Tuo neljäs salaperäinen kirje! Neljäs näistä kirjeistä, jotka olivat
itse paholaisen postittamia ja pirun tuomia, kuten eräs lehdistä
asian ilmaisi!
Muistamme kaikki sen ennenkuulumattoman jännityksen, joka vallitsi
yleisön keskuudessa, kun kahdeskymmenesviides päivä toukokuuta
lähestyi. Ja viimeiset uutiset kohottivat yleisön mielenkiinnon
huippuunsa. Yleisö sai kuulla puhuttavan Sauveraudin vangitsemisesta,
hänen rikostoverinsa Florence Levasseurin -- don Luis Perennan
sihteerin -- paosta ja Perennan omasta salaperäisestä katoamisesta.
Tästä hetkestä alkaen voitonvarmana ja melkein kaikki murhenäytelmän
esittäjät käsissään, tuli poliisi puheliaammaksi ja sen ilmoitusten
johdosta tunsi yleisö don Luisin muuttuneen aseman, aavisti hänen
intohimonsa Florence Levasseuriin sekä todellisen syyn hänen
mielenmuutokseensa ja vapisi jännityksestä nähdessään tämän
ihmeellisen miehen antautuvan uuteen taisteluun.
Mitä hän aikoi tehdä. Tiedot Marie Fauvillesta eivät olleet hyviä.
Taipumattomalla itsepäisyydellä pysyi hän itsemurha-aikeissaan. Häntä
täytyi ruokkia keinotekoisella tavalla ja Saint-Lazaren sairasosaston
lääkärit eivät salanneet epäilyksiään. Tulisiko don Luis ajoissa?
Sinä iltana virtasi tavaton väenpaljous La Muetten ja Auteuilin
kautta bulevardi Suchetille, ihmisvirta, joka ei tullut ainoastaan
Pariisista, vaan myöskin esikaupungeista ja maaseudulta. Näytelmä oli
jännittävä ja yleisö tahtoi olla mukana.
He katselivat vain matkan päästä, sillä poliisi oli sulkenut tien
sata metriä talon kummallekin puolen ja kaikki, joiden onnistui
kiivetä vastapäiselle muurille, ajettiin alas linnoituksen
kaivantoihin.
Taivas oli onnettomuutta ennustavien raskaiden pilvien peitossa,
joita tuon tuostakin valaisi hopeainen kuu. Miehet lauloivat.
Katupojat matkivat eläinten ääniä. Ihmiset asettuivat ryhmiin
penkeille ja käytäville, syöden ja juoden sekä pohtien asiaa.
Osa yötä vietettiin tällä tavoin, eikä mitään tapahtunut, joka olisi
vaimentanut väkijoukon uteliaisuutta. Se rupesi tuumimaan eikö olisi
viisainta mennä kotiin, koska Sauveraud oli vankilassa ja oli hyvin
vähän luultavaa, että neljäs kirje loihdittaisiin näkyviin samalla
salaperäisellä tavalla kuin toisetkin.
Mutta kuitenkaan ei menty: täytyihän don Luis Perennan tulla!
Jo kello kymmenestä illalla olivat prefekti, hänen ensimmäinen
sihteerinsä, salapoliisipäällikkö ja hänen lähin miehensä Weber,
komissario Mazeroux ja kaksi tarkastajaa kokoontuneet siihen suureen
huoneeseen, jossa Fauville murhattiin. Viisitoista salapoliisia oli
sijoitettu muihin huoneisiin yli kahdenkymmenen vahtiessa kattoa,
talon ulkosivua ja puutarhaa.
Iltapäivän kuluessa oli toimitettu uusi perusteellinen tutkimus,
mutta paremmatta tuloksetta kuin ennenkään. Kaikkia oli käsketty
valvomaan. Jos kirje ilmestyisi jossain paikassa suurta huonetta,
haluttiin päästä selville kuka sen toi. Poliisi ei uskonut ihmetöihin.
Kello kaksitoista antoi herra Desmalions tarjota alaisilleen kahvia.
Itse hän tyhjensi kaksi kuppia ja oli alituisesti liikkeessä, milloin
hän meni huoneen päästä toiseen, milloin portaita ylös ylähuoneen,
milloin etuhuoneen ja eteisen väliä. Hän halusi vahdinpidon
tapahtuvan mitä suotuisimpien olosuhteiden vallitessa ja antoi sen
vuoksi kaikkien ovien olla avoinna ja kaikkien sähköjen palaa.
Mazeroux huomautti:
"Pitää olla pimeä, että kirje tulisi. Te muistatte, herra prefekti,
tehneenne tämän kokeen ennenkin, mutta silloin ei kirje tullut."
"Koetamme uudelleen", vastasi herra Desmalions, joka kaikesta
huolimatta oli peloissaan don Luisin sekaantumisesta ja ryhtyi
kaikkiin toimenpiteisiin tehdäkseen sen mahdottomaksi.
Mutta kun yö yhä kului, tulivat kaikki läsnäolijat kärsimättömiksi.
Varustautuneena taisteluun halusivat he näyttää voimiaan. He
ponnistivat näkö- ja kuulohermojaan äärimmäisiin asti. Kello
yksi tapahtui hälytys, joka osoitti minkä korkeuden jännitys oli
saavuttanut. Ensimmäisessä kerroksessa kajahti laukaus ja sitä
seurasi huuto. Tarkastettaessa huomattiin, että kaksi salapoliisia,
jotka kohtasivat toisensa kierroksella, eivät olleet tunteneet
toisiaan ja toinen heistä oli ampunut revolverilla ilmaan
ilmoittaakseen tovereilleen.
Silläaikaa oli väkijoukko ulkopuolella vähentynyt.
Ohjeet olivat nyt lievemmät ja uteliaat saivat tulla lähemmäksi,
mutta vielä oli katu suljettu.
Mazeroux sanoi:
"Mutta onko varma, että räjähdys on kymmenen päivän kuluttua eikä
tänä yönä, herra prefekti, muuten olisivat kaikki nuo ihmiset, samoin
kuin mekin, vaarassa."
"Yhtä vähän tapahtuu räjähdystä kuin tulee kiirettäkään tänä yönä",
sanoi herra Desmalions olkapäitään kohottaen. Ja hän lisäsi: "sinä
päivänä annetaan sitäpaitsi ankarat ohjeet."
Kello oli kymmenen minuuttia yli kaksi.
Kun prefekti viisitoista minuuttia tämän jälkeen sytytti savukkeen,
sanoi eräs salapoliisi leikillisesti:
"Tuota meidän on ensi kerralla välttäminen, herra prefekti. Se voisi
olla vaarallista."
"Seuraavalla kerralla", sanoi herra Desmalions, "en kuluta aikaa
pitämällä vahtia. Sillä alan uskoa, että tämä kirjejuttu nyt on
loppuunsuoritettu."
"Sitä ei voi tietää", huomautti Mazeroux.
Kului muutamia minuutteja. Herra Desmalions oli istuutunut. Myöskin
toiset istuivat. Kukaan ei puhunut mitään.
Äkkiä hypähtivät kaikki ylös tehden samanlaisen kummastuneen eleen.
Soitettiin...