I. Eva-täti.
II. Ensimmäinen päivä.
III. Päivänpilkkeet.
IV. Eräs käynti ja sen seuraukset.
V. Heleänvärinen leninki.
VI. Lucia-juhla.
VII. Odottamaton kohtaus.
VIII. Rekiretki.
IX. Eräs uusi tuttavuus.
X. "Tullos, veikkonen! Yhtyös liittohon!"
I
Eva-täti.
Joskus tapahtuu, että maailmannaiset keskittävät parhaimmat voimansa
ja toimintahalunsa, joka ennen on harhaillut minkä missäkin,
siihen ajankohtaan, jolloin he muuten unohtuisivat kuten muutkin
kuihtuneet kukat. Tällainen henkilö oli hyvin komea, paljon lukenut
ja matkustellut sekä koti- ja ulkomailla ihailun esineenä ollut
leskivapaaherratar Löwesköld.
Maailmansota oli pakottanut hänet jäämään Ruotsiin koko vuodeksi, mutta
tästäpä pakosta tulikin se gordilainen solmu, jonka hänen valveutunut
tarmonsa äkillisen voimakkaasti katkaisi. Hän omisti yhden niitä
vanhoja, kauniita huviloita, joista osa Östermalmin kaupunginosaa
aikoinaan oli tunnettu yhtenä Tukholman viehättävimpiä paikkoja.
Hienon, valkean talon ympärillä levisi hyvin hoidettu puutarha, missä
puut herättivät kunnioitusta vanhuudellaan ja muhkeudellaan ja missä
kukat viihtyivät niin hyvin, että ne puhkesivat näkyviin lumesta jo
maaliskuussa ja pysyivät useimmiten elossa marraskuuhun, vieläpä
toisinaan jouluunkin saakka.
Vapaaherratar oli liikkunut viidenteenkymmenenteen ikävuoteensa asti
korkeissa, komeissa huoneissa (puoli vuotta avioliitossa oltuaan
hän oli täällä joutunut leskeksi) eikä ollut kertaakaan tullut
ajatelleeksi, että niitä saattoi käyttää muuhunkin kuin loistaviin
juhliin. Hän oli aina ottanut vastaan ulkomaisia ystäviään rakkaina
vierainaan ja seurustellut mannermaan eurooppalaisten kanssa niinäkin
lyhyinä aikoina, jolloin hän oli kotimaassa.
Sodan puhkeamisesta saakka oli hänen luonaan ollut eräs
kasvatuslaitoksen johtajatar Dresdenistä ja kaksi ranskatarta, toinen
taidemaalari, toinen pianotaiteilija, ja nämä kolme muukalaista olivat
ensimmäiset, jotka saivat kuulla vapaaherrattaren ajatusjuoksun
päätöksen.
"Minä tahdon saada aikaan jotakin hyödyllistä yksinäisessä elämässäni",
sanoi hän. "Olen tottunut elämään suurellisesti ja näkemään
paljon ihmisiä ympärilläni, ja sitäpaitsi minä kaipaan iloista ja
hyödyllistä toimintaa. Mieleni tekee perustaa sivistävät oppikurssit
nuorille tytöille, jotka ovat päättäneet koulunkäyntinsä. Ennen on
ruotsalaiset tytöt aina lähetetty ulkomaille. Nyt se on vaikeaa. Useat
tuttavistani ovat päivitelleet, mihin he lähettäisivät tyttärensä
juuri sinä vuonna, jolloin nämä eivät tiedä, mihin olisi antauduttava.
Seitsemälle nuorelle on tilaa tässä huvilassa. Toisin sanoen saa kaksi
makuuhuoneensa piharakennuksessa. He saavat oppia kieliä, musiikkia,
piirustusta ja muita yleisiä sivistäviä aineita ja sitäpaitsi tuntea
olevansa viihtyisässä kodissa Eva-tädin luona. Ikä voi mieluimmin olla
kuudentoista ja yhdeksäntoista välillä ja perhesuhteet sellaiset, että
nuo kasvattini käsittävät minun kodissani vallitsevat tarkoitusperät ja
maailmankatsomuksen. Kysymyksessä ei ole mikään armeliaisuustoiminta,
vaan miellyttävä askartelu itselleni ja rattoisa ja hyödyllinen
ajanvietto noille seitsemälle valitulle."
Näillä sanoilla oli perustus laskettu, ehdotuksen hyväksyivät
innostunein mielin sekä fräulein Stock että mademoiselles Renard.
Laadittiin työjärjestys. Kaikki kolme ulkomaalaista naista tarjoutuivat
antamaan opetusta, lisäksi hankittiin eräs mrs Faith, eräs fil.
tohtori Krabbe ja eräs koulukeittiöopettajatar, jotka saisivat hoitaa
määrättyjä tunteja.
Ilmoittaminen ei ollut tarpeen. Tarjokkaita ilmaantui joka taholta,
niin että vapaaherrattaren oli pakko valita ne, jotka hän katsoi
soveliaiksi.
Tukholmalaisia tyttöjä hän ei tahtonut ensinkään. Hänen mielensä teki
olla äidin sijaisena nuorille. Hän piti niin sydämellisesti näistä
nuorista tahdoista ja rohkeista sydämistä, jotka ikävöivät ensimmäistä
kohtalonsysäystä, tahi jotka huolettomasti syöksyivät elämän
aurinkoisiin aaltoihin, pelkäämättä äkkiä pudottavia syvänteitä.
Syyskuun viidentenätoista päivänä oli tyttöjen määrä saapua, edellisenä
iltana vapaaherratar tarkasti vielä kerran nimiluettelon ja ne muutamat
reunamuistutukset iästä ynnä muusta, jotka hän kustakin oli tehnyt.
_Sonja Thomas_, yhdeksäntoistavuotias, menee aikaisin kihloihin ja
naimisiin. Haluaa oleskella Tukholmassa vaihtelun vuoksi, oppia yhtä
ja toista, mutta ei mitään vakavasti. Tulee vanhasta, varakkaasta
göteborgilaisesta kodista. Ainoa lapsi.
_Maud Rydeman_, kahdeksantoistavuotias, tilanomistajan tytär
skoonelaisesta herraskartanosta, nuorin kahdeksasta sisaruksesta.
Tuntuu vallattomalta ja laiskalta. Vanhemmat antavat ymmärtää, etteivät
enää kykene pitämään häntä kurissa, mutta että he odottavat hänestä
kaikkea hyvää aikaa myöten.
_Mary Ehrestierna_, kahdeksantoistavuotias. Ollut jo monessa
mukana. Suuri suku Tukholmassa. Äiti oleskelee parantolassa, isä,
everstiluutnantti, harjoittaa strateegisia tutkimuksia sotaakäyvissä
maissa. Tyttö säädyllinen, mutta vähäpätöinen. Kuitenkin tavattoman
musikaalinen. Kaksi veljeä.
_Astrid Tolling_, seitsentoistavuotias. Kirkkoherran tytär
Itägöötanmaalta, hyväpäinen, aikoo opiskella kuvanveistoa. Iloinen,
luonnollinen ja terhakka. Varmasti erinomainen toveri. Kolme veljeä,
kaikki Upsalan yliopistossa.
_Barbro Berting_, kahdeksantoistavuotias, näyttää nuoremmalta. Isä
leski. Tyttö tulee isoäitinsä, vapaaherratar Stiernuddin luota.
Naimisissa oleva sisar Tukholmassa. Barbro kiintynyt kirjallisuuteen.
_Märta Agnell_, kahdeksantoistavuotias. Vanhemmat asuvat Berliinissä,
isä suuren sähköyhtiön johtaja. Märta aikoo olla Tukholmassa
kevääseen, jolloin hän ja hänen sisarensa, joka opiskelee sairashoitoa
Köpenhaminassa, lähtevät matkalle tavatakseen muun perheen eräässä
saksalaisessa kylpylaitoksessa. Märtasta näkyy tulevan tyypillisen
hyvä ja uskollinen perheenemäntä. Hän aikoo sitäpaitsi suorittaa
lastentarha-kurssin.
_Minka Rozinsky_, kuusitoistavuotias, slaavilaista syntyperää.
Isä kaatunut sodassa. Äidillä, leskellä, viisi lasta. Oleskelee
satunnaisesti neljän nuoremman kanssa Bergenissä erään norjalaisen
ystävättärensä luona. Minka taitaa päästä erään rikkaan englantilaisen
sukulaisen ottotyttäreksi, kun Rozinskyn perhe on sodan takia joutunut
tuuliajolle. Kaikki heidän suuret maatilansa ovat poltetut tai muuten
hävitetyt.
Eva-täti pani muistikirjansa pois ja nyökkäsi miettivästi. Hänen
tehtävänsä ei ollut helppo. Nuoret ovat sekä arvostelevia että
vaativaisia ensimmäisinä kukkaanpuhkeamis-vuosinaan, kun he vielä
luottavat itseensä ja maailmaan. Ja hän tahtoi, että Löwesköldin
kasvatushoitola olisi enemmän kuin tavallinen koulu. Hän toivoi,
että ne henkiset kyvyt, joita hän ryhtyi muokkaamaan, edes hiukan
saisivat avaruuksien valoa tietoihinsa ja ajatuksiinsa menettämättä
naisellisuutta, joka hänen mielestään oli kallisarvoinen aarre.
Uusisuuntainen ei Eva-täti ollut tämän sanan helppotajuisessa,
kuluneessa merkityksessä. Hän oli ollut mukana siinä ajassa, jolloin
tyttöjen kasvatus kulki nimellä "edukation", ja kaikissa hänen
miellyttävissä liikkeissään oli sivistyksen hienoa, siroa suloutta,
johon liittyi tyyni arvokkuus.
Hopeanvalkoinen tukka huoliteltuine kampauksineen ja pukevine
kiehkuroineen kehysti pieniä, hienopiirteisiä, vilkkaita kasvoja,
joiden iho oli heleän kukoistava. Silmät paloivat syvinä ja tarmokkaina
älykkään, leveän otsan alla. Suunseudussa oli vielä rakastettavaa
hymyä, jonka vaikutuksesta unohti, kuinka kuihtuneet huulet olivat.
Hänen vartalonsa oli suora ja solakka. "Hän käyttäytyy kuin armollinen
kuningatar", oli hänestä aina sanottu.
Mainitut seitsemän tyttöä saapuivat määrättynä päivänä, ja hiljainen
huvila kajahteli mätkähtelevistä matkalaukuista, kiitävien jalkojen
kapseesta, naurusta ja juttelusta. Äkillinen muutos ylhäisestä
hiljaisuudesta hälinään ja touhuun tuntui melkein sietämättömältä talon
neljästä naisesta.
Mutta illempana hyörinä lakkasi, ja teetä juodessa olivat neitoset
varsin ujoja ja siivoja. "Seitsemän suljettua päiväkirjaa", ajatteli
Eva-täti. "Joka vuorokausi kirjoitetaan niihin rivi hyvää ja pahaa,
mutta nuo vähäiset elämänsanat täytyy saada lukea ja ymmärtää."
Tyttöjen sanoessa hyvää yötä Eva-täti suuteli kutakin heistä otsalle,
ojennettuaan ensin oman valkean, sormuskoristeisen kätensä heidän
suudeltavakseen. Maud Rydeman ja Märta Agnell näyttivät nyrpeiltä ja
hämmentyneiltä tästä hyvästelystä, mutta taipuivat kuitenkin. Jo nyt
olivat täyshoitolaiset selvillä siitä, että Eva-tätiä oli toteltava.
Koko hänen olentonsa herätti kunnioitusta, mutta Maud ajatteli
kuitenkin, ettei hän "ensinkään halua kulkea talutusnuorassa. Olihan
aina olemassa jokin keino pujahtaa tarkastuksesta".
"Me tapaamme täsmälleen kahdeksan aikaan ruokasalissa huomenaamulla",
sanoi vapaaherratar ystävällisesti. "Työjärjestys on jo laadittu,
ja kun olette nukkuneet hyvästi matkan jälkeen, käymme heti käsiksi
työhön."
Sonja Thomas ja Barbro Berting, jotka olivat koulutovereja ja parhaita
ystävyksiä, olivat toivoneet saavansa yhdessä haltuunsa sievät
parihuoneet muratin verhoamassa piharakennuksessa, ja kun vapaaherratar
oli silmäillyt heitä tutkivasti, olikin näyttänyt siltä, että heidän
toivomuksensa täyttyy. Eva-tädin ystävällinen, rakastettava hymy lienee
virittänyt heihin tämän toivomuksen. Se meni kuitenkin myttyyn, sillä
pään pehmeästi kumartuessa lankesi tuomia.
"Ei, luullakseni meidän täytyy järjestää niin, että Mary ja Astrid
saavat nuo parihuoneet. Makuuhuoneen edessä pienessä salongissa on
mielestäni varsin sopiva ottaa vastaan sinun sukulaisiasi, Mary. Sonja
ja Märta saavat kumpikin vierashuoneensa, sinisen ja punaisen, Minka
saa keltaisen. Maud ottaa minun sänkykamarini yläpuolelta pienen
kulmahuoneen, ja neiti Barbron me panemme torniin. Niin nuoret jalat
eivät ole milläänkään, vaikka raput ovatkin jyrkät."
Nyt läksivät tytöt huoneisiinsa, joihin kohta ilmestyi kunkin luonteen
mukainen persoonallinen leima.
Sinisessä vierashuoneessa, missä Sonja hallitsi, oli jo asetettu
kirjoituspöydälle erilaisia valokuvia; lipastolle oli siroteltu mitä
moninaisimpia pikku esineitä. Pitkä, vanhamuotinen sohva oli saanut
pari aivan uusikuosisinta silkkityynyä. Pöydällä sen edessä oli kookas
kristallimalja, jossa oli mitä ihanimpia tummanpunaisia ruusuja, ja
sen vieressä oli makeisrasia täynnä herkkukonvehteja. Repaleinen ja
ympäristöänsä rumentava helppohintainen kirja "Päästä minut" oli
paiskattu sänkyyn. Huoneessa ei ollut mitään, mikä olisi vähääkään
viitannut vakavaan askarteluun.
Mutta lihavan, vaaleatukkaisen Märtan punaisessa huoneessa oli pöydälle
ladottu sopusuhtaiseen järjestykseen talous- ja keittokirjoja, Grimmin
ja H.C. Andersenin sadut ja eräs lentokirjanen: "Pienokaisemme".
Leveälle ikkunakamanalle Märta oli nostanut jättiläisrasian, jonka
sisällys olisi riittänyt pienehkön ompeluliikkeen tarpeiksi. Sängyn
yläpuolelle hän oli ripustanut Agnellin perhettä kokonaisuudessaan
esittävän suurennetun valokuvan, joka oli otettu vanhempien
hopeahääpäivänä. Jotakin pyöreää, valoisaa ja lauhkeaa oli tuossa
ryhmässä, joka oli sijoittunut erään huvilan rapuille, ja yläpuolella
oli luettavana: "_Heimatsliebe_".
Minkan ihastuttava keltainen huone, jonka kukikasta leinikkökuosista
sisustusta länsiaurinko kultasi, ei ollut tänä iltana edullisen
näköinen, ylt'yleensä oli näkyvissä tavaroiden huolimattoman purkamisen
jälkiä, pukuja, kirjoja, jalkineita ja soittovehkeitä sikinsokin, ja
keskellä tätä sotkua istui Minka ahmien erästä romaania. Toinen käsi
piti kirjaa tarpeettoman lähellä mustia samettisilmiä, toisen käden
hän oli pujottanut syvälle tummaan, kiiltävään tukkatiheikköön, joka
vuolaan, tuuhean harjan tavoin laskeutui kapealle tytönselälle ja
kulmikkaille hartioille. Hän oli pieni ja hoikka ja hentojäseninen,
huolimattomasti puettu ja korvarenkailla, sormuksilla ja muilla
koruilla vahvasti koristettu, näki aivan selvästi, ettei Minkalla
ollut aavistustakaan köyhyydestään. Kaikki meni häneltä huolimattoman
oli-miten-oli-menetelmän mukaan. Ja hänen kapeilla, ruskeilla
kasvoillaan loisti veitikkamainen kurittomuus.
Järeäjäseninen, mahtava Maud oli heti tuntenut vetovoimaa "pientä
kimaltelevasilmäistä tenhotarta" kohtaan. He osaisivat kyllä
yksissä neuvoin panna toimeen kepposia. Maud ei ollut purkanut
matkatavaroitaan. Hän sanoo, ettei jaksa. Hävytöntä, että isä ja äiti
olivat lähettäneet hänet pois. Eihän hän itse ollut tahtonut. Ja Maud
heittäytyi toiseen nojatuoliin -- kaksi tällaista oli sohvan sijasta --
niin että liitteet natisivat. Leveät jalkateränsä ja tukevat raajansa
hän ojensi pitkin pituuttaan, asettuessaan tutkimaan lähtevien junien
aikataulua. Sanokoot mitä tahansa kotona, mutta hän ei jää tähän
vankeuteen. Ja sitten hän vihelsi kuin äkämystynyt koulupoika.
Barbro Bertingin tornihuoneessa ei järjestys myöskään ollut
mallikelpoinen. Kaikkialla vetelehti kirjoja, paperia ja
aikakauslehtiä. Hän oli yrittänyt luoda jonkinlaista kokonaisuutta,
mutta onnistumatta. Puvut olivat sentään päässeet vaatekomeroon ja yksi
neljästä tuolista oli vielä tyhjä. Kaarevalle rokokosohvalle, joka
oli soikean peilin alla, Barbro oli sijoittanut kirjapinot. Hän luki
paljon ja enimmiten historiallisia teoksia, ja kun hän nyt, puolittain
riisuutuneena, avasi milloin yhden, milloin toisen muistelmateoksen,
pisti hänen silmäänsä ensi sivulta yksinkertainen omistus, joka oli
kirjoitettu varmalla, miehekkäällä käsialalla: "Barbrolle ystävä H.B."
Isoäiti ja Holger Boye, hänen lapsuuden- ja nuoruudenystävänsä, olivat
ahkeraan lahjoitelleet pienelle lukuhimoiselle Barbrolle tervettä ja
kehittävää lukemista. Ja viimeksi kuluneena vuonna, jolloin hän oli
asunut rakkaan, suloisen isoäidin luona, hän oli oppinut pitämään
arvossa hyvien kirjojen seuraa.
Inger Thomas, Sonjan serkku, oli myös opastanut häntä valikoimaan
lukemista, jotavastoin Sonja oli koettanut vieroittaa häntä "mokomasta
roskasta", mikä teki hänestä "ikävän vetelyksen".
Piharakennuksessa oli tytöillä jo kaikki järjestyksessä, ja he
olivat vakuutettuja siitä, että he viihtyisivät mainion hyvin. Maryn
siro, hyvin hoidettu persoona liikkui täysin tottuneesti sievässä
kustavilaisessa salongissa, jonne hän oli tuonut spinetin, somasti
täytetyn nuottihyllyn ja kallisarvoisen viulun. Hän kertoi Astridille,
että hän oli avustanut monissa soitannollisissa iltamissa ja saanut
tavattoman paljon kiitosta. Hänen ulkonevat vedensiniset silmänsä
eivät juuri elostuneet, kun hän puhui soitosta, sen enempää kuin
muulloinkaan, mutta hän oli aina hienon, kiltin ja säädyllisen
näköinen. Huomasi myöskin, että hän oli koko suvun mielikki, ja
vanhemmat olivat ilmoittaneet vapaaherratar Löwesköldille, että he
olivat lähettäneet hänet kasvatushoitolaan välttääkseen rettelöitä, kun
kaikki tahtoivat omistaa Maryn ja pitää häntä kodissaan. Sukulaisilta
olikin jo tulvinut hänelle kutsuja, mutta ne olivat jääneet Eva-tädin
talteen, sillä hänpä määräsi, milloin tytöt saivat lähteä kyläilemään.
Astrid ei välittänyt hitustakaan tuollaisista koreista nimistä
ja arvoista, joita Mary lakkaamatta luetteli, mikä ei oikeastaan
tapahtunut siksi, että hän olisi niillä ylpeillyt, vaan siksi, että ne
kuuluivat hänen piiriinsä, ainoaan, minkä hän tunsi.
Hyräillen ja reippaasti järjesteli pikku Tolling, jota kotona sanottiin
"sydänkävyksi", kapistuksiaan ja suuteli isän ja äidin valokuvia,
ennenkuin läksi nukkumaan japanilaisen verhon taakse, joka jakoi
tilavan makuuhuoneen kahtia.
Verhon toiselta puolen Astrid kuuli Maryn kirkkaan, aina jonkun verran
uteliaana ihmettelevän äänen:
"Tiedätkö, onko totta, että Sonja Thomas on salakihloissa erään
filosofiankandidaatin ja luutnantin kanssa, joka on hirveän rikas?"
"Luultavasti, mutt'en tiedä, onko se salaista, hänhän puhui siitä
meille kaikille."
"Ei minulle."
"Et kai ollut sisällä. Muuten hän sanoi, että kihlaus julkaistaan
uutenavuotena, ennen kuin luutnantti Freide lähtee jonnekin
opintomatkalle, ja sitten he menevät syksyllä naimisiin, kun Sonja
täyttää kaksikymmentä vuotta."
"Ajatteles sentään! Luuletko, että joku muu meistä on kihloissa?"
Astrid nauroi sydämensä pohjasta.
"En ainakaan minä, mutta sinusta ja muista en voi mennä takuuseen."
"Minusta?"
"Niin, sinähän sanoit 'joku muu meistä', enkä minä vielä tunne tyttöjä,
minusta vain olisi hyvä, että jokaisella olisi jokin oikein elävä
harrastus."
"Eikö heillä sitten ole? Minulla on musiikkini."
"Ja minulla rakas saveni, ja Sonjalla ehkä yhtä taipuisa luutnanttinsa,
mutta Minka vain lentää ja keikkuu kuin kärppä ja pajattaa: '_Mais,
c'est tout égal ça_!' ja Märta -- niin, tosiaankin, Märta on jo _eine
fromme und sehr weibliche deutsche Hausfrau_ -- mutta mitä tulee
Maudista?"
"Tarvitseeko hänestä tullakaan mitään? -- Ei ole väliä tulla miksikään,
minä arvelen, että täällä kehitytään vain huvin vuoksi."
"Ja minä arvelen, että on huvittavaa kehittyä."
"Niin, musiikissa, tietysti. Kuka on Barbro Berting? Jos hänen äitinsä
oli syntyisin Stiernudd, niin olemme kaukaisia sukulaisia."
"Minä tiedän vain, että sekä Sonja että Barbro ovat Göteborgista
ja ettei Barbro ole ollut kotonaan puoleen vuoteen. Hänellä kuuluu
olevan kolme merkillistä sisarta. Vanhin kauneutensa, n:o kaksi
työteliäisyytensä ja n:o kolme teräväpäisyytensä puolesta."
"Vai niin, no mutta eikö Barbro ole merkillinen?"
"Ei minun mielestäni. Hyvää yötä, Mary, minua jo nukuttaa."
Astrid melkein odotti Maryn kysyvän syytä hänen uneliaisuuteensa
ja tunsi melkoista helpotusta, kun Mary sanoikin veltosti ja
hyväntahtoisesti:
"Hyvää yötä, typykkä! Nuku makeasti!"
Vähän ajan kuluttua kuului Maryn ääni uudelleen.
"Nukutko, Astrid?"
"En ihan."
"Oletko laskenut, montako ikkunaruutua on tässä huoneessa?"
"En, mutta se on helposti tehty."
"Käykö päinsä, että lasket ne minunkin puolestani?"
"Minä luulen, ettei se vetele. Eikä myöskään saa sanoa sanaakaan, kun
on laskenut, silloin ei uni toteudu."
"Eikö? No, hyvää yötä sitten."
"Hyvää yötä."
Astrid kuuli, kuinka Mary puoliääneen ja hyvin perusteellisesti laski
ikkunaruudut, mutta sitten hän kääntelihe ja huokaili niin raskaasti,
että Astrid oivalsi jonkin painavan hänen sydäntään. Hän melkein
arvasi, mitä se oli. Mary oli huomannut pienen, lystikkään seinässä
olevan lasiventtiilin, joka oli pyöreän pienoisikkunan näköinen.
Lopulta Astrid ei voinut hillitä nauruaan. Hän purskahti raikuvaan
nauruun. Mary tuntui kuuntelevan.
"Astrid!"
"Mitä?"
"Sopiiko laskea uudestaan?"
"Se voi käydä laatuun."
"Niin, näetkös, minä en tiedä -- luuletko, että venttiilikin on
laskettava?"
"Eiköhän, jääköön se pisteeksi. Piste perään, ymmärrätkö?"
Nyt oli Astrid nauranut kyllikseen ja halusi nukkua. Jo seuraavana
päivänä hänen oli aloitettava työskentelynsä erään kuvanveistäjän luona.
Mary laski uudestaan hitaasti ja tarkkaan, ja sitten oli hiljaista. Hän
taisi nukahtaa yht'äkkiä.