taitavat kirjailijat, olkoot heidän mielipiteensä kuinka erilaiset
tahansa, ovat siellä nostaneet ääretöntä huomiota -- Lord Radstock,
Bergen, Björnson, Herman Bang, Geijerstam, Franson. Koko kaupunki
juoksee kilvan kuuntelemassa heitä.
_Apulainen_. Niin, tuo mieltymys kaunopuheliaisuuteen voi kantaa sekä
hyviä että huonoja hedelmiä.
_Lilli_. Onnellinen se, joka sanan voimalla voi herättää ja innostuttaa
tuhansia. Tänään olen oppinut tuntemaan semmoisen onnellisen!
_Apulainen_. Herättää ja innostuttaa tuhansia...? Hm! Herättää ja
innostuttaa tuhansia!
_Lilli_. Kas niin. Nyt olen saanut välimme selväksi. Ja nyt lähden
lepyttämään muitakin, että saisimme päivällisiksi päivänpaistetta tänne
sisälle, koska ulkonakin alkaa kirkastua. Minä olen sydämmestäni
iloinen.
_Apulainen_. Lillin hyvä omatunto, kun on niin rehellisesti tunnustanut
rikoksensa.
(Ojentaa kätensä Lillille.)
_Lilli_. Niin -- rehellisesti.
_Apulainen_ (äänettömyyden jälkeen). Sinä tarkoitat siis, että tämä
soveltuisi esitelmäksi?
_Lilli_. Se vasta on esitelmä, ehyt, erinomainen esitelmä ja onpa
hirveän suuri vahinko... Kuule. Mutta minä -- mutta sinä et varmaankaan
anna... Kuule, Elias, annatko vai etkö?
_Apulainen_ (hymyellen). No, no, en minä sentään tartu sellaisiin
tyttöjen pyydyksiin.
_Lilli_. Mutta minä tiedän sinun lupaavan, jos vaan oikein kauniisti
pyydän. Etkös lupaa?
_Apulainen_. No?
_Lilli_. Saanko minä lainata tämän käsikirjoituksen ja viedä sen
mukanani Helsinkiin?
_Apulainen_. Mitä sinä sillä Helsingissä?
_Lilli_. En, en sitä lainaksi tahdokaan. Mutta saanko jäljennöksen
siitä, ennenkuin painatat sen? Tiedätkö, mitä tekisin tuolla
jäljennöksellä?
_Apulainen_. Ku tiedä. Sano!
_Lilli_. En, en sano.
_Apulainen_. No, sano nyt kuitenkin!
_Lilli_ (mietiskellen). En, en, en! Enpäs sano.
_Apulainen_. Sano sentään! Minä tulen niin uteli... niin
tiedonhaluiseksi.
_Lilli_. Tuletko? Minä en uskalla.
_Apulainen_. No, enhän minä sinua puraise.
_Lilli_. Näetkös, minä...
_Apulainen_. No?
_Lilli_. No, minä tahtoisin pitää sinun esitelmäsi meidän
naisyhdistyksessämme. Tietysti minä sanoisin kaikille, että tuleva
lankoni, pastori Elias Jussilainen on sen kirjoittanut. Oi! Se
herättäisi ääretöntä huomiota! Kaksi puoluetta! Se olisi hauskaa ja
suurenmoista. Ja sitte olisi kaikkiin sanomalehtiin painettu, että
neiti Lilli Stjernflykt piti naisyhdistyksen viime kokouksessa
loistavan esitelmän, jonka on kirjoittanut pastori Elias Jussilainen
Kuopiosta. Oi! Enkö saa! Sinne tulevat kaikki Helsingin matkustavaiset,
sillä heillä on siihen oikeus -- ja siellä on myöskin niin monta
jumaluusopin ylioppilasta.
_Apulainen_ (omissa ajatuksissaan). Hm. Helsinkiin! Helsinkiin! Hm. Ja
siellä käy matkustajiakin --?
_Lilli_. Tietysti, tietysti! Ja hekin pitävät esitelmiä, --
matkustajat, näetkös. Heidän esitelmänsä ovatkin useimmiten hauskimmat.
Niitä tietysti mieluimmin kuullaan. Ajatteles, miten Naemi, joka niin
pitää sinusta, tulisi iloiseksi ja ylpeäksi ja setä ja täti ja koko
pitäjäs! (Lyö kätensä yhteen.) Ja piispa! Sinä saisit varmaan
kirkkoherran paikan ja pääsisit tuomiokapituliin, -- sen vuoksi vaan,
että minä lukisin sinun kirjoittamasi esitelmän naisyhdistyksessä. Ja
sitte me panisimme sen Finlandiin.
_Apulainen_ (naurahtaa). Kuinka sinä osaatkin jutella, sinä!
_Lilli_. Tietysti minusta olis hauskaa (asettuu juhlalliseen asentoon)
seistä ja hallita suurta ihmisjoukkoa ja olla niin mahtava henkilö.
Mutta minä pelkään tärveleväni koko asian.
_Apulainen_. Kuinka niin?
_Lilli_. Pitäisihän olla miehen voimakas ääni, että kaikki mahtisanat
saisivat tarpeellisen kaikunsa kuulijain korvissa ja kuulijain
sydämmissä. Voimmehan pyytää pastori Kellosta. Hän lausuu mainiosti.
Hänellä on niin kaunis, syvä, miehekäs ääni. Samanlainen kuin
sinullakin. -- Ah! nyt muistan: hän ei ole Helsingissä tänä syksynä.
Mutta kenen me saisimme, kenen me saisimme?
_Apulainen_. Koska sinä matkustat?
_Lilli_. Ensi viikolla rautateitse. Pian se käy. Kun aamusella lähtee
Kuopiosta, niin on seuraavana päivänä Helsingissä. Se ei ole mitään.
_Apulainen_. Niin, eihän se nyt ole. Pianhan nyt pääsee sinne -- ja
sieltä takaisin.
_Lilli_. Niin -- sinne ja sieltä takaisin. Pari päivää vaan. Ei, minun
täytyy mennä nyt tekemään puolia tädin raitaiselle mattokankaalle.
Mieti nyt asiata! Minä kirjoitan sitte teille kaikille, miten esitelmä
onnistui. Sillä, katsos, en minä tyydy ainoastaan siihen kunniaan, mitä
sinä täällä pitäjääntuvassa saat. Mieti nyt asiata!
(Juoksee pois.)
_Apulainen_ (yksin). Miellyttävä, hyvin miellyttävä tyttö -- tuo neiti
Stjernflykt.
(Kävelee edestakaisin syvissä ajatuksissa, seisahtuu peilin
eteen ja tekee liikkeitä ikäänkuin pitäisi puhetta. Säpsähtää
sisäpiian tuloa ja rupeaa asettelemaan paidankaulustaan.)
_Sisäpiika_ (tuo postilaukun sisään). Tässä on posti.
_Apulainen_. Vai niin, vai niin! -- Postiko? No, vie se rovastille.
_Sisäpiika_ (vie laukun rovastin kamariin).
_Rovasti_ (tulee kantaen postilaukkua. Istuu pöydän ääreen. Ottaa
nuuskaa. Rupeaa avaamaan laukkua). Sano ruustinnalle.
(Sisäpiika menee. Äänettömyys.)
_Ruustinna_ ja _Lilli_ (tulevat).
_Lilli_. Onko minulle kirjeitä?
_Ruustinna_. Eikö minullekaan kirjettä?
(Rovasti ja ruustinna rupeavat lukemaan sanomalehtiä).
_Naemi_ (tulee). Hyvää huomenta, isä!
_Rovasti_. Vai niin, hyvää päivää, hyvää päivää! Voitko nyt paremmin?
_Naemi_. Kyllä isä.
(Äänettömyys. Kaikki lukevat; tytöt innostuneina muotilehteä.)
_Rovasti_. Vai niin! Järvelin sai kirkkoherran paikan. Kas sitä vaan!
(Ojentaa sanomalehden apulaiselle.)
_Apulainen_. Vai niin, vai niin! Niinpä näkyy. -- Setä!
_Rovasti_. No?
_Apulainen_. Hm. Mitenkähän... Tahtoisikohan ja voisikohan setä
satunnaisesti olla ilman minua viikon tai parin paikoille?
_Rovasti_. Viikon paikoille! Aiotko pyytää uutta paikkaa?
_Apulainen_ (hämillään). En. Mutta minulla on sisar Porvoossa.
_Rovasti_. Ei suinkaan hän ole kipeä? Vai onko kenties häät?
_Apulainen_. Ei, mutta tahtoisin vaan käydä häntä tervehtimässä, nyt
kun pääsee niin helposti rautatietä.
_Rovasti_. Kyllähän se sopii.
_Apulainen_. Kenties minä pistäytyisin -- Helsingissäkin.
_Rovasti_. Vai niin!
_Apulainen_. Ajattelin muutoin myöskin ottaa Naeman mukaani.
_Naemi_ (Hypähtää ja juoksee puoleksi esiin.)
_Rovasti_. Naemin mukaan? Mitä?
_Naemi_ (panee kätensä ristiin). Voi!
_Apulainen_. Niin -- Naeman. (Naemille.) Naema! Palkinnoksi ja
kehotukseksi olen päättänyt ottaa sinut mukaan.
_Naemi_ (juoksee apulaisen luo). Elias!
_Apulainen_. Koska nyt olen huomannut, että voin täydellisellä
luottamuksella ja levollisuudella jättää sinut ystäväni Lillin käsiin,
niin voimme lähteä hänen matkakumppanikseen. (Arvokkaasti.) Niin,
Naema, sinä saat nyt tulla meidän kanssamme Helsinkiin.
_Naemi_. Kiitos, hyvä, rakas Elias!
_Apulainen_ (taputtaa hänen päätään). Ei kestä kiittää, tyttöseni!
_Naemi_ (juoksee Lillin luokse). Katsos nyt kuitenkin, Lilli! Eikö hän
ole herttainen ja oivallinen?
_Lilli_. Niin hirveän...
_Naemi_. Oikea mies!
_Lilli_. Oikea mies!
_Naemi_. Eikä lainkaan itserakas.
_Lilli_. No ei hiukkaakaan! (Pyöräyttää Naemia.) Mutta lorun loppu on
se, että nyt me matkustamme Helsinkiin -- Helsinkiin!
_Naemi_. Voi, Elias, nyt teet koko matkan vaan minun tähteni. En, --
minä en tahdo.
_Apulainen_. Rakas Naema, emmekö ole suostuneet siitä, että todellisen
naisen korkein tahto on se -- ettei hänellä ole mitään tahtoa.
_Ruustinna_. Ja milloin aiotte matkustaa?
_Apulainen_. En oikein tiedä. Milloin onkaan naisyhdistyksen ensi
kokous?
_Naemi_. Ethän aio käydä tuossa kauheassa naisyhdistyksessä?
_Apulainen_. Kuule, Naema kulta, etkö muista ettemme koskaan saa
tuomita, muutoin meitä tuomitaan.
_Naemi_. Voi, Elias! Kuinka olet jalo! Niin, sataa, sataatuhatta kertaa
minua parempi.
_Lilli_ (rovastille). Kuule, isä-ukko! Kyllä te olette kuitenkin kurjan
kurjia, te miehet!
_Rovasti_. Entäs naiset sitten! Kuka täällä on kiekaillut ja
valehdellut ja vetänyt rehellistä miestä nenästä?
_Lilli_. Oletko kuunnellut? Hyi sinua, isä-ukko!
_Rovasti_. Sysmäläisiä taidamme olla kaikki Herran edessä sekä siellä
Helsingissä että täällä Kuopion takana.
(Esirippu alas.)