järjesti sinne itselleen erittäin mukavan ja hienon kodin. Tosin täytyi
hänen toisinaan saapua huvilan lähellä sijaitsevaan venäläiseen
kasarmiin ja siellä astua toisten sotamiesten kanssa riviin, puettuna
karkeisiin sotilasvaatteisiin, tehdä kiväärillä kunniaa ja harjoitella
sotatemppuja, mutta sillä välin sai hän asua kotonaan ja oli silloin
aina siviilipukuun puettuna. Usein nähtiin hänen ajelevan
ruhtinattarensa kanssa sangen hienoissa ajopeleissä.
Pian olivat he tulleet tutuiksi kaupungin koko hienomman seurapiirin
kanssa, joka oli sangen mielissään saadessaan seurustella ruhtinaallisen
murhaajan kanssa. Hänen selitettiin tehneen inhoittavan rikoksensa
tilapäisen mielenhäiriön vallassa ja annettiin se senvuoksi
syyntakeettomana anteeksi. Myöskin vaikutti tähän suvaitsevaiseen
mielialaan osaltaan se yleinen myötätuntoisuus ja kunnioitus, jonka tuo
ihastuttava, mainio ruhtinatar oli voittanut puolelleen.
Tuli sitten sota. Kun vihollisten laivastot Viaporia pommittivat, oli se
rykmentti, jossa ruhtinas palveli, sijoitettu Drumsön pattereille,
joista muutamia laukauksia ammuttiin. Kun vihollinen oli mennyt
menojaan, annettiin sodan menosta täydellinen selostus, jossa m. m.
erityisesti mainittiin siitä kuolemaa halveksivasta urhoollisuudesta,
jota ruhtinas Tscherkaski oli osoittanut, ja suositeltiin hänelle tämän
urhoollisuutensa johdosta annettavaksi jonkunlainen palkinto.
Onnellista kyllä hänelle oli nyt keisari Aleksanterin lempeä aika. Armo
sai silloin käydä oikeuden edellä, ja ruhtinaallinen rikkoja ylennettiin
upseeriksi. Se olikin hänelle kaikki, mitä hän tarvitsi, sillä tällä
arvoasteella ollen oli hänellä oikeus pyytää ero, eikä hän pyyntöään
viivytellytkään.
Tämän upseeriksi nimittämisen johdosta toimeenpani ruhtinaallinen
pariskunta kysymyksessäolevan loistavan juhlan. Kenraalikuvernööristä,
kreivi Berg'istä alkaen oli näissä suuremmoisiksi järjestetyissä
tanssiaisissa läsnä kaikki hienoimpaan seurapiiriin kuuluvat, ja tämä
juhlatilaisuus muodostui samalla kertaa heidän hyvästijätökseen sille
yhteiskunnalle, joka oli heille osoittanut niin suurta hyväntahtoisuutta
ja suvaitsevaisuutta.
End of Project Gutenberg's Muistoja lapsen ja hopeahapsen 3, by Anders Ramsay