Ptarthin Thuvian välissä, puolustautuen molempien dusarilaisten
miekkoja vastaan. Mutta hän ei taistellut puolustusasemassa olevan
miehen tavoin. Hän oli aina hyökkäävänä puolena, ja vaikkakin hänen
välkkyvä säilänsä pysyi poikkeamatta neidon ja tämän vihamiesten
välillä, kykeni hän kuitenkin pakottamaan heitä peräytymään huoneessa
sinne tänne, aina kehoittaen neitoa pysyttelemään likellä takanaan.
Vasta liian myöhään Vas Kor ja Astok oivalsivat mihin panthan pyrki.
Vasta kun mies seisoi selin oveen päin, käsittivät he sen — heidät oli
teljetty omaan vankilaansa, ja nyt voisi tunkeutuja surmata heidät
mielensä mukaan, sillä Ptarthin Thuvia sulki parhaillaan miehen
käskystä ovea, ensin otettuaan avaimen pois ulkopuolelta, mihin Astok
oli sen tullessaan jättänyt.
Tapansa mukaan Astok huomattuaan, ettei vastustaja heti sortunut heidän
miekkoihinsa, jätti uuvuttavan taistelemisen Vas Korin tehtäväksi.
Ja kun hän nyt katseli panthania tarkasti, kävivät hänen silmänsä
yhä laajemmiksi, sillä hän alkoi vähitellen tuntea Heliumin prinssin
piirteet.
Heliumilainen pani Vas Korin ahtaalle. Ylimyksestä vuoti verta yli
kymmenestä haavasta. Astok tajusi, ettei Vas Kor voisi enää kauan
kestää muukalaisen peloittavan oikean käden taitoa.
"Rohkeutta, Vas Kor!" kuiskasi hän toisen korvaan. "Minulla on
suunnitelma. Pidätä häntä vain hetkinen vielä, ja kaikki käy hyvin."
Mutta lauseen loppua, "Astokille, Dusarin prinssille", hän ei virkkanut
ääneen.
Vas Kor ei aavistanut petosta ja nyökkäsi päätään. Hetkisen
hänen onnistuikin pidättää Carthorisia puolustusasemassa. Sitten
heliumilainen ja neito näkivät Dusarin prinssin juoksevan nopeasti
huoneen toiseen päähän, painavan erästä kohtaa seinästä, mikä sai
laajan levyn painumaan sisäänpäin, ja katoavan siten syntyneestä
aukosta pimeään holviin.
Kaikki kävi niin ripeästi, että heidän oli mahdotonta ehtiä häntä
estämään. Carthoris pelkäsi, että Vas Kor saattaisi samalla tavoin
pujahtaa hänen käsistään tai Astok palata tuoden lisävoimia, ja
kävi tuimasti vastustajansa kimppuun. Hetkisen kuluttua kierähti
dusarilaisen ylimyksen ruumis päättömänä ersitelattialle.
"Tule!" huudahti Carthoris. "Emme saa hukata silmänräpäystäkään. Astok
tulee pian takaisin mukanaan tarpeeksi väkeä nujertaakseen minut."
Mutta Astok ei ajatellutkaan sitä, sillä silloinhan olisivat palatsin
juorukellot päässeet heti levittämään tietoa siitä, että Ptarthin
prinsessa oli vankina itäisessä tornissa. Pian olisi puhe saapunut
hänen isänsä korviin, ja vaikka hän sitten olisi koettanut kieroilla
kuinka hyvänsä, ei hän olisi voinut selittelyillään saada tyhjäksi
jeddakin toimituttaman tutkimuksen paljastamia tosiseikkoja.
Sensijaan Astok riensi hurjasti pitkin pitkää käytävää ehtiäkseen
tornihuoneen ovelle, ennenkuin Carthoris ja Thuvia poistuisivat
sieltä. Hän oli nähnyt neidon ottavan ovesta avaimen ja pistävän sen
laukkuunsa, ja hän tiesi, että avaimenreikään ulkopuolelta tungettu
tikarinkärki sulkisi heidät salakammioon siihen asti, kunnes kahdeksan
elotonta taivaankappaletta kiertäisi jäähtyneen, kuolleen auringon
ympärillä.
Astok juoksi minkä jaksoi tornihuoneelle vievään pääkäytävään.
Ennättäisikö hän ovelle ajoissa? Entäpä jos heliumilainen olisikin jo
tullut pois ja tupsahtaisi hänen eteensä käytävässä? Kylmät väreet
kulkivat pitkin Astekin selkäpiitä. Häntä ei missään nimessä haluttanut
joutua Carthorisin kamalan säilän eteen.
Nyt hän oli jo melkein ovella. Se oli käytävän seuraavan mutkan takana.
Ei, he eivät olleet vielä poistuneet huoneesta. Ilmeisesti pidätti Vas
Kor yhä heliumilaista!
Astok voi tuskin pidättyä virnistämästä ajatellessaan, kuinka
ovelasti hän oli saanut ylimyksen petetyksi ja samalla kertaa päässyt
hänestä eroon. Mutta kääntyessään mutkasta hän joutui vastakkain
ruskeatukkaisen, vaaleaihoisen jättiläisen kanssa.
Tämä ei pysähtynyt kyselemään hänen tulonsa syytä, vaan karkasi pitkä
miekka kädessään hänen kimppuunsa, niin että Astokin oli väistettävä
kymmenkunta vaarallista iskua, ennenkuin voi livahtaa tiehensä ja paeta
kiertoportaita alaspäin.
Hetkisen kuluttua ilmestyivät Carthoris ja Thuvia salakammiosta
käytävään.
"Onko kaikki hyvin, Kar Komak?" tiedusti heliumilainen.
"Olipa onni, että jätit minut tänne, punainen mies", selitti jousimies.
"Juuri äsken yllätin erään, joka näytti kovin kiihkeästi pyrkivän tälle
ovelle — se oli hän, jota nimitetään Astokiksi, Dusarin prinssiksi."
Carthoris hymyili.
"Missä hän nyt on?" hän kysyi.
"Hän pääsi pakoon ja juoksi tuonne alaspäin", vastasi Kar Komak.
"Sitten meidän on kiiruhdettava!" huudahti Carthoris. "Hän tuo
vartioston kimppuumme."
Kolmisin he riensivät pitkin koukertelevia käytäviä, joita myöten
Carthoris ja Kar Komak olivat seuranneet dusarilaisten jälkiä niiden
merkkien avulla, joita viimeksimainittujen sandaalit olivat jättäneet
näiden harvoin käytettyjen käytävien lattialle laskeutuneeseen ohueen
tomukerrokseen.
He pääsivät siihen huoneeseen saakka, jossa hissien ovet olivat,
kohtaamatta vastarintaa. Mutta siellä oli kourallinen vartiosotilaita
ja upseeri, joka huomattuaan että he olivat muukalaisia tiedusti, millä
asioilla he liikkuivat Astekin palatsissa.
Taaskin täytyi Carthorisin ja Kar Komakin turvautua säiliinsä, ja
ennenkuin he olivat saaneet raivatuksi itselleen tien hissille, oli
ottelun melske varmaankin hälyttänyt koko palatsin, sillä he kuulivat
huutoja ja kiitäessään nopeasti useiden kerrosten läpi lentoasemalle he
näkivät aseistettuja miehiä juoksentelevan sinne tänne ottamaan selvää
hälinän syystä.
Lentoasemalla lepäsi _Thuria_, jota vahti kolme sotilasta. Jälleen
taistelivat heliumilainen ja lotharilainen kylki kyljessä, mutta
taistelu oli pian lopussa, sillä Heliumin prinssi olisi yksinkin
kyennyt selviytymään kenestä kolmesta dusasarilaisesta hyvänsä.
Tuskin oli _Thuria_ kohonnut ilmaan, kun vähintään sata sotilasta
syöksähti lentoasemalle. Heidän etunenässään oli Dusarin Astok ja
nähdessään niiden molempien henkilöiden, joiden hän oli niin varmasti
luullut olevan vallassaan, luisuvan hänen kynsistään, hän hyppi
vimmoissaan raivosta, pudisteli nyrkkejään ja syyti heidän jälkeensä
sadatuksia ja halpamaisia herjauksia.
Keula suunnattuna huimaavan jyrkästi ylöspäin kiiti _Thuria_ meteorin
lailla taivasta kohti. Kahdestatoista kohdasta lähti nopealentoisia
vartioaluksia ajamaan sitä takaa, sillä Dusarin prinssin palatsin
lentoasemalla tapahtunut näytelmä ei ollut jäänyt huomaamatta.
Toistakymmentä laukausta raapaisi _Thurian_ kylkeä, ja kun Carthoris
ei voinut poistua ohjausvipujen luota, tähtäsi Ptarthin Thuvia aluksen
pikatykkien suut vihollisia kohti, itse vaivoin pysytellen jyrkästi
viettävällä, livettävällä kannella.
Lento oli uljasta ja samoin oli taistelu. Nyt oli yksi pariakymmentä
vastaan, sillä uusia dusarilaisaluksia oli liittynyt takaa-ajoon. Mutta
Dusarin prinssi Astok oli _Thuriaa_ rakennuttaessaan rakennuttanut
hyvin. Koko hänen isänsä laivastossa ei kellään ollut sitä nopeampaa
lentokonetta. Ei ainoakaan alus ollut niin hyvin varustettu ja
aseistettu.
Toinen toisensa jälkeen jäivät ahdistajat jälkeen, ja kun niistä
viimeinenkin hävisi näkymättömiin, laski Carthoris _Thurian_ keulan
vaakasuoraan ja suuntasi aluksensa, vauhtivipu viimeiseen pykälään
painettuna, kuolevan Marsin ohuen ilman halki itää ja Ptarthia kohti.
Ptarth oli kolmentoista ja puolen tuhannen haadin päässä — runsaasti
kolmenkymmenen tunnin matka nopeimmallekin alukselle — ja Dusarin ja
Ptarthin välillä saattoi olla puolet Dusarin laivastosta, sillä juuri
tällä suunnalla oli se paikka, missä suuren, kenties parhaillaan
käytävän ilmataistelun oli kerrottu tapahtuvan.
Jos Carthoris olisi täsmälleen tietänyt, missä sotaakäyvien kansojen
laivastot olivat, niin hän olisi viipymättä kiiruhtanut sinne, sillä
kun Thuvia palautettaisiin isälleen, olisi rauhan syntymisestä mitä
parhaat toiveet.
He olivat lentäneet puolet matkasta näkemättä ainoatakaan sotalaivaa.
Sitten Kar Komak kiinnitti Carthorisin huomiota kaukana olevaan
alukseen. Se lepäsi laajan kuivuneen merenpohjan keltaisella
sammalella, jonka yläpuolella _Thuria_ kiiti.
Aluksen ympärillä näkyi parveilevan ihmisiä. Voimakkaalla kaukoputkella
heliumilainen erotti, että ne olivat vihreitä sotilaita, jotka yhä
uudelleen hyökkäsivät haaksirikkoisen ilmalaivan miehistön kimppuun.
Aluksen kansallisuudesta hän ei niin kaukaa voinut saada selvää.
Heidän ei tarvinnut muuttaa _Thurian_ suuntaa lentääkseen aivan
taistelupaikan ylitse, mutta Carthoris ohjasi aluksensa muutamia satoja
metrejä alemmaksi voidakseen nähdä selvemmin ja lähempää.
Jos alus oli ystävällisen kansan, ei hän voinut olla pysähtymättä ja
suuntaamatta tykkejään sen ahdistajiin, vaikka hän ei katsonutkaan
voivansa laskea maihin alustaan, jolla oli niin kallisarvoinen lasti,
sillä eihän hänellä ollut tarjottavana avuksi muuta kuin kaksi miekkaa
— minkä nojalla tuskin voisi panna vaaraan Ptarthin prinsessan
turvallisuutta.
Tultuaan vahingoittuneen laivaa kohdalle he näkivät, ettei voinut
kestää kuin muutamia minuutteja, ennenkuin vihreä lauma tunkeutuisi
panssaroitujen rintasuojusten ylitse, ja tyydyttäisi hurjan
verenhimonsa surmaamalla puolustajat.
"Olisi hyödytöntä laskeutua", selitti Carthoris Thuvialle. "Alus voi
lisäksi olla dusarilainen — siinä ei ole merkkejä näkyvissä. Emme voi
tehdä muuta kuin ampua vihreätä laumaa." Puhuessaan hän siirtyi tykin
ääreen ja käänsi sen suun laivan kupeella hääriviä vihreitä sotilaita
kohti.
Alhaalla olevasta aluksesta huomattiin _Thuria_ ilmeisesti vasta
silloin, kun sen ensimmäinen laukaus pamahti. Heti nostettiin
sotalaivan keulaan vaakunalippu liehumaan. Ptarthin Thuvia pidätti
henkeään ja vilkaisi Carthorisiin.
Vaakuna oli Kulan Tithin, Kaolin jeddakin — sen miehen, jolle Ptarthin
prinsessa oli kihlattu!
Kuinka helppoa olisikaan heliumilaisen ollut jatkaa matkaansa ja jättää
kilpakosijansa odottamaan kohtaloaan, jota oli mahdoton enää kauan
torjua! Ei yksikään ihminen olisi voinut syyttää häntä pelkuruudesta
eikä petollisuudesta, sillä Kulan Tith kävi sotaa Heliumia vastaan, ja
lisäksi ei _Thurialla_ ollut tarpeeksi väkeä viivyttämään vähäksikään
aikaa kaikkien mielestä jo auttamattomasti menetetyn taistelun tulosta.
Mutta mitä teki Carthoris, Heliumin prinssi?
Tuskin oli heikko tuuli levittänyt vaakunalipun, kun Thurian keula
suuntautui jyrkässä kulmassa maata kohti.
"Osaatko ohjata alusta?" kysyi Carthoris Thuvialta.
Neito nyökkäsi päätään.
"Koetan ottaa elossa olevat kaolilaiset alukseemme", jatkoi Carthoris.
"Sekä Kar Komakin että minun on hoideltava tykkejä, sillä aikaa kun he
tarttuvat nousuköysistöön. Pidä keula pyssytulta vastaan. Etupuolen
panssarit kestävät sitä paremmin, ja samalla ovat potkurit suojassa."
Hän riensi kajuuttaan Thuvian ryhtyessä ohjaamaan. Hetkistä
myöhemmin putosivat nousuköydet riippumaan _Thurian_ pohjasta, ja
aluksen kummastakin kupeesta laahautui kaksitoista lujaa, solmuista
nahkahihnaa. Samalla kertaa näkyi keulassa merkki:
"Valmistautukaa nousemaan alukseemme!"
Kaolilaisen sotalaivan kannelta kajahti riemuhuuto. Carthoris, joka
tällöin palasi kajuutasta, hymyili surumielisesti. Hän valmistautui
tempaamaan kuoleman kidasta sen miehen, joka oli hänen ja hänen
rakastamansa naisen välissä.
"Hoida vasenta keulatykkiä, Kar Komak!" komensi hän jousimiestä, mennen
itse oikeanpuoliselle keulatykille.
Nyt he tunsivat vihreiden sotilaiden ammuksien terävät räjähdykset
lujatekoisen _Thurian_ panssaroituja kylkiä vasten.
Heillä oli joka tapauksessa perin heikot toiveet. Millä hetkellä
hyvänsä voivat työntävien säteiden säiliöt saada vuodon. Kaolilaisen
laivan miehistö taisteli elpynein toivein. Keulassa seisoi Kulan Tith,
uljaasti taistellen urheain sotilaittensa kanssa torjumassa hurjia
vihreitä miehiä.
_Thuria_ painui yhä alemmaksi toisen aluksen kohdalle. Kaolilaiset
järjestäytyivät upseeriensa johdolla valmiiksi nousemaan _Thuriaan_.
Mutta silloin laukaisivat vihreät sotilaat äkkiä pyssyistään murhaavan
tuhoisan kuulasateen rohkeasti lähestyvän aluksen kylkeen.
Se painui heti haavoittuneen linnun lailla maata kohti ja kallistui
pahasti. Thuvia käänsi keulan ylöspäin, koettaen välttää uhkaavaa
tuhoa, mutta hän sai vain heikennetyksi tärähdystä, kun lentokone
syöksyi maahan kaolilaisten laivan viereen.
Nähdessään _Thurian_ kannella vain kaksi sotilasta ja yhden naisen
päästivät vihreät raakalaiset hurjan riemuhuudon, kun taas kaolilaisten
laivasta kuului valitusta.
Edelliset käänsivät' nyt huomionsa tulokkaisiin, sillä he oivalsivat
voivansa pian nujertaa heidät ja sitten heidän aluksensa kannelta ampua
toista paremmin miehitettyä laivaa.
Heidän hyökätessään kajautti aluksensa komentosillalla seisova Kulan
Tith varoitushuudon, osoittaen samalla osaavansa antaa täyden arvon
sille teolle, joka oli saattanut pienemmän aluksen niin pahaan pulaan.
"Kuka", hän huusi, "uhraa henkensä palvellakseen Kulan Tithiä? Ei ikinä
ole koko Barsoomissa ylevämmin uhrauduttu!"
Vihreä lauma kiipesi parhaillaan _Thurian_ laidalle, kun sen keulasta
hulmahti Carthorisin, Heliumin prinssin vaakunalippu vastaukseksi
Kaolin jeddakin kysymykseen. Pienellä aluksella ei kellään ollut aikaa
tarkata, minkä vaikutuksen tämä ilmoitus teki kaoIliaisiin, sillä
heidän täytyi kiinnittää koko huomionsa siihen, mitä heidän omalla
kannellaan tapahtui.
Kar Komak seisoi hoitelemansa tykin takana, silmät levällään tuijottaen
hyökkääviä vihreitä sotilaita. Nähdessään sen Carthoris tunsi
rinnassaan tuskaisen pistoksen. Oliko sittenkin tämä mies, jota hän oli
pitänyt niin rohkeana, hädän hetkellä yhtä vento raukka kuin Jav ja
Tariokin?
"Kar Komak — mies!" kiljaisi hän. "Karkaise mieltäsi! Muista Lotharin
merenkulkijain kunniapäiviä! Taistele! Taistele, mies! Taistele niin,
ettei kukaan ihminen ole ikinä siten taistellut! Enää emme voi muuta
toivoa kuin kuolla ase kädessä."
Kar Komak kääntyi heliumilaiseen päin tuikea hymy huulillaan.
"Miksi taistelisimme?" hän huomautti. "Noin hirveätä ylivoimaa vastaan?
On toinen keino — parempi keino. Näetkö?" Hän osoitti kannen alle
vievien portaiden aukkoa kohti.
Vihreitä miehiä oli jo kourallinen päässyt _Thurian_ kannelle, kun
Carthoris vilkaisi lotharilaisen osoittamaan suuntaan. Näky, jonka
hänen katseensa kohtasi, pani hänen sydämensä sykkimään riemusta ja
huojennuksesta — Ptarthin Thuvia voi vielä pelastua! Sillä alhaalta
tulvasi virtanaan jättiläiskokoisia jousimiehiä, tuimia ja pelottavia.
Ne eivät olleet Tarion ja Javin, vaan jousimiesten odwarin jousimiehiä
— rajuja, taistelunhimoisia sotilaita.
Vihreät sotilaat pysähtyivät hetkeksi hämmentyneinä ja ällistyksissään,
mutta vain hetkeksi. Päästäen sitten kauhistuttavan sotahuudon he
karkasivat näiden aavistamattomien uusien vihollisten kimppuun.
Nuolituisku pysähdytti heidän ryntäyksensä. Pian ei _Thurian_
kannella ollut vihreitä villejä, muita kuin kaatuneet, ja Kar Komakin
jousimiehet hyppivät aluksen laidalta maahan ahdistamaan siellä
raakalaisia.
Utan toisensa jälkeen riensi esiin _Thurian_ uumenista heittäytyäkseen
onnettomien vihreiden miesten kimppuun. Kulan Tith ja hänen
kaolilaisensa seisoivat silmät pystyssä ja sanattomina hämmästyksestä
nähdessään näitä outoja, rajuja sotilaita tulvivan tuhansittain pienen
aluksen sisuksista, mihin niitä ei hevin olisi voinut sopia yli
viidenkymmenen.
Vihdoin eivät vihreät miehet voineet enää kestää ylivoimaisten
vastustajiensa hyökkäystä. He alkoivat aluksi hitaasti peräytyä pitkin
keltaista tasankoa. Jousimiehet ajoivat heitä takaa. _Thurian_ kannella
seisova Kar Komak vapisi kiihkosta.
Hän kiljui unholaan vaipuneiden aikojensa hurjaa sotahuutoa minkä
keuhkot kestivät. Hän kajautteli rohkaisu- ja komentosanoja
taisteleville utaneilleen, kykenemättä sitten miestensä hyökätessä
kauemmaksi _Thuriasta_ hillitsemään taistelu-intoaan.
Hän hyppäsi aluksen laidan yli maahan ja liittyi jousimiestensä
jälkijoukkoon, rientäen muiden mukana kuivuneelle merenpohjalle
ahdistamaan pakenevaa vihreätä laumaa.
Vihreät sotilaat olivat juuri katoamaisillaan muinaisen saaren
muodostaman matalan kohoaman taakse länteen. Heidän kintereillään
kiitivät menneen ajan nopsat jousimiehet, ja Carthoris ja Thuvia
erottivat heidän joukostaan yhä lähemmäksi eturivejä tunkeutuvan Kar
Komakin valtavan vartalon, joka heilutti korkealla aseenaan olevaa
lyhyttä torkvasilaismiekkaa ja hoputti väkeään pakenevan vihollisen
kimppuun.
Kun viimeisetkin olivat kadonneet kohoaman taakse, kääntyi Carthoris
puhuttelemaan Ptarthin Thuviaa.
"He ovat opettaneet minulle yhden seikan, nämä Lotharin haihtuvat
jousimiehet", hän lausui. "Suoritettuaan tehtävänsä he eivät jää
vaivaamaan isäntiään läsnäolollaan. Kulan Tith ja hänen sotilaansa
ovat täällä turvanasi. Toimintani on todistanut, että aikomukseni ovat
olleet kunnialliset. Hyvästi!" Hän kävi polvilleen neidon jalkojen
juureen ja nosti huulilleen kappaleen hänen varushihnojaan.
Thuvia ojensi kätensä, laskien sen eteensä kumartuneen pään tuuheille
tummille hiuksille.
"Minne aiot mennä, Carthoris?"
"Kar Komakin, jousimiehen, mukaan", vastasi hän. "Siellä saan taistella
ja unohtaa."
Neito nosti kädet silmilleen, ikäänkuin peittääkseen jonkun voimakkaan
houkutuksen katseiltaan.
"Olkoot esi-isäni minua kohtaan lempeitä", hän huudahti, "jos sanon,
mitä en saisi sanoa! Mutta en voi nähdä sinun heittävän elämääsi
hukkaan, Carthoris, Heliumin prinssi. Jää tänne, päällikköni! Jää —
minä rakastan sinua!"
Takaa kuului yskäisy, ja molemmat pyörähtivät ympäri. Tuskin kahden
askelen päässä heistä seisoi Kulan Tith, Kaolin jeddak.
Pitkään aikaan ei kukaan virkkanut mitään. Sitten Kulan Tith selvitti
kurkkuaan.
"Tahtomattanikin kuulin kaikki puheenne", hän virkkoi. "En ole hullu
pysyäkseni sokeana teidän keskinäiselle rakkaudellenne. Enkä myöskään
ole sokea sille korkealle kunniantunnolle, joka sai sinut, Carthoris,
panemaan vaaraan omasi ja Thuvian hengen pelastaaksesi minut, vaikka
luulitkin juuri sen teon riistävän itseltäsi mahdollisuuden pitää hänet
itseäsi varten.
"Enkä voi olla antamatta arvoa hyveelle, joka sulki huulesi lausumasta
rakkauden sanoja tälle heliumilaiselle, Thuvia, sillä tiedän juuri
äsken kuulleeni ensimmäisen tunnustuksesi hänelle. En tuomitse sinua.
Pikemminkin olisin tuominnut sinua, jos ilman rakkautta olisit mennyt
avioliittoon minun kanssani.
"Ota takaisin vapautesi, Ptarthin Thuvia", hän huudahti, "ja lahjoita
se sinne, mihin sydämesi jo on sidottu, ja kun kultaiset renkaat on
kiinnitetty kaulaanne, niin saatte nähdä, että Kulan Tithin miekka
kohoaa ensimmäisenä solmiamaan ikuista ystävyyttä Heliumin uutta
prinsessaa ja hänen kuninkaallista puolisoaan kohtaan!"
MARS-ROMAANEISSA KÄYTETTYJEN NIMIEN JA ERIKOISSANOJEN LUETTELO
Aaanthor. Muinaisen Marsin autio kaupunki.
Ad. Marsilainen mitta, jalka.
Apti. Napaseudun hirviö. Tavattoman iso valkoturkkinen otus, jolla
on kuusi raajaa. Niistä neljällä, lyhyellä ja tanakalla jalalla, se
liikkuu jäätiköllä ja lumella. Kaksi raajaa, jotka ulkonevat sen
lavoista kahden puolen pitkää, vankkaa niskaa, päättyy valkoisiin,
karvattomiin käsiin, joilla peto tarttuu saaliiseensa. Sen pää ja
kita muistuttavat virtahepoa, paitsi että alaleuasta kaartuu kaksi
valtavaa sarvea, loivasti alas ja eteen päin. Sen kaksi isoa silmää
ulottuu laajoina soikeina läikkinä keskeltä päälakea kahden puolen
päätä sarvien juurelle saakka, niin että nämä aseet todellisuudessa
pistävät esiin silmien alaosista. Itse silmät ovat muodostuneet monista
tuhansista pikkusilmistä. Kullakin tällaisella on oma luomensa, ja
apti voi mielensä mukaan sulkea niistä niin monta kuin haluaa. (Marsin
sotavaltias.)
Astok. Dusarin prinssi.
Banth. Barsoomin leijona. Raju petoeläin, joka asustaa muinaisen
Marsin kuivuneita meriä reunustavilla matalilla kukkuloilla. Se on
melkein karvaton; vain sen paksua niskaa peittää tuuhea, jäykkä harja.
Sen pitkää notkeata ruumista kannattaa kymmenen jäntevää jalkaa; sen
tavattomassa kidassa on useita rivejä pitkiä, neulamaisia torahampaita;
kita ulottuu kauas pienien korvien taakse. Sillä on isot, ulkonevat,
vihreät silmät. (Marsin jumalat.)
Bar Comas. Warhoonien jeddak. (Marsin prinsessa.)
Barsoom. Mars.
Ben-vanhus eli setä Ben. Kirjoittajan kamaripalvelija (neekeri).
Carter, John. Marsin sotavaltias.
Carthoris. Heliumin prinssi, John Carterin ja Dejah Thorisin poika.
Dak Kova. Warhoonilais-jed (myöhemmin jeddak.)
Darseen. Kameleonttimainen matelija.
Dator. Ensisyntyisten päällikkö tai ruhtinas.
Dejah Thoris. Heliumin prinsessa.
Djor Kantos. Kantos Kanin poika, Heliumin viidennen utanin padwar.
Dor. Taivaan laakso.
Dotar Sojat. John Carterin marsilaisnimi, joka on johdettu kahden hänen
ensimmäiseksi surmaamansa päällikön lisänimistä.
Dusar. Marsilainen kuningaskunta.
Dwar. Kapteeni.
Ersile. Kivilaji.
Ensisyntyiset. Mustaihoinen rotu, mustat rosvot.
Esi-isien katu. Katu Heliumissa.
Kar Komak. Lotharilaisten jousimiesten odwar.
Gozava. Tars Tarkasin puoliso-vainaja.
Gur Tus. Kymmenennen utanin dwar.
Haad. Marsilainen penikulma.
Hal Vas. Dusarilaisen ylimyksen Vas Korin poika.
Hastor. Eräs Heliumin kaupunki.
Hekkador. Thernien isän arvonimi.
Helium. Dejah Thorisin isoisän valtakunta.
Hortan Gur. Torkvasin jeddak.
Hor Vastus. Padwar Heliumin laivastossa.
Horz. Autio kaupunki; Barsoomin Greenwich, pituusasteiden alkukohta.
Illal. Eräs Okarin kaupunki.
Iss. Manalan joki. (Marsin prinsessa.)
Issus. Kuoleman jumalatar, joka asustaa unohdetun Kuolemanjärven
rannalla. (Marsin jumalat.)
Jed. Kuningas.
Jeddak. Keisari
Jeddaksen portti. Eräs Heliumin portti.
Kab Kadja. Eteläisten warhoonien jeddak.
Kadar. Vahti.
Kalot. Koira, suunnilleen Shetlannin ponin kokoinen. Otuksella on
kymmenen lyhyttä jalkaa. Pää muistuttaa hieman sammakon päätä, mutta
kidassa on kolme riviä pitkiä, teräviä hampaita. (Marsin prinsessa.)
Kalksus. Vas Korin komentama kuljetusristeilijä.
Kantos Kan. Padwar Heliumin laivastossa.
Kaol. Kuningaskunta Marsin itäisellä pallonpuoliskolla.
Kaor. Tervehdyssana.
Karad. Marsin päiväntasaajan aste.
Kasvi-ihmiset. Dorin laaksossa asuva rotu; pituus on kolmesta kolmeen
ja puoleen metriin; kädet ovat hyvin lyhyet, niiden rakenne samanlainen
kuin norsun kärsän; nikamainen ruumis on karvaton ja aavemaisen
sininen; ainoan, ulkonevan silmän ympärillä ainoastaan on leveä,
valkea juova; silmäterä, kehä ja silmämuna ovat kalmankalpeat. Nenänä
on sileän naaman keskellä oleva rosoreunainen, tulehtunut pyöreä
reikä, joka muistuttaa äsken saatua, vielä vuotamatonta kuulanhaavaa.
Päässä ei ole suuta. Koko pää kasvoja lukuun ottamatta on takkuisten
kahdestakymmenestä kahteenkymmeneen viiteen sentimetriin pitkien,
sysimustien hiusten peitossa. Kukin hius on paksun onkimadon vahvuinen.
Vartalo ja raajat ovat samanlaiset kuin ihmisellä, mutta hirviömäisen
isot; jalat lähes metrin pituiset, latteat ja leveät. Otukset syövät
siten, että liikuttavat omituisia kämmeniään pitkin nurmikkoa, katkovat
hennot kasvit partaveitsimäisillä kynsillään ja imevät ne kummassakin
kämmenessä oleviin suihinsa. Vankka, noin puolentoista metrin pituinen
häntä on tyvestä aivan pyöreä, mutta suippenee latvaltaan litteäksi,
ohueksi levyksi, joka suorakulmaisesti laahautuu maata pitkin (Marsin
jumalat.)
Komal. Lotharilaisten jumala, tavattoman iso banth.
Korad. Muinaisen Marsin autio kaupunki. (Marsin prinsessa.)
Korus. Dorin laakson Unholan järvi.