TILDA. VESTERKVIST (heti jälestä).
_Tilda_ (peräovesta). Jumalani, mikä harmi! Jos isä tulee. Voi minua
onnetonta! (heittäytyy tuolille).
_Vesterkvist_ (taistellen Tuomaan kanssa avatussa ovessa ja saa vihdoin
sysätyksi Tuomaan syrjään). Mitä tämä tahtoo sanoa, miksi minua estetään
tulemasta sisään?
_Tilda._ Kaikki on kadotettu. Isä on käskenyt, että sinua ei pidä laskea
sisään, ja jos hän nyt tulee, olemme me molemmat hukassa.
_Vesterkvist._ Tulkoon vaan! Minä tahdon näyttää hänelle, että ei ole
niinkään helppoa ajaa ulos tulevaa tuomaria!
_Tilda_ (nousee). Hyvä Alfred, älä viivy kauvemmin! Me saamme vieraita;
isä antaa suuret illalliset tänä iltana.
_Vesterkvist._ Sitä parempi! Ruokaa juuri tarvitsenkin, sillä en ole
syönyt niin muruistakaan päivälliseksi.
_Tilda._ Mutta oletko menettänyt järkesi? Sinähän et ole käsketty -- --
sinut ajetaan ulos ja seuraa toinen toistaan suurempi harmi. Tahdotko
vielä tuottaa minulle enemmän ikävyyksiä? Enkö ole jo tarpeeksi kärsinyt
sinun tähtesi?
_Vesterkvist._ En tahdo Tildaseni, että sinun pitää kärsiä; mutta minä
en tahdo mennä tieheni -- en voi mennä -- olen väsynyt -- olen juossut
koko aamupäivän ikäänkuin hätyytetty peura. Minä en välitä sinun isäsi
vihasta -- en välitä koko porvariston vihasta -- en ratsu- enkä
jalkaväen! (Heittäytyy tuolille).
_Tilda._ Hiljaa, isä tulee! (tarttuu Alfredin käteen) Ellet tahdo nähdä
minun kuolevan suruun, niin kiiruhda pois! Taivaan nimessä, Alfred, älä
viivy enää! (Rientää pois).