I
Tarkastelkaamme nyt millä tavoin kuningattaren hedelmöittäminen
tapahtuu. Tässäkin luonto on ryhtynyt ihmeellisiin toimenpiteisiin
edistääkseen eri sukukannasta lähteneiden koiraksien ja naaraiden
yhtymistä: omituinen laki, jonka säätäminen ei näytä olleen minkään
välttämättömyyden vaatima, oikku, tai kenties alkujansa
huomaamattomuus, jonka korjaaminen kysyy sen toiminnan
ihmeteltävimpiä voimia.
Luultavaa on, että jos luonto elämän turvaamiseksi, kärsimyksien
vähentämiseksi, kuoleman lieventämiseksi, tuhoisain sattuman iskujen
estämiseksi olisi käyttänyt puoliakaan siitä nerosta, minkä se
tuhlailee ristisiitokseen ja muutamiin muihin mielivaltaisiin
pyrkimyksiinsä, olisi luomakunta tarjonnut meille vähemmän
käsittämättömän, vähemmän surullisen arvotuksen kuin se, jota nyt
koetamme selittää. Mutta meidän ei tule ammentaa tietoisuuttamme eikä
etsiä olemassaolon mielenkiintoamme siitä, mikä olisi voinut olla,
vaan siitä, mikä on.
Neitseellisen kuningattaren ympärillä, eläen hänen kanssaan pesän
hyörinässä, liikkuu sadoittain koiraksia, rehottavina, alati
hunajasta juopuneina, joiden olemassaolon ainoa oikeutus on rakkauden
toimitus. Mutta vaikka kaksi levotonta viettiä, jotka kaikkialla
muualla torjuvat tieltään kaikki esteet, tässä ovat alituisessa
keskenäisessä koskettelussa, ei yhtyminen koskaan tapahdu pesässä,
eikä vangittua kuningatarta milloinkaan ole voitu saattaa
hedelmöitetyksi.[16] Hänen ympärillään olevat rakastajat eivät tiedä
ken hän on, niin kauan kun hän pysyy heidän keskuudessaan.
Aavistamatta että he juuri äskettäin jättivät hänet pesään, että he
ovat uinuneet samalla kennokakulla kuin hänkin, että he kenties ovat
sysänneet häntä rajuissa lähtöhankkeissaan, he lähtevät häntä
pyytämään avaruudesta, näköpiirin kaukaisimmasta sopukasta. Voisi
luulla, etteivät niiden ihmeteltävät silmät, jotka säkenöivän kypärin
tavoin peittävät kokonaan niiden pään, häntä tunne eivätkä häntä
himoitse ennenkuin vasta hänen liidellessään sinitaivaalla. Joka
päivä, kello yhdestätoista kolmeen, jolloin valo on kirkkaimmillaan,
sekä varsinkin kun keskipäivä levittää taivaanrannan ääriin suuret
siniset siipensä auringon polttavia liekkejä kiillottaakseen,
kiiruhtaa niiden siivekäs joukkio etsimään puolisoaan, joka on
kuninkaallisempi ja saavuttamattomampi kuin mikään tarujen lumottu
ruhtinatar. Sillä häntä ympäröi kaksi- tai kolmekymmentä heimoa,
jotka ovat kokoontuneet kaikista lähi-yhteiskunnista muodostaaksensa
hänen ympärilleen kymmentuhansiin nousevan kosija-saattojoukon; ja
näitten tuhansien joukosta yksi ainoa tulee valituksi, yhtä ainoata
hetkellistä suudelmaa varten, joka sen vihkii kuolemalle samalla kuin
onnelle, jotavastoin kaikki muut hyödyttöminä lentelevät hääsyleilyyn
kietoutuneen parin ympärillä, sekä kohta joutuvat kuoleman omaksi,
saamatta koskaan enää nähdä tuota lumoavaa ja tuhoisaa näkyä.