Johanna (hankkii nostaa häntä seisoalle).
Nouse!
Mik' on sun? Itses unhotat ja mun.
Sorel.
Oi salli! Riemun pakko jalkoihis
Mun viskaa -- sydämeni tunnontulvaa
Mun Luojan eessä täytyy tyhjentää:
Sun haahmossas ma häntä palvelen,
Sie taivon enkelinä herrani
Toit Rheims'ihin ja kruunun hälle annat.
Mit' ennen hurmoksissakaan en nähnyt,
Käy täydeks'! Saattojoukko valmistuu,
On jnhlahankkinassa kuningas,
Ja koossa päärit, kruunun mahtavan
Sen arvomerkkilöitä kantamassa;
Päin hiippakirkkoa jo kansa tulvaa,
Ja riemastusta kuuluu, kellot soivat.
Tät! onnenrikkautt' en kantaa voi!
(Johanna auttaa häntä hiljaa seisoalle. Agnes Sorel hillitsee
itsensä hetkeksi, katsellen neitsyttä tyyskemmin silmiin).
Yks'vakaiseksi, jäykäks' aina jäät;
Luot onnea vaan onnea et maista.
On rintas kylmä, riemujamme hylkäät,
Oot taivon kirkkautta nähdä saanut,
Ja mailman onni sydämees ei koske.
(Johanna tarttuu kiireesti hänen käteensä,
mutta hellittää siitä äkkiä taas).
Oi, joska tuntisit, jos nainen oisit!
Paa poijes taminees, on sota loppu,
Käy su'un hempeämmän puolle taas!
Sua sydämeni säikähtää, niinkauvan
Kuin ankara sa oot kuin itse Pollos.
Johanna.
Oi, mitä multa vaadit!
Sorel.
Asees riisu!
Pois tamineesi heitä! Rakkaus
Ei rautapaidan alle päästä voi,
Oi, nainen oo, ja rakkautta tunnet.
Johanna.
Ne riisuisinko? Nytkö? Kuolemalle
Ma rinnan tahdon paljastaa! Ei nyt!
-- Oi, joska vaski seitsenkertainen
Mua juhliltanne itseltänikin suojais!
Sorel.
Kreiv' Dunois sua pyytää. Sydän jalo,
Jok' urhotöille vaan ja kunnialle
On altis, sulle hartahasti hehkuu.
Oi, ihanaa on urhon lempi saada,
Vaan ihanampi vielä häntä lempiä.
(Johanna kääntyy kauhistuksella pois).
Sa häntä kammot! -- Hant'et lempiä
Vaan taida -- Häntä kammoisitkos! Kammoks'
Se onpi, joka hellikkomme ryöstää,
Vaan hellikosta sie et tiedäkään!
On mieles tyyni -- tuntea jos voisit --
Johanna.
Mua surkutellos! Sattumaani itke!
Sorel.
Mit' onnestas vois vielä puuttua?
Oot sanas täyttänyt, on Franska vapaa,
Sun kuninkaasi voitollisna tuonut
Oot Reims'ihin ja mainioksi tullut;
Sua suuri kansa kiittää, kunnioittaa;
Sun ylistystäs kilvan veisataan,
Sie juhlan jumalattarena oot;
Ja kruunu päässä itse kuningas
Ei julkisemmin loista.
Johanna.
Oi, jos voisin
Maan uumenissa piileskellä!
Sorel.
Mikä
Sun on? Mik' outo mielenmuutos tää?
Ken rohkeasti katsahtaa nyt tohtis,
Jos silmät maahan luoda sunkin täytyy?
Mie kainostella saan, mie, joka tunnen
Niin pieneks' itseni ja sinuhun,
Sun urhovoimahas en nousta taida!
Oi tunnustanko heikkouteni
Sull' tykkänään? Ei isänmaamme onni,
Ei valta-istuimemme uusi loisto,
Ei kansalaisten ylpeys ja riemu
Saa sydän-raiskoani sykkimään.
Yks' ainoa sen täyttää solkenansa:
Tää yksi tunne siihen mahtuu vaan:
Hän palvelusta saa, hän siunataan,
Nää kukkaset, ne hälle kylvetään,
Ja hän on mun, mun armahani on.
Johanna.
Oi miekkoinen! Oi autuas! Sa lemmit,
Miss' kaikki lempivät! Sun sydämes
Saat ilmi tuoda, ihastukset virkkaa
Ja inhimisten eessä julki näyttää!
Tää kansan juhla lempes juhla on,
Nää joukot kaikki, jotka kaupungissa
Nyt tunkevat, sun mielenliikutustas,
Ne tuntevat, sen tehden pyhemmäksi;
Sie seppeleitä saat ja riemastusta,
Sie kansan innostukseen yhdistyt,
Sie kaikki voittavaista armastat,
Ja mitä näät, on lempes heijastusta.
Sorel (lankee hänen kaulaansa).
Oi, mua ymmärrät! Oi, väärin sua
Ma tuomitsin, ei lempi outo sulle,
Min tunnen, mahtavasti lausut sie.
Nyt pelvostansa sydämeni pääsee
Jo empimättä sua vastaan kiitää --
Johanna (temmaa itsensä irki hänen syleilyksestänsä).
Ma heitä! Ruttolähisyyteni
Sua saastuttaa! Oo onnellinen lähde!
Suo yöhön synkeähän vaurioni
Ja kauhistukseni ja häpeäni
Mun kätkeä --
Sorel.
Mua säikäytät, sua
En ymmärrä; vaan ymmärsinkö koskaan?
En, sulkehessa rintas synkkä multa
Ain' ollut on. -- Ken pyhän sydämes,
Ken puhtaan sielus säikähdystä arvais!
Johanna.
Sie pyhä oot! Sie puhdas! Sydämeeni
Jos silmäs nähdä voisi, vihollisna
Ja pettäjänä pois mun syöksisit!
Kolmas Kohtaus.
DUNOIS. Du CHATEL ja La HIRE, kantaen Johannan lippua.
Dunois.
Sua, neitsyt, tavoitamme. Valmihina
On kaikki; kuninkaamme tahto on,
Ett', lippu käissä hänen eellään kuljet;
Saat ruhtinasten joukkoon liittyä
Ja häntä lähimmäisnä käydä: sillä
Ei kiellä hän, ja koko maalima
Voi todistusta kantaa, että sulle
Tän päivän kunnian hän myönnyttää.
La Hire.
Täss' lippu onpi. Siihen tartu, neitsyt!
Sua ruhtinaat ja koko kansa oottaa.
Johanna.
Mie lippu käissä eellä kulkisinko?
Dunois.
No kenpä? Kellä kättä kelvollista
On, niinkuin sulla tuota kantamaan.
Se tappelussa kanssas kulki, sitä
Nyt rauhan tiellä kaunisteena kanna.
(La Hire kurottaa hänelle lippua; hän kavahtaa sitä).
Johanna.
Pois! Pois!
La Hire.
Mik' on sun? Omaa lippuas
Sa säikähdät. -- Oi, katso tuota oikein!
(Levittää lippua).
Se on se, jota voitollisna kannoit.
On taivon kuninkaatar seisomassa
Maanpallon päällä siinä: sillä niinpä
On pyhä äiti sulle neuvonut.
Johanna (kauhistuksella lippua katsellen).
Hän on se, hän! Niin mulle ilmestyi hän.
Oi, kuinka kulmiaan hän synkistää,
Ja vihantulta julmin silmin iskee!
Sorel.
Hän haltioissaan on! Oi malta mieles!
Oi toivu! Olevaisia et nää!
Se maalikuva pettäväinen on,
Hän itse taivon kuoriloissa kulkee!
Johanna.
Oi julma, käytkö rankaistusta tuomaan?
Mua ruhdo, raasta, tartu ukonnuolees
Ja syntiraskas pääni sirkaleiksi lyö.
Oon liiton rikkonut, sun pyhän nimes
Oon pilkaks' tehnyt, suurin solvaissut!
Dunois.
Voi meitä! Kauheoita lausuu hän!
La Hire (hämmästyksissä Du Chatel'ille).
Tät' ymmärrättekö?
Du Chatel.
Sen minkä nään,
Sen nään ma. Kauvan tuota pelkäsin.
Dunois.
No mitä!
Du Chatel.
Mitä aattelen en virka.
Oi että kaikki tehty oisi, että
Jo kruunu päässä kuninkaamme ois?
La Hire.
Kuin? Onko kammo, jonka lippu nosti,
Jo itseheskin tarttununna? Anna
Englantilaisten tuota säikähtää,
Se vainoojille kauhistusta liehuu,
Vaan ystäville on se armias.
Johanna.
Niin ystäville on se armias,
Vaan vainolaisten päälle kauhun tuottaa.
(Kruunausmarssin säveleitä kuuluu).
Dunois.
No tartu lippuun. Juhlaretki alkaa,
Ja joka hetki kallis onpi nyt!
(Tunkevat hänelle lippua; hän ottaa sen käteensä kovasti
vastusteltuansa ja lähtee liikkeelle; toiset seuraavat
häntä).
Näyttämö muuttuu aukeaksi paikaksi tuomiokirkon edustalla.
Neljäs Kohtaus.
Perällä paljon katselijoita; niitten joukossa BERTRAND,
CLAUDE MARIE ja ETIENNE astuvat esiin, sittemmin myöskin
MARGOT ja LOUISON. Kruunausmarssin säveleitä kumisee etäältä.
Bertrand.
Jo soitto kuuluu! Kohta luotuvat!
No kuinka? Kiivetäänkö portahille
Vai koitetaanko eemmäs tunkea,
Ett' juhlaretki oikein nähdä saadaan?
Etienne.
Ei auta. Kaikki raitit ihmisiä,
Niin ratsahin kuin vaunuloissa, kuohuu.
Ei, liittykäämme näihin huoneisin,
Täält' estämättä retken kulkua
Me nähdä voimme.
Claude Marie.
Onpa aivan niin,
Kuin puoli Franskaa täällä koossa oisi;
Niin vahva virta on, ett' meidänkin
Se Lothringista kaukaisesta tänne
On temmannut!
Bertrand.
Ken laaksossansa nyt
Vois jouten istua, kun isänmaassa
Niin mahtavia sattuu! Yltä kyllin
On työtä maksanut ja verta, ennen-
Kuin kruunu oikeahan päähän joutui!
Ja kuninkaamme synnynnäinen, jolle
Nyt kruunu annetaan, ei huonompaa
Saa juhlasaattoa kuin vieras, jonka
Parisilaiset Saint Denis'ssa kruunas!
Se mies ei ole, joka juhlaa hylkää
Ja kuninkaall' ei huuda: eläköön!
Viides Kohtaus.
MARGOT ja LOUISON, lähestyvät heitä.
Louison.
Me sisaremme nähdä saamme, Margot!
Mun sydän sykkii.
Margot.
Loistehessa hänen
Me nähdä saamme, saamme lausua:
Se Johannamme, sisaremme on!
Louison.
Ma tuota uskoa en taida, ennen-
Kuin hänen silmin nään, ett' sankari,
Jok' Orleans'in neitsyeksi huutaan,
On sisaremme, meiltä hukkaan mennyt.
(Marssin sävelet kuuluvat yhä lähemmältä).
Margot.
No epäiletkös? Silmin nähdä saat!
Bertrand.
Kas, tuolla tullaan!
Kuudes Kohtaus.
HUILUN- ja TORVENSOITTAJAT alottavat juhlasaaton; niitten perässä
tulee LAPSIA, valkoisissa vaatteissa, lehvät kädessä; sitten
kaksi SANANSAATTAJAA; sitte järjestyksessä joukko PERTUSKAMIEHIÄ
ja RAATIHERROJA; sen jälkeen kaksi MARSALKKIA, sauvat kädessä;
BURGUNDIN HERTTUA, kantaen miekkaa, DUNOIS valtikan kanssa, muita
YLIMYKSIÄ, kantaen kruunua, valtio-omenaa ja tuomarin sauvaa sekä
toisia, kantaen uhrilahjoja; niitten perässä RITARI täysissä
tamineissa sekä KUORIPOIKIA suitsutus-astian kanssa; sitten kaksi
PIISPAA pyhän voidepullon kanssa ja ARKKIPIISPA kristuskuvan
kanssa; häntä seuraa JOHANNA, kantaen lippua. Hän kulkee alla päin
ja epävakaisin askelein; sisaret osottavat hämmästystä ja iloa,
kun näkevät hänen. Hänen perässänsä tulee KUNINGAS kunniataivaan
alla, jota neljä PARONIA kantaa, sitte HOVILAISIA ja viimeiseksi
SOTAMIEHIÄ. Kun juhlasaatto on kirkossa, marssi taukoo.
Seitsemäs Kohtaus.