Hän asteli ja pysähteli, -- katsoi papereita, avasi muutaman asiakirjan
ja vilkasi siihen, -- -- hän tunsi jälleen tarpeen nähdäkseen
jokapäiväisyyden pyörän kiertävän.
... Oliko hän mitenkään voinut aavistaa, että ihminen voisi olla niin
arkatunteinen, -- vaikka hänellä todella oli hyvä omatunto?
Sillä hän lohdutteli itseään yhä uudelleen ja uudelleen, -- asteli
vähän varmemmin lattialla, -- selvitteli itselleen asiat kuin mies...
-- Niin, Abraham ja Gertrud menettivät tämän kautta kokonaisen
omaisuuden! -- Koskeehan se isku minuunkin... Saanen pitää sitä
rangaistuksena...
Se on noita kauheita onnettomuuksia, joita elämä voi mukanaan tuoda.
No no, Jumala varjelkoon -- --. Minussa _on_ syytä, -- josta en koskaan
täydelleen pääse, -- jota en koskaan voi antaa itselleni anteeksi...
Mutta miehen tulee kantaa kaiken senkin, mitä hän on hullusti tehnyt,
-- hänen ei saa voimiaan menettää! -- --
Hän väänsi lampun liekin korkeammalle; kaipasi valoa; -- -- tuossa
pimeässä oli vielä näkevinään Johnstonin... kuullessaan sirkkelisahan
etäisen sihinän ja tuon... katkesi...
Yhden aikaan kuuluivat kulkuset pysähtyvän portaiden eteen.
Tirehtori lähti lamppu kädessä portaille, tulevia vastaanottamaan, ja
kalpea, sanaton nyökkäys hänen vaimoltaan sanoi, että kaikki oli ohi.
Huoneessa kuunteli hän katkonaista puhetta kuolinvuoteen äärestä, jolla
he purkivat täysinäistä mieltään.
Konttorilamppu oli jäänyt pöydälle seisomaan; -- se ainoastaan
heikosti valaisi suurta huonetta. Rouva istui vielä päällysvaatteet
yllään, ainoastaan avattuina, ja Bratt asteli edes takaisin lattialla,
hämärässä.
Rouvan suurissa, mustissa, etäisyyteen tuijottavissa silmissä asui
melkein epätoivo, ja kasvoissa omituinen rikkirevenneisyyden ilmaus...
Miksi?... Miksi?... väreili hänessä...
"Se on niin selvänä edessäni", -- puhkesi hän värisevällä äänellä
Gertrudille sanomaan, -- "hieno, syvä sydänkudos on revitty rikki...
Hänen jälkeensä tuntuu ikäänkuin suuri varjo, -- elämän tyhjyys; -- --
hän oli niin rikas kaikesta, mitä on parahinta... sitä tunsi, kuinka
korkeammat asiat kuitenkin ovat ne, jotka kannattavat...
"... Ja miten vavistavan syvästi ja itsensä uhraavasti hän piti
Abrahamista, -- ja jokaisesta, johon hän vaan mielensä kiinnitti...
"Hänen mukanaan aina tuli niin ylentävä henkisyys" --
Tirehtorin suupielessä painui piirre ikäänkuin syvemmäksi, ja
leuka työntyi ulos... Raja kaikelle, -- ylentävät hänet oikeaksi
pyhimykseksi!...
Hän äkkiä astui pöydän ääreen, lampun valokehään.
"Henkisyys, Jette, sanot, -- minä sitä nimitän heikkoudeksi! --
Johnstonilla oli monta, monta oivallista ominaisuutta. Ei kukaan myönnä
sitä vilpittömämmin kuin minä... Vaan tämä?... Jos, -- jos esimerkiksi
minunkin päähäni pälkähtäisi antaa testamentilla pois kaikki, mitä
minulla on, niin että jäisit paljaalle mäelle, -- tokkohan sinä
silloinkin pitäisit sitä henkisyytenä? Mutta minä en halua olla sillä
tavalla sentimenttaali, minä sitä halveksin!
"No, no, -- paljon -- paljon on tietysti menetetty. -- Surulla olkoon
aikansa"...
-- -- Tirehtori jälleen astui konttoriinsa ja järjesti kokoon muutamia
papereita huomispäiväksi.
Hän ikäänkuin piti kiirettä, -- katsoi pelokkaasti ympärilleen
äänettömyydessä... säpsähti...
Sirkkelisaha sihisi ja vinkui, lauloi virran rannalta loitolta -- -- --
katkennut...