Pieni kokeileminen "Sadan prosentin" käsikirjoituksella on osottanut
kirjoittajalle että kaikilla ihmisillä on joukko kysymyksiä, joita he
heti tekevät. Kuinka paljon tuosta on totta? Kuinka suuressa määrässä
ovat Amerikan liikemiehet olleet pakotettuja ottamaan haltuunsa
radikalismin urkkimisen ja estämisen. Ja ovatko he, tuhotessaan
punikkeja, olleet pakotettuja ottamaan käytäntöön niin räikeitä
menettelyjä, joita tässä kirjassa esiintyy?
Jotkut "Sadan prosentin" tapahtumista ovat mielikuvituksen tuotteita,
niinkuin esimerkiksi Nell Doolinin ja Nelse Ackermanin seikkailu,
mutta kaikki, mikä on yhteiskunnallista laatua, on totta ja sovitettu
kulkemaan tosiseikkojen mukaan, jotka ovat tulleet joko kirjoittajan
itsensä tai hänen ystäviensä huomioon. Melkein kaikki "Sadan
prosentin" henkilöt ovat todellisia henkilöitä. Petteri Gudge on
todellinen henkilö, ja hän on käynyt usein tapaamassa kirkottajaa
ammattinsa asioilla; Guffey ja McGivney ovat todellisia henkilöitä,
samoin Billy Nash ja Gladys Frisbie.
Alkakaamme alusta: "Goober-juttu" seuraa pääpiirteissään Tom Mooneyn
juttua. Jos haluatte saada lähempiä tietoja tästä jutusta, lähettäkää
viisitoista senttiä osotteella: Mooney Defense Committee, Post
Office Box 894, San Francisco, Cal., Robert Minorin kirjoittamasta
lentolehdestä, "Shall Mooney Hang." San Franciscon liikemiehet
kokosivat miljoonan dollarin rahaston pelastaakseen kaupunkinsa
työväenunioista ja tämä tapahtui Mooney-jutun kautta. Sattui
kuitenkin niin, että tuomari, joka tuomitsi Mooneyn, ei kestänytkään
vahvana loppuun saakka, vaan kirjotti valtion ylisyyttäjälle
tulleensa vakuutetuksi että Mooney tuomittiin valapattoisten
todistusten nojalla. Mutta Mooney on siltikin vieläkin vankilassa.
San Francisco "Callin" toimittaja Fremont Older, joka on koettanut
ottaa oikean selvän tämän jutun kulusta, kirjotti äskettäin tämän
kirjan kirjottajalle: "Kaiken kaikkiaan on se hämmästyttävin juttu,
minkä olen koskaan tavannut. Kun tulee ilmi kaikki, minkä luulen
vielä joskus tulevan ilmi, niin havaitaan että valtio hereillään
olevassa yhteiskunnassa on kyennyt murhaamaan miehen niillä
välineillä, joita kansa on laitellut oikeuden jakamiseksi. Ei Mooneyn
eikä Billingsin jutuissa ollut hitustakaan sellaista todistusta,
joka ei ollut valapattoinen, paitsi miestä, joka piirsi Market kadun
pohjapiirroksen."
"Kuinka suuressa määrässä on punikkien jahti ja tuhoaminen siirtynyt
viranomaisten käsistä suurliikemiesten käsiin?" Kaikki liikemiehet
myöntävät että kun "suurliikkeellä" on etuja puolustettavana, niin
se puolustaa niitä. Niin pitkälle kuin on mahdollista käytetään
tässä viranomaisia, mutta jos nämä, mädännäisyyden tai politillisten
seurausten pelon takia, eivät toimi, toimii "suurliike" itse.
Coloradon kivihiililakon aikana kokosivat kivihiiliyhtiöt rahat,
millä maksettiin miliisin palkka, ja muodostivat uusia komppanioja
omista yksityisistä salapoliiseistaan. Punikit kutsuivat tätä
"pyssyhurttien hallitukseksi" ja tämän kirjoittaja -- "lokaa
haravoidessaan" -- kirjoitti siitä kirjassaan "King Coal." Mies,
joka johti miliisiä tässä lakossa, oli A. C. Felts, Baldwin-Felts
salapoliisilaitoksen johtaja, joka tapettiin joku aika sitten
hallitessaan useita kivihiiltä tuottavia kaunteja Länsi-Virginiassa.
Tällaiset olosuhteet vallitsevat Washingtonin ja Oregonin
tukkimetsissä, Oklahoman ja Kansasin öljykentillä, Michiganin,
Montanan ja Arizonan kuparikaivannoilla ja kaikilla suurilla
kivihiili-alueilla. Läntisen Pennsylvanian terästeollisuus-alueella
ovat kaikki paikalliset viranomaiset teräsyhtiöiden virkailijoita.
Jos menette Bristoliin, R.I., niin havaitsette, että National
Rubber Company on suostunut maksamaan kaksi kolmatta osaa kaupungin
poliisilaitoksen kuluista.
Amerikan jokaisessa suuressa kaupungissa ovat työnteettäjäin liitot
koonneet suuria summia unioiden vastustamiseksi ja punikkien
tuhoomiseksi, ja näitä summia käytetään niinkuin "Sata prosenttia"
osottaa. Los Angelesissa työnteettäjäin liitto kokosi miljoonan
dollaria, ja seurauksena oli "Sydneyn" juttu, joka tässä kirjassa
on pääpiirteissään kerrottu. Lukija, joka haluaa seikkaperäisempiä
tietoja tästä jutusta, voi niitä saada luvusta LXVI kirjaa "The
Brass Check." Hänen oikea nimensä on Sydney R. Flowers, ja hänen
juttunsa on jo ollut kaksi kertaa esillä, ja piirilakimiehemme
on kuulemani mukaan sanonut että häntä vastaan tullaan käymään
oikeutta siihen saakka, että onnistutaan saamaan hänet tuomituksi.
Kun juttu häntä vastaan oli esillä viimeksi, esitettiin todistajia
yhteensä kaksikymmentä viisi, joista yhdeksäntoista oli sellaisia
kuin Petteri Gudge ja McGivney tai muita salapoliiseja tai
paikallisten politillisten koneistojen kätyreitä. Muuan Yhdysvaltain
piirilakimiehen apulainen sanoi puhuessaan kanssani tästä jutusta
että hän oli kieltäytynyt ajamasta tuota syytöstä, koska hän oli
aivan varma, että tuo "Paulin kirje", johon koko syytös perustuu,
on tekaistu, ja hän vielä lisäsi että hän on varma vielä siitäkin,
kuka sen on kirjottanut. Hän myöskin selitti että Los Angelesin
viisikymmentä kaikkein toimeliainta rikasta miestä on muodostanut
salaisen komitean, jonka toiminnasta hän ei tiedä mitään, mutta he
tulivat hänen virastoonsa ja vaativat nähdäkseen hallituksen salaisia
asiakirjoja; ja kun hän kieltäytyi ajamasta juttua Flowersia vastaan,
oli näillä kyllin vaikutusvaltaa saadakseen valtion kuvernöörin
sähköttämään Washingtoniin vastalauseen. Kun olin todistajatuolilla,
toistin tämän, mitä hän oli sanonut, ja kun tämä Yhdysvaltain
piirisyyttäjän apulainen kutsuttiin myöskin todistajaksi, sanoi hän
näiden juttujen olevan "kirjailijan mielikuvitusta."
Vanhalla Venäjällä ja vanhassa Itävallassa oli agitaattorien
pyydystelyn tekniikka kovin kehittynyt, ja urkkijain ja kätyrien
käyttäminen punikkien viekottelemiseen rikoksiin oli saavuttanut
huippunsa. Meillä ei ole englanninkielessä -- eikä suomenkielessäkään
-- "provokaattorin" vastinetta, mutta viimeisen neljän vuoden
kuluessa on niitä käytetty Amerikassa tuhansittain. Flowersia vastaan
haalittiin todistajiksi kolme miestä, jotka olivat toimineet I.W.W.
liitossa, kiihottaen jäsenistöä rikoksiin, ja jotka saivat maksun
siitä, että todistivat hallituksen puolesta. Yksi näistä miehistä
tunnusti polttaneensa noin neljäkymmentä latoa, ja tunnusti myöskin
että hänelle nyt maksetaan kolmesataa dollaria kuukaudessa ja kulut.
Kun Chicagossa oli esillä juttu William Bross Lloydia vastaan, jota
syytettiin kommunistipuolueen jäsenyydestä, esitettiin samanlainen
mies todistajaksi. Joulukuun 27 päivänä, 1919, Washingtonissa
sijaitsevan hallituksen oikeusdepartmentin "tutkimis-viraston"
päämies sähkötti Bostonissa olevalle paikallisvirastolle seuraavaa:
"Kätyrienne kautta tulisi teidän toimittaa että kommunistipuolueen ja
kommunistisen työväenpuolueen osastot pitävät kokouksen määrättynä
iltana. Minulle ovat ilmottaneet tämän viraston virkailijat että näin
tullaan tekemään kaikkialla." Yhdysvaltain hallituksen tuomarille G.
W. Andersonille esitettiin provokaattorien toiminnasta niin paljon
todisteita, että hän sanoi: "Näyttää olevan epäämättömän varmaa, että
hallitus omistaa ja hoitaa jotakin osaa kommunistipuolueesta."
Näyttää myöskin siltä, että tuomari Andersonilla ei ole kätyreistä
sama korkea käsitys kuin on "Sadan prosentin" kirjottajalla.
Hän sanoo: "En voi käsittää että hallituksen urkkijat olisivat
luotettavampia tai vähemmän taipuvaisia laittelemaan häiriöitä,
kun he niistä kerran hyötyvät, kuin yksityisetkään urkkijat ovat.
Paitsi sodassa, jolloin joku Nathan Hale voi olla vakooja, on aivan
selvää että urkkijat saadaan sellaisista kansankerroksista, jotka
ovat epäluotettavia ja saastaisia. Oikein ajatteleva mies ei rupea
urkkijaksi. Urkkijajärjestelmän aikaansaama vahinko teollisuudessa
on kymmenien vuosien kuluessa kasvanut aavistamattomaksi. Ennenkuin
se on poistettu, ei inhimillisiä suhteita voi olla työnteettäjien
ja työläisten välillä, eikä edes työläistenkään kesken. Se tappaa
luottavaisuuden ja varmuuden; se tappaa inhimillisen hyvän tahdon; se
synnyttää vihaa."
Kuinka suuressa määrässä ovat Amerikan hallitusviranomaiset olleet
pakotettuja kieltämään punikeilta ne kansalaisoikeudet, joita lait
ja perustuslaki takaavat vielä hyville amerikalaisille? Lukija, joka
haluaa saada tästä seikasta tietoja, voi lähettää kaksikymmentä
viisi senttiä osotteella: American Civil Liberties Union, 138 West
13th St., New York, lentolehtisestä, "Report upon the Illegal
Practices of the United States Department of Justice", jonka on
allekirjottanut kaksitoista maan kuuluisinta lakimiestä, niiden
joukossa Harvardin yliopiston lakiosaston johtaja sekä muuan entinen
Yhdysvaltain piirilakimies, joka otti eron virastaan vanhanaikaisten
mielipiteittensä takia lain pyhyydestä. Tässä lentolehtisessä
on kuusikymmentä seitsemän sivua, useita todistuskappaleita ja
valokuvia. Se on jaettu kuuteen osaan: Julmat ja tavattomat
rangaistukset, laittomat vangitsemiset, epäjohdonmukaiset
tarkastukset ja takavarikkoon otot, provokaattorit, henkilöiden
pakottaminen todistamaan itseään vastaan, oikeusdepartementin
propaganda. Voi myöskin pyytää lentolehtistä: "Memorandum Regarding
the Persecution of the Radical Labor Movement in the United States",
taikka "War time Prosecution and Mob Violence", joka on päivätty
maaliskuulla, 1919, ja jossa on neljäkymmentä sivua pienillä
kirjaimilla painettuna luetteloa eri oikeusjutuista ja tapauksista.
Kuinka suuressa määrässä on ollut välttämätöntä kiduttaa punikkeja
Amerikan vankiloissa? Ne, jotka haluavat saada tästä tietoja, voivat
kirjottaa osotteella: "Harry Weinberger, 32 Union Square, New York",
ja pyytää lentolehtistä, "Twenty Years in Prison", joka käsittelee
Mollie Steimerin ja kolmen muun juttua, jotka tuomittiin siitä, että
levittivät lentolehtistä, missä vastustettiin sotaa Venäjää vastaan;
taikka American Civil Liberties Unionille, pyytäen lentolehtistä,
"Political Prisoners in Federal Military Prisons", ja myöskin
lentolehtistä, "Uncle Sam: Jailer", jonka on kirjoittanut Winthrop
D. Lane, ja myöskin lentolehtistä, "The Soviet of Deer Island,
Boston Harbor", jonka on julkaissut American Civil Liberties Unionin
Bostonin osasto; myöskin voi pyytää lentolehtisiä American Industrial
Companyltä ja American Freedom Foundationilta, osote: 106 West
Washington St., Chicago.
Voi olla joku lukija, jonka nauruhermoja kutkuttaa juttu Yhdysvaltain
senaattorin veljestä ja haluaa tietää, kuka oli se, joka vangittiin,
kun hän luki palasen itsenäisyysjulistuksesta. Tämä herrasmies
oli Marylandia edustavan senaattori Francen veli, ja sattuvasti
kylläkin, vangitseminen tapahtui Philadelphian kaupungissa, jossa
itsenäisyysjulistus laadittiin. Voi olla lukija, joka haluaa
tietää papista, joka vangittiin Winnipegissä siitä, että lainasi
profeetta Esaiaa. Syytöskirjelmästä kuuluu osa: 'Että J.S. Woolworth
kesäkuussa herran vuonna tuhat yhdeksän sataa yhdeksäntoista
Winnipegin kaupungissa, Manitoban maakunnassa, laittomasti ja
kapinallisesti julkaisi kapinallista solvausta seuraavin sanoin:
'Voi kirjanoppineita, jotka väärän lain tekevät, ja väärän tuomion
kirjottavat.'
'Että he vääntelisivät köyhän asian, ja tekisivät väkivaltaa
raadolliselle oikeudessa, minun kansassani; niin että lesket ovat
heidän saaliinsa, ja orpoja he raatelevat.
-- -- --
'He rakentavat huoneita ja niissä asuvat; he istuttavat viinapuita ja
niiden hedelmistä syövät.
'Ei heidän pidä muiden asuttavaksi rakentaman, eikä istuttaman
muiden syötäväksi; sillä minun kansani päivät pitää oleman niinkuin
puun päivät, ja heidän käsialansa pitää vanheneman minun valittuini
tykönä.'
Tässä kirjassa on viitattu Centralian juttuun. Ei kukaan voi sanoa
käsittävänsä punikkien aisoissa pitämisen tekniikkaa ennenkuin hän
on tutkinut tätä juttua, ja jokaisen "suurliikkeen" ystävän olisi
lähetettävä viisikymmentä senttiä osotteella: I.W.W. Headquarters,
1001 West Madison St., Chicago, kirjasesta, "The Centralia
Conspiracy", jonka on kirjottanut Ralph Chaplin, joka oli läsnä tämän
jutun oikeuskäsittelyssä ja joka on kerännyt kaikki yksityisseikat ja
esittää ne valokuvin ja asiakirjoin.
Useita muita seikkoja I.W.W.-läisistä on kerrottu "Sadan prosentin
patriootissa." Lukija luonnollisesti haluaa tietää, ovatko punikit
tosiaankin noin vaarallisia ja ovatko American liikemiehet olleet
pakotettuja kohtelemaan heitä niinkuin tässä kirjassa on kerrottu.
Lukija voi taaskin kirjottaa I.W.W. liiton keskusvirastoon ja pyytää
nelisivuisen lentolehden, jolla on sattuva nimi: "With Drops of Blood
the History of the Industrial Workers of the World Has Been Written."
Vaikkakin tämä lentolehtinen ei sisällä muuta kuin luettelon eri
jutuista, on paraikaa Yhdysvaltain vankiloissa paljon miehiä siitä
syystä, että heillä on ollut hallussaan tämä kirjanen. Mutta "Sadan
prosentin" lukijat, jotka kaikki ovat sadan prosentin amerikalaisia,
jotka tutkivat punikkien tuhoomisen tekniikkaa, saavat varmastikin
olla rauhassa liikemiehiltä. Myöskin toivon etteivät liikemiehet pane
pahakseen, vaikka lainaan muutamia kappaleita tästä lentolehdestä
osottaakseni yleisölle, miten vaarallisesti nämä punikit osaavat
kirjottaa. Luonnollisestikaan en tule seuraamaan heidän yllyttävää ja
kiihottavaa tapaansa -- veripilkkujen painattamista näille sivuille.
Lainaan lentolehdestä:
"Me teemme syytöksen että I.W.W. liiton jäseniä on murhattu ja
mainitsemme tässä muutamia niistä, jotka ovat menettäneet henkensä:
"Joseph Michalis ammuttiin kuoliaaksi, ja teon teki niinsanottujen
kansalaisten roskajoukko. Michael Hoey piestiin kuoliaaksi San
Diegossa. Samuel Chinn piestiin niin raa'asti Spokanen, Wash.,
kauntin vankilassa, että hän kuoli sen johdosta. Joseph Hillstrom
joutui oikeusmurhan uhriksi kuritushuoneessa Salt Lake Cityssä,
Utahissa. Kutomotyöläinen Anna Lopeza ja kaksi muuta työläistoveria
ammuttiin kuoliaaksi ja murhattiin Lawrencen, Mass., lakon
aikana. Raajarikkoisen Frank Littlen murhasivat kuparitrustin
palkatut roistot Buttessa, Mont. Everettissä, Wash., tappoi roikka
puutavaratrustin pyssymiehiä höyrylaiva Veronalla John Looneyn,
A. Robinowitzhin, Hugo Gerlotin, Gustav Johnsonin, Felix Baronin
ja muita. J.A. Kelly vangittiin Seattlessa, Wash., ja sitten taas
vangittiin uudelleen, ja lopuksi hän kuoli kärsimänsä kauhean
kohtelun seurauksista. I.W.W. liiton neljä jäsentä tapettiin
Grabow'ssa, La., jossa sitä paitsi vaarallisesti haavotettiin
kolmeakymmentä. Ketchiganissa, Alaskassa, venytettiin autojen perässä
kuoliaaksi kaksi liiton jäsentä.
"Nämä ovat vain muutamia niistä monista, jotka ovat antaneet henkensä
ahneuden alttarille, uhrautuneet ikuisessa taistelussa teollisen
vapauden puolesta.
"Me teemme syytöksen että useita tuhansia tämän järjestön jäseniä
on vangittu, useimmiten ilman laillista vangitsemismääräystä, ja
pidetty vangittuna ilman syytöstä. Todisteeksi tälle väitteelle
tarvitsee vain lukea teollisuussuhteita tutkineen komissionin
raportin, jossa on todistettu näin käyneen Lawrencessa, Mass., jossa
lähelle 900 miestä ja naista heitettiin vankilaan kutomotyöläisten
lakon aikana. Tämä sama raportti kertoo että silkkityöläisten lakon
aikana Patersonissa, N.J., lähelle 1,900 miestä ja naista asetettiin
vankilaan laittomasti ja ilman syytä. Kautta koko pohjoislännen on
taiteista tapahtunut yhtämittaa I.W.W. liiton jäsenille. Melkein
jokaisen valtion kauntien ja kaupunkien vankiloissa viruu tämän
järjestön jäseniä.
"Me teemme syytöksen että I.W.W. liiton jäseniä on tervattu ja
höyhenöity. North Yakimassa, Wash., tervasi ja höyhenöi eräs
roikka prominentteja Frank H. Meyersin. Sedro Woolleyssa, Wash.,
tervasi ja höyhenöi D.S. Dietzin eräs roskajoukko, jota johtivat
puutavaratrustin kätyrit. I.W.W. liiton lakimiehen, John L. Metzenin,
tervasi ja höyhenöi joukko kansalaisia Stauntonissa, 111. Tulsassa,
Okia., roikka pankkiireja ja muita liikemiehiä kokosi yhteen
seitsemäntoista I.W.W. liiton jäsentä, lastasi heidät autoihin,
kuletti pois kaupungista erääseen metsikköön, tervasi ja höyhenöi
heidät ja pieksi heitä köydellä.
"Me teemme syytöksen että I.W.W. liiton jäseniä on karkotettu, ja
viittaamme juttuun Bisbeessä, Ariz., jossa 1,164 kaivostyöläistä,
useat heistä I.W.W. liiton jäseniä ja heidän ystäviään, raastettiin
kodeistaan, lastattiin tavaravaunuihin ja lähetettiin pois kylästä.
Heitä pidettiin piiritystilassa useita kuukausia Columbuksessa, N.M.
Suuri joukko liiton jäseniä karkotettiin Jeromesta, Ariz. Seitsemän
liiton jäsentä karkotettiin Florencesta, Ore., ja he olivat metsässä
kadoksissa useita päiviä. Sokea sanomalehtien myyjä, Tom Lassiter,
vietiin ulos Centralian kaupungista keskiyöllä ja piestiin panoin
siitä syystä, että hän möi radikalisia julkaisuja.
"Me teemme syytöksen että I.W.W. liiton jäseniä on raa'asti ja
epäinhimillisesti piesty. Sadat liiton jäsenistä voivat näyttää
revityissä ruumiissaan arpia, joita ovat saaneet pakotettuina
kujajuoksuun. Joe Marko ja useat toiset saivat osakseen tällaisen
kohtelun San Diegossa, Cal. James Rowan piestiin melkein kuoliaaksi
Everettissä, Wash. Lawrencessa, Mass., pieksivät kutomotrustin
hurtat miehiä ja naisia, jotka olivat pakotetut turvautumaan lakkoon
saadakseen hitusenkaan lisää elämän hyvyyksiä osakseen. Säikähdys ja
raaka pieksäminen, jota eräs pieni italialainen nainen sai kärsiä,
aiheutti liian aikaisen synnytyksen. Red Lodgessa, Mont., hyökättiin
erään jäsenen kotiin ja hänet hirtettiin itkevän vaimonsa ja
valittavien lastensa silmien edessä. Franklinissa, N.J., elokuun 29
päivänä, 1917, sieppasivat kaupungin poliisipäällikkö ja autollinen
liikemiehiä I.W.W. liiton jäsenen John Avilan, ja veivät metsään
lähelle kaupunkia sekä hirttivät puuhun keskellä päivää. Hänet
otettiin alas ennenkuin hän oli tykkänään kuollut ja piestiin. Viisi
tuntia sen jälkeen tuli Avila tuntoihinsa, jolloin 'tuomari' tuomitsi
hänet kolmeksi kuukaudeksi pakkotyöhön.
"Me teemme syytöksen että I.W.W. liiton jäseniä pidetään nälässä.
Tämän voi todistaa tutkimalla olosuhteita missä vankilassa tahansa,
jossa pidetään liiton jäseniä. Tuore tapaus on Topeka, Kan., missä
liiton jäsenten oli pakko turvautua nälkälakkoon saadakseen ruokaa,
jolla voi pysyä hengissä. Useissa paikoissa on sattunut niin, että
jäsenten on ollut pakko turvautua nälkälakkoon. Pyydämme teitä
lukemaan Winthrop D. Lanen kirjoittaman kertomuksen syyskuun 6
päivän, 1919, numerosta julkaisua 'The Survey'. Siinä on kaamea
kuvaus olosuhteista Kansasin kauntivankiloista.
"Me teemme syytöksen että I.W.W. liiton jäseniltä on kielletty
kansalaisoikeudet, ja jokaisessa tapauksessa tuomari sanoi
suoraan että kansalaisoikeuksien kieltäminen johtuu I.W.W. liiton
jäsenyydestä, lisäten tähän vielä solvaavia huomautuksia; Seattlessa,
Wash., tuomari Hanford ja Scrantonissa, Pa., tuomari Paul O'Boyle
kielsivät liiton jäseniltä kansalaispaperit.
"Me teemme syytöksen että I.W.W. liiton jäseniltä on riistetty
oikeus puolustautua. Koska tämä liitto on työläisten liitto joilla
ei ole omia varoja, oli pakko kääntyä työväenluokan jäsenten puoleen
yleensä, jotta saataisiin varoja kunnollisen puolustuksen varustelua
varten. Ylipostimestarilta Washingtonista, D.C, saamiensa määräysten
mukaan ovat postiviranomaiset estäneet meidän pyyntökirjelmiemme ja
sanomalehtiemme levittämisen. Näitä on kasattu postikonttoreihin,
emmekä ole saaneet edes takasin postimerkkejä, joita niihin olimme
asettaneet.
"Me teemme syytöksen että I.W.W. liiton jäseniä on pidetty vankilassa
mahdottomien takaussummien nojalla. Esimerkkinä on Pietro Pierre,
Topekan, Kan., kauntinvankilassa. Hänen takuusummakseen asetettiin
$5,000, ja kun sitä tarjottiin, kohotettiin takuusumma heti kymmeneen
tuhanteen. Tämä on vain yksi useista tapauksista, joita voitaisiin
mainita.
"Me teemme syytöksen että I.W.W. liiton jäseniä on pakotettu
alistumaan pakolliseen orjuuteen. Tämä ei tarkota niitä jäseniä,
jotka ovat kuritushuoneissa, vaan haluamme kiinnittää lukijan
huomiota erääseen I.W.W. liiton jäseneen, joka oli vangittu
Birminghamissa, Ala., ja otettiin vankilasta sekä asetettiin
näytteille maanviljelysnäyttelyssä kahdenkymmenen viiden sentin
ovirahalla."
Lopuksi sellaisen lukijan valaisemiseksi, joka ihmettelee, miksi ei
yleisö tällaisista enempää tiedä, lainaan seuraavan kirjasta "The
Brass Check", sivuilta 382--383, jossa käsitellään "New York Timesia"
ja sen suhdetta tämän kirjottajan novelliin, "Jimmie Higgins":
Tämän kertomuksen viimeisissä luvuissa kerrotaan miten erästä
amerikalaista sotilasta kidutettiin eräässä amerikaiaisessa
sotilasvankilassa. 'Times' sanoo:
'Mr. Sinclairin olisi esitettävä ne todisteet, joihin nämä hänen
hämmästyttävät syytöksensä nojaavat, jos hänellä niitä on. Jos hän
on kirjottanut kulkupuheiden perusteella, tai vielä pahemmin, jos
hän on antanut huomiota herättämisen halunsa itseänsä johtaa, on hän
asettanut itsensä asemaan, jossa voi odottaa ei ainoastaan moitteita,
vaan myöskin rangaistuksen.'
"Vastaukseksi tähän lähetin 'Timesille' sangen kohteliaan kirjeen,
jossa viittasin useihin eri tapauksiin ja sanoin, mistä 'Times' voi
saada tietoonsa satoja muita tapauksia. Pari kuukautta kului, ja
radikalien väsymättömän agitatsioonin vaikutuksesta tutki kongressi
asiaa, ja todisteita raaoista julmuuksista tunkeutui sanomalehtiin.
'Times' julkaisi toimituskirjotuksen otsikolla, 'Vankileirien
julmuudet', jonka ensimäinen lause kuuluu: 'Seikka että amerikalaisia
sotilaita on vankileireillä kohdeltu äärimäisellä julmuudella,
voidaan nyt pitää todistettuna.' Ja taaskin kirjotin kohteliaan
kirjeen 'Timesille' huomauttaen että heidän olisi pyydettävä minulta
anteeksi. Ja mitä teki 'Times'? Se teki ilman lupaa muutoksia
kirjeeseeni. Se poisti siitä huomautukseni anteeksipyynnöstä sekä
lainaamani sen omat sanat, joissa vaadittiin minulle rangaistusta!
'Times', jouduttuaan omaan ansaansa, ei salli minun muistuttaa
lukijoilleen että se halusi saada minulle 'rangaistuksen' siitä, että
puhuin totta! 'Kaikki uutiset, jotka ovat soveliaat painaa!'"