Vanha, rakas ystäväni!
En voi sanoin ilmituoda, kuinka iloiseksi tulin saadessani sinun
sekä Lorchenisi kirjeet. Tosin olisi velvollisuuteni ollut heti
vastata, mutta minä olen hiukan huolimaton, varsinkin mitä kirjeitten
kirjoittamiseen tulee, sillä ajattelen, että paremmat ihmiset tuntevat
minut siitä huolimattakin. Ajatuksissani laadin usein vastauksen, mutta
kun minun pitäisi panna se paperille, heitän usein kynän luotani,
koska minusta tuntuu, etten osaa kirjoittaa sitä, mitä sisässäni
liikkuu. Muistan kaiken sen ystävyyden, jota aina olet osoittanut minua
kohtaan, esim. silloin kuin annoit maalata huoneeni valkoiseksi ja
siten valmistit minulle miellyttävän yllätyksen. Myöskin Breuningin
perheen hyväntahtoisuuden säilytän muistossani. Se, että meidän täytyi
erota toisistamme, oli luonnollinen asiain kulku: jokaisen meistä
täytyi pyrkiä sitä päämäärää kohti, jonka hän oli itselleen asettanut,
ja koettaa se saavuttaa; ainoastaan hyvän ikuisesti järkkymättöminä
pysyvät periaatteet ovat aina meitä läheisesti yhdistäneet. Onnetonta
kyllä en tänään voi kirjoittaa sinulle niin pitkästi kuin haluaisin,
sillä olen vuoteen omana...
Minulla on vielä jäljellä varjokuva Lorchenistasi; (sanon tämän) jotta
ymmärtäisit kuinka kaikki hyvä ja rakas nuoruuteni ajoilta yhä pysyy
muistossani kallisarvoisena.
... _Nulla dies sine linea_ — niin on minun luonani, ja kuitenkin annan
runottareni nukkua; mutta se tapahtuu vain, jotta hän sitten heräisi
sitä voimakkaampana. Toivon vielä saavani luoda muutamia suuria teoksia
ja sen jälkeen, vanhana lapsena, päättää maallisen vaellukseni hyvien
ihmisten parissa. [98]
Niiden kunniamerkkien joukosta, joita olen saanut ja jotka — tiedän
sen — ilahduttavat sinuakin, mainitsen mitalin, jonka sain Ranskan
kuningas-vainajalta; siinä oli kirjoitus: _Ranskan kuninkaalta herra
Beethovenille_ ja sitä seurasi hyvin kohtelias kirje _kuninkaan
ensimäiseltä kamariherralta, herttua de Châtres'ilta_. [99]
Rakas ystäväni, saat tyytyä tähän tällä kertaa. Menneisyyden muistot
valtaavat minut ja vuodatan runsaita kyyneleitä lähettäessäni sinulle
tämän kirjeen. Tämä on vain alkua; pian saat uuden kirjeen; kuta
useammin kirjoitat minulle, sitä iloisemmaksi teet minut. Niin hyvät
ystävät kuin me emme tarvitse siihen toisiltamme mitään erikoista
kehoitusta. Hyvästi. Pyydän sinua puolestani hellästi syleilemään
rakasta Lorcheniasi ja lapsiasi ja ajattelemaan minua. Jumala olkoon
teidän kaikkien kanssanne!
Sinun aina uskollinen, tosi ystäväsi, joka vilpittömästi kunnioittaa
sinua.
Beethoven.
Wegelerille.
Wien, 17 p. helmik. 1827.
Vanha ja kunnioitettu ystäväni!
Olen onnellisesti saanut Breuningilta toisen kirjeesi. Olen vielä
liian heikko vastatakseni siihen, mutta voit ymmärtää, että kaikki,
mitä sinä sanot, on minulle tervetullutta, ja että minä toivon sitä.
Parantumiseni, jos sitä siksi voi sanoa, edistyy toistaiseksi hyvin
hitaasti; on otaksuttavaa, että saan odottaa vielä neljättä leikkausta,
vaikka lääkärit eivät siitä mitään puhu. Minä pysyn kärsivällisenä
ja ajattelen: "Ei mitään niin pahaa, ettei sen mukana tule jotain
hyvääkin..." Kuinka paljon minulla olisikaan tänään sinulle sanottavaa!
Mutta olen liian heikko: en voi muuta kuin sydämessäni syleillä sinua
ja Lorcheniasi. Tosi ystävystä ja kiintymystä sinua ja omaisiasi
kohtaan tuntien, vanha, uskollinen ystäväsi
Beethoven.
Moschelekselle.