Täytyy pitää huolta, että on jotain olla Abraham Johnstonkin...
* * * * *
Tirehtori ja asianajaja Gaarder nousivat yhdessä Johnstonilta vievää
katua; hän oli kutsunut heidät todistamaan testamenttinsa, jonka kautta
hän heti antoi kaupungille ja piirille yleishyvää tarkoitusta varten
kaikki mitä hänen metsistään saataisiin, pidättäen itselleen ainoastaan
oikeuden määrätä rahain käyttämisen, -- ja kuolemansa jälkeen loput
omaisuudestaan, paitsi taloa ja parinkymmenen tuhannen kruunun edestä
arvopapereita.
"Merkillinen mies!" sanoi tirehtori lämpimästi ja vavisten; hän oli
syvästi liikutettu; -- "ei ole sitä hyvää, jota en voisi hänestä
luulla."
"Aivan niin, tämä on tosiaan valtaava tapaus", puhkesi Gaarder
sanomaan, niinikään liikutettuna; -- "oikein tarvitsee aikaa, ennenkuin
siihen tottuu -- koko omaisuutensa!"
"Nii-in, eipä jää rahamiehestä suuria jäljelle nyt"-- lausui
tirehtori, pysähtyi mäkeen ja katsoo miettiväisenä taakseen Johnstonin
tonttia ja laivasiltaa, -- "ainoastaan pieni hiili-liike, jota on hyvin
hoidettava ja tarkattava."
"Saattaa sanoa, että koko sen vallitsevan aseman, joka hänellä oli
piirin suurena tilanomistajana, sen on hän muitta mutkitta päältään
riisunut!" huudahti Gaarder haltioissaan.
"Minusta on hän taas käynyt ikäänkuin ylinähtäväksi, -- ja", --
tunnusti tirehtori suoraan sisustaan.
"-- Ja monta vertaa sympaatisemmaksi kuin tuo -- mahtimies, joka taas
alkoi ikäänkuin raskas pilvi riippua kaupungin ja piirin yli tehtaan
vanhalla loistolla, -- ei tiennyt, mitä arvaamattomia vaikutuksia
siitä vielä alkaisi esiintyä. Hänestä oli lopulta tulla jonkinmoinen
mahtivekkuli, jota eräät toiset maailmallisemmat herrat nauhasta
liikuttivat!"
"Suurenmoinen teko!"
"Tietysti"...
"Tahtoo herättää huomiota, -- olla loistava esimerkki."
"Niin varmaan, -- voihan silläkin olla pieni ulkonainen tyydytyksensä",
-- lausui tirehtori.
"Syyt?... ja perusteet? niitäkö mietitte, tirehtori!
"-- Niin, minusta melkein täytyy Johnstonin tuntea, jotta voisi
käsittää, että tuommoista ideali idyllimäistä innostusta yhteishyvän
puolesta vielä on olemassa!"
"Hän on niitä, jotka helposti joutuvat kaikenlaisten ideain saaliiksi",
-- lausui tirehtori tylynlaisesti -- "haaveksiva, -- herkkä
vaikutuksille... Mutta varmaan pitää häntä joka tapauksessa ihailla."
"Niin, kun tuommoista maailmassa kerran tapahtuu, niin ei voi se olla
viehättämättä", -- jatkoi Gaarder innostuneena, -- "sen sanon
että" -- -- --
"Noh, noh, -- tietysti ei se voi olla hieman suurentamatta omissa
silmissä, -- ja muista ei se mies välitä nimeksikään -- --. Mutta
poika" -- sanoi hän ja kutisti huuliaan hieman punniten, -- "eikö
liene hänelle suuri pettymys, kun täytyy herrasmiehen pojasta alentua
löysäksi taiteilijaksi, joka saa pensselillään elää, -- kumarrella
tilauksia ja taistella leivän edestä"...
"Ihmeellistä kyllä", aprikoitsi Gaarder, -- "että hän niin innokkaasti
joudutti asiakirjaa valmiiksi -- --.
"Tahdotteko kuulla kaupungin suuren, hämmästyttävän uutisen, kämnäri!"
huusi hän tälle vastaan; --"se ei voi sanomalehteen tulla kuin vasta
huomenna."
"Hyvästi, hyvästi Gaarder!... täytyy lähteä säästöpankkiin", -- lausui
tirehtori äkkiä. --
-- Hän astui nopeaan ylämäkeä; hänen sisässään yhä kävi ankara kuohu,
joka Johnstonin huoneessa oli noussut -- --
Pthyi, sylkäsi hän... Tuossa Johnstonissa on, hitto vieköön, etevyys
semmoinen, että se kerrassaan panee hurskaalle mielelle! -- En
eläissäni ole nähnyt semmoista, en, -- luopui noista metsistä yhtä
tyytyväisenä, kuin joku toinen olisi ollut ne saadessaan... Sen vuoksi
että hänen hienolle luonteelleen nyt kerran soveltuu tehdä hyvää
omaisuudellaan. -- Häntä ei huvita omistaa sitä, jota me muut pyydämme
hiki hatussa, -- vapaasta tahdostaan alkaa jälleen elää vaatimattomana,
uutterana miehenä... Eläissäni ei mikään ole näin minuun vaikuttanut.
-- Täytyy, hitto vieköön, pyyhkäistä hatun päästä hänen edessään; -- ja
minä olen ensimmäinen sen tekemään!
Niin, niin, -- koska omaisuus nyt muutetaan rahaksi, saamme kai pian
ottaa sen vastaan... Saadaan kai sairashuone kaupunkiin -- tai kenties
turvakoti vanhoja palvelijoita varten, tai merimiehiä. -- Joo, siitä
toki tulee toista kun Harrestadin puuhista! -- Ja entäs maalla,
-- hän puhui kerran avusta talonpoikaispojille, joilla on lahjoja
taiteilijoiksi --. Tai köyhäinhuone? -- kouluja -- --. Hänellä on
siihen suuntaan tuumia...
Ja niin menee joka reikään osa omaisuutta! -- jonka avulla hän pysyi
pinnalla maailmassa...
Mutta itse asiassa, hänet mainitaan joka kerta sanomissa... Hän saa
todellakin kyllin tyydytystä turhamielisyydelleen, -- jos häneen on
mennyt inhimillinen heikkous tulla mainituksi hyväntekijänä -- -- --
Hitto vieköön, eikö hän vaan esiinny ihan uudessa loistossa! -- Hän
tulee painamaan vaa'assa enemmän kuin milloinkaan ennen. Koitappas
sanoa sanaakaan häntä vastaan...