"Mi-mi-mitä tarkotatte, Mr. Andrews?"
"Älä löpise, Gudge", sanoi Andrews. "Olemme vastikään puhutelleet
Rosietä, ja hän oli _meidän_ urkkijamme."
"Hän on valehdellut!" huudahti Petteri.
Mutta Andrews sanoi: "Loruja! Älä luule meitä järjettömiksi! Miriam
Yankovich kuunteli oven takana ja kuuli puheesi."
Petteri oivalsi että hänen asemansa oli toivotan, eikä muuta ollut
enää jälellä kuin koettaa saada selville, mitä hänelle tapahtuu.
Olivatko nuo miehet tulleet vain haukkumaan häntä ja vetoamaan hänen
omaantuntoonsa? Vai aikoivatko he viedä hänet mukanaan ja kuristaa
ja kiduttaa hänet kuoliaaksi? Tämä viimeinen oli pelottanut Petteriä
"uransa" alusta saakka, ja kun hän vähitellen pääsi selville siitä,
että nämä jylhän päättäväisen näköiset miehet eivät aikoneetkaan
mitään väkivaltaa, vaan yksinkertaisesti koettivat saada selville,
mitä kaikkea hän oli kertonut herroilleen -- silloin oli Petterin
sisässä riemua, hän tunnusti ja itki häpeän kyyneleitä ja sanoi
että tämä kaikki oli tapahtunut vain siksi, että McCormick oli
levittänyt tuota julmaa valetta hänestä ja pikku Jenni Toddista. Hän
oli taistellut viettelystä vastaan kokonaisen vuoden, mutta sitten
oli hän ollut työtönnä eikä Gooberin puolustuskomitea ollut antanut
hänelle työtä; hän oli ollut vähällä kuolla nälkään, mutta lopuksi
myöntynyt McGivneyn ehdotuksiin, että hän rupeaa antamaan tietoja
äärimmäisten punikkien toiminnasta. Mutta hän ei ollut ilmiantanut
ketään, joka ei ollut rikkonut mitään lakeja eikä hän ollut kertonut
McGivneylle mitään muuta kuin totta.
Sitten Andrews alkoi tutkia häntä. Petteri kielsi ilmottaneensa
mitään koskaan Goober-jutusta. Hän intti kovasti ettei hänellä ole
ollut mitään tekemistä McCormickille asetettuun ansaan nähden.
Kun he koettivat puristaa hänestä ulos totuuden, hän äkkiä rupesi
sangen arvokkaaksi ja selitti ettei Andrewsilla ollut mitään
oikeutta ristikuulustella häntä, hän oli sadan prosentin punaverinen
amerikalainen patriootti, ja hän oli pelastanut maansa ja jumalansa
saksalaisten asiamiehistä ja bolsheviki-pettureista.
Donald Gordon tuli villiksi tästä. "Sinä et ole tehnyt muuta kuin
väärentänyt lentolehtisemme omantunnon syistä sotapalveluksesta
kieltäytyneille saadaksesi meidät kaikki satimeen!"
"Se on valhe!" huusi Petteri. "En ole tehnyt mitään sellaista."
"Sinä tiedät ja minä tiedän että pyyhit pois lyijykynän jälen, jolla
olin poistanut tuon lauseen lentolehtisestä."
"En ole tehnyt sitä!" huusi Petteri kerran toisensa perästä.
Ja äkkiä John Durant puristi kätensä nyrkkiin ja hänen kasvonsa
olivat pelottavat pidätetystä raivosta. "Sinä kelmeä luikki!" sähisi
hän. "Meidän tulisi repiä tuo valehteleva kielesi kidastasi!" Hän
otti askeleen eteenpäin ikäänkuin aikoisi todella tehdä sen.
Mutta David Andrews astui väliin. Hän oli lakimies ja tiesi, mitä
hän voi tehdä ja mitä Guffeyn miehet voivat tehdä. "Ei, John",
sanoi hän. "Emme tee sellaista. Luulen ettemme hyödy enempää tästä
miehestä. Jättäkäämme hänet omantuntonsa ja sotaisan jumalansa
haltuun. Tule, Donald." Ja hän otti kalpeakasvoista kveekari-poikaa
toisella kädellään ja suurta työläis-jättiläistä toisella kädellään
ja marssitti heidät ulos ovesta, ja Petteri kuuli heidän menevän
portaita alas, jolloin hän heittäytyi vuoteelleen sangen surkeana,
sillä taaskin oli häntä vedetty nenästä, ja niinkuin aina, oli nytkin
tämä nenästä vetäjä nainen.