Rakas Beethoven, ystävämme niin monien pitkien vuosien takaa! Minä
juuri pyysin Wegeleriä kirjoittamaan teille uudelleen. — Nyt, kun
tämä pyyntö on täytetty, luulen olevani velvoitettu lisäämään vielä
pari sanaa, — ei ainoastaan lähettääkseni oman tervehdykseni, vaan
myöskin uudistaakseni vielä kerran sen tärkeän kysymyksen, onko
teillä enää ollenkaan halua nähdä Reiniä ja syntymäseutuanne — ja
valmistaa Wegelerille ja minulle suurinta kaikista iloista. Lenchenimme
kiittää teitä niin monesta onnellisesta hetkestä; — hänen parhaimpia
viehätyksiään on kuulla teistä puhuttavan; — hän tuntee kaikki iloisen
nuoruusaikamme pienet seikkailut Bonnissa, — eripuraisuudet ja
sovinnot... Kuinka iloiseksi hän tulisikaan saadessaan teidät nähdä! —
Tyttärellämme ei, onnetonta kyllä, ole lainkaan musikaalisia lahjoja,
mutta hän on suurella ahkeruudella ja kovilla ponnistuksilla päässyt
niin pitkälle, että hän kykenee soittamaan teidän sonaattejanne,
variatsionejanne y.m.; ja kun musiikki aina on ollut Wegelerin
mieluisimpia nautintoja, valmistaa hän täten hänelle monta ilon hetkeä.
Julius ei ole vailla musikaalisia taipumuksia, mutta tähän saakka on
hän ne laiminlyönyt; nyt on hän kuitenkin puolen vuotta soittanut
selloa innokkaasti ja mielihalulla, ja kun hänellä Berlinissä on
hyvä opettaja, luulen että hän vielä tulee edistymään. — Molemmat
lapset ovat suurikasvuisia ja muistuttavat isäänsä, — myöskin ovat
he perineet tuon valoisan ja hyväntuulisen mielialan, jota Wegeler,
Jumalan kiitos, ei vielä kokonaan ole kadottanut... Hän soittaa hyvin
mielellään teidän variatsionienne eri teemoja; hän pitää enemmän
vanhoista, mutta usein soittaa hän jonkun uudemmistakin, osoittaen
uskomatonta kärsivällisyyttä. — Säveltämänne _Opferlied_ on hänestä
kauneinta kaikesta; Wegeler ei koskaan mene huoneeseensa istuutumatta
pianon ääreen. — Te voitte niinmuodoin, rakas Beethoven, nähdä kuinka
pysyvä ja elävä on se muisto teistä, jonka täällä säilytämme. Sanokaa
meille siis kerran, että teistä ei tämä ole aivan yhdentekevää ja että
me emme ole tykkänään unohdettuja. — Jollei olisi usein niin vaikeaa
toteuttaa rakkaimpia unelmiaan, olisimme jo käyneet tervehtimässä
veljeäni Wienissä, saadaksemme samalla ilon nähdä teitä; mutta
sellaista matkaa emme nyt voi ajatella, kun poikamme on Berlinissä.
— Wegeler on teille jo kertonut kuinka täällä elämme: — tekisimme
väärin, jos valittaisimme. Vaikeinkin aikamme on meille ollut helpompi
kuin sadoille muille. — Suurin onnemme on, että saamme olla terveinä
ja että lapsemme ovat kilttejä ja reippaita. Niin, he eivät tähän
saakka ole aiheuttaneet meille mitään surua, ja itse ovat he iloisia
ja aina hyväntuulisia. — Lenchenillä vain on ollut suuri suru, kun
Burscheid-raukkamme kuoli — onnettomuus, jota kukaan meistä ei hevillä
unohda. Hyvästi, rakas Beethoven, ja ajatelkaa meitä vilpittömästi ja
hyväntahtoisesti.
Eln. Wegeier.
Beethoven Wegelerille.