Aasiksi muuttunut Pinocchio tarjotaan kaupaksi ja sirkustirehtööri
ostaa hänet, opettaen hänet tanssimaan ja hyppäämään tynnyrivanteen
läpi. Mutta eräänä iltana hän rupeaa ontumaan ja joutuu toiselle
omistajalle, joka aikoo tehdä rummun hänen nahastaan.
Kun pikku mies huomasi, ettei ovea avattu, potkaisi hän sen äkäisesti
auki, aivan selko selälleen ja astui sisään huoneeseen. Pinocchiolle ja
Kynttilälle sanoi hän tavallisella imelällä äänellään:
-- Mainiosti pojat! Hyvin huusittekin, minä tunsin teidät heti äänestä
ja sen vuoksi tulinkin tänne.
Aasiparat seisoivat aivan hiljaa hyvin nolon näköisinä, päät
alaspainuneina, korvat lerpallaan ja häntä koipien välissä.
Ensiksi pikku mies heitä silitteli, hyväili ja taputteli. Sitten hän
otti harjan esille ja alkoi oikein perinpohjin heitä harjata.
Harjattuaan heidät kiiltäviksi kuin peilit hän pani päitset heidän
suuhunsa ja vei heidät torille myytäväksi, toivoen siellä saavansa
heistä hyvänkin hinnan.
Eikä sieltä ostajiakaan puuttunut.
Eräs talonpoika, jonka aasi oli edellisenä päivänä kuollut, osti
Kynttilän, ja Pinocchio myytiin eräälle sirkuksen johtajalle, joka osti
hänet opettaakseen aasia tanssimaan ja hyppimään muiden seurueen
eläinten kanssa.
Olettekohan, pienet lukijani, ollenkaan arvanneet mikä tämän pikku
miehen kunnon ammatti oli? Tämä inhottava olento, jonka kasvot olivat
imelät kuin maito ja hunaja, teki silloin tällöin matkan vaunuillaan
maailmalle. Matkansa varrella hän houkutteli lupauksilla ja kauniilla
sanoilla mukaansa kaikki laiskat pojat, jotka olivat kyllästyneet
kirjoihin ja kouluun. Saatuaan heidät vaunuihinsa hän kuljetti pojat
"Leikkikalumaahan", jossa he saivat kuluttaa päivänsä leikkimällä ja
huvittelemalla. Kun sitten nämä petetyt poikaparat muuttuivat pieniksi
aaseiksi, sen vuoksi että alituiseen vaan leikkivät, eivätkä tahtoneet
milloinkaan lukea, otti pikku mies heidät hyvin mielissään ja
tyytyväisenä omikseen ja kaupitteli heitä markkinoilla ja toreilla.
Tällä tavoin oli hän muutamassa vuodessa koonnut rahaa kuin roskaa ja
oli miljoonan omistaja.
Kynttilän vaiheita en tunne, mutta sen tiedän, että Pinocchio jo ensi
päivästä kulki kohti raskasta ja vaivalloista elämää.
Uusi isäntä vei hänet talliin ja täytti hänen seimensä oljilla, mutta
heti muutamaa kortta pureskeltuaan Pinocchio sylkäisi ne suustaan.
Muristen isäntä täytti seimen heinillä, mutta nämäkään eivät hänelle
maistuneet.
-- Vai ei heinät sinulle kelpaa! isäntä huusi harmistuneena. --
Odotapas vaan, aasi pienoiseni, jos oikkuja kannat, niin kylläpä minä
olen mies ne ajamaan pois!
Ja sanojensa vahvistukseksi isäntä löi häntä heti koiville ruoskallaan.
Pinocchio alkoi itkeä tuskasta ja huutaa aasin äänellä:
-- J-a, j-a, en voi niellä olkia!
-- Syö sitten heiniä! isäntä vastasi, ymmärtäen erinomaisesti aasin
kieltä.
-- J-a, j-a, heinistä vatsani tulee kipeäksi!
-- Vaaditko sinä siis, että sinunlaistasi aasia olisi syötettävä kanan
rintalihalla ja täytetyillä kalkkunoilla? isäntä jatkoi yhä
suuttuneempana ja läimäytti aasia uudelleen piiskallaan.
Tämän toisen piiskan läjäyksen jälkeen Pinocchio näki parhaaksi vaieta,
eikä puhunut enää sen enempää.
Viimein suljettiin tallin ovi ja Pinocchio jäi yksin. Mutta kun hän ei
ollut syönyt moneen tuntiin, alkoi hän nälästä haukotella, ja kita,
jonka hän haukotellessaan avasi oli iso kuin leivinuuni.
Vihdoin kun ei parempaakaan ollut seimessä saatavilla, hän koetteeksi
alkoi pureksia heiniä, ja kun ne olivat oikein hyvin pureksitut hän
sulki silmänsä ja nieli.
-- Tämä heinä ei ole ollenkaan huonoa, hän jutteli itsekseen, -- mutta
miten paljon viisaampi olisinkaan ollut, jos en lukujani olisi
jättänyt! Heinien sijaan olisin tähän aikaan päivästä saanut syödä
palasen hyvää leipää ja makkaraa. Oh hoi, jaa, jaa! Kärsivällisyyttä
nyt tarvitaan!
Herätessään seuraavana aamuna hän etsi heti seimestä vähän lisää
heiniä, mutta turhaan, sillä hän oli syönyt kaikki yöllä unissaan.
Sitten hän otti suunsa täyteen silppuja ja niitä pureksiessaan hän tuli
siihen tulokseen, että olkisilput eivät ollenkaan maistu milanolaiselta
riisikeitolta tai napolilaiselta makaronilta.
-- Kärsivällisyyttä vaan! hän toisti jatkaen pureksimistaan. -- Jos
vain onnettomuuteni olisi opiksi kaikille tottelemattomille pojille,
joilla ei ole halua lukea! Kärsivällisyyttä! Kärsivällisyyttä vaan!
-- Vähät kärsivällisyydestä! isäntä huusi, tullen samassa talliin. --
Vai luuletko sinä pikku aasini, että minä olen ostanut sinut tänne vaan
syömään ja juomaan? Minä olen ostanut sinut tienatakseni sinulla rahaa.
Ylös siitä ja joutuin! Tule kanssani sirkukseen, niin minä opetan sinut
hyppäämään tynnyrivanteen läpi ja murtamaan silkkipaperipyörylät
päälläsi ja tanssimaan valssia ja polkkaa takajaloillasi.
Pinocchio-paran täytyi joko hyvällä tai väkisin oppia kaikki nämä
kauniit temput, mutta tähän tarvittiin kolmen kuukauden oppiaika ja
niin monta piiskan lyöntiä, että karvat lähtivät hänen selästään.
Vihdoinkin koitti päivä, jolloin isäntä voi ilmoittaa antavansa
erinomaisen ja todella harvinaisen esityksen. Eriväriset ilmoitukset,
joita oli naulattu katujen kulmiin, kuuluivat näin: