LEENA-KAISA. Kangas?
JOHANNA. He ovat vieneet minulta Vörskyn rouvan kankaan!--koko pitkän
kankaan--
LEENA-KAISA. Oikeinko totta? No, ilmankos Risto sitä niin piilottelikin
selkänsä taakse.
JOHANNA. Mitä minä teen? Mitä minä onneton nyt teen?
LEENA-KAISA. En ymmärrä. Mutta älähän sure noin? Ei se siitä kumminkaan
parane. Koetetaan ennemmin keksiä jokin neuvo.
JOHANNA. Jos tavoittaisimme heitä,--jos saisimme kankaan vielä pois.
Hyvä, rakas Leena-Kaisa, auttakaa minua. Näittekö minne päin he
lähtivät.
LEENA-KAISA. Älä mene. Et sinä heitä kumminkaan enää tapaa. Kyllä he sen
ovat jo myyneet. Ja mistäpä tietäisit heitä sitten etsiä?
JOHANNA. Anniskelusta, en suinkaan muualta.
LEENA-KAISA. Se on ihan turhaa, usko minua. Siellä syntyisi vain riita
välillenne ja semmoista on paras karttaa. Ilmankin ihmiset syyttävät
sinua siitä, että Risto niin juo.
JOHANNA. Minua?--Kuinka se minun syyni olisi?
LEENA-KAISA. En tiedä, mutta niin sitä vain sanotaan. Eivätkä ne taida
siinä niin varsin väärässä ollakaan; sillä--älä pane pahaksesi--mutta
aina siihen on vaimossa enemmän tai vähemmän syytä, kun mies juo. Jos
olisit toisenlainen--Aiotko sittenkin mennä?
JOHANNA. Kyllä minun täytyy. Ehkä saisin edes rahoja heiltä pois.
LEENA-KAISA. Ethän sinä, polinen, miten voi mennä tuollaisessa tilassa.
Olet juuri kuin kuolema. Ja aivanhan sinä horjut. Ei, jää nyt pois ja
koeta edes rauhoittua vähän. Minä saattaisin ennemminkin mennä heitä
hakemaan, mutta kun tiedän, ettei siitä ole mitään hyötyä.--Siunaa ja
varjele, mitä sinä teet.
JOHANNA. Minäkö? Enhän minä mitään tee.
LEENA-KAISA. Kun viskaat vaattesi kaikki laattiaan. Näes tuota nyt.
JOHANNA. Menivätkö ne laattiaan?--Hyvä Leena-Kaisa, minä olen hukassa,
ei minua pelasta mikään,--ei mikään.
LEENA-KAISA. Pahasti se oli tehty Ristolta, ei voi muuta sanoa.
JOHANNA. Jos hän olisi minut rammaksi ja vaivaiseksi pieksänyt, ei se
olis mitään ollut tämän rinnalla. Antaisin hakata itseni kuoliaaksi, kun
vain saisin kankaan takaisin.
LEENA-KAISA. Yhtä koetellaan yhdellä tavalla, toista toisella. Jumalalla
on niin monta vitsaa kuin lastakin.
JOHANNA. Kunpa voisinkin luottaa siihen, että tämä tulee Jumalalta.
Mutta eihän se niin ole. Jumala ei pannut heitä kangastani varastamaan.
Ennemmin se oli pahan henki.
LEENA-KAISA. Jumala sallii sen kumminkin tapahtua ja sinun tulee olla
nöyrä hänen tahdolleen. Ja mitä siitä, jos ihminen täällä murheen
laaksossa kärsii kuinka paljon hyvänsä. Tulevassa elämässä se kaikki
hänelle palkitaan. Niin kurit tääll' ja auta siell', laulamme
virressäkin. Paremmin sinun tulisi iloita, Johanna, sillä kruunuasi
tällä tavoin vaan kirkastetaan.
JOHANNA. Kuulitteko?--Joku ajoi pihaan.--Vörskyn rouva!
(_Menee vavisten nurkkaan_).--Hyvä Jumala----hyvä Jumala--
LEENA-KAISA (_katsoo ovesta_). Älä hätäile, ei täällä ole ketään.
Kadulta se varmaan kuului.--Tule, hyvä ihminen pois sieltä nurkasta.
Ihan sinä olet järjeltäsi, kun tuolla lailla murehdit turhanpäiväisiä
maallisia asioita.
JOHANNA. (_Pitelee päätään_). Kruunua tällä tavoin kirkastetaan,
sanoitte. Voi, minä tyytyisin paljon himmeämpään kruunuun, kun vain
Risto herkeäisi juomasta ja eläisi ihmisiksi,--ja kun Vörskyn rouva
saisi kankaansa takaisin.
LEENA-KAISA. Kyllä kuulee, kyllä kuulee, että olet suruton maailman
lapsi. Vielä sinua, vaimo parka, Jumala saa paljon kurittaa, ennenkuin
sinä oikealle tielle käännyt.
JOHANNA. Leena-Kaisa--nyt on joku porstuassa.
LEENA-KAISA (_katsoo ovesta_). Ei se ole kuin tuuli, joka jyskyttelee
ulko-ovea.
JOHANNA. Kohta hän kumminkin on täällä ja silloin--silloin olen hukassa.
Minä en kestä tätä, Leena-Kaisa, se on mahdotonta.
LEENA-KAISA. Joka panee kuorman päällemme, auttaa sitä myös kantamaan.
JOHANNA. Älkää Jumalaa syyttäkö tästä kuormasta. Riston hyvää työtä se
vaan on, mutta ei hän sitä kantamaan auta.
LEENA-KAISA. Taas sama virsi: ei Jumalalta, ei Jumalan syy. Kuinka
syvälle sinä raukka olet vaipunut epäuskon syntiin.
JOHANNA. Mutta sanoohan sen jo järkikin, ettei Jumala pakota ihmisiä
pahuuteen.
LEENA-KAISA. Missä on sinun järkesi? Sokea, pimitetty. Ei se käsitä
niitä, jotka Jumalan valtakuntaan kuuluvat. Järki tulee ottaa vangiksi
uskon kuuliaisuudelle, sanoo pyhä Paavali.
JOHANNA. Kun minulla olisi edes rahaa, että voisin maksaa Vörskyn
rouvalle tuon kankaan.
LEENA-KAISA. Eikö ole ketään, jolta voisit lainata?