Savon herännäisyyden alku.
Se heräykseen ja elävään kristillisyyteen vaativa henki, joka 17
ja 18 vuosisadalla synnyttää Suomen varhaisemman herännäisyyden,
ilmenee jo siihen aikaan niin voimallisena ja itsetietoisena,
ettei hengellinen välinpitämättömyys eikä tahallinen vastarinta
enää voi sille salpoja rakentaa. Sen jatkuva työ isiemme maassa
on historiallinen välttämättömyys, ja tämä välttämättömyys johtuu
siitä totuudesta, ettei Jumalan henki jätä työtään kesken. Hajalla
ovat vielä 18 vuosisadalla tämän liikkeen voimat; ne kaipaavat
kokoamista, yhtenäisyyttä, ja niiden pyrintöä päästä elähyttäen
uudistamaan puhdasoppisuuden kaavoihin jähmettynyttä kirkkoamme
estelevät monessa paikoin epämääräiset haaveilut ja harhaan johtavat
yritykset. Sentähden onkin Suomen vanhempi herännäisyys eroitettava
siitä valtaavasta samannimisestä liikkeestä, joka 19 vuosisadalla
on niin suuria vaikuttanut kansamme uskonnollisessa katsantotavassa
ja elämässä. Henki kyllä on sama: kadotuksen kauhu, synnin
suru, armon ikävöiminen on kummankin vasituisena tuntomerkkinä,
elävän, sisällisestä uudistuksesta lähteneen, maailmasta eronneen
kristillisyyden luominen kummankin päämääränä; mutta eroitus niiden
välillä on kuitenkin suuri. Varhaisemman herännäisyyden vaikutus on
kyllä hyvinkin tuntuva monessa paikoin, mutta se ei vielä muodosta
mitään kokonaisuutta, kuten myöhempi herännäisyys, jonka yhä
taajentuvat rivit yhtynein voimin taistelevat elävän kristillisyyden
puolesta, laajentaen vaikutustaan ulospäin miltei kaikkiin Suomen
seurakuntiin, vaan pysyen kuitenkin, ainakin pitkät ajat, koossa
tuona ecclesiola in ecclesia, josta pietismi tunnetaan. Vanhempaa
herännäisyyttä johtavat miltei yksinomaan papit, uudemmassa vetävät
maallikot yhä suuremman huomion puoleensa, ja etenkin näiden kautta
pääsee liike vaikuttamaan niin syvään ja laajalle _kansassa_, että
harvojen maiden kirkkohistoria tietää sen vertaisista ilmiöistä
kertoa. Jo nämä erinkaltaisuudet, muista puhumatta, jakavat Suomen
herännäisyyden vaiheet kahteen aikakauteen, joiden välisenä rajana on
18 vuosisadan loppuaika.
* * * * *
Vanhemman herännäisyyden herätyshuuto kaikui vain Lounais- ja
Länsi-Suomessa: maan sisäosiin se ei päässyt kuulumaan.
Samoin asuskelivat muutkin samanaikuiset uskonnolliset liikkeet
rannikkoseuduilla, nekin jättäen Suomen sydänmaat miltei aivan
koskematta. Näin asiain ollen on omituista, että myöhempi
herännäisyys saapi alkunsa Savossa, missä ennen sitä tapahtumaa,
josta tämä liike johtuu, kaikki on ollut tyyntä ja hiljaista.
Siinäkin tapauksessa, että tarkkaan tuntisimme kaikki tähän kuuluvat
syyt, jäisi päävaikutin kuitenkin sen hengen salaisuudeksi, josta
kirjoitettu on: "tuuli puhaltaa, kussa se tahtoo, ja sinä kuulet sen
humun etkä tiedä, kusta se tulee taikka kuhunka se menee."
Oli kaunis heinäkuun päivä v. 1796. Silloisen Iisalmen pitäjän
_Savojärven_ kylän _Heikkilän_ ja _Asikkalan_ talojen väki oli
heinää tekemässä sanottujen talojen omistamalla _Telppäs_-nimisellä
[Kertoneet (1896) Liisa Rytkönen y.m. Lapinlahdella asuvat vanhat
henkilöt.]ulkoniityllä, joka sijaitsee nykyisen höyrylaivareitin
varrella lähellä Lapinlahden kirkkoa. Näkymätön, yliluonnollinen
voima painoi heidät maahan, ihmeellinen tunne valtasi heidän
sydämmensä, he näkivät näkyjä ja puhuivat eri kielillä [L. J.
Niskanen, "Hengellisten asiain muistokirja", josta vasta enemmän.].
Arvostelkoon maailma tätä kertomusta, jonka luotettavaisuutta
ei kukaan herännäisyyden vaiheisiin ja kysymyksessä olevan ajan
luonteeseen perehtynyt ole epäillyt, miten hyvänsä, sanomme
empimättä: se oli Jumalan ihme. Savon herännäisyyden historia,
jonka alkuna tämä tapahtuma on, oikeuttaa meitä sitä väittämään.
Tätä arvostelua tukevat sitäpaitsi yksimielisesti liikkeen
vanhimmat henkilöt. Niinpä lausui yksi heistä, ei nuoruuden usein
liioittelevan innostuksen eksyttämänä, vaan kokeneena miehenä, joka
kauan oli seurannut herännäisyyden kehitystä ja tarkastellut sen
kypsyviä hedelmiä, eräässä Iisalmen pappilassa v. 1859 pitämässään
esitelmässä kysymyksessä olevan tapahtuman ja sen seurausten
johdosta: "Kuusikymmentäkaksi vuotta on kulunut siitä kuin yksi
niitä voimakkaimpia liikkeitä, joiden kautta Jumalan henki on
tahtonut vuodattaa elämää Suomen kirkon jähmettyneisiin kaavoihin,
yhtäkkiä syntyi niin elinvoimaisena, että tuskin mikään Suomen
kirkon aikakirjoissa mainittu liike on sen vertainen ollut ja
että sen vaikutukset eivät vielä tänään ole keskeytyneet eivätkä
lakanneet. Ja koska siis Suomen Siioni näillä seuduin on viettänyt
yhtä kauneimmista helluntai-ihmeistänsä, niin on tämä ikäänkuin
poistamattomana muistutuksena pyhän työmme puhtaimmasta ja
kauneimmasta alusta ei vain syrjäisessä isänmaassamme, vaan kaikissa
maissa" [Jul. Imm. Bergh, Hos hvem finnes den Helige Ande? Kuopio
1859. Siv. 4-5.9.]
Ihmetellen kuunneltiin Savojärven kylässä, mitä Heikkilän ja
Asikkalan väelle heinäniityllä oli tapahtunut. Koko heidän
käytöksensä osoitti, etteivät joutavia kertoneet. Hengellisen
elämän ihmemaailma oli heille auennut, siitä he itkien ja riemuiten
puhuivat, sen aarteita he kehoittivat muitakin etsimään. Eikä
aikaakaan, ennenkuin se tuli, joka heidän katseessaan välkkyi, levisi
muihinkin, niin että heränneitten "luku jo joulukuussa samana vuonna
oli jotenkin suuri". Siihen aikaan kerrotaan heidän viettäneen
"erinomaisen iloista juhlaa", joka seikka myöskin todistaa liikkeen
kasvamista.
Miten niukat tiedot näistä Savon herännäisyyden esikoisista ovatkin,
mainitsee L. J. Niskanen "Muistokirjassaan", josta ylläolevat otteet
ovat lainatut, erään seikan, joka on omiaan kuvaamaan tämän liikkeen
luonnetta ja selittämään sen raitista kehitystä. Hän näet lausuu:
"he näkivät petollisten kristittyjen petollisuuden ei vähemmässä
mitassa kuin Pietari Ananiaan petoksen". Kernaasti myönnämme, että
arvostelu on liioiteltua, mutta semmoisenakin on se varsin tärkeä.
Juuri kyky tutkia henkiä, joka on Savon herännäisyydelle ominaista,
puuttui ylimalkaan 18 vuosisadan ekstatismin haaveiluihin suuremmassa
tahi vähemmässä määrässä eksyviltä uskonnollisilta liikkeiltä. On
kyllä totta, että noiden "petollisten" ilmaiseminen ja nuhteleminen
monesti tapahtui tunnottomaan horrostilaan uupuneiden kautta, mutta
näiden "kielilläpuhumiset" samoinkuin heidän tuossa tilassa pitämänsä
selväkieliset saarnat perustuivat raamattuun eivätkä johtaneet
harhaan. Tämän todistuksen saapi Niskasen muistokirjassa ainakin
eniten huomattu tämänkaltaisista "saarnaajista" herännäisyyden ensi
ajoilta _Juhana Martikainen_. Savojärven esikoisten kera herättyään
julkisesta jumalattomuudesta ja löydettyään Kristuksen, vaipui tämä
mies hartausseuroissa ja muulloinkin tainnoksiin ja alkoi saarnata,
ilmoittaen "ken oli totisesti Herran edessä, ken petollisesti ja
jaetulla sydämmellä". Vaikka hän tuohon tilaan jouduttuaan oli niihin
määrin tunnoton, ettei olisi tietänyt mitään, "jos jäsen olisi
häneltä poisleikattu", ja vaikka hän oli "lyhyt ymmärrykseltään"
eikä huonon näkönsä tähden ollut oppinut lukemaankaan, "saarnasi
hän voimallisesti, ja ne saarnat olivat p. raamatun kanssa yhteen
sopivat". Tämä arvostelu on sitä luotettavampi, koska se perustuu
moneen tuollaiseen kohtaukseen miehen elämässä. Martikainen eli nim.
noin 30 vuotta Savojärven ensimmäisen herätyksen jälkeen, jatkaen
tuon pitkän ajan kuluessa omituista herätys- ja varoitussaarnaansa
ystäviensä keskuudessa.
Moni on arvellut, ettei Savon herännäisyyden alku ole niihin
määrin riippumaton muitten senaikuisten hengellisten liikkeiden
vaikutuksesta, kuin olemme väittäneet. Tuota mielipidettä näyttää
tukevan se seikka, että savolaiset siihen aikaan hankkivat
ostotarpeensa Pohjanmaalta ja siis matkoillaan helposti voivat
tutustua niihin hengellisiin liikkeisiin, jotka 18 vuosisadan
keski- ja loppuaikoina monessa paikoin olivat rannikkomaan asukkaissa
vaikuttaneet virkeämpää hengellistä elämää. Etenkin sopisi tässä
yhteydessä huomauttaa _Juhana Vegelius_ nuoremman herätystyöstä
Oulussa sekä Tornion seuduilla pari vuosikymmentä myöhemmin
ilmestyneestä uskonnollisesta liikkeestä, jonka vaikutukset tuntuivat
kauas eteläänkin. Näille otaksumisille emme kuitenkaan voi aivan
suurta arvoa antaa. Päinvastoin on vaikea olettaa, että L. J.
Niskanen, jonka muistiinpanot ovat tarkat ja huolellisesti kootut, ei
olisi asiasta mitään maininnut, jos Savojärven herätys olisi saanut
alkunsa muualta kotosin olevista vaikutuksista. Toistamme sentähden
mitä ennen olemme lausuneet: Savon herännäisyyden alku on Jumalan
ihme. Näissäkin syrjäisissä seuduissa oli sanan siemen kauan salassa
itänyt ihmisten sydämmissä, kunnes armonaurinko murti talven vallan ja
oras pääsi nousemaan.
* * * * *
Savojärven herätysten ensi aikoina saapui Ylitorniosta Iisalmelle
pyöräntekijän ja muuta puusepän työtä hakien eräs nuori mies niineltä
_Juhana Puustijärvi_ eli _Lustig_, jonka viimemainitun nimen hän
sotamiehenä ollessaan oli ottanut. Hän hankki itselleen torpan
Ollikkalan kylässä, missä Tikkalanmäen y.m. talojen väki, samoinkuin
suuri osa lähellä olevan Savojärven kylän asukkaista siihen aikaan
ahkerasti oleskeli Jumalan sanan ääressä. Lustig liittyi heihin.
Hän oli paljon lukenut raamattua ja muita hartauskirjoja, ja kun
hänellä sitäpaitsi oli hyvä ymmärrys, rohkea, seurusteluun muiden
kanssa taipuva luonne ja sujuva kieli, alkoivat heränneet käyttää
häntä neuvonantajanaan hengellisissä asioissa. Ei kulunut pitkä
aika, ennenkuin Lustig oli kohonnut heidän johtajakseen. Väärin
olisi kieltää hänen ansioitaan semmoisena, jos kohta miehen
huikentelevaisuus ja hänen pintapuolinen uskonnollinen kantansa
eivät olleet omiaan ajanpitkään säilyttämään hänelle tätä asemaa.
Lustig järjesti päivä päivältä kasvavan kuulijakuntansa yhteiselämän,
varsinkin hartausseurat, joissa hän yhä useammin esiintyi puhujana.
Tavallisesti luki hän ensin raamatunlauseen, jonka johdosta hän
sitten puhui. Hänen vilkas esitystapansa ja hyvä puhelahjansa eivät
voineet olla vaikuttamatta Iisalmen isoovaan kansaan, etenkin koska
hän oikein esitti kristinuskon alkeet. Varsinkin herätyssaarnaajana
vaikutti Lustig paljon. Oikein hän myöskin selvitti opin syntisen
ensimmäisestä vanhurskauttamisesta Kristuksen veressä, ja juuri
viimemainittua totuutta tarvitsi noiden vasta heränneiden, syntiensä
paljoutta ja Jumalan vihaa kauhistuvien saada kuulla. Ja jos
saarnaajan puhe monesti liikkuikin pinnalla, jos hän usein jakelikin
kuulijoilleen ala-arvoista ravintoa: Herran työ edistyi kuitenkin,
sillä kansa oli nälkäistä, ja nälkäinen syö kernaasti heikompaakin
ruokaa. Kylästä toiseen levisi herätys Iisalmella, voittaen
ennenpitkää alaa muissakin pitäjissä. Ensimmäisinä näistä mainitaan
_Nilsiä_ ja _Maaninka_.
Lustigin maine kasvamistaan kasvoi. Mutta tämä myötäkäyminen ei
ollut hänelle hyödyksi. Kun hän ei päässyt perehtymään uskon
salaisuuteen, ei nöyrtynyt elämään yksin armosta eikä valvoen
tarkannut omaa tilaansa, valtasi ylpeys hänen sydämmensä ja hän
takertui takertumistaan tekopyhyyden syntiin. Rohkeasti lähestyi hän
Jumalan valtakunnan ja maailman välistä rajaa, astuen ennenpitkää sen
yli. Niinpä alkoi hän käydä maailman lasten pidoissa, ottaen niissä
osaa tanssiin ja muihin huvituksiin sekä antaen ystävilleenkin lupaa
siihen [L. J. Niskanen; Akiander, Religiösa rörelserna i Finland VI,
4.].
Näin oli Savon herännäisyys vaarassa jo heti alussa eksyä väärälle
uralle. Heränneitten pieni, kokematon joukko, joka vasta oli
luopunut maailmasta ja sen tavoista eikä vielä pystynyt eroittamaan
taivaallista iloa tämän maailman hekumasta, ei rohjennut vastustaa
Lustigia. Nekin vaikenivat, joiden omatunto tuosta loukkaantui.
Oliko vihollinen tekevä tyhjäksi Herran työn, oliko näiden seutujen
herännyt kansa sammuttava Herran tulen kokoamalla vieraita aineksia
hänen alttarilleen? Oliko Jumala jättävä tämän pienen, vasta
kokoamansa ymmärtämättömän lauman ilman paimenta korpeen eksymään?
Tarkatkaamme likemmin Lustigin kuulijakuntaa. Huomiomme kiintyy
erääseen pitkään, solakkavartiseen nuorukaiseen. Tarkkaan hän
kuuntelee Lustigin puhetta; kyyneltynyt silmänsä ilmaisee kovaa
sisällistä taistelua, tavatonta luonteen vilkkautta ja samalla
ihmeellistä syvyyttä, mutta ennen kaikkea sitä totuuden janoa, jota
yksin elämän vesi voi sammuttaa. Veisuun ottaa hän hartaasti osaa,
kaiken hyvän, joka seuroissa on tarjona, kätkee hän sydämmeensä
tarkkaavalla mieltymyksellä, vaan samalla tuolla totuutta etsivällä
pelvolla, jota eivät ihmisten mahtisanat pakota taipumaan eivätkä
heidän korupuheensa petä. Tästä miehestä -- hänen nimensä on _Paavo
Ruotsalainen_ -- valmistaa Jumala, joka ei jätä työtään kesken,
paimenta Savon heränneiden eksyvälle joukolle.
Pian sai Lustig kokea, etteivät kaikki heränneet niin ehdottomasti,
kuin hän ylimielisyydessään näkyy olettaneen, luottaneetkaan
häneen. Savon herännäisyyden vaiheissa tapahtuu käänne. Ennenkuin
siitä kerromme, sopii tässä luoda silmäys sen merkillisen miehen
aikuisempiin elämänvaiheisiin, jonka kautta Jumala tämän käänteen
vaikutti.