Petteri oli ollut "rotkossa" ehkä kolme päivää, ehkä viikon -- hän
ei tiennyt eikä kukaan koskaan sanonut. Ovi avattiin ja ensi kerran
kuuli hän taaskin äänen, "Tule tänne."
Petteri oli toivonut saada kuulla ihmisäänen, mutta nyt hän painui
kauhistuneena nurkkaan. Ääni oli Guffeyn ääni, ja Petteri tiesi, mikä
häntä odotti. Hänen hampaansa alkoivat taaskin lyödä loukkua ja hän
ulisi: "En tiedä mitään! En voi kertoa mitään!"
Käsi työnnettiin loukkoon ja se tarttui häntä kaulukseen, ja hän
havaitsi kulkevansa Guffeyn edessä pitkin käytävää. "Suu poikki!"
sanoi Guffey vastaukseksi hänen ukinaansa ja kuletti hänet erääseen
huoneeseen, heitti kun räsynipun tuolille, veti toisen tuolin
itselleen ja istui vastapäätä Petteriä.
"Kuule nyt", sanoi hän. "Otappa huomioon mitä sanon. Haluatko mennä
rotkoon takasin?"
"E-en", ulisi Petteri.
"No, tiedä sitten että tulet viettämään koko elämäsi tuossa
rotkossa, paitsi kun puhuttelet minua. Ja kun minua puhuttelet, niin
väännetään sinusta kädet irti, tikkuja lyödään kynsien alle, nahkasi
korvennetaan tulitikuilla -- kunnes kerrot mitä haluan tietää. Kukaan
ei sinua auta, ei kukaan sinusta edes tiedä. Tulet pysymään täällä,
kunnes tunnustat."
Petteri ei voinut muuta kuin ulista ja nyyhkyttää.
"Katso nyt." jatkoi Guffey. "Olen ottanut selvää sinusta, tunnen
koko elämäsi siitä saakka kun olet syntynyt, eikä sinun auta koettaa
salata mitään. Tunnen sinun osasi tähän pommijuttuun eikä ole
vaikeakaan saada sinut hirteen. Mutta on joitakin seikkoja, joita en
voi todistaa niistä toisista. Ne ovat tärkeämpiä kuin sinä, ne ovat
oikeita perkeleitä, ja ne minä haluan saada käsiini, joten annan
sinulle tilaisuuden pelastaa nahkasi, ja sinun tulisi olla siitä
kiitollinen."
Petteri yhä nyyhki ja ulisi.
"Pidä kitasi!" karjasi mies. Ja sitten, pakottaen Petterin
tuijottamaan häntä silmiin, hän jatkoi: "Käsitätkö? Voit pelastua.
Eikä tarvitse tehdä muuta kuin kertoa mitä tiedät. Sitten pääset pois
eikä sinua enää häiritä. Pidämme sinusta hyvän huolen; teemme sinulle
elämän helpoksi."
Petteri tuijotti kuin hypnotisoitu lintu. Suuri ikävä täytti hänen
sielunsa -- ikävä vapauteen, huolettomuuteen, hyville päiville! Jos
vain tietäisi mitään, niin kertoisi; jos vain keksisi jotakin, jonka
kertoisi!