LEENA-KAISA. Näinkö sinä miehesi tahdolle olet alamainen? Näinkö häntä
miehenäsi ja herranasi kunnioitat?
ANNA-MAIJA. Emmekö kaikki olleet tässä todistajina äsken, kun sinut
Riston haltuun annettiin, ollaksesi häneen elinkautesi sidottuna?
LEENA-KAISA. Ja käyttäytyäksesi kaikessa niin, että miehellesi
kelpaisit.
RISTO. Että miehellesi kelpaisit.--Niin papin sanat kuuluivat.
ANNA-MAIJA. Kohta ensimmäisessä vastoinkäymisessä olet nyt kuitenkin
valmis luopumaan hänestä, jonka tähden luotu olet.--
RISTO.--sillä vaimo on luotu miehen tähden eikä mies vaimon
tähden.--Senkin pappi luki virsikirjasta.
ANNA-MAIJA.--olet valmis luopumaan hänestä, jonka tähden luotu olet,
seurataksesi pahan hengen houkutuksia ja omaa lihallista mieltäsi. Voi,
sitä kadotuksen syvyyttä, jonka partaalla sinä ihmisparka, seisot.
JOHANNA. Taidatte olla oikeassa. En tullut tuota ajatelleeksi. Hyvä
Jumala, mitä nyt teen?
LEENA-KAISA. Rukoile anteeksi mieheltäsi ja pyydä häntä kärsimään
heikkouttasi, muistaen, että hänet on varustettu vahvemmalla luonnolla
ja suuremmalla viisaudella.
RISTO. Kyllä,--kyllä minä sen muistan. Ja että minun tulee vaimoa
parhaakseni hallita. Kaikki se vihkimäluvussa sanotaan. Enkä minä
turhista vihaa pidä, vaan olen myös valmis antamaan Johannalle
anteeksi.
LAURA. Kuuletteko, kuinka hyväluontoinen hän on. Ei pahaa sanaa kaikesta
tästä.
KATRI. Noin ei olisi moni mies Riston sijassa tehnyt. Johanna saa
kiittää onneaan.
VAPPU. Lähde jo pois, Johanna. Minun luonani saat asua ensi aluksi.
JOHANNA. En minä voi erota miehestäni. Olisihan se suuri synti.
VAPPU. Ja mitä se olisi. Synti? Korjata erehdystä, jonka huomaa
tehneensä. En jaksa kuunnella.
JOHANNA. Sinä et muista, että pappi on meidät yhteen vihkinyt.
VAPPU. Vaikka kohta, mitä se tähän kuuluu.
LAURA. Siunaa ja varjele, minkälainen pakana hän on. (_Ulkona huudetaan:
Morsian ulos_!)
KATRI. Kas niin! Nyt tahdotaan taas morsianta ulos ja hänen pukunsa on
tuommoisessa epäjärjestyksessä.
LOTTA. Istu tähän tuolille, Johanna, niin laitamme kaikki kuntoon
jälleen tuota pikaa.
KATRI. Kuinka ne pauhaavat. Odottakaahan siellä nyt siunaama hetki ja
olkaa hiljempaa. Kyllä meitä vähemmälläkin saatte nähdä. No,--ehkä se jo
kelpaa. Kunhan on vähän sinnepäinkin. Lähdetään jo.
(_Menevät ikkunan eteen. Eläköön-huutoja kaikuu. Risto ryyppää ja
tarjoaa miehille_.)
VAPPU. Noinkohan sitä ennen Vanhan testamentin aikaan uhrilampaillekin
huudettiin, kun niitä teurastettaviksi vietiin. Mitä luulette,
Leena-Kaisa?
LEENA-KAISA. Sitä minä en tiedä. Mutta kuinka niin?
VAPPU. Muuten vain kysyn.
LEENA-KAISA. Taidat viisastella. Tuommoinen puhe on muuten hyvin
sopimatonta häävieraalle.
VAPPU. Poispa minä täältä lähdenkin.--Jää hyvästi, Johanna!
JOHANNA. Nytkö jo? Viivy vielä hetkinen, Vappu!
VAPPU. Ei, kiitos paljon. Hääilosta olen tällä kertaa saanut
tarpeekseni. Hyvästi vain kaikki. (_Menee_.)
RISTO. Olipa sillä helkkarin kiire. Hääilosta saanut tarpeekseen!
Vastahan se, tiedämmä, oikein alkaakin. Panepas polskaa, Janne taas,
niin pääsemme tanssimaan.
KATRI. Se oli hyvä sana. Tanssia meidän täytyy, että morsiamenkin
poskille tulee puna. Näettekö, kuinka kalpea hän on?
JOHANNA. Jättäkää tanssi tänä iltana, ei se enää käy.
RISTO. Mikäs sitä estää? Nyt se vasta käykin, kun on vähän lasia
kallisteltu. Ota sinä, Toppo, Johanna pariksesi, minä tanssin tuon
iloisen Liisan kanssa. (_Hyräilee_.) Likka nätti ja sorea, poika potra
ja korea, Likka tanssivi somasti, poika polkevi kovasti.--Eikös niin
Liisa?
TOPPO (_kumartaa Johannalle_). Saanko luvan.
JOHANNA. Minä istun ennemmin tässä ja katselen.
RISTO. Mitä nyt taas?
JOHANNA. En minä jaksa, Risto. Olen niin väsynyt, ja aivan kuin
kuumeessa. Varmaan kaadun, jos menen lattialle.
RISTO. Vieläkös vain. Tule pois joukkoon. Tietysti sinun täytyy tanssia,
kuinkas muuten.
TOPPO. No, Johanna! Anna huolia honkasien, surra suuren suopetäjän ja
tule sinä meidän kanssamme jalkoja heittelemään.
RISTO. Joutuun, joutuun, Johanna. Kas niin. Ja te muut myöskin. Älkää
viivytelkö noin, eihän tällä lailla ikinä pääse alkuun.
(_Janne soittaa; kaikki asettuvat paikoilleen_).
ANNA-MAIJA. Onneksi saimme Johannan järkiinsä sentään.
LEENA-KAISA. Jumalan kiitos, että kaikki päättyi näin hyvin. Minä jo
pelkäsin, mitä tästä piti tulemankaan.
(_Polska alkaa_.)
Esirippu.