I
Aikomukseni ei ole kirjottaa teosta mehiläisten hoidosta tahi
kasvatuksesta. Kaikissa sivistysmaissa on erinomaisia julkaisuja
tältä alalta, jotenka uuden kirjottaminen olisi turhaa. Ranskassa on
_Dadantin_, _Georges de Layensin_ ja _Bonniern_, _Bertrandin_,
_Hametn_, _Weberin_, _Clémentin_, abbé _Collinin_ y.m. kirjottamia
teoksia. Englanninkielisistä kirjailijoista tällä alalla mainittakoon
_Langstroth, Bevan, Cook, Cheshire, Cozvan, Root_ ja heidän
oppilaansa; saksalaisista _Dzierzon, Van Berlepsch, Pollmann, Vogel_
ja monet muut.
Tässä ei myöskään ole kysymys tieteellisestä monografiasta, jonka
aineena olisi _apis mellifica, ligustica, fasciata_ j.n.e., eikä
kokoelmasta uusia havainnoita tai tutkimuksia. Tuskin tulen
esittämään mitään, joka ei olisi tuttua ja tunnettua kaikille niille,
jotka vähänkään ovat mehiläishoitoa harjottaneet. Etten taas tekisi
teosta vaikeatajuiseksi, olen varannut teknillisempään teokseen
joukon kokemuksia ja havainnoita, joita olen tehnyt kahdenkymmenen
vuoden ajan harrastaessani mehiläishoitoa, koska se mielenkiinto,
jota ne voivat herättää, lienee liiaksi rajotettua ja liian erikoista
laatua. Aion yksinkertaisesti puhua "kultasiipi mehiläisistä"
(Ronsardin "blondes avettes"), niinkuin tietämättömälle puhuu
esineestä, jota tuntee ja rakastaa. En aio koristaa totuutta enkä
esittää--niinkuin Réaumur on sattuvasti huomauttanut kaikkien niiden
tehneen, jotka ennen häntä ovat mehiläisiä tutkineet--miellyttävää
kuviteltua ihmettä todellisen luonnonihmeen asemesta. Mehiläispesässä
on niin paljon ihmeellistä, ettei ole syytä lisäillä. Muuten olen jo
ammoin sitten luopunut etsimästä tästä maailmasta
mieltäkiinnittävämpää ja kauniimpaa ihmettä kuin mitä totuus tai
ainakin sen etsintä on. Älkäämme etsikö elämän suuruutta
epätietoisista asioista. Kaikki mikä on oikein varmaa, on sangen
suurta, emmekä tähän päivään asti ole kaikin puolin oivaltaneet
ainoatakaan senlaatuista ilmiötä. En siis väitä mitään, jota en olisi
itse kokemuksen nojalla havainnut todeksi, tai joka ei olisi niin
yksimielisesti mehiläistieteen klassikkojen hyväksymää, että sen
todeksinäyttäminen olisi turhaa. Minun tehtäväni tulee rajottumaan
siihen, että kerron tosiseikat yhtä todenmukaisesti, mutta vähäsen
elävämmin, lisäämällä niihin muutamia laajempia ja vapaampia
mietteitä, sekä siihen, että ryhmitän ne sopusuhtaisemmin kuin
käytöllisessä "oppaassa" tai tieteellisessä erikoistutkimuksessa
voisi tehdä. Joka tämän kirjan on lukenut, ei sen nojalla kykene
mehiläispesää hoitamaan, mutta tuntee suunnilleen kaiken omituisen,
syväsisältöisen ja salaperäisen, minkä varmasti tiedämme pesän
asujamista. Tämä ei ole paljoa verrattuna siihen, mikä vielä on
tuntematonta. Minä sivuutan vaieten kaikki ne väärät perinnäisjutut,
jotka vielä kansan keskuudessa ja useassa teoksessa muodostavat
oikean mehiläissaduston. Kun joku asia on epävarma, riidanalainen ja
otaksumiseen (hypoteesiin) perustuva taikka kun saavun tuntemattoman
rajalle, niin sanon sen suoraan. Saatte nähdä että useinkin
tutkimuksissamme joudumme näille rajoille. Paitsi niiden
yhteiskuntajärjestyksen ja toiminnan suuria, helposti huomattavia
ilmiöitä emme tiedä mitään aivan varmaa Aristaioksen satumaisista
tyttäristä. Kuta kauemmin niitä hoitaa, sitä paremmin oppii näkemään
tietämättömyyttään niiden todellisen olemuksen syvyyksiin nähden,
mutta tämmöinen tietämättömyys on jo parempi kuin tuo itsetajuton ja
tyytyväinen tietämättömyys, joka on kaiken elämäntietomme
pääaineksena; ja sen enempää ihminen tuskin voi kerskata oppivansa
tässä maailmassa.
Onko ennen ollut olemassa tämänkaltaista teosta mehiläisistä? Jos
kohta luulenkin lukeneeni miltei kaiken, mikä mehiläisestä on
kirjotettu, en puolestani tunne muuta tämän laatuista kuin
_Micheletn_ mehiläiselle omistetun luvun hänen "Insecte" nimisen
teoksensa lopussa sekä sen tutkielman, minkä _Ludwig Büchner_, "Kraft
und Stoff" teoksen kuuluisa tekijä, on sille omistanut "Geistesleben
der Thiere" nimisessä teoksessaan.[1] Michelet on vain hipaisemalla
kosketellut tätä aihetta. Mitä Büchneriin tulee, hänen tutkimuksensa
on jokseenkin täydellinen, mutta kun lukee hänen esittämiään
uhkarohkeita väitteitä, legendantapaisia seikkoja sekä jo ammoin
kumottuja kaskuja, herää minussa epäilys, tokkohan hän on milloinkaan
astunut ulos kirjastostaan kertomuksensa sankarittaria tarkastamaan
tai milloinkaan avannut yhtäkään noista lukuisista, surisevista,
ikäänkuin siipien tulta säihkyvistä pesistä, joita täytyy paljastaa
ennenkuin oma vaistomme aavistaa niiden salaisuuden, ennenkuin voimme
sulautua noiden uutterien neitsyiden ilmakehään, tuoksuun, henkeen,
salaisuuteen. Hänen kirjansa ei tuoksua hunajalta eikä mehiläiseltä,
ja sillä on sama virhe kuin useilla tieteellisillä kirjoillamme,
joiden johtopäätökset useinkin ovat ennakolta tehtyjä ja joiden
tieteellisinä rakennusaineksina on suunnaton joukko epävarmoja ja eri
tahoilta saatuja kaskuja. Muuten viittaan harvoin häneen teoksessani,
sillä lähtökohtamme, näkökantamme ja tarkotusperämme ovat aivan
erilaisia.