Synkin hetki.
Joskin Mc Murdo voitti toveriensa suosion, niin oli olemassa toinen
piiri, joka oli vielä tärkeämpi hänelle, mutta jossa hän menetti
sen. Ettie Shafterin isä ei tahtonut olla missään tekemisissä hänen
kanssaan ja oli kieltänyt häneltä pääsyn taloonsa. Ettie itse rakasti
häntä liian syvästi voidakseen erota hänestä, ja kuitenkin hänen
oma hyvä järkensä varoitti häntä avioliitosta miehen kanssa, jota
pidettiin rikoksellisena.
Olisi luullut, että Mc Murdo seuran jäsenenä olisi saanut tietää
kaikki, mitä tapahtui, mutta hän huomasi pian, että järjestö oli
laajempi ja käsitti useampia osastoja. Myöskin pomo Mc Ginty oli
tietämätön monista asioista, sillä eräällä virkailijalla, jota
nimitettiin piirikunnan edusmieheksi ja joka asui kauvempana
Hobson Patchissa, oli valta useiden eri osastojen yli, joita hän
vallitsi yllättävällä ja itsevaltiaalla tavalla. Vain kerran Mc
Murdo näki hänet. Hän oli pieni viekkaannäköinen, harmaatukkainen
mies, jolla oli hiipivä käynti ja luihu, ilkeä katse. Evans Pott
oli hänen nimensä ja Vermissan mahtava pomokin tunsi häntä kohtaan
samantapaista vastenmielisyyttä ja pelkoa, jota suurikasvuinen
Dantonkin varmaan oli tuntenut vähäpätöisen näköistä mutta
vaarallista Robespierre'iä kohtaan.
Eräänä päivänä Scanlan, joka oli Mc Murdon asuintoveri, sai Mc
Gintylta kirjeen, jonka sisällä oli toinen Evans Pottilta. Tämä
kirjoitti, että hän aikoi lähettää paikkakunnalle kaksi hyvää miestä,
Lawlerin ja Andrewsin, jotka olivat saaneet määräyksen toimia
lähistöllä, vaikka oli parasta, ettei mitään yksityiskohtaisia
tietoja annettu heidän tehtävästään. Tahtoisiko päämestari pitää
huolen heidän asunnostaan ja mukavuudestaan kunnes toiminnan hetki
oli tullut? Mc Ginty lisäsi, että kenenkään oli mahdotonta asustaa
salaa Liittotalossa ja että hän siksi olisi kiitollinen, jos Mc Murdo
ja Scanlan pitäisivät vieraat muutaman päivän luonaan.
Samana iltana miehet saapuivat kumpikin kantaen matkalaukkuaan.
Lawler oli vanhanpuoleinen mies, viekas, vaitelias ja täsmällinen,
puettu vanhaan mustaan päällystakkiin, joka hänen pehmeän
huopahattunsa ja harmaan partansa keralla sai hänet ulkonäöltään
muistuttamaan kiertävää saarnaajaa. Hänen toverinsa, Andrews, oli
vielä aivan nuori, avomielisen näköinen ja iloinen, ja käyttäytyi
meluavasti, kuten ainakin mies, joka tahtoo nauttia jokaisen minuutin
loma-ajastaan. Molemmat miehet olivat ehdottomasti raittiita ja
käyttäytyivät kaikissa suhteissa kuin yhteiskunnan moitteettomat
jäsenet, ellei ota lukuun sitä ainoaa seikkaa, että he olivat
murhaajia, jotka olivat usein osoittautuneet olevansa tämän
murhaajaseuran kyvykkäimpiä työaseita. Lawler oli jo suorittanut
neljätoista senlaatuista tehtävää ja Andrews kolme.
Mc Murdo huomasi, että he olivat hyvin halukkaat keskustelemaan
entisistä teoistaan, joista he puhuivat puoli-häveliäästi mutta
ylpeillen, kuten ainakin miehet, jotka ovat hyvin ja epäitsekkäästi
palvelleet yhteiskuntaa. He olivat kuitenkin vaiteliaita, kun tuli
puhe heidän nykyisestä tehtävästään.
Huolimatta vieraittensa vaiteliaisuudesta olivat Scanlan ja Mc Murdo
lujasti päättäneet olla läsnä kun he suorittivat sen, mitä nimittivät
"leikiksi." Kun siis Mc Murdo varhain eräänä aamuna kuuli heidän
hiipivän alas portaita, herätti hän Scanlanin ja he pukeutuivat
kiireesti. Pukeuduttuaan he huomasivat, että toiset olivat hiipineet
ulos jättäen oven jälkeensä auki. Päivä ei ollut vielä valjennut ja
lamppujen valossa he näkivät nuo kaksi miestä jonkun matkan päässä
kadulla. He seurasivat heitä varovasti, kulkien äänettömin askelin
syvässä lumessa.
Talo oli aivan lähellä kaupungin rajaa ja pian he saapuivat
poikkitielle, joka oli sen rajan takana. Täällä odotti kolme
miestä, joiden kanssa Lawler ja Andrews kiireisesti ja innokkaasti
keskustelivat. Sitten he kaikki lähtivät yhdessä liikkeelle. Oli
nähtävästi kysymyksessä joku tärkeä tehtävä, joka vaati väkeä.
Tältä kohdalta lähti useita eri polkuja eri kaivoksiin. Muukalaiset
poikkesivat tielle, joka vei Crow Hillin suureen kaivokseen, joka
tarmokkaan ja pelottoman Uudesta Englannista kotoisin olevan
johtajansa Josiah H. Dunnin käsissä oli kyennyt ylläpitämään
jonkunlaista järjestystä ja kuria pitkän hirmuhallituksen aikana.
Päivä oli nyt ruvennut valkenemaan ja jono kaivostyömiehiä kulki
hitaasti yksitellen ja ryhmissä mustunutta polkua pitkin.
Mc Murdo ja Scanlan kulkivat heidän mukanaan pitäen silmällä miehiä,
joita he seurasivat. Tiheä sumu peitti seudun ja äkkiä kuului sen
keskeltä höyrypillin puhallus. Se oli merkkivihellys kymmenen
minuuttia ennemmin kuin häkit laskettiin alas ja päivän työ alkoi.
Kun he saapuivat avonaiselle paikalle kaivosaukon ympärillä, oli
siellä odottamassa satakunta kaivosmiestä, jotka tömistelivät
jalkojaan ja puhalsivat sormiinsa, sillä ilma oli hyvin kylmä.
Muukalaiset seisoivat konehuoneen suojassa. Scanlan ja Mc Murdo
kiipesivät kuonaläjälle, josta heillä oli hyvä näköala. He näkivät
kaivosinsinöörin, kookkaan parrakkaan skotlantilaisen, jonka nimi
oli Menzies, tulevan konehuoneesta ja puhaltavan pilliinsä merkiksi,
että hissihäkit oli laskettava alas. Samassa pitkä, notkea nuori
mies, jolla oli sileäksiajellut, totiset kasvot, läheni kiireesti
kuoppaista tietä pitkin. Kun hän tuli lähemmäksi osui hänen katseensa
äänettömään ja liikkumattomaan ryhmään konehuoneen luona. Miehet
olivat vetäneet hatut silmilleen ja kääntäneet kauluksensa pystyyn
peittääkseen kasvonsa. Hetkeksi kuolemanaavistus painoi kylmän
kätensä johtajan sydämeen. Heti hän ravisti sen päältään ja näki vain
velvollisuutensa tunkeileviin muukalaisiin nähden.
-- Keitä te olette? kysyi hän lähestyessään. Mitä te täällä
maleksitte?
Kukaan ei vastannut, mutta Andrews astui askeleen eteenpäin ja
ampui häntä vatsaan. Nuo sata odottavaa työmiestä seisoivat niin
liikkumattomina ja avuttomina kuin olisivat saaneet halvauksen.
Johtaja painoi molemmin käsin haavaa ja kyykistyi. Sitten hän
hoiperteli poispäin, mutta toinen murhaajista ampui, ja hän
kaatui kyljelleen, potkien ja raapien sormillaan kuonaläjää. Sen
nähdessään päästi skotlantilainen Menzies raivon huudon ja hyökkäsi
rautainen mittari kädessään murhaajiin päin, mutta sai kaksi kuulaa
päähänsä ja kaatui kuoliaana aivan heidän jalkojensa juureen.
Muutamat kaivosmiehistä astuivat askeleen eteenpäin ja päästivät
epäselvän säälin ja vihan huudon, mutta pari muukalaisista ampui
kaikki laukaukset kuusipiippuisistaan joukon päitten yli ja he
masentuivat ja hajaantuivat ja muutamat juoksivat hurjaa vauhtia
kotiinsa Vermissaan. Kun muutamat rohkeimmista olivat kokoontuneet
ja palasivat kaivokseen, oli murhaajajoukkio kadonnut aamusumuun,
ainoankaan heistä saattamatta vannoa tuntevansa nuo miehet, jotka
sadan katsojan silmien edessä olivat suorittaneet kaksinkertaisen
rikoksensa.
Scanlan ja Mc Murdo palasivat kotiin, Scanlan hiukan alakuloisena,
sillä tämä oli ensimäinen murha, jonka hän oli nähnyt omin silmin
ja se näytti vähemmän hupaiselta kuin hänelle oli luuloteltu.
Johtajavainajan vaimon kamalat huudot vainosivat heitä, kun he
kiiruhtivat kaupunkiin. Mc Murdo oli hajamielinen ja vaitelias, mutta
ei osoittanut mitään myötätuntoa toverinsa hentomielisyydelle.
Sinä yönä oli osaston huoneessa Liittotalossa suuret kemut, ei
ainoastaan Crow Hillin kaivoksen johtajan ja insinöörin tappamisen
johdosta, mikä teki tämänkin kaivoksen seudun muiden lannistettujen
ja pakkoveroa maksavien yhtiöiden kaltaiseksi, vaan myöskin kunnian
johdosta, jota osaston omat miehet olivat kaukana niittäneet. Kävi
selville, että kun piirikunnan edusmies oli lähettänyt kolme hyvää
miestä suorittamaan erään tehtävän Vermissassa, oli hän vuorostaan
pyytänyt, että kolme Vermissan miestä valittaisiin salaa ja
lähetettäisiin tappamaan William Hales Stake Royalista. Tämä oli
Gilmertonin tunnetuimpia ja suosituimpia kaivoksenomistajia, mies,
jolla ei olisi luullut olevan ainoatakaan vihollista maailmassa,
sillä hän oli joka suhteessa mallikelpoinen isäntä. Hän oli kuitenkin
vaatinut, että työtä tehtiin pontevasti ja oli siksi erottanut
työstä muutamia juoppoja ja laiskoja työmiehiä, jotka olivat tuon
kaikkivaltiaan seuran jäseniä. Hänen ulko-ovelleen kiinnitetyt
uhkauskirjeet eivät olleet muuttaneet hänen päätöstään ja sitten oli
hänet vapaassa, sivistyneessä maassa tuomittu kuolemaan.
Kuolemantuomio oli nyt pantu toimeen. Ted Baldwin, joka rehenteli
kunniapaikalla päämestarin rinnalla, oli ollut retkikunnan johtaja.
Hänen punottavat kasvonsa ja lasimaiset verestävät silmänsä kertoivat
unettomuudesta ja juomingeista. Hän ja hänen kaksi toveriaan olivat
viettäneet edellisen yön vuoristossa. He olivat kampaamattomat ja
heidän vaatteensa olivat tahraiset. Mutta mitkään epätoivoisesta
seikkailusta palaavat sankarit eivät olisi voineet saada lämpöisempää
vastaanottoa tovereiltaan. Juttu kerrottiin yhä uudelleen ja
uudelleen riemuhuutojen ja äänekkään naurun kaikuessa. He olivat
odottaneet uhriaan kun tämä palasi yöllä kotiin asettuen jyrkän
mäen päälle, missä hänen hevosensa täytyi kulkea kävellen. Hän oli
niin kylmästä kangistunut, ettei hän voinut laukaista pistooliaan.
He olivat vetäneet hänet alas hevosen selästä ja ampuneet häntä yhä
uudelleen ja uudelleen.
Se oli ollut suuri päivä Scowrereille. Varjo oli langennut
vielä synkempänä laaksoon. Mutta niinkuin viisas kenraali
valitsee voiton hetken ponnistaakseen kaksin verroin, ennenkuin
vihollinen on ennättänyt tointua onnettomuudesta, niin pomo Mc
Ginty tarkastellessaan miettiväisin ja pahaa-ennustavin silmin
sotatoimiensa näyttämöä, oli keksinyt uuden hyökkäyksen niitä
vastaan, jotka tekivät hänelle vastarintaa. Samana yönä, kun
puoli-juopunut seura hajaantui, kosketti hän Mc Murdon käsivartta ja
vei hänet tuohon sisempään huoneeseen, missä he olivat ensi kerran
keskustelleet.
-- Kas niin, poikaseni, sanoi hän. Nyt on tarjona tehtävä, joka
vihdoinkin on sinun arvoisesi. Saat aivan omin päin sen suorittaa.
-- Olen ylpeä kuullessani sen, vastasi Mc Murdo.
-- Voit ottaa kaksi miestä mukaasi -- Mandersin ja Reillyn. Heille on
jo ilmoitettu siitä. Tällä seudulla eivät asiat ikinä luista oikein,
niin kauvan kuin Chester Wilcox on hengissä ja sinä saat jokaisen
hiiliseudun osaston kiitollisuuden, jos saat hänet surmatuksi.
-- Teen ainakin parastani. Kuka hän on ja mistä hänet tapaan?
Mc Ginty otti ainaisen puoleksi-pureskellun, puoleksi-poltetun
sikaarin suupielestään ja piirsi epäsäännöllisen kuvion
muistikirjastaan reväistylle lehdelle.
-- Hän on Iron Dyke yhtiön ensimäinen työnjohtaja. Hän on ankara
kansalainen, saanut sodassa vänrikin arvon, arpinen ja harmaa. Olemme
kaksi kertaa yrittäneet häntä surmata, mutta onnistumatta ja Jim
Carnaway menetti siinä yrityksessä henkensä. Nyt on sinun yritettävä.
Tässä on talo, aivan erikseen Iron Dyken poikkitien varrella, kuten
näet tästä kartasta. Kuulomatkan päässä ei ole muita rakennuksia.
Päivällä ei ole hyvä yrittää. Hän on asestettu ja ampuu heti ja
hyvin siekailematta. Mutta yöllä -- no, siellä hän on vaimonsa,
kolmen lapsen ja palvelijain kanssa. Et voi valita etkä valikoida.
Täytyy surmata kaikki taikka ei ketään. Jos voit asettaa pussillisen
räjähdysruutia pää-oven eteen --
-- Mitä on tuo mies tehnyt?
-- Enkö kertonut sinulle, että hän ampui Jim Carnawayn?
-- Miksi hän ampui?
-- Mitä helvettiä se sinuun kuuluu! Carnaway oli eräänä yönä hänen
talonsa lähistöllä ja Chester Wilcox ampui hänet. Se riittää minulle
ja sinulle. Sinun täytyy se kostaa.
-- Ajattelen noita naisia ja lapsia. Täytyykö heidätkin surmata?
-- Täytyy, muuten ei miestä saa surmatuksi.
-- Se tuntuu kovalta heihin nähden, sillä he eivät ole tehneet mitään
pahaa.
-- Mitä puhetta tuo on? Etkö ota tehtävää vastaan?
-- Olkaa levollinen, Neuvos, olkaa levollinen. Mitä olen milloinkaan
sanonut tai tehnyt, joka antaisi teille aihetta ajatella, etten
noudattaisi oman osastoni päämestarin määräystä? Teidän asianne on
ratkaista onko se oikein vai väärin.
-- Sinä siis suostut?
-- Luonnollisesti suostun.
-- Milloin?
-- No, on parasta, että annatte minulle aikaa yön tai pari, jotta
saan nähdä talon ja tehdä suunnitelmani. Sitten --
-- Hyvin hyvä, sanoi Mc Ginty puristaen hänen kättään. Jätän sen
sinun huostaasi. Tulee olemaan suuri päivä osastolle, kun tuot meille
uutisia. Se on viimeinen isku, ja se lannistaa heidät kaikki.
Mc Murdo ajatteli kauvan ja tarkkaan tehtävää, joka niin äkkiä oli
hänelle annettu. Yksinäinen talo, jossa Chester Wilcox asui, oli
noin viiden penikulman päässä läheisessä laaksossa. Samana yönä
hän läksi yksin matkaan valmistamaan yritystä. Oli jo päivä, kun
hän palasi tiedusteluretkeltään. Seuraavana päivänä hän neuvotteli
apulaistensa, Mandersin ja Reillyn kanssa, -- nämät olivat
huolettomia nuorukaisia, jotka olivat yhtä ylpeitä, kuin jos olisi
ollut kysymys hirvenjahdista. Kaksi päivää myöhemmin he kohtasivat
toisensa kaupungin ulkopuolella, kaikki kolme asestettuina ja yhdellä
heistä oli säkillinen ruutia, jota käytettiin kaivoksissa. Kello oli
kaksi aamulla kun he saapuivat yksinäisen talon edustalle. Yö oli
tuulinen, hajanaisten pilvien kiitäessä nopeasti kuun yli. Heitä
oli kehoitettu varomaan verikoiria, joten he etenivät varovaisesti
pistoolit valmiina käsissä. Mutta ei kuulunut muita ääniä, kuin
tuulen vinkuminen ja oksien kahina. Mc Murdo kuunteli yksinäisen
talon ovella, mutta kaikki oli hiljaista sisällä. Sitten hän
asetti ruutikasan sitä vastaan, laittoi siihen veitsellään kolon
ja asetti siihen sytyttimen. Kun se oli syttynyt, juoksivat hän ja
hänen molemmat toverinsa niin kovaa kuin jaksoivat ja olivat jonkun
matkan päässä suojassa laskuojassa ennenkuin räjähdyksen jyrinä
ja luhistuvan rakennuksen syvä, kumea jyminä ilmaisi heille, että
heidän tehtävänsä oli suoritettu. Paremmin suoritetusta työstä eivät
seuran verentahrimat aikakirjat tienneet kertoa. Mutta ikävä kyllä
oli tämä niin hyvin järjestetty ja rohkeasti suoritettu työ tehty
turhaan! Niin monen uhrin kohtalon varoittamana ja tietäen että
hänkin oli tuomittu kuolemaan, oli Chester Wilcox vain päivää ennen
muuttanut perheineen turvallisempaan ja vähemmin tunnettuun asuntoon,
missä poliisivartio heitä suojeli. He olivat räjähdyttäneet ilmaan
aution talon ja juro vanha vänrikki opetti yhä kuria Iron Dyken
kaivostyömiehille.
-- Jättäkää hänet minulle, sanoi Mc Murdo. Hän on minun mieheni ja
minä surmaan hänet varmasti vaikkapa minun pitäisi odottaa vuosi.
Osasto suostui tähän ilmaisten kiitollisuutensa ja luottamuksensa,
ja asia päättyi siihen tällä kertaa. Kun muutamia viikkoja myöhemmin
sanomalehdissä kerrottiin, että Wilcoxia oli ammuttu väijyksistä,
oli julkinen salaisuus, että Mc Murdo yhä oli toimessa saadakseen
tehtävänsä suoritetuksi.
Pimeä oli varjo Kauhun Laaksossa. Kevät tuli lirisevine puroineen ja
kukkivine puineen. Koko luonto toivoi oltuaan niin kauvan sidottuna
rautakahlein, mutta missään ei ollut toivoa miehille ja naisille,
jotka elivät hirmuvallan ikeen alaisina. Milloinkaan ei ollut pilvi
heidän yläpuolellaan ollut niin synkkä ja toivoton, kuin kevätkesällä
vuonna 1875.