Marjatta piti yhä Raineria hellästi kädestä, ja Rainer vetäytyi aivan
hänen viereensä. Sitten hän äkkiä painoi Marjatan käden lujasti
kosteaan ruohoon, mutta ei virkkanut mitään.
Marjatan olisi nyt pitänyt väittää palelevansa ja pyytää Raineria
kantamaan vaipat kotiin, mutta sileän pojankäden kova puristus hallitsi
häntä. Kun hän kääntyi vähän sivulle, odottivat Rainerin silmät kuumina
ja tummina hänen hämmästynyttä katsettaan ja pakottivat sen pysähtymään.