Sa'ut.
I. Aaltojärveläiset.
II. Raision Kirkon Rakentaminen.
III. Kuninkaatar Semiramis.
IV. Kiittämätöin.
V. Hasael.
VI. Uskollisuus.
VII. Beduiini.
Sa'ut.
Satu [satu merkitsee yhtä kuin faakkuna (selitetty Ruotsalaisesta
sanasta saga) ja kasku] on ajateltujen tapausten luonnollisin ja
yksinkertaisin kuvallinen kuvaeleminen eli kertoeleminen. Jokaisen
luonnon helmassa elelevän kansan suussa säilyy mielensä näyte —
sa’ut. Niin kauan kuin ihmisen järki pysytteleikse luonnollisessa
tilassansa, valistuksen vaikutuksitta, niin kauan myös ymmärryksensä
ei ulotu etemmäksi silmänsä näköä, ja kaikki, mikä on sitä ulompana,
näyttäikse hänestä ouoksi, kummaksi, luonnottomaksi, vaan ei kuitenkaan
voimattomaksi; kertoelmansa siitä pukeikse kauniiseen pukuun, ehkä
hän itse pitää sen toentapaisena. Vaan niin kohta kuin ihmisen mieli
ylenee, ymmärryksensä valistun, silloin luonnottomuuella ja kummalla
ei ole enempätä perää, vaan kaikki hän pyytää asetella luonnolliselle
kannallensa, ja silmissänsä sa’ulla ei ole toentapaseta perustusta
ja tunnollista arvoa, mutta muuttuuvat mitättömiksi, joutaviksi
loruiksi, ja muistista kaotettaviksi. Lausumme toistukseksi otamme
kaikkein raaemmat ja tarkeimmat ihmiset, esimerkiksi Austraalilaiset,
jotka eivät ole vähääkän saaneet tunteaksensa valistuksen voimaa, ja
heijänki ymmärrys synnyttelee kauneita satuja; ja vastahakaan kaikkein
valistuneimmat ihmiset, esimerkiksi oppineet Europalaiset, ovat
peräti muististansa kaottaneet satunsa, jotka löytyvät säilytettyinä
ainoastaan raa’an kansan suussa, joka niitä hauskaksensa raskaista
päivällisistä töistä päästyänsä, rakastaa kertoella, sillä ajalla
kuin valistunut kansa kestissä käypi ja korttia lyöpi, muka aikansa
kuluksi.
Kyllä kaiketi sa’ut eivät ole mitättömät ja valistuneiltaki
unouksiin jätettävät, vaan ovat suuresta arvostaki ja säilyttämisen
ansaitsevatki, jos otetaan vaariin niien vaikutuksista ihmisen
kansallisen ajatuksen juoksun teroittamisessa, ja älyäkki
hjerättämisessä; sillä eivätkö suurimmat nerot niinkuin Shakespeare,
Byron, Lessing ja moni muu, ole intoutuneet satuja lukeissaan,
ja niistä nestettä imeneet ja perustusta hankkineet suurille
kirjateoksillensa. Vieläpä usian ummitko Suomalaisen ymmärrys nytki
pysyy kummissa ja luonnottomissa, ja kertoelmansa niistä on satu.
Paljaita satuja ovat esimerkiksi Kalevalan runotki, ja muut sentapaiset
Laulut, joita nykyaikoina niin ahkerasti kokoellaan, vaan itse
haasti-sa’ut, joista runolliset syntyivät, ovat Suomalaisiltaki
oppineilta unoutetut, pitäen niitä mitättöminä, ehkä toenperään niistä
milt’ei suurempi voitto olisi kirjallisuuellemme, kuin runoista. Niin
kauan kuin kirjallisuueltamme puuttuvat omituiset, Suomalaiset sa’ut,
niin kauan myöski ei meille synny omituista mielle-kirjallisuutta
(kaunis- eli huvikirjallisuutta), erinomaittain Suomalaista
mielenjuoksua ja jutelmaa kirjallisissa teoksissa.
Jokaisen sa'un perustuksena on tapaus, joko luonnoilisessa tahi
luonnottomassa muo’ossa. Näytiksi tähän suomennamme, omien puutteessa,
pari vanhanaikuista satua eli tarinaa. Ne ovat otetut Jesuitin
Maesseniuksen kirjoituksesta, joka on painettu Palaestra Dramatica’n
nimityksellä, Kölnin kaupunkissa, 1657 vuotena. Yksi näistä on
luonnollisessa, mutta toinen luonnottomassa pu'ussa.