Florent Guillaume oli etsinyt yösijan kirkontornissa. Häntä paleli.
Tuuli äänteli luukuissa kissojen ja pöllöjen iloksi kuten huilu tai
urkupilli. Tämä ei ollut asunnon ainoa ikävyys. Sen jälkeen kun
maanjäristys v. 1427 tärisytti kirkkoa, lohkeili torninhuippu pala
palalta rikki ja uhkasi kokonaan luhistua ensimäisessä rajuilmassa.
Pyhä Neitsyt salli tämän tapahtua ihmisten syntein tähden.
Tästä huolimatta Florent Guillaume nukkui, mikä todisti että hänen
omatuntonsa oli puhdas. Hänen unistaan tiedetään vain, että hän oli
näkevinään kauniin naisen, joka painot suudelman hänen huulilleen.
Mutta kun hän aikoi vastata suudelmaan, sai hän käsiinsä pari
hämähäkkiä, jotka hänen kasvojensa yli mennessään olivat loihtineet
esille tämän unikuvan. Hän heräsi, kuuli siipien räpytystä
yläpuolellaan ja luuli, luonnollista kyllä, että se oli perkele, sillä
niitä on lukemattomia ihmisiä kiusaamassa varsinkin öisin. Mutta
kiitos kuulle, joka samassa pilkisti pilvien lomasta, tunsi hän rouva
Asabeaun. Hän näki sen nokallaan työntävän sinistä, hopealla kirjailtua
rahakukkaroa muurinaukkoon, jota se piti säilytyspaikkanaan. Hän antoi
sen olla rauhassa, mutta kun se oli lähtenyt kätköpaikastaan, kiipesi
hän hirrelle, otti kukkaron, avasi sen ja huomasi että se sisälsi
kaksitoista kultarahaa, jotka hän pisti vyöhönsä kiittäen Puyn mustaa
Pyhää Neitsyttä. Hän tunsi näes hyvin raamatun ja muisti että Herra
oli lähettänyt kaarneen tuomaan ruokaa profeetta Eliaalle. Tästä veti
hän sen johtopäätöksen että Jumalan pyhä äiti oli lähettänyt harakan
tuomaan kirjurilleen Florent Guillaumelle kaksitoista denaaria.
Seuraavana päivänä juhlivat Florent ja pitsinnyplääjätär syöden erästä
sisälmyssylttyä, jota he useita vuosia olivat toivoneet.
Sillä tavoin loppui harakan ihmetyö. Eläköön rauhassa ja levossa tämän
kertomuksen kertoja toivonsa jälkeen ja koitukoon sen lukijoille
kaikkea hyvää.