Neljäntenä iltana äsken kerrottujen tapahtumien jälkeen soitti
melkein kokonaan pitkään viittaan kääriytynyt vanha vuokra-ajuri
Perennan ovikelloa ja lähetti don Luisille kirjeen. Hänet osoitettiin
heti työhuoneeseen ensimmäisessä kerroksessa. Hän ehti tuskin heittää
viittansa ennenkuin ryntäsi don Luisin luo.
"Tällä kertaa on tosi kysymyksessä, isäntä!" huudahti hän. "Nyt ei
sovi kuhnailla: laittakaa kuntoon matkalaukkunne ja lähtekää niin
pian kuin voitte!"
Don Luis, joka istui lepotuolissa aivan rauhallisena ja poltti,
vastasi:
"Kumpaisen haluatte, Mazeroux? Sikaarin vaiko savukkeen?"
Mazeroux suuttui.
"Ei kuulkaapas, luetteko te sanomalehtiä?"
"Kyllä, joskus."
"Siinä tapauksessa olette tilanteesta yhtä selvillä kuin minä ja
kaikki muutkin. Viimeisenä kolmena päivänä kaksoisitsemurhan tahi
tarkemmin sanottuna Marie Fauvillen ja Gaston Sauveraudin murhan
jälkeen ei ole yhtään lehteä, joka ei ole sanonut suunnilleen
näin: 'Nyt, kun herra Fauville, hänen poikansa, hänen vaimonsa ja
hänen sukulaisensa Gaston Sauveraud ovat kuolleet, ei ole ketään,
joka seisoisi don Luis Perennan ja Mornington-perinnön välissä?'
Ymmärrättekö, mitä se merkitsee? Yleisö puhuu bulevardi Suchetin
räjähdyksestä, Fauvillen paljastamisesta hänen kuolemansa jälkeen,
kauhustaan sitä petoa, Fauvillea, kohtaan, eikä tiedä kuinka
saattaisi kylliksi ylistää teidän terävänäköisyyttänne. Mutta on
eräs asia, joka on kaikkien keskustelujen ja pohtimisien pääaiheena.
Kun nuo kolme Roussel-perheen jälkeläistä ovat kuolleet, kuka on
jäljellä? Don Luis Perenna. Kuka perii omaisuuden kun ei ketään
luonnollisia perillisiä ole? Don Luis Perenna."
"Sellainen onnenpoika!"
"Niin sanoo yleisö, isäntä? Se sanoo, että tämä joukko murhia ja
kauheuksia ei voi olla sattuman työtä, vaan merkitsee se jonkun
kaikkivoivan tahdon läsnäoloa, joka alkoi Cosmo Morningtonin murhalla
ja loppui sadanmiljoonan anastuksella. Ja kun tälle tahdolle on
annettava nimi, osoittavat he lähimpään, erinomaiseen, kuuluisaan,
huonomaineiseen, salaperäiseen, kaikkivoipaan ja kaikkialla
läsnäolevaan henkilöön, joka oli Cosmo Morningtonin ystävä ja joka
alusta alkaen on johtanut tapahtumia, liittänyt ne yhteen, syyttänyt
ja vapauttanut ihmisiä, vanginnut ja auttanut heitä pakoon. He
sanovat, että hän hallitsee koko juttua, hoitaa sitä omien etujensa
mukaisesti ja pistää vihdoin taskuunsa satamiljoonaa. Ja tämä henkilö
on don Luis Perenna, toisin sanoen Arsène Lupin, epäilyttävä henkilö,
ja olisi mieletöntä jollei asettaisi häntä tällaisen suurenmoisen
jutun yhteyteen."
"Kiitoksia paljon."
"Niin puhuu yleisö; minä toistan vain sen. Niin kauan kuin rouva
Fauville ja Gaston Sauveraud olivat hengissä, ei yleisö paljoa
ajatellut teidän vaatimuksianne perintöön. Mutta molemmat ovat
kuolleet. Sen vuoksi ei voida olla huomaamatta sitä suorastaan
ihmetyttävää tapaa, jolla kohtalo työskentelee don Luis Perennan
eduksi. Te tunnette lainopillisen peruslauseen: _fecit cui prodest_.
Kenellä on etua Roussel-perillisten katoamisesta? Don Luis
Perennalla."
"Sillä roistolla!"
"Sillä roistolla! Juuri sitä sanaa märehtii Weber lakkaamatta
poliisiprefektin ja tutkintotuomarin käytävissä. Te olette roisto
ja Florence Levasseur on teidän rikostoverinne. Ja tuskin kukaan
uskaltaa vastustaa. Poliisiprefekti? Mitä se hyödyttää, että hän
puolustaa teitä, muistuttaa, että te olette kaksi kertaa pelastanut
hänen henkensä ja tehnyt poliisille palveluksia, joista hänen oli
ennen muita oltava teille kiitollinen? Mitä se hyödyttää, että
hän käy pääministerin luona, ja me kaikki tiedämme Valenglayn
teitä suojelevan? On muita paitsi poliisiprefekti. Meillä on koko
salapoliisiosasto, yleinen syyttäjä esikuntineen, tutkintotuomari,
sanomalehdet ja ennen kaikkia yleinen mielipide, joka on
tyydytettävä, joka odottaa ja pyytää rikollista. Tämä rikollinen
olette joko te itse tahi Florence Levasseur. Tahi oikeammin sanoen,
se olette te ja Florence Levasseur."
Ei lihaskaan don Luisin kasvoilla värähtänyt. Mazeroux odotti hetken.
Kun hän ei saanut mitään vastausta, teki hän epätoivoisen eleen.
"Tiedättekö mitä te pakotatte minut tekemään? Pettämään
velvollisuuteni. Minä sanon teille, että huomenna te saatte kutsun
tutkintotuomarin luo. Kuulustelun jälkeen, huolimatta siitä mitä
kysymyksiä teille tehdään ja mitä te vastaatte, teidät vangitaan.
Vangitsemismääräys on valmis. Sen ovat teidän vihollisenne saaneet
aikaan."
"Peijakas..."
"Eikä siinä kaikki. Weber, joka palaa halusta saada kostaa, on
pyytänyt lomaa saadakseen vartioida tästä päivästä alkaen taloanne,
niin ettette pääse pakoon kuten Florence Levasseur. Hän on täällä
väkineen tunnin kuluttua. Mitä siitä sanotte?"
Vastaamatta ja luopumatta huolettomasta asennostaan antoi don Luis
Mazerouxille merkin.
"Katsokaahan ikkunoiden välisen sohvan alle."
Don Luis näytti vakavalta. Mazeroux totteli vaistomaisesti. Sohvan
alla oli matkalaukku.
"Kymmenen minuutin kuluttua, sanottuani palvelijoilleni meneväni
vuoteeseen, kannatte te matkalaukkuni rue de Rivoli 143 B:hen, jossa
olen herra Lecocqin nimellä vuokrannut itselleni asunnon."
"Minkä vuoksi isäntä? Mitä se merkitsee?"
"Sitä, että kun ei minulla ollut ketään luotettavaa henkilöä
kantamaan matkalaukkuani, niin olen kolme päivää odottanut
käyntiänne."
"Niin, mutta..." sammalsi Mazeroux hämmästyneenä.
"Mitä mutta?"
"Oletteko te päättänyt livistää?"
"Luonnollisesti. Mutta miksikä kiirehtiä? Syy minkä vuoksi hankin
teille salapoliisin paikan oli se, että minä halusin tietää heidän
suunnitelmistaan minua vastaan. Kun te nyt sanotte, että minä olen
vaarassa, niin livistän."
Mazerouxin katsoessa häneen kasvavalla kummastuksella, löi hän tätä
olkapäähän ja sanoi ankarasti:
"Nähkääs, herra komisario, oli turhaa pukeutua ajuriksi ja pettää
velvollisuutensa. Te ette voi koskaan pettää velvollisuuttanne.
Kysykää omaltatunnoltanne; olen varma siitä, että se tuomitsee teidät
ansionne mukaan."
* * * * *
Don Luis oli puhunut totta. Huomattuaan kuinka suuressa määrin Marie
Fauvillen ja Gaston Sauveraudin kuolema oli muuttanut tilannetta,
katsoi hän parhaaksi muuttaa varmaan paikkaan. Syynä siihen ettei hän
ollut tehnyt sitä ennen, oli se, että hän toivoi saavansa tietoja
Florence Levasseurilta joko kirjeen kautta tahi puhelimitse. Kun
tyttö itsepäisesti vaikeni, ei don Luisilla ollut mitään syytä
antautua vangittavaksi, jonka seikan tapausten kulku oli tehnyt hyvin
todennäköiseksi.
Ja hänen aavistuksensa olivat oikeat. Seuraavana aamuna tuli Mazeroux
rue de Rivolille ja näytti hyvin virkeältä.
"Te pääsitte pakoon viimeisellä hetkellä. Weber sai tänä aamuna
kuulla, että lintu oli lentänyt pois. Hän on aivan raivoissaan.
Ja teidän täytyy tunnustaa, että sekasotku käy aina pahemmaksi ja
pahemmaksi. Päämajassa ollaan aivan nolostuneita. He eivät edes
tiedä, mitä Florence Levasseurin kanssa olisi tehtävä. Te olette
siitä tietysti lukeneet lehdistä. Tutkintotuomari väittää, että
koska Fauville teki itsemurhan ja tappoi poikansa Edmondin, ei
Florence Levasseurilla ole asian kanssa mitään tekemistä. Hänen
katsantokantansa mukaan on juttu lopullisesti selvä. Siinä on meillä
ihana tutkintotuomari! Eikö esim. Gaston Sauveraudin murha ole
päivänselvä; Florence Levasseurilla on ollut sormensa siinä niinkuin
kaikessa muussakin. Eikö juuri hänen huoneestaan, Shakespearen
teosten välistä, löydetty ilmoitusta, että Fauville oli järjestänyt
kirjejutun ja räjähdyksen? Ja niin..."
Mazeroux vaikeni don Luisin silmien ilmeestä pelästyneenä. Hän
ymmärsi, että isäntä oli rakastunut tyttöön enemmän kuin koskaan.
"No niin", sanoi Mazeroux, "emme puhu asiasta. Tulevaisuus on
näyttävä minun olleen oikeassa, sen saatte kyllä nähdä."
* * * * *
Päivät kuluivat. Mazeroux kävi niin usein kuin mahdollista, tahi
ilmoitti puhelimitse don Luisille niistä molempien tutkimusten
yksityiskohdista, joihin Sant-Lazaressa ja Sante-vankilassa oli
ryhdytty.
Vielä ei oltu saatu pienintäkään selvyyttä tuohon käsittämättömään
salaisuuteen: hampaiden jälkiin omenassa. Fauvillen suora tunnustus
vapautti Marien. Ja kuitenkin olivat omenassa epäilemättä Marien
hampaiden jäljet. Nuo niin kutsutut tiikerinhampaat olivat
ehdottomasti hänen. Ja sitten...
Lyhyesti ja selvästi, kuten Mazeroux sanoi, kaikki hapuilivat
pimeydessä, ja vielä siihen määrin, että prefekti, testamentin
säädöksen mukaan, äkkiä päätti, että perillisten kokous pidettäisiin
seuraavalla viikolla ja määräsi sen yhdeksänneksi päiväksi kesäkuuta.
Hän toivoi tällä tavoin saavansa kiusallisen jutun loppumaan, jutun,
jossa poliisi osoittautui saamattomaksi ja hölmistyneeksi. He
päättäisivät perinnöstä asianhaarojen mukaan ja sitten lopettaisivat
jutun. Yleisö lakkaisi vähitellen puhumasta Mornington-perillisten
joukkomurhasta ja tiikerihampaiden arvoitus vaipuisi unholaan.
Oli kummallista, mutta nämä viimeiset päivät, jotka olivat kuumeisia
ja levottomia kuten kaikki päivät ennen suurta taistelua -- ja kaikki
tunsivat, että tässä viimeisessä kokouksessa tulisi suuri taistelu
-- vietti don Luis lepotuolissa rue de Rivolin parvekkeella istuen
rauhallisesti sikareita polttaen ja puhallellen savurenkaita, joita
tuuli vei Tuileriesin puutarhaan.