_Rosennase_ (läähättäen). En suinkaan tullut liian myöhään! Ah, minun
kiltti Job'ini, minun kiltti Job'ini! (Nojautuu Job'in olkapäähän.)
_Job._ No entäs nyt, kultaseni!
_Kummellund._ Paras neiti! Minulla on hyvin tärkeitä asioita
haasteltavana lankoni kanssa jonkavuoksi älkää pidättäkö meitä.
_Rosennase._ Tärkeitä asioita! Ai, minä tiedän sen! Mutta minä en
koskaan salli, että Job sekaantuu niihin!
_Kummellund._ Mitä neiti sanoo?
_Rosennase._ Että minä en koskaan salli, että majurin lanko saattaa
itsensä häviöön auttaakseen toisia häviöstä. Minun oma Jobini, etkö jo
ole tarpeeksi paljon hyvää tehnyt langollesi ja hänen perheelleen?
_Job._ Juu--u!
_Kummellund._ Mitä sinä olet tehnyt, lanko? Oletko sinä mitään antanut,
jo, lankoni?
_Job._ E--en!
_Rosennase._ Etkö ole antanut hänen tyttärelleen viittäkymmentä tuhatta
morsiuslahjaksi?
_Job._ Juu--u.
_Kummellund._ Onko hän saanut ainoatakaan äyriä vielä?
_Job._ E--ei.
_Rosennase._ Mutta hänen lupauksensa on yhtä hyvä kun hänen rahansakin.
Eikö se ole niin, rakas Job?
_Job._ Juu, tietysti on minun lupaukseni yhtä hyvä kun rahanikin.
_Kummellund._ Mutta sinähän olet miljoonain omistaja?
_Job._ Jaa--a, tietysti!
_Kummellund._ 20,000 ei ole sinulle mitään!
_Job._ 20,000 ei ole minulle mitään.
_Rosennase._ Se voi kyllä olla niin, mutta Job ei saa sitä yksin
ajatella -- hänen tuleva puolisonsa täytyy olla hänen ensimäinen ja
viimeinen ajatuksensa.
_Job._ Niin rakas lankoni, minun täytyy ajatella vaimoa ja lapsia.
_Rosennase._ Sinä jalo, kunnon mies!
_Kummellund._ Mutta ajatteletko todellakin kieltää minulta tämä pieni
palvelus?
_Rosennase._ Kiittämätön! Hän kutsuu sitä pieneksi palvelukseksi! Vaan
sellainenhan se on maailma!
_Job._ Niin, se on kiittämätöntä, kutsua sitä vaan pieneksi
palvelukseksi.
_Kummellund._ Olenko minä kiittämätön? Mistä, taivaan nimessä, minun
sitte tulee kiittää?
_Rosennase._ Hän kysyy, mistä hänen tulee kiittää? Siinä hyvistä
teoistasi, Job!
_Job._ Kysyykö lanko, mistä hänen tulee olla kiitollinen?
_Kummellund_ (vihaisesti). Kiitä minua sinne ja kiitä tänne! Minä
luulen, että saan halvauksen! Neiti Rosennase! Se olette te kun olette
matkaansaattaneet tämän, viekas nainen!
_Rosennase._ Kuulitko, Job! Kymmenen vuotta olen ollut hänen talossaan
ja kuinka on hän minua kohdellut?
_Kummellund._ Kuinka olen teitä kohdellut?
_Rosennase._ Ensimäisen kevääni olen uhrannut hänelle, mutta nyt se on
lopussa. Rakas Job! Toisen kevääni uhraan sinulle. Lähtekäämme tästä
maasta, lähtekäämme Rio Janeiroon. Sinun kanssasi tahdon lähteä meren
toiselle puolelle, sinun kanssasi aina haudankin tuolle puolen.
(Nojautuu Jobia vastaan. Merimiehet, jotka kohtauksen alussa
peräytyivät, lähestyvät taasen ja remahtavat nauruun).
_Rosennase_ (pelästyen). Mitä tahtovat nuo ihmiset?
_Kummellund_ (merimiehille). Mitä te töllistelette? Mitä väkeä tämä on,
lankoni? Kentiesi on se sinun laivaväestöäsi?
_Ensim. merimies._ Job'in väestöä! haha -- haa! (merimiehet nauravat).
_Kummellund._ Kenties joku laivoistasi on saapunut?
_Toinen merim._ Job'in laivoista! ha--ha--haa! (merim. nauravat).
_Rosennase_ (nojautuu Job'in olkapäähän). Päästä minut noista ilkeistä
ihmisistä!
_Kolmas merimies._ Mitä neiti sanoo? Job, se, jonka kaulassa nyt
riiputte, ei ole rahtuakaan parempi kuin mekään, vaikka hän nyt on
koristettu kun korein apina markkinoilla.
_Neljäs merimies_ (Job'ille). Kas niin, Job, tule nyt juomaan kanssamme!
Mitä hittoa sinä tuolla vanhalla noidalla teet? Hän on näköään kun
ijäkäs rikkirevitty purje. (Merimiehet ympäröivät Jobin ja tahtovat
viedä hänet muassaan).
_Rosennase._ Näenkö unta -- vai -- --
_Kummellund._ Miehet, mitä tahdotte langostani?
_Toinen merimies._ Paljonkin! Olemme hänen tovereitaan ja hän on
käskenyt meidät tänne hiukan hauskaa pitämään; mutta koska herra on
hänen lankonsa, niin olkaa hyvä ja tulkaa mukaan ottamaan lasillinen
kanssamme, te kai muutenkin saatte kaikki maksaa, luulen ma.
_Kummellund._ Mitä tämä kaikki merkitsee? Sanotte häntä toveriksenne!
-- Hänhän on viljelysmaiden omistaja Rio Janeirosta? (Merimiehet
nauravat).
_Ensim. merimies._ Oletko sinä maanomistaja Rio Janeirosta, Job?
_Job._ Tietysti minä olen -- niinhän kaikki ihmiset sanovat.
_Ensim. merimies._ Mutta mitä sinä itse sanot?
_Job._ Minä sanon niinkuin kaikki ihmiset, minä -- minä en tahdo
riidellä kenenkään kanssa.
_Kummellund_ (surkealla äänellä). Hyvät ystävät! Eikö hän ole laivojen
isäntä, eikö hänellä ole viittätoista kuunaria merellä?
_Kolmas merimies._ Herra tarkoittaa ehkä ilmapalloja? Oletko ruvennut
ilmapurjehtijaksi Job?
_Job._ Jos niin tahdotte, ei minulla ole mitään sitä vastaan, kun vaan
ei synny riitaa.
_Kummellund._ Sinä onneton! Vastaa minulle, oletko rikas vai köyhä?
_Job._ Kuten lanko vain tahtoo, äsken olin rikas, mutta en minä niin
tahtonut, nyt olen köyhä, ei minulla ole mitään sitä vastaan.
_Kummellund_ (huudahtaen). Siis köyhä!
_Job._ Köyhä, mutta ylevä.
_Rosennase._ Ja teillä ei siis ole mitään?
_Job._ Ei ropoakaan, sanoi Mäenpään Kalle.
_Rosennase_ (vaipuen tuolille.) Minä pyörryn!
_Job._ Se on ikävä se!
_Kummellund_ (lyö otsaansa). Ah, nyt minä huomaan totuuden! -- Petetty,
narrattu, vietelty (syöksee Jobin kaulukseen). Ihminen! minä -- minä --
sinut on vietävä hirteen! -- minä -- minä -- anna takaisin
nuuskarasiani.
_Job._ Nyt se on loppu sen vihellyksen kanssa, sanoi ukko kun huulet
putos.