Suutari Siimeon Lesti on mestari suuri kooltaan ei, vaan tarkoitan:
suutari jumalan armosta juuri — suutari, jolla ei missään maailman
nurkassa vertaa, suutari, joka voi kaikki muut suutarit tiedossa,
taidossa mollata kymmenen kertaa.
Suutarimestari tämä on syntynyt saamaan ihmeitä aikaan, ihmeitä,
joittenka takia häntä vois noidaksi luulla, jos uskoisi johonkin
taikaan, luulla: tuo mies se on varmaan sielunsa pirulle myönyt; mutta
ken sellaista uskoo, jopa on kirveensä kerrassa kivehen lyönyt.
* * * * *
Silloin kun Siimeon syntyi — savusaunassa tietenkin niinkuin sinä tai
minä — kesäpäivät silloin loisteli lämpöisinä, ei merkkiä taivaalla
mitään öin eikä päivin sinä kesänä nähty, katsoitpa länteen tai itään.
Merkkiä muuta ei ollut kuin rinnassa piltin pienen yks lestin kuva,
kuva päivä päivältä yhä vain tummentuva. Suku töllisti merkkiä sitä,
mut selvää ei tullut. Kuoleman merkkinä vain piti lestiä muutamat
hullut.
Niinpä ei äiti tulkinnut merkkiä juuri: pojasta tästä on tuleva suutari
suuri — niin hän uskoi, mutta ei virkkanut mitään, ennenkuin Siimeon
kasvoi ja varttui ja kaikkien ihmeeksi saappaan tekohon heti kuin
mestari tarttui.
Lapsena Siimeon yöt sekä päivät rääkyi, suu auki korvia myöten kuin
eksynyt pässi hän määkyi. Hyvä ei auttanut, pahasta parku vain nousi,
sama, jos sylissä kantoi tai häntä suuressa sinisessä lullassa sousi.
Kotimökkiin se ääni ei millään mahtua voinut: koko kylässä ei sitä
seinää, jonka hirsistä ei olis kiljunta kaikuna soinut. Naapurit
suuttuivat, sättivät kakaraa jos vaikka miksi, aavistamatta, että he
poikaa kerran kumartaa saavat ja sanoa mestariksi.
Vuosia kaksi: tulipa huudosta loppu, mut pian ilmeni toinen jo harmi ja
hoppu. Tuskinpa huokaista ehtivät naapurit tuosta, kun alkoi jo Siimeon
kylässä kaikkien kiusana juosta.
Ikkunaruudut hän pirstaksi kivillä viskoi, mansikkamaista hän pensaat
marjoineen, juurineen kiskoi. Kissan jos kiinni vain sai, heti hännän
hän katkoi, kanat kaikki paljaspyllyiksi äkkiä raastoi ja ratkoi.
Ukkojen tervatut kengät hän hapanmaitotiinuihin peitti. Simon löytämän
sammakon emännät kiukkuiset monasti rokassa keitti. Jos oli lampaitten
villoissa takkiaistulloja myötä, niin heti arvattiin: se on tietenkin
Lestin Siimeonin siivoa työtä.
Äiti ei vitsahan tarttunut. Jopahan toki! Vitsan kipua itse hän
liiankin usein lapsena koki. Naapuri jokainen vihalla kohteli poikaa ja
pilkalla pisti, silläpä entistä hullumpi tenavasta tuosta vain saatiin
kiusa ja risti.
Jos joku uskalsi Siimeonin äidille kieliä kantaa, äksysti eukko
jok'ainoan sanan kuin myrkkynä osasi takaisin antaa:
»Jokainen teistä», hän sanoi, »pilkalla köyhän pentua katsoi ja tyrkki,
siksipä varoa saatte ja pelätä vielä, kun kasvaa sen nyrkki».
Joskuspa kylässä piiskattiin tätä mokomaa lasta, mutta voi kuitenkin:
silloinpa hänestä vastus saatiinkin vasta. Silloin hän yltyi, silloin
hän, nähkääpäs, suuttui, ja silloinpa kylä kuin kiehuvaks helvetiks
muuttui.
Silloin jo kissat ja kanat ne hirttonuorassa riippui, isännän parhaat
saappaat korkean viirin huipussa viippui, lantut ja nauriit tuo
riivattu pelloilla listi, siat tuli hulluiksi, pyörivät, kiljuivat,
Siimeonin tulkkaama neula kun saparossa istui ja pisti.
Verkot ja rysät hän repi ja veneet hän vesille kiskoi, mitä vain
rannoilta löysi, kaikki hän aaltojen vietäväks viskoi. Sisälle
uunit savun kaikki lykkäsi, tietty ei miksi, ennenkuin huomattiin,
että Siimeon katoille kiipi ja piippuihin säkkiä, sammalta lykkäsi
tukkehiksi.
Vaivalla kuivatut heinät hän ladoista sateeseen heitti, haravat, hangot
ja työkalut yleensä kaikki hän särki tai iäksi peitti. Terävät kirveet
ilokseen hakkaili kiviin, juomansa kananmunat asetteli aitan rapuille
kauniisti riviin.
Niinpä hän kylässä tuhot sai aikahan moiset, vieläpä kanssaan kujeisiin
näihin hän villitsi myös pojat toiset. Hirmuista sortoa harjoittivat
nämä pikkuiset pirut, neuvoille, käskyille, kurille, uhkalle antaen
pitkät lirut.
Kunnes se sattui se kutsumus oikea Siimeoniin kohti, kutsumus, jota jo
äiti syntymämerkistä pohti: Sattuipa suutari, koiranleuka ja vekkuli
taloon, vetäen piankin Siimeonin lahjat oikeaan valoon.