Vierwaldstätter-järven itäinen ranta.
Omituisesti muodostuneet jyrkät kalliot lännessä sulkevat näköalan.
Järvi hyrskyää, kuuluu ankaraa pauhua ja huminaa; sillä välin salamoita
ja ukonjyrähdyksiä.
_Kunz Gersaulainen. Kalastajia_ ja _kalastajapoikia_.
KUNZ.
Sen voitte uskoa, näin omin silmin;
kuin teille kerroin, kaikk' on tapahtunut.
KALASTAJA.
Tell vangittuna viety Küssnachtiin,
maan parhain mies ja vahvin käsivarsi,
jos kerran soisi sota vapauden.
KUNZ.
Maavouti itse häntä sinne saattaa;
olivat juuri laivaan astumassa,
kun Flüelistä lähdin; mutta myrsky,
mi juuri nous ja nopeasti tänne
minutkin maihin ajoi, estänyt
lie heidän lähtönsä.
KALASTAJA.
Tell vangittuna
ja voudin vallassa! Oh, uskokaa,
syvälle hautaava on vouti hänet,
ei aurinkoa koskaan nää hän enää!
Pelätä täytyis hänen kostoa
näät miehen vapaan, jot' on ärsyttänyt.
KUNZ.
Myös kuuluu, vanha päämies, arvon herra
von Attinghaus on kuolemaisillaan.
KALASTAJA.
Siis murtuu toivon viime ankkuri!
Hän yksin vielä tohti äänen vanhan
kohottaa eestä kansan oikeuden.
KUNZ.
Mut myrsky yltyy. Jääkää hyvästi!
Ma kylään majoitun; näät tänään lähtö
lie ajateltaviss' ei kuitenkaan.
(Menee.)
KALASTAJA.
Tell vangittuna, vapaaherra kuollut!
Nyt sorto, nosta otsas julkea,
pois kainous kaikki heitä! Totuuden
suu mykkä on ja silmä sokaistu,
käsvarsi pelastava kahlehissa!
POIKA.
Rakeita sataa. Tulkaa majaan, isä,
ei hyvä jäädä tänne taivas-alle.
KALASTAJA.
Raivotkaa tuulet! Lyökää salamat!
Haletkaa pilvet! Syöskää taivaan virrat,
maa hukuttakaa! Idussansa suku
myös hävittäkää vielä syntymätön!
Tulkaatte herroiks, alkuaineet hurjat!
Esihin korven synkän kontiot
ja sudet vanhat! maa on teidän. Ken
tääll' elää tahtois vapautta vailla!
POIKA.
Kuulkaa, kuin syvyys raivoo, pyörre pauhaa;
näin koskaan vielä kuohunut ei kuilu!
KALASTAJA.
Päät' oman lapsen tähdätä, ei moinen
isälle käsky soinut milloinkaan!
Ja suuri luonto eikö suuttuis tuosta
ja julmistuisi? Oh, en ihmettelis,
jos järveen kumartuisi kalliot,
jos nirkot nuo, jäätornit, jotka sulat
lie eivät olleet luomis-aamust' asti,
syöksyisi huimaavasta korkeudestaan,
jos vuoret halkeis, solat vanhat sortuis,
ja toinen vedenpaisumuksen tulva
kaikk' ahmais elävitten asuinsijat!
(Kuuluu kellojen soittoa.)
POIKA.
Vuorelta kellot soivat, kuunnelkaa,
hädässä veen on varmaan nähty haaksi
ja kellot kaikuu, että rukoiltaisi.
(Nousee eräälle kummulle.)
KALASTAJA.
Voi laivaa, joka nyt on lainehilla,
tään hirmukehdon keinuteltavana!
Avuton täss' on ruorimies ja ruori,
on myrsky herrana, tuul', aalto heittää
ihmistä koppinaan. Ei suojaavainen
näy helma hälle läheltä, ei kaukaa!
Mut kylmät katsoo häntä kalliot,
nuo karut, jotka eivät kättä tarjoo,
vain poven jylhän, jyrkän, paatisen.
POIKA (viitaten vasemmalle).
Kas, taatto, laiva lentää Flüelistä.
KALASTAJA.
Jumala heitä auttakoon! Jos myrsky
veen kuiluun tähän vangiks joutunut on,
se raivoo niinkuin peto tuskassaan,
mi häkkinsä lyö rautaristikkoa.
Ovea ulvoen se etsii turhaan;
sill' ympärillä vuoret saartaa sen,
ne pilviin saakka solan piirittävät.
(Nousee kummulle.)
POIKA.
Maaherran laiva on se Urista;
sen tuttu lippu lie ja punakatto.
KALASTAJA.
Jumala taivaan! Itse on maavouti
vesillä siellä! Tuossa matkaa hän
ja haahdessaan vie rikostyönsä myötä!
On ollut nopsa käsi kostajan;
nyt suuremman hän herran tuntee yllään.
Ei aalto huoli hänen äänestänsä,
kumarra hänen hatulleen ei vuoret.
Miks, poika, rukoilet? Käsvartehen
sa ällös käykö tuomarin vanhurskaan.
POIKA.
Rukoile en maavoudin eestä. Tellin
edestä vaan, mi aluksess' on myötä.
KALASTAJA.
Voi järjettyyttä sokon luonnonvoiman!
Syypäätä yhtä rangaistakses pursi
sun sortaa täytyykö ja purren miehet?
POIKA.
Kas, kas, he Buggisgratin välttivät
eheinä, mutta myrskyn voima, jonka
takaisin heittää Pirunpaasi, heitä
Ax-vuorta suurta kohti kuljettaa.
Nää heit' en enää.
KALASTAJA.
Tuossa on Hackmesser,
mi monen ollut on jo haahden meno.
Viisaasti jos sit' eivät sivuuta,
lyö laivan pirstaleiksi vuori pian,
mi kohtisuoraan syöksyy syvyyteen.
On heillä myötä hyvä ruorimies;
jos ken nyt auttaa voisi, ois se Tell,
mut tuon on käsivarsi kahlehdittu.
_Wilhelm Tell_ joutsineen.
(Tulee nopein askelin, katsoo hämmästyneenä ympärilleen
ja osoittaa kiihkeintä liikutusta. Tultuaan näyttämön keskelle,
heittäytyy hän maahan, koskettaa maata käsillään ja ojentaa ne
kohti taivasta.)
POIKA (huomaa hänet).
Kas, ken on mies, mi tuolla polvistuu? --
KALASTAJA.
Hän käsin maahan tarttuu, mielensä
olevan näyttää suunniltansa.
POIKA (tulee etualalle päin).
Mitä
ma näen? Taatto, tulkaa, katsokaa!
KALASTAJA (lähestyy).
Ken on se? Luoja taivaan! Tell on se!
Kuin täällä ootte?
POIKA.
Ette vankina
siis olleet laivalla ja sidottuna?
KALASTAJA.
Teit' eikö vietykään siis Küssnachtiin?
TELL (nousee ylös).
Ma olen vapaa.
KALASTAJA ja POIKA.
Vapaa? Luojan ihme!
POIKA.
Tulette mistä?
TELL.
Tuolta laivalta.
KALASTAJA.
Kuin?
POIKA (samaan aikaan).
Missä on maavouti?
TELL.
Aallot ahnaat
hänt' ajaa.
KALASTAJA.
Tosiaan? Mut te? Kuin alta
te myrskyn pääsitte ja siteistänne?
TELL.
Jumalan armo mua auttoi. Kuulkaa!
KALASTAJA ja POIKA.
Puhukaa, puhukaa!
TELL.
Mit' Altorfissa
tapahtui, tiedätte.
KALASTAJA.
Ma tiedän kaikki;
puhukaa!
TELL.
Mun maavouti vangiks sitoi,
Küssnachtin linnaan viedä aikoi minut.
KALASTAJA.
Kanssanne Flüelissä laivaan astui,
sen tiedämme. Mut kuinka pelastuitte?
TELL.
Laivassa olin, lujaan köytty, mies
aseeton, hyljätty. En aurinkoa
iloista enää luullut näkeväni,
armaita kasvoja en vaimon, lasten,
ja lohdutonna vetten erämaata
ma katsoin.
KALASTAJA.
Raukka mies!
TELL.
Niin lähdettiin,
maavouti, Rudolf Harras ynnä huovit.
Mut nuolikonttini ja jousi lepäs
perässä laivan, ruorin vierellä.
Kun juuri kulmaan oli tultu pienen
Ax-vuoren, Herra rajuilman antoi
niin hengenhätäisen, niin hirvittävän
Gotthardin onkaloista syöstä esiin,
ett' uljuus kaikki loppui soutajilta
ja kaikki luuli tulleen turman kurjan.
Niin kuulin, kuinka muuan palvelija
maavoudin puoleen kääntyi, virkkoi hälle
"Hätänne näätte sekä meidän, herra,
ett' ollaan kaikki kuolon äyrähällä.
Mut ruorimiehet pelko voittaa, eivät
he tiedä neuvoa, myös oudot heille
nää väylät ovat. Tell mies vankka on
ja hyvin haahden hoitaa. Entä jos
hädässä häntä käyttäisimme?" Mulle
maavouti lausui: "Tell, jos auttaa meidät
käsistä myrskyn voivas luulet, lie
mun sinut päästettävä siteistäsi."
Ma lausuin: "Herra, luulen voivani
avulla Luojan meidät auttaa tästä."
Näin köysistäni irti pääsin, seisoin
ruorissa, purren ohjasin ma oikein.
Sivulle sentään pälyin joustani,
tähystin rantamia tarkkaan, missä
ois kiven kielekkeellä jalan sija.
Ja kun näin kallion ma ulkonevan,
mi sileänä suistui syvyyteen --
KALASTAJA.
Sen tunnen: juurella Ax-vuoren suuren;
mut jyrkkä on se, luulin mahdottomaks
hypäten päästä sille purresta.
TELL.
Hoputin huoveja ma soutamahan,
ett' tultaisi tuon paaden luokse, siinä,
ma huusin, ohi oisi vaara pahin.
Kun nopsaan souten näin se saavutetaan,
rukoilen Herran armoa ja painan,
vireessä joka ruumiinjänne, purren
peremmän kokan kohti kalliota,
nyt jousen, viinen tempaan, hyppään, pääsen
laelle paaden, vielä voimakkaasti
potkaisen taapäin sekä purren sysään
ma vetten kitaan kiehuvaan. Nyt siellä
se Herran tahdon mukaan harhaelkoon!
Täss' olen, vapaa myrskyn vallasta,
ja ilkeämmästä viel' ihmisien.
KALASTAJA.
Tell, Tell! On ihmeen Herra tehnyt teille;
omia tuskin uskon aistejani.
Mut sanokaa, nyt kunne aiotte?
Näät varma vaarast' ette lie, jos vouti
elossa pääsee myrskystä.
TELL.
Ma kuulin
sanovan hänen, koska sidottuna
viel' lepäsin, ett' aikoi Brunniin hän
ja linnaansa mun Schwyzin kautta viedä.
KALASTAJA.
Hän maitse matkustaako?
TELL.
Niin hän aikoo.
KALASTAJA.
Siis piiloon kohta käykää! Toista kertaa
käsistä voudin teit' ei auta Herra.
TELL.
Tie lähin mist' on Arthiin, Küssnachtiin?
KALASTAJA.
Käy Steinin kautta avoin valtatie;
mut lyhempää ja salaisempaa saattaa
Lowerzin kautta teidät poikani.
TELL (ojentaen hänelle kätensä).
Jumala hyväntyönne palkitkoon.
Hyvästi.
(Menee ja kääntyy takaisin.)
Rütlin liette liittolainen?
On niinkuin mainittu ois mulle teidät.
KALASTAJA.
Ma siellä olin, vannoin liiton valan.
TELL.
Siis Bürgliin rientäkää, se hyvyys tehkää,
mua vaimo kaipaa, hälle ilmoittakaa
eheä että oon ja pelastettu.
KALASTAJA.
Mut kunne teidän paenneen ma sanon?
TELL.
Löydätte hänen luonaan appeni
ja muita vannoneita Rütlin valan.
He olkoot uljaat, hyväss' uskossa,
Tell vapaa on ja käsivarttaan käyttää;
minusta lisää kuulevat he pian.
KALASTAJA.
Mi teill' on mielessä? Se mainitkaa!
TELL.
Kun tehty on se, siitä mainitahan.
KALASTAJA.
Tie hälle näytä, Jenni. Luoja kanssaan!
Hän täyttää, minkä ottaa tehdäkseen.