Pinocchio nukkuu jalat tuliastiassa, ja aamulla herätessään ovat hänen
jalkansa aivan palaneet.
Sinä yönä oli oikein kamala rajuilma. Ukkonen jyrisi yhtä mittaa, ja
salamat välähtelivät kuin olisi taivas ollut tulessa ja kova, raju
tuuli vinkui ja ulvoi tomupilviä nostatellen, ja kaikki puut ratisivat
ja ritisivät myrskyssä.
Pinocchio pelkäsi kovasti ukkosta ja salamaa, mutta nälkä oli kuitenkin
pelkoa voimakkaampi. Hän avasi oven ja alkoi juosta minkä jaksoi,
sadalla pitkällä askeleella saavuttaen kylän, läähättäen suu auki kuin
hengästynyt koira.
Kylässä oli kaikki aivan pimeää ja autiota. Puodit olivat kiinni;
talojen ovet ja ikkunat suljetut, eikä tiellä näkynyt edes koiraakaan.
Kylä oli kuin kuolleitten valtakunta.
Nälän ja epätoivon pakottamana Pinocchio tarttui lähimpään kellon
nauhaan ja alkoi vetää sitä minkä jaksoi, itsekseen sanoen:
-- Joku kai tulee avaamaan?.
Todellakin, ukko, yömyssy päässä, pisti päänsä ikkunasta ja kysyi hyvin
äkäisenä:
-- Mitä tahdotte tähän aikaan vuorokaudesta?
-- Olkaa hyvä ja antakaa minulle vähän leipää.
-- Odottakaa hiukan, tulen aivan paikalla takaisin, ukko sanoi, luullen
olevansa tekemisissä jonkun tuommoisen poikalurjuksen kanssa, joka
huvikseen öiseen aikaan soittelee rauhallisten ihmisten ovikelloja
häiriten heitä heidän parhaassa unessaan.
Puolen minuutin kuluttua ikkuna avautui taas ja sama ukon köntyrä huusi
Pinocchiolle:
-- Asetu ikkunan alle ja ojenna hattusi!
Pinocchio ojensi hattunsa, mutta sai samassa pesuvadillisen vettä
päälleen; hän kastui kiireestä kantapäähän, aivan kuin olisi hän ollut
geraniumkukka jota kastellaan.
Hän palasi kotiin märkänä kuin kananpoika ja melkein puolikuolleena
väsymyksestä ja nälästä. Kun hän ei enää jaksanut pysyä pystyssä, hän
istuutui tuolille asettaen märät jalkansa hehkuvilla hiilillä
täytettyyn tuliastiaan.
Ja hän nukahti; ja nukkuessaan hänen puiset jalkansa syttyivät tuleen,
ja vähitellen, vähitellen ne hiiltyivät ja muuttuivat tuhkaksi.
Mutta Pinocchio vaan nukkui ja kuorsasi, aivankuin hänen jalkansa
olisivat olleet jonkun toisen omaisuutta. Aamun sarastaessa hän
viimeinkin heräsi siihen että ovelle koputettiin.
-- Kuka siellä? kysyi hän haukotellen ja hieroen silmiään.
-- Minä olen! ääni vastasi. Tämä ääni oli Geppetton ääni.