Tuhansien muiden hyväntekeväisyysyhdistysten joukossa on Lontoossa
muuan, joka nimittää itseään Royal Dramatic Collegeksi ja jonka
tarkotuksena on köyhien, sairaitten ja kurjuuteen vaipuneiden
näyttelijäin auttaminen. Tämä seura, joka on kuningattaren suojeluksen
alainen ja joka jäseniltään vaatii yhden tai kymmenen punnan suuruisen
vuosimaksun, toimittaa joka kesä heinäkuulla kristallipalatsissa »fancy
fair» nimiset fantasia-markkinat.
Lähellä palatsin keskipistettä on avonainen paikka, jota voisi sanoa
toriksi. Tälle torille on tänään, heinäkuun 19 päivänä, pystytetty
kahdeksantoista kaunista, valkoista, vaaleanpunaista ja vaaleansinistä
silkkitelttaa, kukilla ja lipuilla koristettuina. Kuusineljättä nuorta
naista, kaksi joka teltassa ja valitut Lontoon kaikista sivistyneistä
luokista -- ladies, joiden vaakunassa on herttuallinen kruunu, ja
ladies, joiden vaakunassa upeilee pippuritötterö -- myyvät kohteliaalle
yleisölle leikkikaluja ja kaikellaisia pikkuesineitä, todellisuudessa
ehkä kuuden pencen arvoisia, mutta täällä hyvässä tapauksessa guineen
tuottavia.[30]
Kesken kaiken: olisipa onnellista jos voisi järjestää kaikki arpajaiset
ja markkinat hyväntekeväisiä tarkotuksia varten näin yksinkertaiselle
kannalle. Siihen tarvitaan, paitsi hyvää tahtoa, myöskin jonkinlaista
kekseliäisyyttä. Täällä oli esimerkiksi erikoinen myymälä, jossa nuori
lady kokosi kasottain kulta- ja hopearahoja pienistä kirjeistä ja
lentokirjasista. Lentokirjaset sisälsivät jotain erikseen
mieltäkiinnittävää päivän kysymysten, muotien tai talouden alalta.
Kirjeissä oli joku rivi tunnetuilta henkilöiltä: valtiomiehiltä,
tiedemiehiltä, laulajattarilta, taiteilijoilta ja kirjailijoilta, tai
ainoastaan heidän nimikirjotuksensa. En tiedä kuinka moneen pieneen
korttiin tai kirjelippuun esimerkiksi Charles Dickens tai Adelina Patti
olivat tätä tilaisuutta varten nimensä kirjottaneet, mutta luultavasti
niitä oli paljon. Tilaisuutta varten toimitettu sanomalehti tietysti
myöskin ilmestyi, täynnä leikkiä ja kehumista.
Toinen nuori nainen hoiti todellista tupakkakauppaa. Piippuja,
piipunvarsia, sikaari-imukkeita, tulitikkulaatikoita, sievästi
laitettuja nuuska- ja sikaaripaketteja, lyhyesti: kaikkea mikä kuuluu
oikeaan tupakkamyymälään oli täällä saatavissa, ainoastaan tavallista
hienompaa ja paremmanhajuista.
Kolmas möi valokuvia, neljäs rusetteja, viides konvehtia ja niin
edespäin. Harmaapartaiset lordit vanhatpojat tuota erinomaista lajia,
joita pidetään poikina vielä viidenkymmenen vuoden ikäisinä ja
seitsemänkymmenen vuotiaina tuskin vakaantuneina miehinä, kulki kädet
täynnä nukkeja ja hyrriä, joita olivat ostaneet miss Sara Nelsonilta
tai miss Agnes Burdettilta.
Muuan teltta oli tavallista ankarammin ostajien piirittämä, ja
kysyttiinpä kärsivällisyyttä ja vahvoja käsivarsia, jos mieli raivautua
aina sinne asti. Tässä teltassa hallitsi nuori neito, joka joku aika
sitten pani Helsingin nuorten miesten (ja monien muidenkin) päät
pyörälle; se oli rakastettava tanssijatar miss Lydia Thompson. Hänen
pienet kätensä olivat täällä yhtä ahkerassa liikkeessä ja kokosivat
vähintäin yhtä runsaat tulot kuin pienet jalkansa näyttämöllä. Miss
Lydia on nykyään suosituin kaikista Englannin tanssijattarista; eräässä
Oxfordstreetin taidemyymälässä, jossa myytiin ainoastaan kuuluisuuksia
ja jossa kaikki oli kaksi vertaa kalliimpaa kuin muissa myymälöissä,
riippui seitsemän tai kahdeksan hänen eripukuista kuvaansa vierekkäin.
Sanottiin että hänen maineensa on säilynyt parjaukselta vapaana; hänen
nimensä ohjelmassa ja hän itse teltassaan seisoi Lontoon ja koko
maailman ylpeimmän ylimystön rinnalla. Ellei se olisi liian suurta
häveliäisyyden puutetta, niin haluaisin kysyä alentuisivatko meidän
suomalaiset armomme tällaisissa tapauksissa seuraan, jota
englantilaiset armot pitävät kunnianaan. Meidän täytyy vielä jonkun
verran eurooppalaistua, oppiaksemme oivaltamaan että jos tällaisissa
tapauksissa saattaa puhua alentumisesta, niin se on kyky, joka tekee
syntyperälle, arvolle ja rikkaudelle kunniaa alentumalla niiden
tasalle.
Englannin päärit ovat, niinkuin jokainen tietää -- ja he itse tietävät
sen paraiten -- suuremmanarvoisia kuin muiden maiden ruhtinaat. Mutta
niin pöyhistyneitä ovat kai vain harvat heistä, ettei heitä hyvittäisi
sana, jonka heille lausuu Charles Kean, tuo komediantti, joka joka ilta
esiintyy kaikenlaisen yleisön edessä eräässä Lontoon pienehkössä
teaatterissa.
Sillaikaa jatkoi keskustaan sijottunut orkesteri -- hyvä orkesteri
kyllä, mutta melkein liiaksi messinkinen -- pitkän ohjelmansa
esittämistä numero numerolta, aina vuoroin urkujensoiton
vaihteluttamana. Tuskin oli soitto vaijennut, kun jonkinlaisella
vastapäätä olevalla verannalla syntyi hirmuinen meteli. Olisi luullut
olevansa Hämeenlinnan hevosmarkkinoilla tai ainakin jossakin
ympärikuljeksivassa eläinnäyttelyssä Pariisin Invalidi-esplanaadeissa.
Neljä tai viisi eriskummaisesti puettua komedianttia -- tällä kertaa
oikein tuota vanhaa hyvää lajia -- huusi yhtaikaa täyttä kurkkua ja
rummutti, paremman vaikutuksen aikaansaamiseksi, kaikin voimin
vaskirumpuihin, pelteihin ja -- siltä se miltei näytti -- toistensa
selkiin. Kaiken tuon kamalan melun tarkotuksena oli ainoastaan
houkutella mahdollisimman paljo kansaa niihin kahteen teaatteriin,
jotka sillä sivulla näyttelivät vuorotellen joka toinen tunti koko
iltapäivän. Näyttelijät olivat Lontoon useimpien teaattereiden
suosituimpia koomikoita ja sisäänpääsy, yksi tai kaksi shillinkiä,
lankesi tietysti tuohon hyväätekeväiseen tarkotukseen. Kappaleet olivat
sellaisia kuin noista verantahoukutuksista päättäen saattoi odottaakin
ja muistuttivat paljo meikäläisten ylioppilaitten suurta espanjalaista
murhenäytelmää muutamia vuosia sitten Pihlflyktin talossa. Seuraava
ohjelma voi antaa jonkinlaisen käsityksen heinäkuun 19 päivän
esityksistä:
»Kristallipalatsin kuninkaallisessa teaatterissa, suuressa käytävässä
j.n.e. esitetään Richardsonin näytelmä _Alfonso ja Claudina, kaunis
morsian eli viha ja epätoivo_ (sitte seuraa kahdeksan Shakespearen
mottoa ja ilmotus johtajista, kapellimestareista j.n.e. sekä luettelo
näyttelijöistä). Henkilöitä: Kuningas Santjago, rakastaa Alfonson
puolisoa Claudinaa ja päättää hänet omistaa tai murhata; Alfonso, hänen
kenraalinsa; muuten suuri pelkuri, mutta rakkautensa ja kostonhimonsa
rohkaisemana uhmaa kuningasta vastaan ja voittaa hänet kamalassa
taistelussa; Huberto, kuninkaan orja, viekas neuvonantaja; Esclavo,
toinen orja, sattuu olemaan mykkä ja kelpaa sentähden veristen
toimenpiteiden suorittajaksi; Claudina, Alfonson puoliso, mieheensä
kovin kiintynyt ja päättänyt mieluummin kuolla kuin kärsiä häväistystä;
sekä vihdoin: Claudinan henki, jonkun verran musikaalinen, vaan ei
oikein sopiva bengaalitulen valoon. Arv. katselijat suvaitkoot huomata
seuraavat kohtaukset: Kuuvalo Bolognassa! Kohtaus! Valepuvut! Salaovi!
Rakastajat! Suutelo! Tyranni! Uskollisuuden palkinto! Kirje!
Hävitysjuhla! Viha ja epätoivo! Haamu! Kosto! Kauhea kaksintaistelu!
Loppukohtaus! Kustannuksia ei säästetä!» -- Sitä paitsi esitettiin
loistava baletti, jossa myötävaikuttivat mr Pantalon, mr Harlequin,
miss Colombine, itse kirjailija mr. Richardson etc. etc. etc. ja
lopuksi lisäsi ilmotus tunnetulla häveliäisyydellään, että koska
ohjelma ja vieläkin enemmän näytteleminen niin ylenpalttisesti voitti
kaikki toiveet, niin ei pilettiluukulla annettu rahasta takaisin.
Näytelmä oli tosiaankin laatuaan suurenmoinen ja suosionosotukset
vilkkaat. Tyranni, rakastaja ja kaunis (jonkun verran parrakas)
Claudina kilpailivat suurin elein yleisön suosiosta. Jokainen viittaus
ymmärrettiin, jokainen oikein paksu sukkeluus sattui maaliin. Ja nyt
oli »puolenkruunun päivä», siis tavallista hienompi yleisö
kristallipalatsissa. Mutta kauheat eleet ja sentimentaalinen henki
Lontoon suuremmissa teaattereissa johtaa pakostakin tähän: tuon
kauneuden täytyi välttämättä sairastaa isoarokkoa, tuon taidetavan
johtaa ilveilyyn.
Jonkun matkan päässä teaattereista kokoontui taasen tiheä kuulijajoukko
kahdentoista todellisen, sysimustan afrikkalaisen ympärille, jotka
esittivät kansallistanssejaan soittimien säestyksellä ja kamalasti
ulvoen, se oli muka laulua. Kaikki tuo oli hyvin kuvaavaa, mutta
raakaa. En voi auttaa että englantilaiset kansanhuvit, olkoot ne sitte
tarkotetut hienommalle tai karkeammalle yleisölle, vieläkin
muistuttavat paljo Macaulayn vilkasta kuvausta Lontoon huveista Kaarlo
II:sen aikana. Temppujentekijäin puodit ovat muuttuneet koreammiksi,
karhutanssi ja härkätaistelut ovat väistyneet toisten huvien tieltä --
ulkopuolta on silotettu, mutta sisässä on vielä aikalailla karkeutta.
Muuan valokuvaaja oli pystyttänyt myymälänsä erääseen kylkirakennukseen
ja kehotti salaperäisessä, korkeilla kirjaimilla painetussa
ilmotuksessa arv. naisia ja gentlemanneja tilaamaan valokuvia, sillä
hän tahtoi yhden shillingin maksusta kappaleelta valmistaa sekunnissa
aina yhden kuvan, kaikki erinomaisen onnistuneita. Halukkaita virtasi
paikalle, kone oli alituisessa työssä, ostajat saivat uskomattoman
lyhyessä ajassa niin monta salaperäistä pientä pakettia kuin suinkin
halusivat. Toinen humbuugi yhtä hyvä kuin toinenkin! Yhdennäköisyys oli
täydellinen, sillä paketit sisälsivät pieniä yhden pennyn arvoisia
peilejä; puhdas voitto hyvään tarkotukseen yksitoista penceä valokuvaa
kohti.
Mahdotonta on luetella kaikkia enemmän tai vähemmän kekseliäitä
keinoja, joita käytettiin kuninkaallisen dramaattisen yhdistyksen
anteliaan kassan kartuttamiseksi. Noin kaksikymmentätuhatta henkeä kävi
sinä päivänä kristallipalatsissa ja voitto nousi luultavasti noin
kahdeksaan- tai kymmeneentuhanteen puntaan.
Blondin esiintyy täällä kahdesti viikossa. Jokainen voi omin silmin
nähdä, ettei hän ole mikään humbuugimestari eikä tarumainen henkilö,
kunhan vain maksaa esimerkiksi keskiviikkoisin shillinkinsä palatsin
sisäänkäytävässä. Milloin hän aterioitsee seisten nuoralla huimaavassa
korkeudessa lasikupoolin alla, milloin kävelee rattaita työntäen tai
ilman niitä, säkki pään ympäri sidottuna tai ilman sitä toisella
nuoralla, joka on pingotettu korkealle puutarhan ja suihkulaitosten
yli. Alussa hän työnsi pikku tytärtään edellään kärryissä, mutta se
huvi sittemmin, ja aivan oikein, kiellettiin. Blondin on suoriutunut
onnellisesti Niagarankin kidasta, mutta niinkauvan ruukku hyörii,
kunnes särkyy.
Kaksi kertaa viikossa ovat käynnissä myöskin suuret suihkulaitokset
ulkona pihalla. Värileikki on auringonpaisteessa hämmästyttävän ihanaa,
mutta sitä kestää vain kaksikymmentä minuuttia.
Tuo pihamaa on suurenmoinen, niinkuin kaikki muutkin Sydenhamissa.
Kokonaisuutena katsoen on se kuin aistikkaasti koristettu tarjotin,
jolla kristallipalatsi seisoo mahdottoman suuren kakun kaltaisena
yhdenkään oksan tai ainoankaan muun läheisyydessä olevan rakennuksen
sitä varjostamatta. Yltympärinsä väreilee vapaana ilma- ja valomeri. Ei
ainoakaan kateellinen varjo häiritse tuota valonäkyä; ei mikään ruma,
raskas savutorvi tupruta nokipilviään tuon keveän, kirkkaan ja
hopeanhohtoisen pilvipalatsin päälle. Se on sekä ulkoa että sisältä
yhtä täydellisen kaunis. Mitä merkitsee pieni sekasotku siellä täällä,
kunhan vain on silmää ja korvaa elämän kauneutta tajutakseen? Ehkä olet
sinä, joka tätä luet, jonakin varhaisena kesäaamuna kuullut hanhien
kaakotusta tai kalalokkien huutoja kaukana päiväpaisteisen meren
rannalla. Mitä tuosta vähäisestä melusta? Kuuntele sitä niin kauvan
kuin haluttaa. Mene paahtopihvin ääreen, jota pyöritetään
työntökärryissä ravintoloihin; tee ostoksia lukemattomissa yläkerroksen
pikku myymälöissä, tai pysähdy tarkkaavasti katselemaan tuhansia
veistokuvia ja tauluja, joita tapaat joka askeleella tuossa lumotussa
linnassa. Valitse luonteesi ja makusi mukaan, vaan älä lähde tuosta
kauniista rakennuksesta, ainoasta ja täydellisimmästä laatuaan,
iloitsematta neron välähdyksistä, joiden on onnistunut toteuttaa itse
lapsuudenkin unelmat; älä lähde ylistämättä suurinta mestaria, joka
kuitenkin on laatinut mallin, minkä heikko, katoovainen jäljittely tämä
on; tänään on, ja huomenna katoo, jota vastoin Hänen työnsä pysyy
suvusta sukuun ijankaikkisesti!
Viiteselitykset:
[1] Suom. Alpo Noponen.
[2] Se näyttää pikemmin aatelismiehen huvilalta kuin hallitsijan
palatsilta.
[3] Tätä puistoa lemmenhallitsija valtioi ja kuningas.
[4] Yksi groschen = 10 pfennigiä nykyistä Saksan rahaa.
[5] Yöllä heinäkuun 6:tta päivää vasten osotti lämpömittari
Thüringerwaldin muutamissa seuduissa kaksi astetta pakkasta.
[6] Muutamiin kokoelmiin, kuten Jardin des plantesin museoihin,
rahapajaan y.m. tarvitaan pääsyliput; ne kuitenkin saadaan vaikeuksitta.
Useimmiten on juomarahojen antaminen kielletty.
[7] Notre Damen etusivun komeroissa oli kahdenkymmenenseitsemän
kuninkaan kuvapatsaat, aina vuoteen 1793:een, jolloin vallankumous ne
poisti monen muun niinsanotun taikauskon ohessa. Napoleon III:nnen
vihkiäisiksi asetettiin ne maalattuina maskeina takaisin paikoilleen, ja
tarkotus lienee saada niiden sijalle pronssiset kuvat, lisättynä
kahdella uudella keisarinpatsaalla.
[8] Notre Damen pyhäinjäännösten joukossa näytetään myöskin yhtä piispa
Affren selkänikamaa, jossa kuolettava kuula vielä on kiinni. En pyrkinyt
sitä näkemään enkä ole milloinkaan, kuten muut, tuntenut halua
kosketella esimerkiksi Kaarle suuren pääkalloa.
[9] Notre Damen pituus on 128 metriä ja korkeus suhteellinen
(sisäpuolelta 34 m.)
[10] Kaikkein innokkaimmat kuuluvat huutaneen: eläköön Napoleon IV!
Mutta poliisi arveli aivan oikein että tuo oli vähän liian aikaista ja
käski huutajien pysytteleimään nykyajassa.
[11] Ah, tuo pieni prinssiraukka, kuinka sievä! Katsokaahan, hän
katselee meitä! Hän nauraa! Jumala siunatkoon häntä, lapsiraukka! Tuolta
tulevat keisari ja keisarinna! Miten synkkä hän itse on! Miten
ihastuttava keisarinna! Miten erinomaiset vaunut! Nyt en näe enää
prinssiä! Hyvä Jumala, mikä tulevaisuus! Lapsiraukka, tuleekohan hän
milloinkaan hallitsemaan?
-- Ei milloinkaan!
[12] Viimeiset tiedot kertovat että pikku prinssi voi jo omin neuvoin
kävellä.
[13] »Ooppera on erhetys, sillä tässä taidelajissa on ilmauksen
välikappale (musiikki) tehty tarkotukseksi ja sensijaan tarkotus
(draama) välikappaleeksi.»
[14] Ja joka vielä nytkin, vuonna 1857, näyttää säilyttäneen maineensa,
koskapa se ennen muita on valittu Pariisin oopperan juhlanäytännöihin
Baijerin kuninkaan ja suuriruhtinas Konstantinin kunniaksi.
[15] Vuonna 1856.
[16] Théâtre Odéon, joka myöskin Second Théâtre Françain nimisenä
nauttii vuotuista valtioapua, esittää toisinaan samoja kappaleita.
[17] Tekijät ovat Th. Barrière ja L. Thiboust.
[18] Vanhustenkodin.
[19] Louvressa on kaksitoista Rafaelin alkuperäistä taulua ja niiden
joukossa neljä eri laitosta Pyhästä perheestä.
[20] Ludvig XIV mieltyi isänsä pieneen, Versailles nimiseen
metsästyslinnaan. Vuodesta 1664 vuoteen 1702 hän tuhlasi tuohon
mallilinnaan yhdeksänkymmentä miljoonaa livreä. Sen perustuksen laski Le
Notre; Nicolas Poussin, Le Sueur ja Lebrun sitä koristivat
mestariteoksillaan, joita sittemmin Ranskan suurimmat taiteilijat ovat
yhä kartuttaneet. Versaillesin kaupungissa on kolmekymmentätuhatta
asukasta.
[21] Pariisin kaikilla kaduilla tupakoidaan vapaasti, jopa itse Louvren
linnanpihallakin; mutta Père Lachaisessa on tupakanpoltto kielletty.
_Tämä_ kielto on kaunis monien narrimaisten kieltojen joukossa.
[22] Niinpä sai Kööpenhamina vasta syksyllä 1857 kaasuvalaistuksen.
[23] Göt- ja Bred-katujen varsilla sekä muutamissa harvoissa muissa
paikoissa alkaa kauppa jo pukeutua sirompaan ulkokuoreen.
[24] Bindesböll. Kuoli minun ollessani Kööpenhaminassa.
[25] Valmistui vuonna 1836.
[26] Kaikkia aloja: yksi yhtä, toinen toista. Näin Pariisissa
myymälöitä, joissa myytiin pelkästään luurankoja; Lontoossa myymälöitä,
joissa myytiin vallan kanuunia.
[27] Olen toisessa paikassa maininnut Lontoon näyttelyn täydellisen
puolueettomuuden ja merkityksettömyyden poliittisessa suhteessa.
[28] Sanotaan että sellainen olisi lähetetty Pietariin, mutta siellä
hukattu.
[29] Lontoota ulottuu idästä länteen vähintäin kahdeksan englannin eli
1,5 ruotsinpenikulmaa, mutta mahdotonta on sanoa mihin kaupunki
oikeastaan päättyy.
[30] Guinee, entinen 21 shillingin kultaraha.