Napaseudut vetävät syvällä, salaperäisellä voimalla ihmisen
mielikuvitusta puoleensa. Osaksi herättää outous ja tuntemattomuus
halun tutkimiseen ja tietämisen janon, osaksi luonnon mahtavuus ja
majesteettisuus, jota ihminen ei missään tapaa niin valtaavassa
muodossa kuin pohjoisilla leveys-asteilla. Lauhkeain ilman-alain
asukkaiden, jotka ovat tottuneet pitämään talvea luonnon jähmettymisen
ja kuoleman kuvana, on vaikea ajatteleita maita, jotka eivät koskaan
luo kyynäränpaksuista lumivaippaansa, virtoja, joiden aallot ikuisesti
ovat jähmettyneinä, ihmisiä, jotka pitävät itsensä onnellisina ja
tyytyväisinä taivaan alla, jota ei aurinko kuukausmääriin valaise,
joiden ainoana ravintona on valaitten, hylkeitten ja mursujen liha ja
jotka juovat näiden eläinten ihraa yhtä mieluisasti, kuin me juomme
oltta ja viiniä.
Ja kumminkin on näillä kuoleman jäykkyyteen peittyneillä mailla
jotkut sulonsa, jotka vielä täydellisesti vastaavatkin ne hirmukuvat,
joita ihminen siellä tapaa melkein joka askeleella. Ei missään maan
päällä tapahdu hämmästyttäviä luonnon-ilmiöitä niin usein kuin
pohjoisessa maailmassa, joka erittäinkin on merkillinen loistavista
valo-ilmiöistään. Ei mikään huvitulitus, kuinka suuri hyvänsä, voisi
antaa käsitystä niistä ihmeellisen kauniista revontulista, jotka siellä
kohoovat yhtyneinä ilma-aurinkoihin ja monivärisiin ympyröihin ja
joista lähtee ratiseva ääni, niinkuin sähkökonetta kiertäessä.
Pohjolan taivaalla loistavat tähdet leiskavan hohtavina, ja vahvat
valontaittumiset saattavat silmän näkemään korkeita vuoria, missä vaan
joku jäälohkare uiskentelee, ja syviä rotkoja, missä maa on tasainen ja
sileä. Ja meri sitten, näennäisesti jäätyneenä, kun se on peittynyt
äärettömiin jääkenttiin, jotka suuruudessa voivat vetää vertoja
kokonaisille Euroopan kuningasvalloille! Sitten vielä nuo mahtavat
jäälohkareet, jäätikköjen hyljätyt lapset, jotka vuorilta laskeutuvat
alas meren syvyyteen, juuriensa kohdalta aalloissa musertuaksensa
kelluviksi jäävuoriksi, jotka sitten uiskentelevat kauvas etelään päin,
valkeina kummituksina pohjoisten seutujen pimeästä yöstä.
Niin täyttää napamaailman ihmeet, jotka muilla seuduin ovat
tuntemattomia, ja joiden valtaava ja majesteetillinen vaikutus
pakoittaa raaimmankin luonnon nöyrällä sydämmellä tunnustamaan Jumalan
suuruutta ja kirkkautta.
Tulikuumall' Afrikan hiekalla,
Joss' aurinko polttaen hohtaa
Ja keidast' uumoen kulkunsa
Karavaani uupunut johtaa,
Siell' ihmisrinta se uskossaan
Rukouksen hartaan, toivokkaan
Ylös illan Herralle huokaa.
Ken Jumalaa rannoill' ylistää,
Joill' autio on ikitalvi?
Ylistystään laulavi myrskyt, jää,
Revontulten roihtiva valvi,
Ja tähtönen loistavi kunniataan
Yli tunturien, ikijäisen maan,
Yli kentän valkeavaipan.
Mutta luonnon kauneus ja ihmeellisyys se ei yksin ole kaikkina aikoina
houkutellut rohkeita merenkulkijoita uhalla kohtaamaan tylyn
napamaailman vaaroja. Kauppa ja tieteet ovat vuosisatoja kokeneet
löytää tietä tuon ijäisen jään lävitse, ja monia keksintöjä on sen
kautta tehty, vaikka vahingot ja tappiot ovat olleet useat ja suuret
nekin.
Mahdollisuus löytää pohjoinen kulkuväylä Atlantin valtamerestä
Tyyneesen mereen ajattelutti hamasta Amerikan löytämisestä asti
hollantilaisia ja englantilaisia. Sittemmin yhtyivät venäläiset näihin
kokeihin, ja viime aikoina ovat saksalaiset ja ruotsalaisetkin alkaneet
työskennellä tämän tehtävän suorittamiseksi. Lukemattomia laivoja on
varustettu tätä tarkoitusta varten aina 1500-luvun alusta, ja
uskaliaimmat, tarmokkaimmat ja asiaan innostuneimmat miehet ovat olleet
näiden yritysten etupäässä; mutta vaikka he vitkallisesti, askel
askeleelta ovat urkkineet napamaailman salaisuuksia ja rikastuttaneet
tiedettä useilla uusilla keksinnöillä ja huomioilla, niin eivät he
kuitenkaan ole saavuttaneet aiottua päämaalia, sillä samalla kun he
voitollisesti ovat taistelleet kaikkia tuon kuolettavan ilman-alan
vaaroja, nälkää, kerpukkia, pakkaista ja raivoisia myrskyjä vastaan,
pani kuitenkin jää aina ylipääsemättömän muurin kaikkien heidän
vaivojensa ja ponnistuksiensa eteen.
Kolmea tehtävää varsinkin koetettiin ehtimiseen suorittaa, huolimatta
kaikista kärsityistä vastoinkäymisistä, nimittäin löytää luoteinen ja
koillinen kulkuväylä Tyyneesen mereen, sekä toinen kulkuväylä suoraan
pohjoisnavan ylitse samaan mereen. Sittenkuin Hudsonin salmi oli
löydetty, ruvettiin toivomaan luoteisen kulkuväylän olevan mahdollisen.
Rohkea löytöretkeilijä Henry Hudson joutui väsymättömyytensä uhriksi.
Laivaväki, erään kurjan heittiön kiihoittamana, jonka Hudson kerta oli
hengenvaarasta pelastanut, teki kapinan häntä vastaan ja pani hänet
sekä kahdeksan hänelle uskollisena pysynyttä matruusia ja hänen
poikansa avonaiseen veneesen keskellä ajojäiden täyttämää Hudsonin
salmea, ilman ruokavaroja ja aseita. Sen jälkeen ei heistä ole mitään
kuultu eikä löydetty heidän jälkiänsä. William Baffin, Luke Fox, Ross,
Franklin j.m. jatkoivat tutkimuksia ja löytömatkoja samaan suuntaan ja
saattoivat Amerikan pohjoispuolen enemmän tunnetuksi, mutta tulivat
samalla myös huomaamaan Tyynesen mereen vievän kauppatien
mahdottomuuden, vaikka heidän vihdoin onnistuikin tunkeutua länteen
päin aina Beringin salmeen asti.
Onnellisemmat eivät olleet nekään tulokset, jotka koskivat koillisen
kulkuväylän löytämistä. Hollantilainen Barents joutui v. 1596 Novaja
Semlan pohjoisrannikon likellä suljetuksi jäiden sekaan laivoinensa,
jonka jäälohkareet pian musertivat, niin että hänen täytyi olla yli
talven tuolla tylyllä rannalla suurimmassa puutteessa ja pakkasessa,
jota me ilman-alassamme tuskin voimme kuvitellakkaan; hänen
talviasuntonsa, joka oli kyhätty hänen laivansa palasista, löysivät
Norjalaiset merimiehet kolmesataa vuotta myöhemmin ja se oli säilynyt
niin hyvästi, niinkuin se olisi ollut vasta rakennettu. Semmoiset
miehet kuin Barents, amiraali Naij ja useat venäläiset, jotka uhrasivat
kaikki voimansa Siperian pohjoisrannikon tutkimiseen, panivat
terveytensä ja elämänsä kaupalle; ja vaikka Veit Bering, Venäjän
palveluksessa oleva tanskalainen, purjehti v. 1742 Aasian koillisen
rannikon ympäri, ja Aasian ja Amerikan välinen salmi sen vuoksi
nimitettiin hänen mukaansa (vaikk'ei hän itse koskaan saanut tietää
löytäneensä semmoista salmea), niin ei kumminkaan kellekkään ollut
onnistunut päästä suoraan jostakin eurooppalaisesta satamasta Tyyneesen
mereen Beringin salmen kautta. Samaten päättyivät kokeet tunkeutua
suoraa pohjoista suuntaa pohjoisnavan yli ikuiseen jäähän.
Mutta vaikka ei siis päämaalia saavutettukkaan, rikastutettiin
kumminkin tiedettä melkoisesti näiden tutkimusten kautta. Vähitellen
aljettiin ryhtyä näihin matkoihin, jotka ennen pääasiallisesti
tarkoittivat uusien kauppateiden löytämistä, yksin-omaan tieteellisessä
tarkoituksessa, ja sekä hallitukset että yksityiset henkilöt alkoivat
yhä anteliaammin auttaa semmoisia yrityksiä. Siten ovat viime vuosina
melkein kaikki kansat varustaneet tieteellisiä tutkimusmatkoja
napamerelle, ja semmoisia ovat nekin tutkimusmatkat olleet, joita
Nordenskiöld on tehnyt tylyillä napamerillä, vaikka sitten, kun oli
kysymys varman meritien löytämisestä suurten siperialaisten virtojen
suille ja Beringin salmelle, myös tarkoitus löytää uusia teitä maailman
kaupalle sai suuren sijan.
_Niilo Aadolf Eerik Nordenskiöld_ syntyi Helsingissä 18 p. Marrask. v.
1832. Lapsuutensa ja varhaisimman nuoruutensa vietti hän enimmäkseen
Uudellamaalla isänsä Frugård-nimisellä maatilalla. Hänen useimmat
esi-isänsä olivat olleet innokkaita varsinkin luonnontieteitten
tutkijoita, josta syystä Frugårdilla jo vanhoista ajoista oli joukko
arvokkaita kirjoja ja luonnontieteellisiä kokoelmia, joita hänen isänsä
vielä oli lisännyt, varsinkin kivennäisillä, joita hän oli tuonut
laveilta matkoiltansa. Siten heräsi pojassa jo aikaiseen halu
luonnontutkimiseen, jota vielä enemmän lisäsi se että hän usein sai
olla mukana isänsä matkoilla.
Kolmentoistavuotisena tuli Nordenskiöld lukiolaiseksi Porvoosen. Siellä
edistyi hän alussa huononlaisesti eikä tullut kevätlukukauden lopulla
muutetuksi korkeammalle luokalle, vaan sai päälliseksi melkein kaikissa
aineissa todistukseensa arvosanan "vähemmän tyydyttävä". Mutta
seuraavana vuonna otti hän aikamiehen tavalla takaisin mitä oli
laiminlyönyt ja oli pian lukion paraita poikia. Lukiolaisaikanansa oli
hänellä onni saada usein olla Runebergin luona, joka silloin oli
rehtorina Porvoon lukiossa.
Ylioppilaaksi tuli Nordenskiöld v. 1849, siis 17 vanhana. Ensimmäiset
vuodet kuluivat uutterassa työssä, luonnollisesti etenkin niissä
tieteissä, jotka aina olivat olleet hänelle rakkaita, nimittäin
luonnontieteissä. Nyt sai hän myöskin ottaa haltuunsa rikkaan
luonnontuotteiden kokoelman Frugårdissa, jonka isä uskoi hänen
käsiinsä. Hän sai myös lupa-aikoina tehdä matkoja ja retkiä
kivennäisrikkaudestansa kuuluisiin seutuihin Pitkärantaan, Tammelaan,
Paraisiin j.m.
Otettuansa filosofian kandidaattitutkinnon v. 1853, seurasi hän isäänsä
tieteellisellä matkalla Uraaliin. Tultuansa sieltä kotia jatkoi hän
tutkimuksiansa yliopistossa ja saavutti filosofian tohtorin arvon.
Sittemmin tutki hän ulkomaillakin ja oli osallisena ruotsalaisten
tutkimusretkellä Huippuvuorille. V. 1858 nimitettiin Nordenskiöld
professoriksi ja Ruotsin valtionmuseon kivennäis-osaston ylijohtajaksi.
Hän matkusti joulukuun viimeisinä päivinä Helsingistä yli Ahvenanmaan,
ja niin kärsimättömästi halusi hän päästä uuteen ja arvokkaasen
virkaansa, että suksilla meni Ahvenanmeren yli niin heikkoa jäätä, että
sai kolme kylmää kylpyä aina kaulaan asti. Kelpo mies ei anna minkään
vaikeuksien estää itseänsä pääsemästä eteenpäin, kun on kysymyksessä
työ ja kunnia.