EDELLISET. KAUPANHOITAJA (juosten esiin kirje kädessä).
Sain tietää, että herrasväki lähti tänne. Neiti Rosennasen eno, se rikas
komissaario Nykkelling on kuollut, ja koska tämä kirje neiti
Rosennaselle on varmaan hänen kuolinpesänsä selvittäjiltä, niin
kiiruhdin tänne sitä tuomaan. Arvelin neidin olevan täällä.
_Kummellund_ (riistää kirjeen). Anna tänne kirje, mutta ole vaiti kun
muuri! (Erikseen). Komisarius Kylling kuollut -- silloin on neiti
Rosennase hänen perillisensä -- -- kaikki voi vielä muuttua hyväksi;
(rientää neiti Rosennasen luo ja taluttaa hänet lavan keskelle) Ah
neiti! Me olemme molemmat joutuneet hävyttömän petkutuksen alaiseksi,
sitä pahempi vielä kun sen on aikaansaattanut eräs minun läheisimmistä
sukulaisistani, mutta me kostamme hänelle. Rakas neiti, me olemme kauan
käsittäneet väärin toinen toisiamme, mutta juuri onnettomuuden hetkenä
käy kaikki valoisaksi ympärillämme. Ah neiti! Minä olen todellakin
paljon kadottanut, mutta on minulla vielä sen verran jälellä, että voin
viettää huoletonta elämää, rakastetun vaimon kanssa. Oletko ymmärtänyt
minut, Beata? Vastaa minulle! Koko minun elämäni riippuu siitä.
_Rosennase._ Onko tämä totta? Oh, sanokaa, että tämä ei ole unta! -- --
Olemmeko maassa vai taivaassa. Antti! (Nojaa päänsä Kummellundin
olkapäähän). Antti, olen sinun, ijäti sinun!
_Kummellund._ Rakas tyttö!
_Job_ (pistää päänsä heidän väliinsä). Kuinka nyt käy rakkaan Jobin
kanssa?
_Rosennase._ Pois, sinä ilkeä ihminen silmäini edestä!
_Kummellund_ (työntää Jobin pois). Sinut pannaan lukkojen ja rautojen
taa.
_Job._ Se olisi kovin ikävää se; mutta minä en luovu oikeuksistani neiti
Beataan, sillä rikas eno Nykkelling on kuollut ja sentähden -- --
_Rosennase._ Onko eno Nykkelling kuollut?
_Job._ Majuri pisti surukirjeen taskuunsa juuri nyt. (Kummellund
nipistää Jobia). Ai, ai, miksi lanko nipistelee?
_Rosennase._ Missä on kirje, missä on kirje?
_Kummellund._ Katso, rakas Beata, minä en tahtonut sinua saattaa
levottomaksi näin tärkeällä hetkellä; minä tahdoin vähitellen valmistaa
sinua; minä tiedän, että sinä olet kovin tunteellinen.
_Rosennase._ Kirje, kirje!
_Job._ Vedä esille kirje nyt vaan, lanko kulta!
_Kummellund_ (Jobille). Odota, sinä veijari! (ottaa kirjeen esille). Kas
tässä, rakas Beata, mutta syytä jos muserrut. -- Rakas Beata! (Antaa
kirjeen ja suutelee häntä kädelle).
_Rosennase._ Kaikin mokomin, ei mitään mairitteluja nyt (itsekseen
nauraa). Eno kuollut! -- Saammepa nähdä, herra majuri, niin en minä aijo
maksaa teidän kaljaasianne (avaa kirjeen).
_Kummellund_ (itsekseen). Jumala, älä anna hänen muuttaa mieltään! Herra
vahvista hänen rakkauttaan!
_Rosennase_ (lukee, Kummellund kurottelee hänen olkapäänsä yli).
"Korkeasti kunnioitettu neiti Rosennase! Holhoojanne, komissario
Nykkellundin kuolinpesästä on minulla kunnia ilmoittaa, että mainittu
komissario, joka on testamenteerannut suurimman osan omaisuudestaan
hyväntekeväisyys-laitoksille, on myöntänyt sisarensa tyttärelle
maksettavaksi vuotuiseksi eläkkeeksi -- viisikymmentä riksiä!" (pudottaa
kirjeen). Viisikymmentä riksiä!
_Kummellund_ (surkeasti). Viisikymmentä riksiä!
_Job._ Viisikymmentä riksiä! -- Ei ole laisinkaan siunausta enoilla
nykyään, ei Rio Janeirossa enemmän kun täälläkään.
_Kummellund_ (niinkuin ennen). Kaikki hyväntekeväisyyslaitoksille!
_Job_ (silmäillen Rosennasea). Hän tuossa, joka on parhain
hyväntekeväisyyslaitos, saa vaan viisikymmentä riksiä -- -- ohhoh!
_Rosennase_ (nojaten Kummellundiin). Viisikymmentä riksiä! -- Mutta
eiväthän rahat ole maailman korkein onni. Näyttäkäämme että tulemme
onnellisiksi ilman rahojakin!
_Kummellund_ (työntää hänet luotaan) Mene sinne, missä pippuri kasvaa!
(itsekseen). Kaikki on kadotettu -- minun täytyy luopua kaikesta. Kyllä
kävisi laatuun, jos olisin hiukan alhaisemmasta luokasta, mutta olenhan
suuri mies, majuri ja ritari! Mitähän upseerit sanonevat, ja -- -- entäs
-- --
_Job_ (ottaa esiin suuren tuohisen nuuskarasian). Saako luvan olla
hyppysellinen de Comte -- de Contradous'ia.
_Kummellund_ (riistää rasian). Anna tänne nuuskarasiani! -- Mitä tämä
on? Tuohinen käppyrä! (Heittää rasian ja tarttuu Jobin kaulukseen).
Kalle, minnekkä olet pannut minun kultaisen nuuskarasiani?
_Job._ Olen sen lainannut panttikonttooriin. Minähän aina olen niin
auttavainen. Mitäs kulta muuta on kuin multaa!
Laulu N:o 9.
(Sävel: Robertista).