sopinut viipyä kauvemmin, jos tahtoi välttää talveumista. Ankkuri
nostettiin sen vuoksi, ja Vega kulki edemmä, mutta niin matalata vettä,
että laiva usein oli vaan kolme neljä korttelia pohjasta irti. Kaksi
penikulmaa kuljettua tuli vastaan jäänauha, jonka läpi vaan
vaivaloisesti voi päästä, kiitos Vegan vahvan keulalaidan, joka voi
kestää jotenkin ankaria sysäyksiä. Kerran ajoi laiva kiinni
pohjajäähän; vesi oli alenemaan päin ja vasta seuraavana aamuna pääsi
laiva irti, kun iso osa pohjajäätä, jonka juurelle Vega oli ajanut, oli
hakattu pois kirveillä ja tuurilla. Koetettiin muutama kerta rikkoa
jäätä ruudillakin, mutta se ei onnistunut. Seuraavanakaan päivänä ei
päästy pitkältä. Mutta ilma tuli silloin suojaisemmaksi ja sateiseksi,
josta voi päättää että suuria aloja selvää vettä oli matkustajien
etupuolella. 22 p. teki Nordenskiöld ja kapteini Palander retken
pikkuhöyryllä, luodatakseen vettä. Heidän onnistui pian löytää kylliksi
syvän, jotenkin jäättömän uran, ja 23 p. voi Vega siis jälleen jatkaa
matkaansa, hyvin tiheässä ajojäässä ja usein niin likeltä maata, että
oli vaan muutamia tuumia vettä laivan emäpuun alla. Matka edistyi niin,
joskus hyvin vaivaloisesti. Sää oli hiljainen ja kaunis, mutta kylmä,
ja uutta jäätä syntyi kaikkialle ajojään väliin, missä sitä oli
tiuhalta. Jäiden välissä pyöri sadoittain pikku hylkeitä, uteliaasti
seuraten laivan vanavettä. Lintuja näkyi sitä vastaan vaan hyvin vähän.
Silminnähtävästi olivat useimmat jo muuttaneet lähestyvän talven
tieltä. Vegan toiveet tulivat aina huonommaksi, sillä kauvempana erään
niemen luona nähtiin jään olevan niin likellä maata, että oli
peljättävä, ett'ei selvä vesi likinnä rantaa ollut kylliksi syvä
laivalle.
Jälleen lähetettiin pikkuhöyry luotaamaan ja eräs matruusi laitettiin
nousemaan niemen sisällä olevalle harjulle, nähdäkseen sieltä lavealti
jääsuhteita edempänä. Luotaus antoi sen mieluisan tiedon, että väylä
niemen ulkopuolella oli kylliksi syvä, ja tähystäjä palasi vuorelta
samaten rauhoittavalla ilmoituksella, että ohi niemen pitkin kaakkoista
rantaa oli hyvin leveälti avovettä. Nordenskiöld itse oli muutamien
muitten kanssa mennyt maalle tutkimaan seudun luonnonsuhteita, mikäli
alkava pimeys salli. Vuorelta palaava tähystäjä kertoi, että sieltä
ylähältä voi kuulla hälinää ja melua, sekä nähdä tulia teltoilta niemen
toisella puolen. Nähtävästi viettivät kotoasukkaat jotakin juhlaa, ja
Nordenskiöldin teki kovasti mieli mennä sinne sanomaan tschuktschille
hyvästi, kun heidät nyt, niin luuli hän, ainaiseksi jättivät,
purjehtiaksensa jonakin seuraavana päivänä vallan likellä olevan
Beringin salmen kautta Tyyneesen mereen. Mutta osaksi oli jo ilta myöhä
ja pimeä, osaksi ei vielä kylliksi tunnettu tschuktschien luonnetta,
että melkein aseettomina olisi voitu mennä yöllä kyläilemään
tuntemattomille teltoille. Sen sijaan viipyi Nordenskiöld toverinensa,
kun alus ei kumminkaan sinä iltana voinut nostaa ankkuria, rannalla ja
antoi ajopuista laittaa aikamoisen nuotiovalkean, jonka ympärille pian
kaikki kokoontuivat, iloisesti rupattaen matkan loppuosasta, merellä,
jolla ei tarvinnut nähdä vaivaa kylmästä, vaan lämpimästä, ja jolla
matkaa ei ainakaan estänyt jää, alituinen sumu ja tuntematoin pohja. Ei
kukaan heistä aavistanut silloin, että he saisivat viettää kymmenen
kuukautta pitkän talven, jäätyneinä kiinni avonaiselle rannalle,
melkein alituisissa lumipyryissä ja pakkasessa, jossa elohopea usein
vaipui syvälle jäätymäpisteen alipuolelle.
Ilta oli ihana, taivas kirkas ja ilma niin tyyni, että nuotiovalkean
liekit ja savu nousivat korkealle pilviä kohti. Sen paiste kuvastui
mustaan, ohuen jääkalvon peittämään vedenpintaan pitkänä ja suorana
tulitienä, joka kaukana taivaanrannalla loppui jäänauhaan, jonka
epätasaisuudet pimeässä näyttivät etäisen, korkean vuorenharjun
huipuilta. Ilma oli suloisenlauhkea, niinkuin suojaisen talvipäivän.
Unohtumattoman ihanalta tuntui yksinäinen, majesteetillinen napayö
matkamiehistä, jotka kaukana kodistansa ja sukulaisistansa ja pitkän ja
aution matkan jälkeen viettivät, luulonsa mukaan, viimeistä iltaa
Pohjois-Aasian mantereella, ympäri suuren, roihtien leimuuvan nuotion,
johon napameri itse oli kantanut puut kaukaisilta seuduilta.
Seuraavana päivänä, syysk. 28 p., nostettiin ankkuri ja Vega rupesi
mennä höyryymään eteenpäin kapeata vesiuraa jääkentän ja rannan
välillä. Se tuli kuitenkin pian liika matalaksi, ja pakko oli koettaa
raivata tietä ulompana olevien pohjajääkappalten ja ajojääkenttien
läpi. Mutta yökylmä oli sitonut ne niin lujasti yhteen, että oli
mahdotoin päästä eteenpäin. He kiinnittivät laivan sen vuoksi yhteen
pohjajäähän, odottaakseen tuulen kääntymistä, jolloin aivan varmaan
luultiin päästävän irti ja voitavan kulkea ne harvat penikulmat, jotka
vielä olivat Beringin salmelle.
Mutta ohut, jääkappaleita yhdistävä jääpeite vahveni päivä päivältä,
pysyäkseen sulamatta seuraavan kesän lämpimiin asti. Tullut oli
pohjolan talvi odottamatta ja kuukautta aikaisemmin kuin tavallisesti.
Vega oli jäätynyt kiinni, eikä muuta neuvoa ollut kuin valmistauta
talvenpitoon siellä siperialaisen Jäämeren aution rannan luona.
Talvenpito.
Retkikuntaa kohdannut vastoinkäyminen, pakko talveutua, oli sitä
vastenmielisempi, kun se ei olisi sattunut, jos Vega olisi tullut sille
paikalle vaan muutamia päiviä aikaisemmin, ja kun, niinkuin sanottu,
vaan muutamia penikulmia enää oli Beringin salmelle, ja kun vihdoin
vaan puoli penikulmaa siitä paikasta, johon Vega jäi kiinni, oli
rannalla avovettä vielä useita viikkoja. Kotia Eurooppaan tullessa
sittemmin saatiin tietää, että vielä samana päivänä, jolloin Vegan
matka estyi, eräs amerikkalainen valaskalanpyytäjä aikaisemmalla oli
ollut ankkurissa sillä paikalla.
Mutta nyt oli valmistuminen talvea vastaan-ottamaan.
Aikaisemmin päivällä oli Vega ollut kiinni muutamissa
pohjajäälohkareissa. Jos laiva olisi jäänyt niihin kiinni, olisi käynyt
hyvin huonosti. Uusi jää ajautui näet kovissa syksymyrskyissä näiden
jäälohkareiden päälle, ja ne kulkivat sen kautta paljoa likemmäksi
maata. Liki kyynärän paksuinen jääpeite särkyi samassa suurella
jytinällä tuhansiin kappaleihin, jotka kokoontuivat suunnattomaksi
vuoreksi alla olevan pohjajään päälle. Jos laiva olisi ollut sillä
paikalla, niin olisi suuret jääkappaleet sen peittäneet, se olisi
työntynyt matalalle ja musertunut jo aikaiseen talvella. Mutta kun oli
turhaan koetettu päästä edemmä jääkentän läpi, kiinnitettiin laiva
erään suuren, viisi syltä syvälle tarttuneen pohjajään taakse,
odottamaan sopivata tilaisuutta kulkea edemmä, ja siihen se Vega jäi
olemaan talvea. Sekään paikka ei ollut lähimainkaan turvallinen eikä
ainakaan niin luotettava, kuin jos alus olisi ollut hyvin suojatussa
satamassa. Siinä ei ollut mitään muuta suojaa myrskyjä vastaan, kuin
maahan tarttunut jääkallio. Onneksi oli vesi sillä kertaa hyvin
korkealla, niin että jääkallio, veden aletessa tavalliselle tilalleen,
oli lujassa ja vasta myöhään kesällä jälleen pääsi irti, kun se oli
tullut keveämmäksi, sen kautta että sen veden yläpuolella oleva osa oli
sulamisesta pienentynyt.
Laivan kiinnitarttuessa oli meri likinnä rantaa mennyt uuteen jäähän,
niin ohueen, ett'ei se pitänyt jalkamiestä, mutta kuitenkin kylliksi
paksuun, estääksensä venettä pääsemästä eteenpäin. Tämä jää vahveni
päivä päivältä, niin että jo lokak. 3 p. tschuktschia voi tulla
jalkaisin laivalle.
Läheinen maa oli merestä hitaasti nousevata, hiukan aaltomaista ja
jokilaaksojen uurtamata kenttää, joka Vegan kiinni jäädessä vielä oli
lumetointa. Metsästä ei näkynyt jälkeäkään, mutta ylempänä rannalla
näki mataloita pajupensaita, laveita aloja täynnä harakanmarjoja ja
suuria mättäitä eräänlaista koiruohoa. Niiden välissä oli kesästä
jääneitä lakastuneita voikukkasia, sekä muuramia ja puolanvarsia.
Työt Vegan talvipukuun laittamiseen alotettiin viipymättä. Lumi, joka
kokoontui kannelle ja joka alussa joka päivä lakaistiin pois, sai jäädä
siihen ja poljettiin kokoon paksuksi lumi- eli jääkerrokseksi, joka
suuresti suojasi, kannen apuna, pakkasta vastaan. Samaten luotiin
korkeita lumikinoksia laivan sivuille. Sitte rakennettiin sahatuista
jääpalasista komeat jääportaat ylihangan reilingille, ja suuri teltta
pystytettiin komentosillalta keulaan. Pimeinä talvipäivinä leimusi sen
teltan alla usein iloinen sepänvalkea, jonka ympärille tschuktschit
kokoontuivat, uteliaasti ihmetellen sitä taitavuutta, millä seppä
muodosti hehkuvata rautaa. Siellä teltan alla oli muutoin talvella
vilkasta elämätä, sillä siellä otettiin vastaan ja kestitettiin
tschuktschia ja siellä arvosteltiin ja ostettiin valaanluita,
puupalasia ja muita tavaroita, joita tschuktscheilla oli tarjona, sekä
sovittiin matkoista koiranreissä eri haaroille.
Yöllä jouluk. 15 p. vasten liikkui jää rajusti. Se oli ankarana
muistutuksena siitä, ett'ei Vegan tila ulkona avonaisella väylällä
ollut suinkaan turvallinen, ja että voi käydä niin, että laiva mitään
varoitusta saamatta äkkiä tulisi muserretuksi. Siinä tapauksessa olisi
laivaväki kyllä voinut pelastua maalle. Mutta koska metsästämällä
siellä saatiin hyvin vähä saalista ja tschuktschit olivat erittäin
varattomia, niin olisi väki kuollut nälkään, joll'ei sen olisi
onnistunut pelastaa ruokavaroja laivasta. Ollaksensa turvassa
semmoiselta onnettomuudelta, veivät he silloin maalle varaston
elatustarpeita, kivääriä, ampumavaroja, vaatteita j.n.e., sen verran
että ne olisi riittäneet 30 miehelle 100 päivää. Tämä varasto jätettiin
suojaamatta lukoilla ja telkimillä, eikä yhtään vartijata pidetty
paikalla. Kuitenkaan eivät tschuktschit siihen ollenkaan koskeneet,
eivät likellä asuvaiset eivätkä ne, jotka joka päivä etäisemmiltä
seuduilta ajoivat ohi. Ja vaikka he olivat usein elatuksen puutteessa
ja kyllä tiesivät, mitä siinä kummussa purjeen alla oli, heidän
mielestänsä varmaan äärettömiä aarteita.
Laivan vieressä pidettiin koko talven kaksi aventoa aina auki, toinen
tulen varalta, että vettä olisi käsillä jos valkea pääsisi irti,
toinen, kauvempana, veden liikkumisen tarkastamiseksi. Sinne tuli pieni
hylje asumaan pitkäksi aikaa, aina siksi että se yhtenä päivänä huvin
vuoksi vangittiin ja tuotiin vasten tahtoansa kyläilemään laivalle. Se
ei siitä juuri näyttänyt olevan hyvillään, ei huolinut tarjotuista
herkuista eikä tullut koskaan enää takaisin, päästyänsä jälleen
aventoon.
Tieteellisten huomioitten tekemiseksi rakennettiin maalle jäähuone
suurista, suunnikkaanmuotoisista lohkareista koreinta sinijäätä. Tätä
rakennusta kutsuivat tschuktschit _tintinjaranga_ s.o. jäähuone, jota
nimitystä Vega-miehetkin pian yleisesti rupesivat käyttämään.
Saviruukiksi käytettiin vedensekaista lunta, ja katto tehtiin
laudoista. Mutta kun jonkun ajan kuluttua huomattiin, että myrsky
tunkeusi varojen läpi ja toi sisään lumiryöppyä, peitettiin koko huone
purjeilla. Tähän huoneesen asetettiin maneettilaitokset korkeille
puupölkyille. Että ne pysyisivät oikein vakavina, hakattiin kovalla
vaivalla jäätyneesen maahan suuret reiät, joihin pölkyt pantiin, jonka
jälkeen reiät täytettiin vedensekaisella hiekalla. Tämä jäähuone oli
tilava ja mukava observatoori. Se oli sitä paitse kauniimpi kuin moni
muu, sillä sitä käyttäessä muodostui vähitellen kattoon ja pitkin
seiniä sangen kauniita jääkristallisia koristuksia. Sillä oli vaan yksi
vika, se oli hyvin kylmä. Kun ei rautaa saatu käyttää rakennuksessa,
koska se olisi vaikuttanut häiritseväisesti maneetteihin, ei voitu
tulisijaakaan laittaa. Kun koetettiin lämmittää vaskisella teekyökillä,
oli havaintojentekijä kuolemaisillaan häkään.
Maneettisia ja meteoroloogisia huomioita tekivät, paitse Vegan yhdeksän
tiedemiestä, yksi masinisti ja yksi matruusi. Jokaisella oli
vahtivuorona kuusi tuntia, joista viisi vietettiin jäähuoneessa.
Pakkasessa jolloin elohopea oli jäätymäpisteen alipuolella, tahi, mikä
oli pahempata, 36 asteen kylmässä myrskyssä mennä laivalta puolentoista
virstan päässä olevaan observatooriin, viipyä siellä viisi tuntia 17
asteen kylmässä ja sen jälkeen palata laivalle, tavallisesti
vastatuuleen, oli kirmakkata kyllä. Kenellekkään ei siitä sentään
tullut mitään haittoja. Päinvastoin näyttää tämä vapaatahtoinen muutos
yksitoikkoiseen laivaelämään vaikuttaneen hyvää ja virkistävää sekä
ruumiisen että sieluun.
Jäähuoneen lähelle rakennettiin n.k. lämpömittarihäkki ja myöhemmin
talvella laitettiin ympärillä oleviin kinoksiin pari muuta
havaintohuonetta lumesta, grönlantilaiseen rakennustapaan, s.o.
puolipallonmuotoista. Tavarahuone oli myös laitettu lähelle ja vähän
matkaa observatoorista oli suuri puulaari, johon havaintojentekijä pani
kiväärinsä, joka jokaisella aina oli mukana laivalta kulkiessa, ja muut
rautakalut, mitä hänellä oli, ennenkuin astui observatooriin.
Tien osaaminen kulkiessa observatooriin ja sieltä takaisin lumipyryssä
tahi pimeässä olisi ollut aivan mahdotointa, ja auttamattomasti
kadonnut olisi se ollut, joka olisi sattunut eksymään. Sen vuoksi
laitettiin jääpatsaille johtonuora laivalta observatoorille, ja senkin
avulla kävi tien osaaminen usein vaikeaksi.
Tyynellä ilmalla on tuskin 40 asteen pakkanen tukala, mutta jo
heikommallakin tuulella käy esm. 35 asteen kylmä aivan vaaralliseksi
sille, joka käy vastatuuleen ilman tarpeellista turvaa kasvoille,
käsille tahi ranteille kylmää viimaa vastaan. Ilman mitään kovempia
tuskia, puree pakkasenvihat, jotka, joll'ei niitä ajoissa lievitetä
hieromalla lumella tahi paljaalla kädellä, helposti voipi tulla aivan
vaarallisiksi. Useimpia niistä, jotka silloin ensikertaa pitivät talvea
peräpohjolassa, puri ensimmäinen pakkanen enemmän tahi vähemmän, mutta
onneksi ei ketään niin paljo, että kukaan olisi pahempata vahinkoa
saanut.
Puku, jota Vega-miehet pitivät talvella, suojasi paraiten pakkaselta.
Siihen kuului paksut ja hyvät villaiset alusvaatteet; purjekankainen
mekko, joka vedettiin tavallisen viitan päälle suojaksi tuulta ja pyryä
vastaan; lappalaispeski, joka oli niin lämmin, että sitä vaan
käytettiin pitemmillä talvisilla rekimatkoilla; pari hyvin suuria
purjekankaisia saappaita, täynnä kenkäruohoa, jommoista lappalaiset
käyttävät; pyöreä lakki ja paslikki; hylkeennahasta ja säämiskästä
tehdyt kintaat, ranteen kohdalta reunustetut pitkäkarvaisilla
turkiksilla; sekä vihdoin värjätyt lasisilmät, suojaksi häikäisevän
lumen vaikuttamaa n.k. lumisokeutta vastaan.
Laivalla oli kuitenkin lämmin ja hyvä olla. Asutuissa osissa oli
tavallisesti 12-17 astetta lämmintä, mutta yöllä aleni lämpömäärä
joskus 5-10 asteesen, ja makuusijan viereinen seinä kävi jääpeittoon.
Vesiviivan alipuolella olevassa laivahuoneessa ei lämpömäärä koskaan
ollut nollan alla, tavallisesti yksi kaksi astetta ylipuolella.
Paljoa suurempi vastus, kuin pakkasesta, oli hyteissä äkkinäisestä
lämpimästä ja häästä, jota suurissa valurautaisissa kamiineissa
lämmittäminen tavallisesti tuottaa pienissä, umpinaisissa huoneissa.
Kun aamusella kylmän yön jälkeen vahti kovin hetaasti totteli käskyä
lämmittämään oikein kelpolailta, joka kuului joka haaralta, tuli
toivotus usein niin perinpohjaisesti täytetyksi, että joka miehen
ruumis puoli tuntia sen jälkeen ui hiessä. Silloin ei ollut mitään
muuta keinoa kuin jättää koju, huuhtoa itsensä kylmällä vedellä ja
hieroa, pukea nopeasti päälleen ja kiirehtiä kannelle saamaan raitista
ilmaa ja jäähdyttämään itseänsä 30-40 asteen kylmässä.
Koko talven oli terveydentila erin-omaisen hyvä, kiitos ahkeran
kylpemisen, tarkan puhtauden ja oivallisen ruokajärjestyksen. Mitä
viimemainittuun tulee, niin oli Vegalla m.m. runsas varasto
säilyssäpidettyjä ruoka-aineita, niinkuin perunoita, kasvuksia,
lihaliotuksia, lihaa, kalaa, sipulia, pihvipaistia j.n.e., sekä sitä
paitse karpalonestettä ja muurainpuuroa, joka viimemainittu
romminsekaisena on huomattu varmaksi keinoksi kerpukkia vastaan. Pari
elävätä sikaa oli sitäpaitse otettu mukaan teurastettavaksi jouluksi.
Talvinen jahtisaalis oli vaan muutamia riekkoja ja jäniksiä.
Vaihtokaupalla saatiin kuitenkin kotoasukkailta kylliksi tuoretta
kalaa. Suolatointa vettä saatiin jäästä sulattamalla.
Sää oli talven aikana hyvin myrskyistä ja tuulen suunta oli melkein
koko ajan luoteen ja luodepohjan välillä. Sen vaikutti paikan asema
likellä Beringin salmea, joka on ikäänkuin korkeitten vuorien ympäröimä
portti Jäämeren ja Tyynen valtameren välillä. Niinkuin avonaisen oven
kautta kylmä ilmavirta tunkee likeltä lattiata huoneesen, ja lämmin
ilma virtaa ulos laen rajasta, niin virtasi sielläkin jäämeren kylmä
ilma alas salmea kohti, samalla kun Tyynen meren lämmin ilma ylemmissä
ilmakerroksissa virtasi pohjoista kohti, jonka voi selvästi nähdä
pilvien suunnasta.
Paikka, johon Vega oli jäänyt kiinni, oli niemi, jolla
vuosisatoja oli asunut tschuktschia ja jota sen vuoksi kutsuttiin
Tschuktschilais-niemeksi. Maa oli täynnä suuria valaanluita, hylkeitten
ja mursujen jäännöksiä ja rippeitä tschuktschien olosta siellä. Seutu
oli tavattoman ruma ja ikävä.
Kaksi tschuktschilais-kylää oli sillä kertaa niemellä ja Vegan
likemmäisen nimi oli Pitlekai. Siinä oli alussa seitsemän telttaa,
mutta ruoanpuutteen vuoksi muuttivat sen asukkaat vähitellen talven
kuluessa, viimeiset helmikuussa, likempänä Beringin salmea olevaan,
kalaisempaan seutuun. Muuttaessa otettiin vaan välttämättömimmät
mukaan, sillä he aikoivat palata sittemmin, kun pyynti jälleen tuli
tuottavaksi. Toisesta kylästä, joka näytti saaneen runsaammat saaliit,
muutti sitä vastoin talvenaikana vaan muutamia perheitä. Kauvempana oli
vielä useita kyliä, ja yhteensä tuli seudun asukkaita noin 300 henkeen.
Vegan kiinni jäädessä oli, niinkuin jo ennen on sanottu, jää likinnä
rantaa liian heikkoa kantamaan jalkamiestä, ja hyvin vaikeata oli siis
tulla maalta laivalle niillä keinoilla, joita tschuktscheilla oli. Kun
kotoasukkaat huomasivat laivan, nousi heidän keskellään kuitenkin suuri
liike. Miehiä, vaimoja, lapsia ja koiria näki sekaisin kiireesti
juoksentelevan edestakaisin rannalla, ja muutamia muita näkyi
ajelemassa koiranreillä jääkäytävällä likinnä huonoa jäätä. He
pelkäsivät silminnähtävästi, että se oivallinen tilaisuus, joka silloin
oli, vaihtaa itselleen paloviinaa ja tupakkia, pääsisi käsistä.
Laivasta voi kiikarilla nähdä, kuinka useita turhia kokeita, panna
venettä vesille, tehtiin, kunnes onnistuttiin hinata yksi alus
jäättömälle, tahi vaan ohuen jään peittämälle uralle lähellä rantaa,
joka ura vei aina laivan likelle. Siihen lykättiin nyt nahkavene, joka
ajettiin naisia ja miehiä reunoja myöten täyteen. Kun he olivat tulleet
laivan luo, kiipesi useimmat reilingin yli vähintäkään arvelematta,
leikkiä laskien ja nauraen, sekä huutaen _anoai, anoai!_ (hyvää päivää,
hyvää päivää!). Tämä ensimmäinen kotoasukkaiden kohtaaminen, joiden
kanssa sitte vietettiin kymmenen pitkää kuukautta, oli molemmin puolin
hyvin sydämmellinen ja alkuna erittäin hyvään ja ystävälliseen
suhteesen tschuktschien ja Vega-miesten välillä, joka pysyi muuttumatta
koko talvenpidon ajan.
Kun tschuktschit eivät olleet suinkaan puhtaita ja siistiä, annettiin
heidän vaan poikkeustiloissa tulla kannen alle. Se suututti heitä
alussa suuresti, niin että yksi heistä kieltäysi laskemasta Vega-miehiä
telttansa sisäosaan. Kaikki tuli kuitenkin pian hyväksi jälleen sen
ystävyyden kautta, jolla tschuktschia aina kohdeltiin laivalla, ja kun
Vega-miehillä, käydessään tschuktschien luona, aina oli mukana makeisia
ja tupakkia sekä miehille että niiden vaimoille ja lapsille.
Laivan teltanpeittämä välikansi tuli pian oikeaksi
vastaan-ottohuoneeksi koko seudun asukkaille, vieläpä kaikille
matkamiehillekkin. Joka päivä näki koiranvaljaat koiranvaljaiden
vieressä seisovan rivittäin tahi makaavan puoleksi lumessa Vegan
jääportaiden edessä, eikä kukaan ohikulkija jättänyt lepäämättä siellä
muutamia tuntia, tyydyttääkseen uteliaisuuttansa sekä saadakseen
hyvistä sanoista tahi tavaroista vähä lämmintä ruokaa, sipaleen
tupakkia tahi ryypyn, jos sää oli ruma.
Kaikki laivalle tulleet saivat estämättä liikkua kannella, mutta niin
suuri oli kotoasukkaiden rehellisyys, ett'ei pienintäkään kalua
varastettu. Mutta valitettavasti olivat he hyvin taipuvaisia
kerjäämään, ja näyttivät sitä paitse pitävän kunniana eurooppalaisten
pettämisen vaihtokaupassa, ja pitivät silminnähtävästi niitä hyvin
tuhmina ja epäkäytännöllisinä semmoisissa asioissa. Välistä tarjosivat
he nyljettyjä ketunruumiita, joista pää ja jalat olivat pois leikatut,
jäniksinä, ja kummastuivat suuresti, kun petos heti huomattiin.
Huonona saalis-aikana vuotta, veivät tschuktschit joka päivä laivalle
ajopuita sekä valaan nikamia ja muita luita, saadaksensa niistä leipää.
Kuormasta, jossa oli viisi polttopuuta, maksettiin kaksi tahi kolme
laivakorppua.
Kaikki nämä tschuktschit olivat pakanoita. He eivät osanneet muuta
kieltä kuin omaansa, jonka vuoksi Vega-miesten oli vaikeata ymmärtää
heidän puhettansa. Luutnantti Nordqvist oppi sentään piankin heidän
kieltänsä niin hyvästi, että hän voi olla toisten tulkkina. Näytteeksi
tästä omituisesta kielestä pantakoon tähän muutamia sanoja. Niin
merkitsee _tirkir_ aurinkoa, _angka_ merta, _nekita_ yötä, _tintin_
jäätä j.n.e.
Eräänä päivänä nähtiin laivalta kummallisen matkueen liikkuvan jäällä.
Se oli joukko tschuktschia, jotka vetivät koiranreessä makaavata
miestä. Vega-miehet luulivat sitä ensin sairaaksi, joka tuli laivalle
saamaan lääkärin-apua. Mutta kun matkue oli päässyt laivan sivulle,
kapusi luultu sairas vallan ketterästi ylös kannelle, astui esiin hyvin
arvokkaasti ja luottavaisesti, teki ristinmerkin, tervehti armollisesti
ylen ja ilmoitti murtavalla venäjänkielellä olevansa merkillinen mies
siinä maailmankolkassa. Hän oli näet niemeläisten tschuktschien
venäläinen starosti eli nimismies nimeltänsä Wasili Menka. Hän
oli lyhytkasvuinen mies, puettu kauniisen valkeankirjavaan
peurannahkapeskiin, jonka alta vilahteli sininen flanellipaita.
Respektiä ja kunnioitusta herättääkseen hän oli tulla karauttanut
reessä, jota ei koirat vetäneet, vaan hänen alamaiset maanmiehensä.
Hän teki alussa hyvin hartaasti ja innokkaasti ristinmerkin muutamien
valokuvien ja vaskipiirrosten edessä Vegan ruokahuoneessa, mutta jätti
sen tavan pian, huomattuansa, ett'ei kukaan muu tehnyt niin. Lahjana
toi hän tullessaan kaksi peuranpaistia ja sai vastalahjaksi
villapaidan. Hän jutteli aikovansa mennä Markovaan, erääsen Anadyrin
luona olevaan paikkaan, jossa asuu venäläisiä. Nordenskiöld antoi
hänelle silloin venäjäksi kirjoitetun avonaisen kirjeen, menemään
Irkutskin kenraalikuvernöörille, pyytäen että tämä laittaisi sen
edelleen kuningas Oskar II:selle. Kirje asetettiin kahden lapun väliin,
ja Menka otti sen mukaansa. Tultuansa maalle, kokosi hän piirin
tschuktschia ympärilleen, asettui arvokkaasti heidän keskelleen, avasi
paperin, mutta niin että se sattui tulemaan ylösalaisin -- hän ei näet
osannut lukea eikä kirjoittaa -- sekä lukea molotti pitkät pätkät
tschuktschinkielellä, kuuntelevalle, hänen suurta oppiansa
ihmettelevälle joukolle.
Seuraavana päivänä kävi tuo suuri ja oppinut päällikkö jälleen
laivalla. Uusia lahjoja vaihdettiin ja häntä pidettiin paraimman mukaan
hyvänä. Lopuksi tanssi hän positiivin soiton jälkeen, osaksi yksin ja
osaksi yhdessä muutamien laivamiesten kanssa, katselevien
eurooppalaisten ja aasialaisten suureksi huviksi ja iloksi.
Kirjeensä vei Menka kunnolla perille. Lähetettynä lokak. 6 p., saapui
se Irkutskiin toukok. 10 p. ja telegrafeerattiin sieltä Tukholmaan,
jonne sähkösanoma tuli toukok. 16 p., juuri kun aljettiin tulla kovin
levottomiksi Nordenskiöldin ja hänen toveriensa kohtalosta, ja kun jo
ajateltiin lähettää retkikuntaa häntä etsimään.
Pitkän talven aikana käytiin usein läheisissä tschuktschilais-kylissä,
tutkimassa kansan tapoja ja elämänlaatua.
Kaikki tschuktschilais-teltan asukkaat makaavat yhdessä, teltan
keskellä olevassa makuuhuoneessa. Ennen maatepanoansa syövät he
illallisen. Sekä miehet että naiset riisuvat kaikki vaatteet yltänsä
yöksi ja ottavat vaan lyhyen vaatekappaleen vyöllensä, mutta makaavat
muuten aivan alasti. Aamusella nousee perheen-emäntä ensiksi ylös ja
keittää vähä lihaa murkinaksi, jonka hän sitte laittaa makuuhuoneesen
ennen toisten nousemista. Lihan leikkaa hän kaukalossa viipaleiksi,
jotka jakaa jokaiselle. Semmoisessa teltassa on, varsinkin yön-aikana,
kaikkea muuta kuin mukava olla. Kova kuumuus leviää raanilampuista,
jotka sitä paitse antavat pahan hajun. Sen lisäksi tulee löyhkä väen
tyhjennyksistä, jotka tehdään makuuhuoneessa.
Kun on ruvettava teurastamaan, menee kaksi miestä porokarjan luo, ja
saatuansa silmiinsä sen poron, jota tahtovat, heittävät he 15 kyynärän
päästä suopungin sen kaulaan. Eläin koettaa silloin päästä pakoon ja
laahaa perässään sitä, joka on köydessä, sillä aikaa kun toinen
lähestyy poroa, tarttuu sen sarviin ja heittää sen maahan, ja tappaa
sen sen jälkeen pistämällä veitsen olkapään taa. Sitte jätetään tapettu
poro naisten haltuun, jotka alkavat ottaa sisälmyksiä ulos. Mahalaukun
sisällys tyhjennetään ja siinä säilytetään sen jälkeen verta.
Viimeiseksi nyljetään nahka.
Tschuktschien ajokaluina on pienet, kevyet reet, joissa tavallisesti on
valaan lakihetuloista tehdyt jalakset. Niitä vetää joukko koiria, jotka
ovat valjastetut rinnakkain, kukin vetohihnaansa reen eteen,
johtajakoira toisten etunenään. Matkoillansa lumikenttien yli lyhentää
tschuktschi usein aikaansa laululla. Se on yksitoikkoista ja usein vaan
eläinten äänen matkimista.
Tschuktschit ovat, niinkuin kaikki luonnonkansat, taikauskoisia. Joka
teltassa on yksi n.k. noitarumpu, jota käytetään loitsiessa ja
ennustettaessa, sekä joukko taikakaluja kaikenlaisia esineitä, puisia,
osaksi suden tahi karhun pääkalloja, litteitä kiviä j.m. Tschuktschi
uskoo taikakalun kantamisen rinnalla suojelevan taudeista. Kun
täysikasvuinen nuori mies lähtee naimaan, ottaa hän suden pääkallon
mukaansa; se auttaa muka häntä valitsemaan onnellisesti.
Nuoret tschuktschi-tytöt huvitteleivat välistä tanssilla. Kaksi tyttöä
asettuu vastakkain, pitävät joskus kätensä toinentoisensa olkapäällä,
tahi asettuvat vierekkäin ja tanssivat vaaputtaen itseään vuorottain
kummallekkin puolelle, hyppäävät tasakäpälää eteenpäin ja kääntyvät
ympäri, ja tähän tanssiin laulavat, tahi oikeammin röhkivät he tahtia.
Talvea pitävien Vega-miesten elämätä laivalla kuvaa yksi heistä
seuraavalla tavalla:
K:lo on noin puoli 9 aamusella. Vahdinpitäjä on palannut oltuansa
5 tuntia jäähuoneessa, jossa ilma yöllä on ollut noin -16°. Ulkona on
vähän päälle kolmekymmentä astetta. Murkina on juuri syöty, sikarit,
paperossit ja piiput sytytetään ja salongin väki menee ylös kannelle
liikkumaan ja saamaan raitista ilmaa, sillä alhaalla on ahdasta ja
kuumaa. Ylt'ympäri laivaa leviää autio maisema; valkea tasanko joka
haaralle, siellä täällä kaukana muutamia valkeita kukkuloita, joiden
yli joku korppi väsynein siivin lentää, etsien jotakin syömistä.
"Metschinko Orpist!" -- "Metschinko Okerpist!" -- "Metschinko Kellman!"
j.n.e. kaikuu nyt kaikkialla laivalla ja jäältä sen likeltä. "Orpist"
on olevinaan Nordqvist, ja "Okerpist" taas Stuxberg. Se on
tschuktschien aamutervehdys.
Verrattain kaunis sää on tänään houkutellut laivalle suuremman joukon
kotoasukkaita kuin tavallisesti, 30-40 henkeä, pienestä rintalapsesta
harmaihin vanhuksiin asti, sekä miehiä että naisia, jotka kaikki
huutavat tervehdyksensä "metschinko!" Useimmat ovat tulleet ajaen
pienissä reissään, neljästä 16-12 koiraan edessä. Teräväkuonoiset,
pitkätakkuiset, erittäin likaiset koirat ovat kiertyneet maate lumelle.
Tervehdystä seuraa melkein heti muutamia muita sanoja: "Ouinga mouri
kauka", joka suomeksi olisi: minun on niin nälkä, minulla ei ole yhtään
ruokaa, antakaa vähä leipää! He ovat puutteessa nyt, ne olentoraukat.
Hylkeen lihaa, pääelatustansa, eivät he parhaalla tahdollaankaan voi
nyt hankkia. Ainoa ruoka, jota he voivat hankkia, on eräs laji kalaa,
joka kuitenkin on liika laihaa ruokaa heille.
Pian on kansi täynnä tschuktschia ja jokapäiväiset markkinat alkavat.
Tschuktschit tarjoovat aseita, turkiksia, koristuksia, leikkikaluja,
kalaa, valaanluita, leviä, kasvuksia j.m. ja pyytävät maksoksi vaan
kaukaa, s.o. ruokaa. Kokki jakelee nälkäisille vieraille sopan
jäännöksiä ja muuta ruokaa, sekä pullia, joita aina leipoessa erittäin
tehtiin tschuktschia varten.
Sen jälkeen alkavat tiedemiehet työnsä salongissa ja hyteissä.
Edellisenä vuorokautena tehdyt meteoroloogiset ja maneettiset huomiot
järjestetään silloin, luonnontieteelliset kokoelmat katsotaan ja
tarkastetaan, tutkimuksia ja kirjallisia töitä tehdään. Väliaikana
levätään muutamia silmänräpäyksiä ja puhellaan vakavista tahi
leikillisistä asioista. Läheisestä konehuoneesta kuuluu moukarin
lyöntiä ja viilojen kitinätä. Jotenkin hyvästi lämmitetyllä, mutta ei
erittäin valaistulla välikannella puuhailee osa miehistöä
kaikenlaisissa laivatöissä, ja kyökin vaiheilla häärii kokki pannujen
ja vatien kanssa.
Aamupuoli kuluu levollisesti ja hiljaisesti. Heti k:lo 12 jälkeen ovat
melkein kaikki jälleen kannella, kävellen edestakaisin. Kokan puolella
on nyt hyvin vilkasta. On miehistön ruokatunti. Koko tschuktschi-joukko
on kokoontunut huoneen alaskäytävän luo; toinen soppamalja toisensa
jälkeen tulee ylös, sen tyhjentää paikalla se, joka tungoksessa ja
sekasorrossa on ollut kylliksi onnellinen pääsemään sen kimppuun.
Leipää ja lihakappaleita, sokurinpalasia j.m. jaellaan ahkerasti ja
katoo yhtä nopeasti. Vihdoin näkyy kokki itse, kantaen suurta kattilata
lihasoppaa, jonka kimppuun tschuktschit karkaavat niinkuin näljistyneet
eläimet, ammentaen kitaansa lusikoilla, tyhjillä säilytyspurkeilla ja
ennen kaikkia kourillaan. Huolimatta kovasta pakkasesta on yksi ja
toinen nainen paljastanut käsivartensa ja puoli rintaansa, ett'ei
avarat peskinhihat olisi tiellä. Kaikki tuo ei ole juuri viehättävätä
nähdä.
K:lo 3 aikana alkaa hämärtää ja tschuktschit lähtevät toinen toisensa
jälkeen, palatakseen huomenna. Kaikki tulee tyyneksi ja hiljaiseksi
laivalla. Noin klo 6 on laivaväki lopettanut työnsä ja saa käyttää
loppuajan mielensä mukaan. Useimmat heistä lueskelevat iltahetken. Kun
illallinen k:lo puoli 8 on annettu salongissa, valmistautuu se, jonka
on oltava vahtina jäähuoneessa, täyttämään ikävätä velvollisuuttansa.
Toiset tiedemiehet ovat koolla salongissa ja kuluttavat illan jutellen,
pelaten, keveämpätä lukien j.n.e. K:lo 10 menee kukin erilleen, mutta
monen hytissä palaa kuitenkin kynttilä yli puoliyön.
Semmoista oli yleensä talvielämä Vegalla. Toinen päivä oli melkein
kokonaan toisen kaltainen. Kun myrsky ulvoi, lunta pyrytti ja pakkanen
tuli ylen kovaksi, pysyttiin enemmän kannen alla; mutta kun sää oli
kaunis, elettiin enemmän ulkona taivas-alla, käytiin katsomassa
observaattoria jäähuoneessa ja ympärillä asuvia tschuktschia, tahi
käytiin jahdissa.
Mutta otustensaanti oli niukka. Jään aukot olivat uskottavasti täynnä
hylkeitä, mutta ne olivat liika kaukana, eikä niitä voinut veneettä
lähteä pyytämään. Ei ainoatakaan jääkarhua näyttänyt löytyvän
lähimailla; monista merkistä voipi päättää, että jääkarhu on
tulemaisillaan hävitetyksi Siperian pohjoisrannalta. Susia oli sitä
vastoin runsaanlaisesti tunturilla. Kettuja, valkeita ja punaisia ja
mustia, oli joukoittain, mutta ei helposti metsämiehen saatavissa.
Jäniksiä oli sitä vastoin helpompi saada. Useimmat linnut olivat jo
Vegan kiinni jäätyessä lähteneet etelää kohti. Vaan tunturipöllö, eräs
kaarnelaji ja riekko ovat talven yli seudulla.
Niin läheni vähitellen joulu. Kuinka toisenlaisilla tunteilla
valmistausivat Vega-miehet viettämään tätä rakasta juhlaa siellä,
kaukana sivistyneestä maailmasta ja kodostaan, isänmaasta ja ystävistä,
kuin olivat viettäneet edellisiä joulu-iltoja perheittensä ja
ystäviensä piirissä. Monta kertaa juhlallisemmalta tuntui se varmaan
nyt, napamaailman yksinäisyydessä ja napayön juhlallisessa
hiljaisuudessa ja rauhassa.
Jouluaatto vietettiin totutulla pohjolan tavalla. Joulukuusen sijaan
verhottiin alastoin ajopuunrunko pajunvarvuilla ja laitettiin siten
reheväksi, oksaiseksi joulupuuksi, joka tehtiin niin tuuheaksi kuin
mahdollista. Joukko vartavasten joulukuusta varten mukaan-otettuja
pieniä vahakynttilöitä kiinnitettiin joulupuuhun, ynnä kotoa tuotujen
joululahjojen kanssa. Joulupuu sai paikkansa joulunpyhiksi
puhdistetulle ja useilla lipuilla somasti koristetulle välikannelle, ja
k:lo 6 i.p. kokoontui upseerit ja laivaväki sinne. Silloin ruvettiin
heittämään arpaa joululahjoista, silloin tällöin väliin pannen
jytisevätä polskaa komean joulukuusen ympärillä. Illallispöydässä
tarjottiin vanhan pohjolan tavan mukaan jouluolutta ja kinkkua. Myöhään
yöhön istuivat miehet koossa, juoden maljoja kuninkaan ja isänmaan
onneksi, retkikunnan hyväksi menestykseksi, sen päällikkökunnan ja
miehistön, kotonaolevien perheitten, sukulaisten ja ystävien muistoksi.
Muitakin juhlapäiviä vietettiin paraimman jälkeen, ja uudenvuoden yönä
klo 12 otettiin uusi vuosi vastaan ampumalla kovia räjekranaattia
Vegan rihlakanuunista ja useita rakettia, jotka loistivat kuin kirkas
tähdenlento uuden vuoden synnyinhetkellä.
* * * * *
Uusi vuosi näytti tuovan vähän toivoa jään kahleista pääsemiseen. Tuuli
oli näet alkanut käydä idästä ja etelästä ja kaukana merellä näki
melkoiset matkat avovettä, jonka takana ei enää näkynyt yhtään jäätä.
Tschuktschitkin katselivat avovettä kaipauksella ja rupesivat
laittamaan yksinkertaisia pyyntikalujansa reilaan. Mutta sekä he että
Vega-miehet pettyivät toiveissansa. Vegan jääkahleet pysyivät
järkähtämättöminä ja sininen juova taivaanrannalla kapeni ja katosi
pian jälleen. Tämä vaikutti kotoasukkaiden kesken niin suuren
puutteen elatuksesta ja ennen kaikkia raanista, heidän valo- ja
lämmitys-aineestansa, että likimmäisen kylän, Pitlekain, asukkaiden
täytyi muuttaa itäänpäin, vaikka isot joukot ruokatarpeita joka päivä
jaettiin heille Vegasta.
Kaikki toiveet päästä aikaiseen irti heitettiin jälleen.
Pohjoisen elämän yksitoikkoisuuden keskeyttämiseksi samalla kertaa
hupaisella ja hyödyllisellä tavalla, pidettiin laivaväelle sarja
yleistajuisia esitelmiä, joita suurella mieltymyksellä kuunneltiin.
Soitannollisia iltamia koetettiin myös panna toimeen, niin hyvästi kuin
soittokoneitten ja Vega-miesten soitannollisten lahjojen puute salli.
Helmik. 20 p. pysähtyi kolme suurta tschuktschi-rekeä Vegan luokse,
täynnä tavarata ja 16-20 koiraa edessä. Ne tulivat idästäpäin ja olivat
matkalla markkinoille likelle Nischni Kolymskiä. Nordenskiöld antoi
heille kirjeitä kotimaahan, ja niiden viemispalkaksi saivat he kolme
pulloa rommia ja hyvän ylöspidon väelle ja koirille. He puolestansa
lupasivat saattaa kunnollisesti kirjeet perille ja palata toukokuun
alussa, ja siinä sanassaan he pysyivätkin. Toukokuun ensi päivinä kulki
näet useita rekiä lännestä itään, pitkin rantaa, kuormana peurannahkoja
ja vetäjinä joukko koiria. Luonnollisesti lepuuttivat kaikki
aasialaisen jäämerenrannan ainoan ravintolan, Vegan, luona, jossa
tiesivät voivansa kuluttaa hetkisen, jutellen hyvässä seurassa, sekä
saavansa ruokaa ja paloviinaa. He kertoivat silloin kirjeen olevan
tulossa toisen koirakuorman mukana, jonka piti tuleman vielä samana
päivänä. Se oli Vega-miehille suuri uutinen, joka sai kaikki kiihkeästi
odottamaan. Posti Euroopasta! Tämä ihmeellinen sanoma jääerämaassa,
kaukana sivistyneitten kansojen teiltä, sai uuteen vauhtiin ajatukset
isänmaasta, kodista ja ystävistä. Mutta kirjeen tultua, nähtiin sen
olevan vaan lyhyen lipun Kolymasta, venäläiseltä virkamieheltä, joka
ilmoitti Nordenskiöldille, että Vegan kirjeet olivat joutuneet hänen
käsiinsä ja tulleet lähetetyiksi huhtik. 4 p. lentolähetin kanssa
Jakutskiin. Sieltä lähetettiin ne postissa Irkutskiin, jonne saapuivat
toukok. 26 p., ja tulivat Ruotsiin elok. 2 p. Ne olivat olleet siis
kuusi kuukautta matkalla.
Maaliskuun lopulla alkoi suuria, porojen vetämiä kuormia jotenkin
lukuisasti kulkea Vegan ohi. Niissä oli poronnahkoja ja venäläisistä
markkinapaikoista ostettuja tavaroita, jotka piti vaihdettaman Beringin
salmella.
Poro-tschuktschi käy paremmissa vaatteissa ja näyttää uljaammalta kuin
ranta-tschuktschi. Hän elää paimentolaisena ja tekee sitä paitse koko
ikänsä matkoja venäläisten markkinapaikkojen ja jäämerenrantojen
välillä.
Vegasta tehtiin talven-aikana useita matkoja poro-tschuktschien luo,
sisämaassa oleviin kyliin. Yhdessä kylässä oli kaksi, kukkulalle
pystytettyä telttaa. Toinen oli sillä kertaa kylmillään, toisessa asui
tschuktschi nuoren vaimonsa kanssa, sekä toinen nuori pari, joka oli
vierailemassa naapurikylästä. Läheisellä kukkulalla näki puolisataa
poroa kävelevän syömässä.
Vega-miehiä käskettiin telttaan. Heidän sisään astuessaan sytytettiin
hylkeenraanilla täytetty, sammalsydämminen lamppu, ja nuori emäntä
koetti tehdä olon teltassa niin mukavaksi kuin mahdollista vieraille;
hän kiersi poronnahkoja pään-alasiksi ja teki tilaa, niin että he
saivat mukavasti levätä, väsyneitä kun olivat matkasta. Ulommaisessa
telttahuoneessa valmisti toinen vaimo illallista, keitettyä
hylkeenlihaa. Vieraita käskettiin ynnä aterialle, mutta kun ei
hylkeenliha juuri ole maittavata, vastasivat he, ett'ei heillä ollut
nälkä, koska juuri olivat syöneet päivällisen. Tschuktschit
aterioivat siis itse, maaten vatsallaan, ruumis sisäteltassa ja pää
poronnahkavällyjen alla ulkoteltassa, jossa ruoka oli. Aterian lopussa
vetivät he jälleen päänsä sisään, riisuivat päältään, jättäen vaan
aliruumiinsa verhot, ja ottivat poronnahkasaappaansa jalastaan. Ne
käännettiin nurin, kuivattiin tarkasti ja ripustettiin kattoon lampun
päälle, yöksi kuivamaan.
Matkustajat kestittivät naisia sokurilla, jota nämä eivät koskaan ennen
olleet nähneet. He tutkivat sitä sen vuoksi alussa hyvin tarkasti ja
vähä varovasti, mutta sitte maistui se heistä oivalliselta. Mutta kun
isäntäväki näytti tulevan uniseksi, sanoivat matkustajat hyvää yötä ja
menivät maate telttaan, jonka olivat tuoneet mukanaan Vegasta. Se ei
suinkaan ollut lämmin ja mukava makuukammari. Yöllä aleni näet
lämpömäärä -11° asti.
Kun matkamiehet seuraavana aamuna k:lo 7, suurimmaksi osaksi unettoman
yön jälkeen, tulivat ulos teltasta, olivat kaikki porot lähenemässä
tiheässä joukossa. Etupäässä kävi vanha, komea- ja korkeasarvinen poro.
Se meni isännän luo, joka oli lähtenyt karjaa vastaan, ja sanoi sille
hyväähuomenta, silitellen turpaansa hänen käsiinsä. Toiset porot
seisoivat sillä aikaa suorissa rivissä ja niiden omistaja meni ja
tervehti joka eläintä, antaen sen silittää kuonoansa hänen käsiinsä.
Hän tarttui jokaisen poron sarviin ja tutki eläintä tarkasti. Isännän
merkistä teki koko karja sitte kokokäännöksen ja palasi tiheissä
rivissä, johtaja etupäässä, laitumelle. Tämä pieni kohtaus teki kauniin
ja hyvän vaikutuksen Vegan miehiin. Julma ja raaka villi ei siinä
kovalla ja tylyllä tavalla näyttänyt valtaansa eläinten yli, vaan hyvä
isäntä kohteli siinä alamaisiansa rakkaudella. Itse oli hän komea nuori
mies, kasvot älykkäät ja ruumis solakka ja kaunis. Hänen vaatteensa,
erittäin somaa tekoa ja tavattoman kaunista peurannahkaa, kulkivat
tarkasti sorean ruumiin mukaan ja laskivat näkymään hänen miellyttävän
ryhtinsä.
Näillä tschuktscheilla on tapana uhrata auringolle ja kuulle, sekä
jumalille, joiden he luulevat asuvan meressä ja virroissa ja järvissä,
maassa ja muutamilla vuorilla. Kalassa ollessaan uhraavat he esim.
tavallisesti niin, että polkevat kantapäillään pienen kuopan lumeen ja
heittävät siihen muutamia ruoanmuruja.
Käydessään poro-tschuktschien teltoissa voivat Vega-miehet oppia
tuntemaan useampia piirteitä heidän kotielämässään. Soitanto ja tanssi
ovat siinä hyvin tärkeitä. Joka teltassa on muutamia rumpuja, jotka on
tehty suuresta puurenkaasta, jonka päälle on vedetty hylkeennahkainen
tahi mursunsuolista tehty rumpukalvo. Tätä rumpua lyödään
valaskalanluisella, kevyellä sauvalla. Sen kautta syntyvä ääni on
surumielistä, ja tämä vaikutus lisääntyy vielä enemmän, kun soittoon
yhtyy kotoasukkaiden yksiääniset, poljennolliset laulut, joita he
laulavat hyvin tunteellisesti. Kuulijat seuraavat niitä oikealla
ihastuksella, jonka näkee hymyilemisestä ja silmien säteilemisestä.
Tschuktscheilla on erin-omainen ruokahalu. Illallinen nähtiin kerta
olevan seuraavia ruokalajia: raakaa kalaa, soppaa, keitettyä kalaa,
hylkeen-ihraa, hylkeenlihaa. Soppa keitetään verestä, vedestä, kalasta
ja ihrasta. Hylkeen-ihraa syövät he niin, että pistävät koko kunkin
osaksi tulleen kappaleen suuhunsa ja leikkaavat sitte veitsellään
sopivan suupalan, kuljettaen veistä aivan huulien likeltä. Samoin
tekevät he lihaa syödessään.
Vanhempien ja lasten välillä vallitsee sydämmellisin rakkaus. Näkee
isien hellästi suutelevan ja hyväilevän lapsiansa, ennen maate
menemistänsä, ja lasten puolestansa aina kiirehtivän jakamaan
vanhempiensa kanssa, saadessaan jonkun makupalan tahi lahjan.
Mutta vähitellen alkoi kevät lähetä. Kaikki oli kyllä talvimaista
niinkuin ennenkin ja maa lumen peitossa vielä pitkälle kesäkuuhun.
Mutta huhtik. 23 p. näkyi kevään ensimmäiset sanansaattajat, pulmuset,
jotka laskeutuivat jääkappaleille ja kinoksille ja alkoivat iloisen
viserryksensä. Sen jälkeen tuli lokit, hanhet, haahkat, kahlaajat ja
laululinnut. Ensimmäisiä näistä viimeisistä oli eräs Sylvian laji, jota
toukokuun alussa suurin joukoin asettui ainoalle mustalle paikalle,
joka vielä näkyi seudulla, -- Vegan kannelle. Väsyneet linturaukat
katselivat heti mukavia makuusijoja ja löysivät niitä laivan ri'issä.
Vega-miehet ottivat nämä uudet vieraat vastaan tavallista suuremmalla
ystävyydellä, ja jokainen koetti olla niitä häiritsemättä tahi
pelottamatta.
Toisena kevään-enteenä oli railot, joita syntyi jäähän kappaleen matkaa
laivasta. Ne sulkeutuivat kuitenkin jälleen jään uuden siirtymisen
kautta, ja samalla työntäysi suuria jäälohkareita korkeiksi valliksi
niille paikoille, joissa railot olivat olleet. Vahvinkin laiva olisi
musertunut, jos se olisi sattunut olemaan semmoisessa railossa.
Kohovettä alkoi myös nousta niin paljo jäälle, varsinkin likelle maata,
että kävi vaikeaksi päästä laivalta maalle, ja moni mies sai kylmän
kylvyn jossakin syvemmässä kolossa jäällä.
Eräänä päivänpaisteisena päivänä, toukokuun lopulla, ilmestyi muutamia
kärpäsiä, ja ensimmäinen kukka näkyi kesäk. 23 p., siis juuri
juhannus-aattona. Viikkoa jälkeen alkoi maa viheriöitä ja kaikenlaiset
kukat avasivat monenväriset nuppunsa. Silloin loppui myös se kaunis
valo-ilmiö, joka talvella ikäänkuin palkitsi maan kukkaloiston. Kun
näet kävelee niillä tienoin meren rannikkoa, kohoveden liottamassa
lumessa, syntyy joka askeletta ottaessa erittäin voimallinen, komea,
sinisenvalkea valonheijastus lumessa, ja näyttää, niinkuin tulimeri
avautuisi kulkijan jalkoihin. Naparetkeilijään tekee erittäin omituisen
vaikutuksen, pimeänä ja tuimana talvipäivänä kulkeminen tuossa lumen ja
liekkien sekoituksessa, joka joka askeleella parskuu kaikille
haaroille, loistaen niin kirkkaasti, että olisi valmis uskomaan
kenkiensä ja vaatteidensa syttyvän. Tämä valonheijastus lähtee pienestä
rapueläimestä, joka voipi loistaa, samaan tapaan kuin tavallinen
kiiltomato.
"Metsäkin" alkoi käydä vihannaksi. Se ei kumminkaan ollut semmoista
metsää, kuin me olemme tottuneet näkemään. Metsä kaikille tuulille
avonaisen Pitlekain luona oli vaan aivan matalata, maassa
luikertelevata pajulajia, ainoastaan pari tuumaa korkeata.
Heinäk. 17 p. irtaantui vihdoin talven-aikana muodostunut jää maasta ja
pitkin rantaa tuli pitkän matkaa avovettä. Mutta pohjajäät pysyivät
vielä liikkumattomina ja niiden välissä oli talvijääkin yhä niin lujaa
ja vahvaa, että kaikkien mielestä vielä meni neljätoista päivää,
ennenkuin Vega pääsi irti. Sillä välin oli kaikki laivalla laitettu
valmiiksi lähtöä varten ja kone pantu kuntoon milloin hyvänsä
lämmitettäväksi. Läheinen pääseminen talven pitkästä vankeudesta oli
oven edessä, ja kaikkien mielet olivat täynnä iloa ja toivoa.
Kuu Vega-miehet seuraavana päivänä, heinäk. 18 p., olivat päivällisellä
tavalliseen aikaan, tunsivat he äkkiä laivan ruvenneen hiljaa
keikkumaan. Kapteini Palander riensi ylös kannelle ja näki jään olevan
liikkeillä. Hän antoi heti lämmittää höyrykoneen ja kaksi tuntia sen
jälkeen oli Vega, koristettuna kaikilla lipuillaan, jälleen höyryn
kuljettamana, matkalla päämaaliansa kohti.
Aivan jäätöin rako oli syntynyt laivan ja rannemmalla olevan selvän
veden välille. Samalla oli jääkentät laivan toisella puolen
työntyneet merelle päin, niin että Vegalla oli mukava ja kylliksi
syvä kulkuväylä. Matka suunnattiin Beringin salmea kohti,
ja kun Vega höyrysi Pitlekain äärimmäisen niemen ohi, nähtiin koko
kylän väki, miehet, naiset ja lapset, koossa eräällä töyryllä aivan
rannalla, katsellen merelle päin tulikoiraan, -- niinkuin tschuktschit
kutsuivat höyrylaivaa --, joka ainiaksi vei vieraat, ystävät pitkän
talven ajoilta, pois heidän autiolta, kylmältä rannaltansa.
Varmaan tunsivat ne hyväsydämmiset villit surua ja liikutusta
ystävällisissä sydämmissään eronhetkenä. Pari heistä souti rannasta
hylkeennahkaveneessä, viitataksensa ikäänkuin vielä viime hetkenä
lähteville tervehdyksensä. Etummaisena istui siinä pienessä veneessä
kaksitoistavuotias tschuktschi-tyttö. Hänen nimensä oli _Reitinakka_ ja
hän oli ollut Vega-miesten suuri lemmikki. Kaikki hyväilivät häntä ja
antoivat hänelle lahjoja ja herkkuja, ja iloisella ja hilpeällä
olennollaan oli hän heille niinkuin ystävällinen auringonsäde. Hän se
nyt viittasi heille viimeisen tervehdyksen tuosta talvisatamasta, jonne
he eivät koskaan enää palaisi.
Tschuktschilais-niemeltä Jaapaniin,
Kun Vega koko voimallaan mennä höyrysi Beringin salmesta, oli ne
korkeat vuoret, joita kohoo aasianpuoleisella sivulla, verhoontuneet
paksuun sumuun, josta vaan silloin tällöin yksinäisiä vuorenhuippuja
pisti esiin. Meri oli ajojään peitossa. Jääpalasilla lepäili siellä
täällä joukoittain erästä kaunispiirteistä hyljelajia, ja avoveden
päällä pyöri lukuisasti vesilintuja.
S:t Lawrencen lahden ulkopuolella tavattiin kiintonaista jäätä, joka
sulki vuonon suun ja sen oivallisen sataman. Siellä rupesi Vega
ankkuriin Nynamon kylän luona. Tämä kylä oli kunnaalla ja vähän matkaa
kauvempana yleni korkea vuorenselkä, josta pisti joukko kukkuloita ja
jonka sivuina oli suuret, penkereittäin kokoontuneet kivirauniot.
Kylässä oli kymmenen telttaa. Koska siellä oli puute ajopuista,
käyttivät kotoasukkaat valaanluita melkein kaikkiin tarpeihinsa.
Telttaverhokin, joka oli hylkeennahkaa, oli pingotettu paalujen tavoin
maahan lyötyjen valaskalan kylkiluiden ja alileukaluitten päälle. Niitä
yhdisti yläpäästä valaanluiset riu'ut, ja jott'ei tuuli voisi nostaa
telttaverhoa ylös maasta, oli sen reunan päälle pantu joukoittain
suuria raskaita luita, niinkuin lapaluita, selkänikamia j.m.s.
Polttopuiksi käytettiin ulkona keitettäessä raaniin kastettuja
valaanluita. Suurta, käyrää valaskalankylkiluuta, jonka toinen pää oli
pistetty maahan, pidettiin silloin hahloina. Valaannikamia käytettiin
huhmarina, lapaluut olivat ovina rasvakellareihin ja onsiksi tehtyjä
valaanluita pidettiin lamppuina. Halaistuja lakihetuloita, alileukaluun
kappaleita ja suorempia kylkiluita käytettiin talloiksi rekien
jalaksiin, ja lakihetuloista silvottuja kuituja käytettiin nyörinä ja
siteinä.
Joka teltan ulkopuolella näki kasoittain mustaa hylkeenlihaa ja pitkiä,
valkeita, väriseviä nauhoja puhallettuja suolia oli ripustettu
kuivamaan. Teltan sisässä näki kaikkialla verisiä lihapaloja
inhottavimmalla tavalla valmistettavan tahi olevan maassa hujan hajan,
jonka kautta sekä asunnot että niiden eläjät saivat tavallista
inhottavamman näön. Mieluisan erotuksen teki viheriöivät pajun-oksat,
joita oli kasattu melkein joka teltan suulle ja joiden ympärillä
tavallisesti oli vaimoja ja lapsia, jotka halukkaasti söivät lehtiä.
Joka teltassa oli hyviä kivääriä sekä joukko eurooppalaisia
tarvekaluja, josta voi päättää näiden tschuktschien olevan vilkkaassa
yhteydessä merenkulkijoiden kanssa. Nämä tschuktschit hautaavat
kuolleensa samalla tavalla kuin heidän pohjoiset heimolaisensakin. He
panevat kuolleen viereen keihään, nuolia, piipun, lumenvarjostimen,
jääsiivilän j.m., mitä luulevat hänen tarvitsevan toisessa maailmassa.
Heinäk. 22 p. laski Vega jälleen ankkurinsa, sillä kertaa Amerikan
puolelle Port Clarenceen, oivalliseen satamaan, Amerikan läntisimmän
niemen, Cap Prince of Walesin, eteläpuolella. Merta vastaan suojelee
satamata matala, pitkä hietasärkkä, ja sen sisään laskee jotenkin suuri
joki, jonka suu leviää järveksi. Idässä kohoo korkeita, epätasaisia
vuoria. Ensi kertaa Vega silloin, lähtönsä jälkeen Aktinian satamasta
Taimursaarella elok. 18 p., rupesi ankkuriin oikeassa satamassa; siihen
asti oli se ollut ankkurissa tahi kiinni avonaisilla väylillä, jään ja
tuulien vallassa, saamatta mitään suojaa maalta. Kuitenkin oli laiva
säilynyt aivan hyvästi ja oli vallan vikaantumatoin, kiitos kapteini
Palanderin taitavuuden ja miehistön kelvollisuuden.
Heti kun ankkuri oli laskettu, tuli laivalle useita veneitä, osaksi
suuria nahkaveneitä, osaksi kajaakkia, s.o. kapeita umpikantisia
veneitä, joiden kannessa on yksi tahi pari pyöreätä reikää soutajalle.
Joskus makasi niissä vielä yksi mies pohjalla kannen alla; jos vene
olisi kaatunut, ei hän olisi voinut pelastua. Sillä lailla kulkevat
usein lapset vanhempiensa mukana niiden veneretkillä.
Asukkaat siellä olivat eskimoja. Pari miestä, jotka olivat seuranneet
valaskalanpyytäjiä San Fransiskoon tahi Honoluluun, osasi puhua vähän
engelskaa. Sikäläiset eskimot ovat paljoa siistimmät muita napakansoja,
ja seurustelu eurooppalaisten ja amerikkalaisten kanssa oli vaikuttanut
heihin jalostuttavasti, joka ei muuten ole laita raakalaiskansojen
kanssa.
Useimmat näistä eskimoista asuivat ohuesta pumpulikankaasta tehdyissä
kesäteltoissa. Osa heistä piti eurooppalaisia vaatteita, toiset olivat
puettuna hylkeen- tahi peurannahkaisiin housuihin ja keveään, pehmeään,
usein kauniisti kirjaeltuun ja murmelinnahkaiseen peskiin. Sateella
vedettiin sen päälle yhteenneulotuista suolista tehty sadetakki.
Naisiin oli kirjaeltu muutamia piirroksia leukaan. Miehet pitivät
pieniä viiksiä tahi ohutta kokopartaa. Useimmilla heistä oli kaksi
pitkää reikää pistetty alihuuleen, jossa he kantoivat lasisia, luisia
tahi kivisiä koristuksia. Eräällä nuorella, melkein täysikasvuisella
tytöllä oli suuri sininen lasihelmi nenässä, jonka välikalvo sitä
varten oli lävistetty; mutta hän hätääntyi kovin ja kätki kasvonsa
äidin peskin laskoksiin, kun huomasi koristustansa kaikkien katselevan.
Kaikilla naisilla oli pitkät helminauhat korvissa, ja käsissä rautaiset
tahi vaskiset rannerenkaat. Silmät olivat hiukan vinossa, kasvot
litteät, nenä pieni ja juuresta litistynyt. Useimmat, miehet sekä
naiset, näyttivät raittiilta ja terveiltä. Teltoissa vallitsi
jonkunlainen järjestys ja somuus, ja lattioilla oli punotusta ruohosta
tehdyt matot. Useimmat tarvekalut ja aseet olivat amerikkalaista tekoa.
Mutta sen ohessa käytettiin tahi säilytettiin teltan romukätköissä
joutsia ja nuolia, linnunpyynti-keihäitä, luisia sauvoimia ja
joitakuita kivikaluja, useimmat hyvin taitavasti laitettuja ja
leikkauksilla ja piirroksilla koristettuja. Erittäin taidokkaasti oli
varsinkin heidän onkensa laitetut; ne oli sievästi muodostetut
syötiksi, kuvaamaan kuoriaisia ja muita hyönteisiä, värjätyistä luista,
lasihelmistä ja vesilintujen punaisesta varvasnahasta. Nämä
kotoasukkaat olivat iloisia ja ystävällisiä. Nainen oli yhtä suuressa
arvossa kuin mies, ja lapset olivat käytökseltään hiljaisia ja siivoja.
Kaikki nämä eskimot olivat pakanoita. Muutamien telttojen luona oli
punaiseksi maalattuja, puisia linnunkuvia, siivet leveellään, patsaiden
nenissä. Ne olivat teltan suojelusjumalia. Kuolleensa hautasivat
eskimot sillä lailla, että ruumiit täysissä vaatteissa pantiin maahan,
ilman mitään hautaa tahi arkkua, mutta tiheän aitauksen sisään.
Semmoisen ruumiin vieressä näki kajaakin airoinensa, ladatun
kaksipiippuisen pyssyn, jonka nalli oli valmiina ja hana puoleksi
vedettynä, muutamia muita aseita, vaatteita, tulukset, lumikengät,
juoma-astian, kaksi puusta leikattua, vereen tahrittua naamaria ja
kummallisia eläimenkuvia.
Kun löytöretkeilijät liki sata vuotta sitte ensin tulivat niille
seuduille, olivat asukkaat vielä hyvin sivistymättömiä ja raakoja. Niin
kertoo eräs matkustaja seuraavata ensimmäisestä käynnistään S:t
Lawrencen saarella Beringin salmessa. He levittivät -- niin kertoo hän
-- likaisen nahan teltan permannolle ja käskivät hänen istumaan sille.
Sen jälkeen tuli toinen kotoasukas toisen jälkeen, syleili häntä ja
hieroi kovasti nenäänsä hänen nenäänsä vastaan, sekä lopetti
hyväilemisensä sylkemällä käsiinsä ja silittämällä muutamia kertoja
hänen kasvojansa. Sitte panivat he hänen eteensä kaukalon valaan-ihraa,
jota hänen täytyi syödä kelpolailla, ett'ei olisi pahoittanut
hyväntahtoisten isäntiensä mieltä.
Elok. 14 p. kävi Vega ankkuriin Beringin saaren luona, läntisimmän
niitä vuorisia saaria, jotka pitkien vitjojen tavalla etelässä
rajoittavat Beringinmeren. Näillä saarilla pitää eräs amerikkalainen
kauppayhtiö kaksi jotenkin suurta asemaa, joissa käydään kauppaa
kotoasukkaiden kanssa. Tärkeinnä kauppatavarana on erään hyljelajin,
n.k. merikarhun nahka, jota vuosittain tapetaan niillä tienoin aina
20,000-50,000. Kotoasukkaat siellä asuvat osaksi oikein mukavissa
turvehuoneissa, osaksi pienissä puuhuoneissa, joita yhtiö heille
lahjoittaa, ja siellä on koulu heidän lapsiansa varten. Beringin
saarella se kuuluisa löytöretkeilijä, josta saari on saanut nimensä,
lopetti päivänsä. Kun koko hänen miehistönsä oli sairastunut
kerpukkiin, ajelehti hänen laivansa ohjatoinna ja tuuli ja aallot
veivät sen sille saarelle. Ankkuri laskettiin mutta suuri hyökylaine
katkaisi ankkuriköyden ja heitti laivan maata kohti. Luultiin, että
laiva ensi laineessa musertuisi kallioita vasten, mutta aallot veivät
sen odottamatta kallioiden suojaamaan syvään lahteen, jossa vesi oli
aivan tyyni ja jota vaan kapea suu yhdisti mereen. Joll'ei ohjatoin
laiva olisi ajautunut juuri sille paikalle, niin olisi se ehdottomasti
musertunut ja kaikki miehet olisivat hukkuneet. Suurella vaivalla
jaksoi väsynyt miehistö panna veneen vesille. Erään puron rannalle
rakensi se osa väkeä, joka vielä jaksoi seistä jaloillaan, jonkunlaisia
majoja, peittäen purjeella muutamia syviä kuoppia. Kun sairaat piti
vietämän maalle, kuoli moni heti päästessään kajuutasta raittiisen
ilmaan. Toiset kuolivat veneessä tahi heti maalle tultuansa. He ehtivät
tuskin haudata ruumiita ja voivat vaivoin suojella niitä nälkäisiltä
ketuilta, joita ylen määrin kuljeskeli asumattomalla saarella. Muutaman
viikon kuluttua kuoli myös Bering. Hän tuli melkein elävältä haudatuksi
saarellensa. Sillä sen hietakuopan seiniltä, jossa hän makasi, vieri
puuttumatta hietaa hänen päällensä ja hän ei lopuksi antanut ottaa sitä
enää pois, koska se hänestä lämmitti hänen kylmeneviä jäseniänsä. Hänen
kuoltuansa täytyi ruumis kaivaa ulos, oikeaan hautaan laskettavaksi.
Eloon jääneet pelastivat itsensä seuraavana kesänä mannermaalle
laitettuansa itsellensä uuden aluksen sillä välin myrskyssä musertuneen
laivansa palasista.
Kun Vega lähestyi Beringin saaren uudis-asuntoa, souti yksi mies laivaa
kohti ja tervehti, huutaen: "Onko se Nordenskiöld?" Ensimmäinen
eurooppalainen sanoi retkikuntaa tervetulleeksi koillisen kulkuväylän
löytämisen jälkeen. Mies oli suomalainen, Björkbodan tehtaalta
Kemiöstä, jossa Nordenskiöld oli oleskellut paljo nuoruudessaan. Nyt
oli hän amerikkalaisen yhtiön palveluksessa.
Hyljelajia, merikarhua, jota täällä pyydetään, on saarilla
sadointuhansin, ja se on tunnettu omituisista tavoistansa. Kesällä
nousee se maalle ja etsii paikkoja paritus-ajaksi. Koiraat tulevat
ensiksi ja käyvät verisiä sotia maasta, jolloin kukin koettaa puolustaa
sitä alaa, jonka se on ottanut omalle varallensa ja jonka ulkopuolelle
se ei aja takaa voitettua vihollista. Taistelun jälkeen paneutuu
voittaja maahan itsetyytyväisellä röhkinällä, heittäytyy seljälleen,
kaapii itseään etujaloillansa ja vilvoittaa löyhyttelee leveillä
takajaloillansa, niinkuin viukalla. Tämä tapa takajaloillansa
löyhyttää, näyttää olevan merikarhuille hyvin rakas. Lämpimänä
kesäpäivänä voipi näiden eläinten kokouspaikalla nähdä sadointuhansin
semmoisia viuhkoja käymässä. Naaraitten ruvetessa tulemaan, ottavat ne
koiraat, jotka ovat vallanneet likinnä rantaa olevat paikat, ne
luoksensa, mutta heidän uidessaan uusia naaraita hakemaan, ryöstävät
naapurit entiset. Kun vihdoin koko parituspaikka on täynnä, on
vahvimmilla koirailla 12-15 naarasta ympärillänsä, heikoimmilla, jotka
ovat saaneet tyytyä korkealla rannasta oleviin paikkoihin, vaan neljä
viisi. Siellä viipyvät koiraat sitte kolme kuukautta ilman mitään
ruokaa, jonka jälkeen he jättävät paikan naaraille ja poikasille.
Näitä hyljejoukkoja eivät erämiehet koskaan ahdista, vaan pyytävät
nuorempia koiraksia, jotka eivät ole saaneet paikkaa siellä, vaan ovat
nousseet läheisille saarille eivätkä parittele. Erämiehet ajavat niitä
hiljallensa maalle päin, jonka jälkeen niiden joukossa olevat naarakset
ja poikaset ajetaan takaisin rannalle ja muut tapetaan nuijilla.
Beringin saarelta ohjattiin matka Jokahamaan Jaapanissa, jossa ankkuri
laskettiin syysk. 2 p. Matkalla iski ukkonen kovan sadevihurin aikana
ankaralla välähdyksellä ja jyrinällä Vegan isoonmastoon, jonka yläpää
musertui. Kaikki laivalla olevat tunsivat kovan pudistuksen, mutta
onneksi ei sentään mitään vahinkoa tapahtunut.
Jokahamaan tultaessa olivat kaikki miehet terveitä ja laiva täydessä
kunnossa. Kuitenkin antoi kapteini Palander siellä vuorata laivan
vaskella, suojaksi kuumimpien seutujen merissä olevia laivamatoja
vastaan, jotka kiintyvät laivanpohjaan ja turmelevat puuaineen.
Jaapanista kotia.
Kaksikymmentä vuotta takaperin oli Jokahama vaan mitätöin kylä. Siihen
asti eivät vierasten valtakuntien laivat saaneet poiketa Jaapaniin,
mutta silloin avattiin muutamia satamia maailmankaupalle. Jokahama on
sellainen kauppapaikka. Muinoisesta kylästä on tullut kukoistava
kaupunki, jossa on 70,000 asukasta, sekä jaapanilaisia että
eurooppalaisia rakennuksia, kauppapuoteja ja ravintoloita. Rautatie on
rakennettu sieltä Jaapanin pääkaupunkiin Tokioon ja höyrylaivat
kulkevat säännöllisesti Jokahamasta San Fransiskoon, Hongkongiin,
Indiaan j.m.
Tiedon levittyä Vegan saapumisesta, tuli Nordenskiöldin luo joukoittain
onnentoivotus-lähetyksiä, ja juhlasta juhlaan vietiin urheita
purjehtijoita.
Jaapanissa oleskellessaan ja tuon tuostakin juhlissa käydessään oli
Nordenskiöldillä hyvä tilaisuus tutkia tämän kummallisen maan kansaa ja
sen tapoja.
Muun muassa kutsuttiin matkailijat päivällisille keisarin
suvipalatsiin; eräs keisarillinen prinssi oli isännän sijaisena.
Palatsi oli yksikerroksinen, ja puusta; sen rakennustapa oli
jaapanilainen, mutta sisustus eurooppalainen, jotenkin sellainen kuin
meillä varaakkaampien suvihuviloissa. Palatsin ympärillä oli puutarha,
jota jaapanilaiset pitivät erittäin kauniina ja suurena. Oikeimmin se
oli puisto pienennetyssä muodossa. Jaapanilaiset ovat näet taitavia
kasvattamaan kääpiömäisiä puita ja pensaita ja sellaisia olivat puut
siinäkin puistossa, ja tasaiset käytävät risteilivät siinä hyvin
hoidettuja ruohokenttiä; siellä täällä päilyi pieni lampi tai kohisi
vähäinen koski ja pieniä kivestä rakennettuja nukkisiltoja näkyi tuon
tuostakin.
Eräänä päivänä kutsuttiin matkailijat keisarin luo, kun hovissa oli
suuri vastaan-otto. Edeltäkäsin ilmoitettiin heille ett'eivät saisi
kääntää selkäänsä keisarille ja että heidän tulisi kolmasti kumartaa,
ensi kerran ovella, toisen kerran keskellä huonetta ja kolmannesti
paikoilleen päästyään. Keisari luki ääneen puheen Jaapanin kielellä,
tulkki käänsi sen sitte ranskaksi. Sen jälkeen luki Nordenskiöld
ranskankielisen tervehdyksensä. Koko ajan seisoi keisari niin
liikkumattomana, että olisi voinut luulla häntä vahakuvaksi, ell'ei hän
itse olisi lukenut puhettaan.
Kerta kulki Nordenskiöld veneellä ylöspäin jokea, joka laskee mereen
Tokion luona. Kun kulkuneuvot maassa ovat vielä hyvin alhaisella
kannalla, on se joki lisähaaroineen tärkein yhdysväylä pääkaupungista
sisämaahan. Silloinkin kulki joella joukoittain veneitä, joista toiset
veivät kaupunkiin ravintoaineita, toiset taas toivat sieltä tavaroita.
Joen rannoilla on taajassa ravintoloita ja teehuoneita. Useimmat niistä
ovat vaan jaapanilaisia varten, eikä eurooppalaisia suvaita niissä,
vaikka ne maksaisivat moninkertaisen hinnan. Syy siihen on se, että
jaapanilaiset pitävät eurooppalaisten käytöstä hyvin raakana ja
sivistymättömänä. Likaisin saappain kävelevät eurooppalaiset matoilla,
syljeksivät lattialle j.m.s., sanovat he.
Ravintolaan, jossa käy vaan jaapanilaisia, pääsee ainoastaan
jonkun virkamiehen puoltosanalla. Sisään astuessa on jo portailla
riisuminen saappaat jalasta, muuten joutuu heti vihoihin. Isäntä ja
palvelijattaret tervehtivät tulijaa polvistumalla ja sitte ympäröi
häntä melkein yhtä mittaa naurava, lörpöttelevä tyttöliuma.
Matkustajien luo tuli eräs tyttö ja tarjosi heille polvillaan
jaapanilaista teetä, pienissä, puolilleen täytetyissä kupissa. Sitte
vietiin he vierashuoneihin, jotka olivat suuret ja häikäisevän puhtaat.
Huonekaluja ei ollut nimeksikään, mutta lattioita peitti palmikoidut
olkimatot. Seiniä oli koristettu jaapanilaisilla maalauksilla,
painetuilla runoilla ja sananlaskuilla. Makuuvaatteina on paksu,
lattialle levitettävä matto, ympyriäinen tyyny tai pehmeäksi
päällystetty halonpätkä sekä pumpulilla sisustettu yönuttu.
Palvelijattaret jakelevat heti tulijoille nelisnurkkaisia
istuintyynyjä, jotka asetetaan kehään lattialle, puulaatikon ympärille.
Laatikon yhdellä kulmalla on pieni tuliastia, toisella korkea
savimalja, jonka pohjalla on vähä vettä. Tämä malja on sylki- ja
tuhkakuppina polttaessa. Taas tuodaan teetä, piiput sytytetään ja puhe
pannaan alkuun. Aterioidessa tuodaan kaikki ruokalajit samalla kertaa
sisään, pienillä kiillotetuilla pöydillä, jotka ovat korttelia korkeat
ja neliökyynärän pinnaltaan. Ruoka on kiillotetuissa puukupposissa ja
suuhun se viedään pulikoilla, ilman veitsiä, kahvelia tai lusikoita.
Aterian aikana ympäröi vieraita lukuisa joukko naispalvelijoita, jotka,
istuen maassa, vilkkaasti pakinoivat heidän kanssaan, tuon tuostakin
nauruun remahtaen. Aamuisin pesevät vieraat itsensä joko pihalla tai
huoneen balkongilla.
Kerran matkusti Nordenskiöld sisämaahan päinkin. Tiet Jaapanissa ovat
hyvin huonoja ja kapeita. Niitä pitkin kulkee myötänään pieniä
kuormavaunuja, kantajia ja kuormitettuja hevosia ja härkiä; ei näe
sentään ainoatakaan hevosta tai härkää ajopelien eteen valjastettuna.
Karjanhoito on vähäarvoinen ja maata viljellään ainoastaan
käsivoimilla. Alangot ovat erittäin hyvästi viljeltyjä, rinteet
tasoitettuja ja vesijohtoja risteilee kaikkialla.
Nordenskiöld poikkesi muutamiin, tien varrella oleviin
talonpoikaistaloihin ja aina ottivat omistajat hänet hyvin
ystävällisesti vastaan. Tuliastia tuotiin esille, teetä ja namusia
tarjottiin ja myötänään kumarrellen pidettiin vilkasta keskustelua
vireillä. Rikasten ja talonpoikien asunnoilla on tuskin huomattavaa
erotusta eikä kerjäläisiä edes näkynytkään.
Eräässä kylässä oli paljo ihmisiä koolla, katselemassa juuri tapahtuvaa
kilpailua. Kaksi nuorta miestä, joilla oli pukimena ainoastaan kapea,
lantioilla ja jalkainvälissä kulkeva vyö, painivat hiekkaan piirretyn
syltä leveän kehyksen sisäpuolella. Sitä pidettiin voittajana, joka
kaati vastustajansa tai työnsi hänet piirin ulkopuolelle. Erityinen
kilpatuomari päätti, kumpi oli voittanut. Omituisin oli taistelun alku,
kun painijat istuivat kykkysillään keskellä kehää, tiukasti tarkastaen
toisiaan, odottaessaan tuomarin antamaa merkkiä, sillä yksi ainoa
ryntäys voi siiloin ratkaista kilpailun. Tusinamäärä nuoria, vartevia
miehiä otti osaa kilpaukseen; vuoron jälkeen astuivat he uhkaavasti
huudahdellen piiriin, voimiaan koettamaan.
Mitä syvemmälle Nordenskiöld tuli sisämaahan, sitä kauniimmaksi tulivat
seudut. Toisinaan painui tie läpi raivaamattomien laaksojen, joissa
rehevä kasvullisuus kokonaan kätki laakson pohjalla vaahtoovan,
helmeilevän virran, toisinaan luikerteli se halki ruohoisten ahojen tai
pitkin mäenrinteitä, joilla siellä täällä kasvava kastanja tai tammi
nuokutteli lehviään. Kastanjoiden korjuuaika oli parhaillaan ja joka
majan edustalla oli kastanjia kuivamassa, levitettynä paksuin kerroksin
matoille auringonpaisteesen.
Monessa paikassa oli tie vaan vaivoin saatu raivatuksi jylhien, mustien
kallioiden lomitse, syvien jyrkänteiden äyräille, joilla usein rehotti
loistavin kasvullisuus. Mikään aitaus ei suojele matkustajaa
syöksemästä noihin pohjattomiin kuiluihin tien syrjillä. Ylt'ympäri
kohoo sekavassa kihermässä korkeita, monisärmäisiä vuorenhuippuja, ja
syvällä laaksoissa pulppuaa kalliopuroja, joiden helmeilevät vedet
paikkapaikoin kokoontuvat vähäisiksi järviksi. Tässä on matkustajan
meneminen pöyristävän syvyyden yli pitkin heiluvaa, hajoomaisillaan
olevata siltaa, tuolla näkee hän tiensä varrella vesisuihkun syöksevän
alas kamoittavan korkealta. Kaikkialla on eloa ja liikettä, kaikkialla
näkee vaan iloisia, ystävällisiä ihmisiä, eivätkä raa'at puheet tai
työt hämmennä tätä hyvää vaikutusta, niinkuin Euroopassa usein
tapahtuu.
Kun Nordenskiöld eräänä aamuna seisahtui muutaman ravintolan eteen,
tapasi hän kartanolla tusinamäärän nuoria talonpoikaistyttöjä
pukeutumistaan lopettamassa. He olivat, niinkuin kaikki jaapanilaiset
talonpoikaistytöt, erittäin puhtautta rakastavia ja käytökseltään
miellyttäviä ja viehättäviä. Kartanolla olevan vesijohdon luona pesivät
he kasvonsa, järjestivät taidokkaasti kammatut hiuksensa, jotka
jaapanilaisella tyynyllä hieman vaan olivat pörrööntyneet, ja
puhdistivat häikäisevän valkeat hampaansa. Saipuan asemesta käyttivät
he listinpussia ja hammasharjana oli heillä puupuikko, jonka toinen pää
nakuttelemalla oli tehty notkeaksi kuin pehmeä harja tai suti;
hammaspulveriksi oli survottu hienoksi simpsukan kuoria ja koralleja.
Nordenskiöld ja hänen toverinsa ottivat myös käsille matkakapineensa,
jaapanilaisten tavan mukaan pestäkseen kasvonsa ja ajellakseen partansa
kartanolla. Heti kokoontuivat tytöt heidän ympärilleen, nähdäkseen,
miten eurooppalaiset tuossa työssä menettelevät, ja tarjoutuivat
auttamaan. Muutamat työnsivät nauraen ja meluten kumoon toveriaan,
juostessaan hakemaan vieraille, mitä ne pyysivät; yksi piteli
partaharjaa, toinen saipuaa, kolmas peiliä j.n.e. Ympäri seisoi
piirissä joukko vanhempia naisia, joiden mustatuista hampaista näkyi,
että he olivat naimisissa; jaapanilaisen tavan mukaan mustaavat
näet naiset hampaansa, jouduttuaan naimisiin. Syrjempänä seisoi
kaiken-ikäisiä miehiä, ja niin oli katsojalla edessään palanen
raikasta, iloista maaelämätä. Tuota iloista avomielisyyttä piisasi
vielä sittekin, kun Nordenskiöld toverineen rupesi murkinoimaan
kaikkien läsnä ollessa, ravintolan portailla. Silloinkin heitä
piirittivät nuo avuliaat tytöt, jotka polvillaan lyykistelivät heidän
ympärillään, yhtämittaa päät kumarassa, nauraen ja lörpötellen. Vaikka
oli niin paljo yksinkertaista talonpoikaiskansaa koolla, ei kuullut
ainoatakaan raakaa tai loukkaavata sanaa. Hieno seurustelutapa, joka
Jaapanissa vallitsee sekä köyhien että rikkaiden kesken, mutta joka
Euroopassa on hyvin harvinainen, tekeekin olon tämän iloisen,
avosydämmisen, suoran ja ujostelemattoman kansan keskuudessa erittäin
hauskaksi ja miellyttäväksi.
Jaapanin entiseen pääkaupunkiin, Kiotoon, pääsee Jokahamasta rautatietä
myöten. Siellä on paljo vanhoja palatsia ja temppeliä sekä eräs
kauneudestaan kuulu hautausmaa.
Temppelit ovat aina puusta, runsaasti veistoksilla ja kultauksilla
koristetut. Monessa ei ole minkäänlaista jumalankuvaa tai muuta
sentapaista koristusta, ja toiset ovat pieniä kuin kyyhkyislakat, jotta
niitä tuskin huomaa keskellä leheviä puita, joita aina kasvaa
temppelien ympärillä. Oven vastapäisellä seinällä on sellaisessa
temppelissä reikäleikkauksilla kaunistettu kaappi, jossa jumalan hengen
luullaan asuvan. Toiset temppelit ovat suurempia ja komeampia. Sitä
paitse on yksinäisiä suuria pronssisia jumalankuvia, jotka kuvaavat
Buddaa, lempeän ja vakavan näköisenä, istuvassa asennossa. Muutamat
niistä ovat niin suuria että niiden sisusta on temppelinä, joissa taas
on pienempiä jumalankuvia. Eräs sellainen suunnattoman suuri Buddan
kuva on yli viidenkymmenen jalan korkuinen ja sen sieramesta voi
kontata pään sisään.
Lokakuun 18 päivänä nosti Vega ankkurinsa, jatkaakseen kotimatkaa;
marraskuun 2 päivänä saapui se Hongkongiin ja 17 Labuaniin Borneon
saarella. Maan asukkaat, malaijit, asuvat rannikoilla, paalujen päälle
rakennetuissa majoissa; veden nousuaikana loiskuvat aallot ympäri
majoja, mutta luodeaikoina ovat ne kuivillaan. Sisälle mentäessä on
kiipeeminen meren puolella olevia sylenpituisia tikapuita myöten.
Muodoltaan ovat sellaiset majat jotenkin meidän nuottalatojemme
kaltaisia, rakennetut bamburuovoista, jotka ratisevat ja taipuvat joka
askeleella, jonka ottaa lattialla. Talouskaluina on ainoastaan
ruohomattoja ja keittoastioita; tulta ei koskaan tehdä majoihin, sillä
malaijit keittävät ruokansa ulkona. Luultavasti rakentavat malaijit
asumuksensa vedelle, ollaksensa siellä paremmin turvatut lukemattomilta
myrkyllisiltä matelijoilta, joita luikertelee lämpimissä maissa.
Pienellä höyryveneellään kulkivat matkailijamme erästä jokea ylöspäin
sisämaahan. Aivan joen suulla oli kaksi kylää, joiden asukkaat
uteliaasti tarkastelivat vieraita. Alastoin lapsiliuta juoksi joen
vartta, kilpaa höyrylaivan kanssa, niin kauvan kuin mahdollista
katsellakseen tuota tavatointa ilmiötä. Ylempänä oli kasvullisuus joen
rannoilla joka paikassa niin rehevä, että oli tuiki mahdotointa nousta
maalle; joka taholle levisi aarniometsä jylhänä, läpipääsemättömänä.
Puut olivat oikeita jättiläisiä leveine, kiiltävine lehtineen. Muutamat
kukoistivat parastaikaa, toisissa oli jo hedelmiä. Likinnä vettä kasvoi
enimmästi viikunapuita, joiden taajat, veteen tunkeutuvat ilmajuuret
paalutuksen tavoin kokosivat ympärilleen joen mutaa ja siten auttoivat
rantoja yhä valloittamaan alaa vedeltä. Syvemmällä metsässä näkyi
korkeita vaaleanviheriäisiä palmuja. Puissa kiipeili apinoita ja
rannoilla loikoi parin kyynärän pituisia pieniä alligaatoria.
Malaijit elävät köyhästi ja tukalissa oloissa. Kummassakin joen suussa
olevassa kylässä, joita myöhemmin käytiin katsomassa, vallitsi suurin
kurjuus. Lattiat olivat harvat ja likaiset ja kaikki aterioiden
jäännökset viskattiin sen rakoloista veteen. Asukkailla ei näkynyt
olevan muuta omaisuutta kuin mitä niin näin päällään kantoivat, s.o.
pieni vaatekaikale vyötäröillä riippumassa. Veneinä oli heillä
koverrettuja puunrunkoja.
Asukkaista näkivät he likemmin ainoastaan kaksi keski-ikäistä miestä.
Naiset ja lapset juoksivat, vieraat nähdessään, suin päin kylän
syrjäisimpään majaan, jonne telkeytyivät, silloin tällöin tirkistellen
arkoina ja peloissaan eräästä aukosta; lapset parkuivat koko ajan mitä
surkeimmalla nuotilla.
Joulukuun 15 päivänä laskettiin ankkuri Point de Gallen luona Ceilonin
saarella. Siellä kävivät he katsomassa noita kuuluisia jalokivien
huuhtomalaitoksia. Tavallisimmin ovat jalokivet siellä sellaisilla
paikoilla joissa virtoja ennen on kulkenut, murtaen ja huuhtoen
mukanaan osan hiekkakerrosta. Jalokivien etsijä kaivaa kuopan maahan ja
kokoo siihen tuon savella sekoitetun hiekan. Sitä huuhdotaan sitte
vasuissa, kunnes savi on eronnut, jonka jälkeen timantit poimitaan.
Toisinaan on saalis erittäin runsas, toisinaan aivan mitätöin. Hyvästi
ansaittuaan elävät huuhtojat ilossa ja humussa, kunnes kaikki on
tuhlattu.
Ceilonin varsinaiset asukkaat ovat singalilaisia, kauniita, melkein
mustaihoisia ihmisiä. Lapset, jotka käyvät aivan alasti, kantavat
käsivarsissaan metallisia rannerenkaita ja lantioillaan metalliketjua,
joista etupuolelle riippuu kulta- tai hopealevy. Täysikasvuisten pukuna
on vyötäröille kiedottu vaate, sen lisäksi käyttävät naiset ohutta
puuvillaröijyä. Pitkää tukkaansa pitävät sekä miehet että naiset koossa
kammalla, joka kiinnitetään poikkipuolin pään päälle.
Työmiesten majat ovat hyvin pieniä, tiilistä kyhättyjä ja
olkikattoisia sekä enemmän pidettäviä jonkunlaisina suojina sadetta ja
auringonpaistetta vastaan, kuin todellisina huoneina. Varakkaammat
singalilaiset asuvat tilavissa, melkein avonaisissa, uutimilla eri
osiin jaetuissa verannoissa. Temppelit ovat puisia ja perin
mitättömännäköisiä. Papit ja temppelinpalvelijat asuvat likellä
temppeliä jotenkin likaisissa ja siivottomissa huoneuksissa. Ilman-ala
on lämmin ja kostea, ja öisin näkee loistavia tulikärpäsiä
lentelemässä. Kasvullisuus on erittäin rehevä ja komea. Tuuheita
palmuja ja ryytikasvia tapaa kaikkialla.
Ceilonin sisäosa on laadultaan vuorimaata. Korkeita vuorenhuippuja
kohoo taivasta kohti ja niiden välillä on penikulmittain vuorilaaksoja.
Rannikon rikkaat metsät ovat sieltä pois raivatut ja sen sijaan kasvaa
joka paikassa kukkuloilla ja laaksoissa kahvipensaita. Vasta ylempänä
vuorilla alkavat aarniometsät jälleen.
Joulukuun 22 päivänä läksi Vega Ceilonista ja saapui Aadeniin, Punaisen
meren suulle, tammik. 7 päivänä. Indianmerellä vietettiin joulujuhlaa
hiljaisesti. Mutta uudenvuoden-iltana aukesi salongin ovi ja sisään
astui tschuktschi-joukko nahkapukimissaan ja lausui selvällä Ruotsin
kielellä ystävällisen tervehdyksen pohjan jäillä asuvilta ystäviltä,
lisäten siihen muutamia vielä muistissa säilyneitä sanoja Pitlekailta.
Vegan matruusit olivat keksineet tämän sukkelan huvituksen. Mutta kuuma
oli tschuktschi-parkojen nahoissaan päiväntasaajan lämpimässä ilmassa.
Aadenin luona tervehdittiin Vegaa kanuunanlaukauksilla ja eräs siellä
oleskeleva itaalialainen sotalaiva nosti mastoonsa ruotsalaisen lipun.
Saman laivan upseerit pitivät sitte iloisen juhlan Vegan uroille.
Bab-el-Mandebin salmen ja Punaisen meren kautta tultiin sitte Suezin
kanavan suulle, jossa ankkuroittiin tammikuun 28 päivänä. Matkaa
jatkettiin sitte kanavaa myöten sen Välimeren puoleiselle suulle, Port
Saidin luo, ja sieltä Välimeren halki Napoliin, jossa oli tehty suuria
valmistuksia matkueen vastaan-ottamiseksi. Messiinan salmessa
ankkuroitsi Vega, ja Nordenskiöld meni itse itaalialaisen luutnantin
Boven kera maalle, lähettääkseen sähkösanoman Vegan saapumisesta
Eurooppaan. Yö tuli ennenkuin he pääsivät maalle, ja pilkkoisen
pimeässä saivat he tunkeutua läpi pensaiden ja viidakkojen, kunnes
tulivat rautatielle, jota myöten kävelivät läheisimmälle asemalle.
Siellä heitä heti ympäröi joukko karsasmielisiä rata- ja
rannikkovahtia, jotka pitivät heitä salakuljettajina; onneksi eivät
vahdit olleet havainneet heitä, heidän pensastoissa kömpiessään, sillä
varmaan olisivat he heti ampuneet. Epäluulot hälvenivät kuitenkin pian
ja matkustajia kohdeltiin silloin suurimmalla kunnioituksella. Se oli
viimeinen seikkailu matkalla.
Helmikuun 14 päivänä saapui Vega Napoliin ja siitä alkaen oli kotimatka
vaan yhtämittaista riemukulkua. Napolissa, Lissabonissa, Lontoossa ja
Pariisissa, joissa viimeksimainituissa pääkaupungeissa käytiin Vegan
ollessa Falmouthissa, Köpenhavnissa ja viimeksi Tukholmassa oli
matkueelle valmistettu sydämmellisiä, suurenmoisia kunnian-osotuksia.
Huhtikuun 24 päivänä laski Vega ankkurinsa Tukholman satamassa, ja
jättiyritys, laadultaan historiassa ainoa, oli onnistunut.
Mitä lähemmäksi Tukholmaa Vega tuli, matkallansa Ruotsin saariston
läpi, sitä enemmän lisääntyi höyrylaivoja, jotka täpötäynnä ihmisiä
olivat lähteneet Vegaa vastaan-ottamaan ja sitte seurasivat sitä
kahdessa pitkässä rivissä satamaan. Satama lukemattomine aluksineen ja
veneineen, kaupunki ja erittäinkin uljas kuninkaallinen linna olivat
loistavilla ilotulituksilla mitä komeimmasti kaunistetut ja
lukemattomat ihmisjoukot tervehtivät kaikuvilla hurraahuudoilla
rauhallisia sankareita, jotka, pitkän matkansa päätettyään, taas ensi
kerran laskivat jalkansa ruotsalaiselle mantereelle.