Samassa vankilassa istui myös muuan iäkäs talonpoika, vanhauskolaisten
lahkoa.
Hän oli menettänyt luottamuksensa opettajiinsa ja etsiskeli "totisia
uskoa." Hän kielsi sekä kirkon, aina Nikonin ajoilta asti, että
hallituksenkin, hamasta Pietari tsaarista saakka. Tsaarin valtaa hän
sanoi "tupakka-valtakunnaksi" ja toi häikäilemättä esiin
mielipiteitään, syytellen pappeja ja hallituksen virkamiehiä. Hän
joutui tutkinnon alaiseksi, pantiin kiinni, ja siitä pitäin oli häntä
kuljetettu vankilasta toiseen.
Vähät hän siitä, ett'ei enää ole vapaa, vaan vankina, että vartijat
kohtelevat häntä tylysti, että hänet on pantu kahleisin, että toiset
vangit häntä pilkkaavat, että he kaikki, niinkuin virkamiehetkin,
kieltävät Jumalan ja tekevät vääryyttä toisilleen, kaikin tavoin
saastuttaen Jumalan kuvaa omassa itsessään. -- Sellaistahan hän oli
nähnyt kaikkialla maailmassa, vapaana ollessaan. Kaiken tuon hän tiesi
olevan seurausta siitä, että ihmiset olivat kadottaneet totisen uskon
ja eksyneet kuin sokeat penikat emästänsä. Mutta hän tiesi, että
totinen usko on olemassa. Hän tiesi sen, sillä hän tunsi tämän uskon
sydämessään ja etsiskeli sitä kaikkialla. Ja ennen kaikkea hän luuli
löytävänsä sen Johanneksen ilmestyskirjasta:
"Joka paha on, se olkoon vielä paha, ja joka saastainen on, se tulkoon
vielä saastaiseksi, mutta joka vanhurskas on, se tulkoon vielä
hurskaaksi, ja joka pyhä on, se tulkoon vielä pyhäksi."
"Ja katso, Minä tulen pian, ja Minun palkkani on minun kanssani,
antamaan kullenkin, niinkuin hänen työnsä on."
Ja hän luki myötäänsä tätä salaperäistä kirjaa, odotellen joka hetki
"Hänen tulemustansa", joka ei ainoastaan "anna kullekin, niinkuin hänen
työnsä on", vaan ilmoittaa ihmisille Jumalan koko totuuden.
Sinä aamuna, jolloin Svjetlogub oli teloitettava, tämä vanha mies,
kuultuaan ulkoa rummunpärinää, kiipesi akkunaansa ja ristikon läpi näki
rattaiden ajavan pihalle, näki kähärätukkaisen ja kirkassilmäisen
nuoren miehen hymysuin astuvan vankilasta pihalle ja nousevan
rattaille. Pienessä, valkoisessa kädessään hän piteli kirjaa, puristaen
sitä sydäntänsä vasten. Lahkolainen tunsi sen Uudeksi Testamentiksi, ja
nuori mies, nyökytellen päätään akkunoista katseleville vangeille,
myhähtäen kohtasi hänenkin katseensa.
Hevoset nykäsivät, ja rattaat nuoren kulkijansa kanssa vierivät
vankilan portista ulos, sotamiesten ympäröiminä ja kolisten kadun
kivityksellä.
Lahkolainen laskeutui alas akkunalta, istahti vuoteensa laidalle ja
vaipui mietteisin:
-- Tämä yksi se on löytänyt totuuden, -- virkkoi hän itsekseen. --
Antikristuksen palvelijat ne hirttävät hänet nyt, estääkseen häntä vain
julistamasta sitä jokaiselle.