Runoilija.
Oma maani:
Synnyinmaalle.
Kallaveden rannoilta.
Valkeat kentät.
Kevätlaulu.
Juhannusyö
Uhrilehdossa.
Heimolaulu.
Maaemon kunniaksi.
Pääsiäisenä.
Vanhassa kodissa.
Rakkaat lähimäiset:
Onnensopukka.
Kansanmies.
Joulu-ukko.
Ennen — nyt.
Eräälle ystävälle.
Kauppaneuvos..
Kamreeri Pulla.
Isänmaallinen tuomari.
Ecce homo!
Ei vihaa — kostoa!
Oma sydän:
Tuletko.
Outo vieras.
Agnus Dei.
Rauha.
Minkä mä taidan?
Miksi?
Lyhyt satu.
Huusin sieluni suuren hädän.
Runoilija.
Nyt tunnen, taas mä tiedän sen,
ett' olen runoilija,
en tuijottaja turhuuden
ja tyhjän uneksija.
Kas tänne kannel, kyllin jo
sä ruostuit seinälläsi.
On tullut laulun tuokio,
viritä virsiäsi!
Niin kauan yöhön katselin
mä vaikenevin huulin
ja sydämeni halloihin
jo sortuneenkin luulin.
Ei, ei, kas tänne kantelein,
kaikk' oli erehdystä.
Kuink' kävimmekään eri tein
me kaksi ystävystä.
Oi katso, kallis ystäväin,
on terve sydämeni,
käy polvelleni, tänne näin,
suo soinnut lemmelleni.
Ah lemmin, lemmin, kuule, noin
taas räiskyy riemu rinnan.
On totuus-neito morsioin,
hän saakoon laululinnun!
Mun ystäväin, kai muistanet
kuin vihata me voitiin
ja kuinka valtain vääryydet
me aina julki soitiin.
Ol' onnettomain suruihin
lohduksi sävel meillä.
Se tarpeesen on vieläkin,
on sama murhe heillä.
On ohi yöt jo ynseät,
mä nousen, nuorrun, havaan.
Oi tulkaa, veljet kärsivät,
mä teille sylin avaan!